HEISSULIVEI!

Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan hyvänlaista. Vuoristorataa, mutta kuitenkin pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Äiskän vointiin tuli silloin puolessa välissä viikkoa takapakkia ja makoilee edelleen Taysissa. Tänään piti olla uusi siirtopäivä, mutta otetaan varman päälle, katsotaan lääkkeet kuntoon ja siirretään kuntoutusosastolle vasta sitten. On tämä vähän sellaisessa löyhässä hirressä roikkumista, jos suoraan saan sanoa. Ensin annetaan toivoa ja sitten vedetäänkin yhtäkkiä matto jalkojen alta. Melkoisen raskasta siitäkin huolimatta, että tähän on osannut valmistautua. Äidin vointi vaihtelee päivän (tai no oikeastaan tunninkin) sisällä ihan hirmuisesti; välillä on aivan oma iloinen jutteleva itsensä, jolla järki pelaa. Toisena hetkenä haluaa olla hiljaa eikä ajatus oikein juokse. Onneksi elämässä on niin paljon muutakin ja ne muut peruspilarit ovat tukevasti paikallaan. Perhe, jota rakkaampaa ja tiiviimpää saa hakea. Työpaikka, jonne saan aamuisin suunnata. Ystävät, jotka ovat tukena. Blogi, joka toimii henkireikänä ja samalla pienenä päiväkirjanomaisena paikkana 😉

Muistattekos, kun tammikuun lopulla vilauttelin mahdollisuutta meidän uudesta kodista?  Niin ihana kuin tuo ajatus onkin, niin pikkuisen ristiriitaisissa tunnelmissa lapsuudenkodistani unelmoin. Pitääkö meidän luopua jostain saadaksemme unelman toteen? Ideaalitilannehan olisi, että äippäliini pystyisi muuttamaan siihen rivarikaksioon ja saisi käydä kylässä meillä. Vanhassa kodissaan. Tällä hetkellä yksinasuminen tuntuu kyllä taas olevan valovuosien päässä. Vaikka unelma tuosta sympattisesta puutalosta tuntuu olevan ristiriitainen, niin myönnän silti, että joka ilta kun käyn tuolla pihassa vähän rupsuttelemassa paikkoja, niin tsuumailen samalla sireenipensaiden paikkoja. Isomman terassin suuntaa. Lipputankoa, joka täytyisi maalata mitä pikimmin. Sisään astuessani pohdin, että voi kunpa lattia narisisi samanlailla sittenkin. Ihastelen suurta olkkarin ikkunaa ja mallailen mielessäni sen eteen ruokapöytää. Paikkaan, jossa näkyy ikkunasta luumupuun ylle viritetyt jouluvalot ja eteisaulasta takkatulen loimu. Ilta-aurinkoa, joka paistaa utuisesti toisesta olohuoneen ikkunasta sisään. Ja joka kerta päätän, että otan seuraavalla kerralla ikkunanpesuvälineet mukaan 😀

Tuosta unelmasta en ole valmis luopumaan, mutta tiedostan, että tällä hetkellä elämässä on vähän liian paljon säpinää ottaakseen unelman toteuttamista työn alle.  Kellarikerroksen piirsin silloin taannoin, vielä olisi kaksi kerrosta suunnittelematta. Ehkä niihinkin päästään tässä lähiaikoina. Ei tosin ihan tänä viikonloppuna.  Illalla suunnataan mökille. Nautitaan saaren zen-tunnelmasta ja tehdään viikonlopun aikana pari reissua kaupunkiin sairaalaan. Onneksi mökki kuitenkin on tuossa ihan kivan matkan päässä eikä sen pidemmällä. Ai niin ja sohvaperunoidaan jääkiekkoa katsellen! Kiitos muuten ihan suunnattomasti ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestä. Pahoitteluni, että kommentteihin vastaamiset on nyt jäljellä, kuron kiinni ne viikonloppuna!

PERJANTAITERKKUSIN,

PS. no just, juuri kun vähän masistelin tilannetta, niin puhelimessa alkoi vilkkumaan ”Äiti soittaa”. Siis mitä ihmettä, luulin ettei osaa käyttää tällä hetkellä puhelinta. Hyvä näin ♥