keskiviikko 15. joulukuun 2010

Kevättä odotellessa!

Monesta blogista olen lukenut jouluähkystä ja myönnän jo itsekin siitä hiukan ”kärsiväni” 🙂 Joulun alusaika on ihanaa, mutta mieli ja ajatukset ovat jo osaltaan ensi keväässä ja kesässä. Johtuen osaksi siitä, että töissä eletään jo vahvasti aurinkoisissa kevät- ja kesäpäivissä.  Niin voisi kuvitella alla olevasta kuvastakin, joka otettu viime viikonloppuna. Tulppaanit liittyvät jotenkin niin kevääseen, ei jouluun. Tuo olkipukki nyt antaa viitteitä joulunalusajasta 🙂
Onneksi pääsemme joulun jälkeen lataamaan akkuja kevättä varten pohjoiseen. On muuten jännä juttu, että emme osaa rentoutua kotona tarpeeksi. Itse ainakin katson työsähköpostini vielä viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Lappiin en ota kannettavaa mukaan. Toivottavasti. Riippuen työtilanteesta. 
Auringonsäteitä päivääsi lähettelee 

tiistai 14. joulukuun 2010

Yummy!

Joululahjoja en ole ostanut ainuttakaan (no, miehelle pari), mutta sen sijaan olen kunnostautunut testaamaan erilaisia joululeivonnaisreseptejä 😀 Tekee kuulkaas hyvää tälle ruokarempalle. Joka nyt joulun kunniaksi on telakalla seuraavat neljä viikkoa. Ollut jo viikon…
Mulla on ollut tapana leipoa jouluksi ne perinteiset tortut, piparit ja maustekakut. Lisäksi olen yrittänyt joka joulu leipoa jonkin vähän paremman kakun sekä tehdä läjäpäin nameja. Viime vuonna leivoin sacher-kakun ja sitä edellisenä vuonna muistaakseni glögijuustokakun. Myös rommirusinajuustokakku oli tarjolla jokunen vuosi taaksepäin.
Tänä vuonna me saamme jälleen ruokavieraita joululounaalle. Meitä tulee olemaan liki 20, mutta jos teen montaa eri laatua jälkkäriä niin kaikki ottaa jokaista laatua vain vähän 🙂 Siksi ajattelin alla olevien riittävän. niiden perinteisten torttujen ja pipareiden lisäksi. Joulumakeisten kera. Molemmat reseptit on Toivekoti ja Puutarhan 9/2010 numerosta.
Marenkiunelma
2 valmista marenkipohjaa
3 kiinteää omenaa
5 tuoretta kypsää taatelia
1 dl hienonnettuja manteleita
0,5 purkkia maitorahkaa
10 kpl piparkakkuja
2,5 dl kuohukermaa (itse käytin 20% Flora Vispiä)

 
1. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko ne pieniksi paloiksi ja paista voissa pari minuuttia.
2. Rouhi mantelit ja piparkakut sekä paloittele taatelit. Sekoita omenien kanssa varovasti rahkan joukkoon.

 

3. Levitä täyte tasaisesti alimmalle markenkipohjale. Nosta täytteen päälle toinen marenkipohja ja levitä sen päälle kuohkeaa kermavaahtoa.
4. Koristele pienillä tähtipipareilla. Marenkitorttu on parhaimmillaan, kun se on saanut vetäytyä hetken ennen tarjoilua.
Eli sokeria ei käytetty lainkaan; marenkipohjat ovat sen verran makeita. Omenat saavat olla hapokkaita. Lisäksi seokseen sopisi puolukat tai karpalot. Täyte näyttää jokseenkin perunasalaatilta, mutta oli hyvää :)! Ihanan raikasta ja kevyttä! Ehjästä kakusta ei tullut kuvaa, mutta puolikas kakku saa riittää.. Kakku oli seuraavana päivänä vielä parempaa; marenki oli ”vettynyt tarpeeksi”.
Jos ei yllä oleva kakku vie makean nälkään niin nämä taatusti vie:

Satumaisia piparijäätelöleivoksia

Täyte
1 litra vaniljajäätelöä
n. 10 karkeaksi murskattua piparkakkua
1 dl hienonnettuja manteleita
1 dl hienonnettuja taateleita
Pohjat
400 g piparkakkua
100 g voita
1. Sekoita hieman sulaneeseen jäätelöön ainekset kohdasta täyte.Laita seos takaisin pakastimeen ja jäädytä vähintään puoli tuntia.
2. Hiero murustetut piparit ja sulatetu voi kiinteäksi taikinaksi. Jaa taikina tasaiseksi muffinssivuokiin ja painele taikina myös vuokien reunoille. Nosta ne jääkaappiin kovettumaan.
3. Ennen tarjoilua irrota piparimassamuotit varovasti muffinssivuoista.
4. Täytä piparimassavuoat jäätelöllä.

Ajattelin säästää aikaa ja tehdä em. reseptillä jäätelökakun…juustokakun tyyliin. Noissa muffinssivuokajutuissa meni tuhottomasti aikaa. Ja lisäksi jouluksi aion hulauttaa jätskiin tujauksen rommia tai konjakkia 🙂
Meillä tulee olemaan siis kalapainotteinen joululounas. Alkupaloiksi ajattelin tehdä allaolevia pieniä suupaloja:
Lehtitaikinalevyistä tehdään pienellä piparkakkumuotilla (alla tähtimuotti) kuvioita, jotka voidellaan ja paistetaan. Väliin ajattelin laittaa tuorejuustoa, tilliä sekä kylmäsavulohta. Toinen versio menisi tuorejuustolla, tillillä sekä katkaravuilla. Alla olevissa kuvissa on savuporotuorejuustoa ja kinkkua. Herkullisia nekin, mutta eivät välttämättä sovi kalaisaan joulupöytään 🙂 Nämäkin ovat parempia, kun ovat saaneet olla jääkaapissa muutaman tunnin ennen tarjoilua.

 Tänä iltana taas piparinpaistotalkoot. Olenkin jo mennyt sekaisin laskuissa, mutta reilusti yli 10 pellillistä ollaan jo paistettu. Ja kaikki syöty. Röyh ;D


maanantai 13. joulukuun 2010

Sydämeeni joulun teen ♥

Kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Joulufiilis on palannut :)! Jo oli aikakin.  Lauantaina leivoin jouluisia juttuja ja nyt tiedän mitä tarjoan joululounaalla jälkiruoaksi. Tekin tiedätte huomenna 🙂 Eilen olimme kuuntelemassa kauneimpia lasten joululauluja Finlaysonin kirkossa. Parina vuonna olemme siellä käyneet, joten siis voisi puhua traditiosta. Finlaysonin kirkko on muutenkin Tampereen kirkoista minulle tärkein, sillä se oli hääkirkkomme.
Joululaulannat sujuivat muuten hyvin, mutta lapset olivat riiviöitä 🙂 Varsinkin meidän pienempi, joka yleensä on kiltti kuin mikä. Hoilasi mm. ”muitta aina liikenteettä, monta vaalaa ompi eettä” Heinillä Härkien Kaukalon välisoiton aikana 😀 Mutta ihana joulufiilis palautui ja se on kuulkaas ihanaa!
Ennen kirkkoa otin (tai lähinnä yritin) ottaa joulukorttikuvaa…niin joulukortit ovat vielä himpun verran vaiheessa 🙂
Kirkkoon menimme jo hyvissä ajoin; viime vuonna saimme hädin tuskin istumapaikat. Ehkä siinä oli syy lasten levottomuuteen eli liian kauan aikaa ennen ”actionia”.
Peppi-serkku ja Lilia istumassa nätisti käsi kädessä. Tämän jälkeen tunnelma ei ollut ihan näin rauhallinen.
Laulujen jälkeen ehdimme piipahtaa pikaisesti glögillä Tallipihalla. Sääliksi kävi muita kahvittelijoita, sillä lapset jatkoivat levotonta menoaan…
Loppupeleistä oli pakko ottaa ”tonttu ikkunan takana” -pelotteet käyttöön…Pinja-serkku ja Lilia näkivätkin kuulemma tontun punaisen lakin. Mutta arvatkaas auttoiko? Ei 🙂
Mun iso pikkuinen on jo niin iso, ettei oikein jaksanut pienempien hössötyksiä ♥ 
Pinjan ja Lilian päätön meno jatkui vielä ulkonakin…
Oikein hävettää, että ehdin nopeasti lukaista teidän blogejanne, mutta kommentointiin en ole viikonloppuna löytänyt aikaa. Joku ilta otan projektiksi blogi pr-kierroksen 🙂
Muksaa alkuviikkoa :)!

perjantai 10. joulukuun 2010

Wanted…

nimittäin joulufiilis! Se on kadonnut jonnekin tämän kiireen ja väsymyksen keskellä. Toivottavasti löytää tiensä pian takaisin meille

Auttaiskohan ripaus punaista ?

Ylläolevat pikkuiset enkulit ostin Tallinnasta Raatihuoneen torilta. Ne odottavat joulukuusta. Joulukuusesta puheen ollen; me olemme pari viimeistä vuotta ostaneet kuusemme Löytötavaratalon pihalla olevasta kuusikaupasta…hmm…kuusikaupasta. No kuitenkin, kuusimyyjältä joka myy kuusiaan Löytiksen pihassa. Kuuset ovat (valitettavasti) tanskalaisia, mutta juuri sellaisia joista tykkään; kuusen oksat kasvavat hieman ylös päin ja neulaset ovat paksuja. Joten meidän kuusimetsämme sijaitsee siis keskellä kauppakeskittymää 🙂
Tässä muutama tunnelmakuva meiltä viime joulusta:
Hiustyylikin oli jokseenkin erilainen kuin nyt…
No tuleehan se joulufiilis sieltä, kun oikein kaivaa, eikö ? 🙂 
Ihanaa viikonloppua ja joulunalusaikaa ♥

torstai 09. joulukuun 2010

Tallinn by night

Elämä voittaa, päivä päivältä 🙂 Mutta edelleen allekirjoitan väittämän, että onneksi pikkujouluaika on vain kerran vuodessa. Majoittauduimme Scandiciin Tallinnan keskustassa. Sijainti oli ihan ok, mutta lähempänä keskustaakin olisi voinut olla. Eihän raatihuoneentorilta ollut kuin 500 metrin matka hotelliimme, mutta koimme sen liian pitkäksi. Viron taksi kuittasi siis mukavia summia 🙂

Iltaruoka meillä oli Peppersackissa, Olde Hansaa vinosti vastapäätä. Suosittelen!

Illallisen jälkeen suuntasimme Tallinnan yöhön. Lumisade oli välillä ennen näkemätöntä, mutta teki maisemasta jokseenkin satumaisen…kampaus ja meikki eivät loppuillasta niin satumaisia sitten olleetkaan. Kiitos siis lumisateen!

Michelin-ukko ja sen veljen vaimo 😉
Kaiken pahan alku ja loppu: tequila.

Tässä siis ensimmäisen illan kuvia, seuraavaksi juttua Tallinnasta päivännäössä ja niistä parista ostoksesta, joita tein 🙂
Ihanaa torstaita :)!