ihan ekaa kertaa elämässä olen tällä viikolla toivonut olevani karhu. Kyllä. Sellainen ruskea luppakorva, joka talven tullen kömpii talviunille pehmeään pesäänsä. Herää sieltä sitten hitaasti kevään ensimmäisen auringonsäteiden lämmittäessä nenän päätä. Taitaa ottaa pimeys ja tiukka työtahti vähän koville. Mutta ei hätää, perjis on täällä. Oujee, niin ihanaa 🙂 Perjantain kunniaksi meillä on vähän siivoiltu, poltettu kynttilöitä ja pikaisesti käyty tekemässä keittiössä lämpimiä voikkiksia. Mies tulee kohta vasta kotiin, joten leivät menevät odottamaan lämpimään uuniin folion alle. Idean leipiin sain töihin tänään tulleesta Plaza-lehdestä. Leipien lisänä niitä tavallisia eli artisokan sydämiä, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia jne. Leipiin laitoin kahta eri täytettä:

Lisäksi tietty sitä leipää, esimerkiksi maalaisleipää. Paistoin leivät voissa paistinpannulla. Haaveenani oli paistaa niitä niin paljon, että juusto valuu nätisti niistä ulos. Mutta kuvaussession aikana juusto kuivahti ihan totaalisesti. Ehkä se siitä uunissa taas pehmenee 🙂

Kuulkaas, viimeisen viikon aikana mut on vallannut jonkinlainen sosiaalisen median ähky. En puhu varsinaisesti bloggaamisesta vaan lähinnä facebookista ja instagramista. Sekä yleensäkin sähköisestä mediasta tietotulvineen, sähköposteineen kaikkineen. Some-ähkyn piiriin luen myös kännykän. Tänä päivänä kun pitäisi olla niin ajan hermolla ja tavoitettavissa. Tiedättekös? Sähköposteihin ja viesteihin tulisi vastata heti (ainakin mun luonteella tai muuten alkaa velvollisuudentunto painamaan :). Ihmiset olettaa sinun niihin vastaavan ja hyvän käytöksen mukaista se onkin vastailla heti. Toinen on tämä tietotulva, tuntuu että joka tuutista tulee tietoa. Miten sitä osaa suodattaa itselleen ne tärkeimmät ilman, että pää räjähtää? Tai ilman, että ottaa puolen maailman huolia kontolleen? 😀 Olenkohan mä ihan ainoa, jota välillä vähän tuskastuttaa tämä nykyaika… Henkilökohtaisen fb:n puolella en juurikaan enää käy ja nyt tuntuu, että tuo bloginkin fb on ihan tuuliajolla. Instagramissa harmittaa, että ehdin hädin tuskin tykkäilemään seuraamieni henkilöiden kuvista. Kommentteihin ei jouda aikaa. Välillä tuntuu, että voi kun voisi napata perheen mukaan ja lähteä mökille viikoksi. Jättää puhelimen ja tietokoneen kotiin. Vain olla ja lukea kirjoja. Jos jollain on mulle asiaa niin tulkoon huuteleen sinne vastarannalle. Kyllä se leudolla ilmalla kantaa saareen asti 😉

Viikonloppuna siis luvassa rentoutumista perheen parissa, sunnuntaina kahden prinssin synttärit 

ja matkalla sinne koukkasemme mökkirannan kautta. Tarkistamassa, tekikö Eino-myrsky tuhojaan. 

Voi, kuinka kaipaankaan mökkiviikonloppuja! 

Ensi vuonna tiedämme laittaa mökin talviteloille vasta sitten kun on oikeasti talvi. 

Huomen aamulla ajattelin lahjoa lapset (vaikka karkilla, ihan sama ;), että antavat meidän 

vanhempien nukkua pitkään. On se kumma, että viikolla saa herätellä lapsia joka aamu, 

mutta viikonloppuna heräilevät sitten ihan itsestään varsin varhain. 

Huomenna ollaan pitkästä aikaa päivännäöllä kotona, joten kuvaussessioita myös tiedossa.
Ja maalisutikin viuhuu. Ah, miten rentouttavaa! 🙂

Ihanaa viikonloppua ♥