keskiviikko 14. lokakuu 2015

Liian lempeä työnantaja?

MOIKKAMOI!

Vitsit, en itse ole lainkaan kahden postauksen per päivä kannalla (sillä eihän kukaan niitä ehdi lukea), mutta nyt oli vain pakko tulla päivittämään blogi toistamiseen tänään. Koska oli asiaa. Painavaa sellaista ;) Aamulehden toimittaja soitti veljelleni maanantaina, että sopisiko tulla tekemään juttua yritysten paikallisesta sopimisesta. No tottakai meille tuo sopi ja eilen toimittajan ja kuvaajan kanssa rupateltiin mukava tovi. Huomennahan, torstaina, saamme kuulla hallituksen mietteitä paikallisen sopimisen uudistuksista hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotan!

IMG_6334No sen kummemmin politiikkaan kajoamatta täytyy sanoa, että meillä tuo paikallinen sopiminen on ollut käytössä koko yrityksen elinkaaren ajan. Siihen ovat sitoutuneet niin työntekijät kuin työantajaosapuolikin. Näin jälkimmäiseen kuuluvana pidän tärkeänä sitä, että yrityksillä on myös mahdollisuuksia tilanteensa ja tarpeidensa mukaan sopia esimerkiksi lomarahojen ottamisesta vapaina. Meillä on ollut periaate, että kaikki ne, ketkä haluavat lomarahat vapaana ottaa ovat siihen oikeutettuja. Pääasia, että hommat saadaan tehtyä. Lisäksi peräänkuulutan joustavuutta työnantajaosapuolen puolelta muutenkin. Toki hiljaisina aikoina kukin osakkeenomistaja miettii sitä, miten saada tulosta viivan alle. Lomauttaminen, sehän on yleensä se helpoin vaihtoehto. Ja irtisanomiseen verrattuna kuitenkin lempeä vaihtoehto. Mutta mites tuo työhyvinvointi jatkuvan lomautusuhan alla? Toki ymmärrän, että ihan viimeinen oljenkorsi ennen konkurssiin joutumista voisi olla lomautus. Yrityksiä tähän maahan tarvitaan. Mutta sitä ennen tulisi kokeilla kaikki muut keinot pitää yrityksen pää veden pinnan yläpuolella.

Ehkä yksi fiksuimmista strategisista päätöksistämme on ollut se, että lomautuksiin ei lähdetä. Jos on tarvetta ollut hiljaisina aikoina lomautuksille, niin se olemme me osakkeenomistajat, jotka olemme olleet palkattomilla. Uskomme vakaasti, että se on pidemmän päälle haitallista työhyvinvoinnin kannalta olla syksyisin hiljaisina aikoina lomauttamassa henkilökuntaa. Meillä on pieni organisaatio; 12 henkilöä, joten eipä tuosta juuri ole ketä lomauttaakaan. Lisäksi meillä on ihan älyttömän hyvä yhteishenki ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Lomauttamiset ja edes lomauttamisuhka voisivat helposti murentaa tuon kunnioituksen. Aina sitä kuitenkin uskoo, että hiljaisten aikojen jälkeen tulee taas kiire. Vielä kertaakaan tuo usko ei ole horjunut. Vaikka tässä nyt kirjoitankin työnantaja- ja työntekijäpuolesta, niin päivittäisessä työelämässä sitä ei näy. Jokainen ihmisenä on samalla viivalla. Ja kaikki ovat tarvittaessa valmiita joustamaan. Kiitollinen saa olla!
IMG_6390

Yllä oleva kuva on tämän päivän Aamulehdestä. Vasemmalla veljeni ja oikealla Ari. Ari on muuten se meidän runonikkari, joka kirjoitti sen mun 40-vuotisrunonkin :) Arin kanssa ollaan oltu jo edellisessä työpaikassa työkavereita ja nyt jatketaan. Mun mielestä tuo kuva kertoo kaiken. Ilon kautta. Se on meidän motto tuolla päivätyössä. Se on mun mottoni myös tämän rakkaan sivutyönikin suhteen.

Niin, voiko työnantaja olla liian lempeä? Onko se väärin antaa työntekijöille pari kolme palkallista lomapäivää jouluna, jotta he saavat viettää aikaa perheidensä kanssa? Onko se väärin käskeä kipeä työntekijä kotiin lepäämään, vaikka hommat kaatuu omaan niskaan? Onko se väärin lähteä aina silloin tällöin tuulettumaan koko porukan voimin niin, että yhdessä päätetään mitä tehdään ja minne mennään? Onko se väärin, jos halutaan viettää koko ilta yhdessä ja kasvattaa yhteishenkeä vielä entisestään? Ei ole, on vastaukseni kaikkiin. Henkilöstö on se yrityksen tärkein voimavara.

Henkilöstöasiat ovat pääasiassa kontollani, vaikka enemmän keskitynkin talousjuttuihin ja päivittäisen tilausrumban pyörittämiseen. Olen ollut myös ulkopuolisilla töissä ja tiedän, miten jossain työpaikoissa johtoporrasta pelätään ja haukutaan selän takana. Uskon, että osaltaan tuo johtoporras on saanut tämän itse aikaan. Saanut omilla toimillaan rakennettua kuilun itsensä ja muiden välille. Ei näin. Kukaan meistä ei ole alempiarvoinen kuin toinen. Toki tiukan paikan tullen meilläkin hierarkia toimii ja tiedämme, kuka sanoo sen viimeisen sanan. Mutta ihan turha sitä on tuoda esiin ja korostaa päivittäisessä toiminnassa.

Nyt on pakko lopettaa, vaikka juttua tulisi aiheen tiimoilta vaikka kuinka. Vähän erilaista juttua ruoka- ja sisustusaiheiden väliin. Ilo on olla lifestyle-bloggaaja, tuo kun sallii aiheiden käsittelyn laidasta laitaan :) Onko siellä muita lempeitä työnantajia? Täten haastan kaikki työnantajat katsomaan hieman omaa toimintaansa ja miettimään sitä, että olisiko kuitenkin mahdollista lisätä sitä kilpailukykyä panostamalla ensin yrityksen sisäisesti henkilöstön hyvinvointiin. Sen sijaan, että leikkaisi palkkoja tai vahtisi silmä kovana kellokorttikoneen vieressä mahdollisia myöhästyjiä. Hei, kiitos ihan hurjan paljon viesteistänne ja sähköposteistanne artikkelin tiimoilta. Ne ovat vahvistaneet käsitystäni, että oikeilla linjoilla ollaan rakentamassa tätä yhteiskuntaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Askel kerrallaan. Inhimillisesti.

Ilon kautta, tässäkin asiassa 

allePS. ihan selvennyksenä; ei tämä yrittäminen aina ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta raskaasti tappiolliset alkuvuodet on nyt saatu kunnialla kuitattua. Kiitos tuon upean työtiimin :)


maanantai 17. elokuu 2015

Kiireeseen koukuttunut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
MOIKKAMOI

ja ihanaa alkanutta viikkoa! Kiitos osanotoistanne rakkaat lukijat, niin tuolla fb:n puolella kuin täällä blogissakin. Isomummun on nyt hyvä olla ja kyllä me täällä pärjätään. Elämä jatkuu. Ja hei, mikäs sen mukavampaa kuin kiire tähän väliin :) Töissä on positiivista kiirettä ja saadaan loppuviikosta vieraita ulkomailta asti. Meillä on vientiä, mutta haetaan laajennusta uusilta markkinoilta. Ja jos toiset varta vasten ottavat meihin yhteyttä ja ovat valmiita matkustamaan tänne (perähikiälle ;) asti, niin mikäs siinä. Kaikkemme teemme, jotta saadaan yhteistyö käyntiin. Vientihommat on mun mielestä ehkä tässä laajassa toimenkuvassani kaikista mukavimpia. Mukavia on myös sävyneuvonnat ja sävyvalinnat. Ihana ystäväni K pyysi mua mukaansa heidän uuteen kotiinsa konsultoimaan.

Niinpä mä tänään otin pitkästä aikaa tuon ”sistustajan salkkuni” eli Harrodsin kassin värikarttoineen mukaan ja matkasin töiden jälkeen tapaamaan ihanaa ystävääni. Sekä heidän aivan tajuttoman kaunista ja valoisaa uutta kotiansa. Nyt olen ihan fiiliksissä, sillä niin mustaharmaavalkoiselta kuin meillä näyttääkin, niin rakastan värejä. Marjapuuronpunaisen eri vivahteita ja ah niin trendikästä harmaaseen hieman taittavaa vaaleaa oliivinvihreää. Niitä suunnittelin tänään töissä. Illalla mentiin vähän maanläheisempien sävyjen mukaan :)

Olen ollut maalien ja sävyjen kanssa tekemisissä aina vuodesta 1989, kun ekaa kertaa pääsin isän maalitehtaaseen töihin. Maalaamaan mallilautoja. Niitä tuntui olevan kilometrikaupalla. Silloin ei tajunnut, että nuo sävyt ovat tulleet elämääni pidemmäksi aikaa. Jäädäkseen. Tämän päivän jälkeen pieni kipinä iski jälleen suunnitteluhommiin…jotkut teistä taitavat muistaakin mun aikoinaan perustamani sisustussuunnitteluyrityksen? Jonka sitten lopetin, kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt päivätyön ohella sisustuskonsultointiin. Mutta tänä päivänä, kun mulla on mahdollisuus olla osa-aikaisena tuolla päätyössäni, niin näkisin taas tietynlaisen sauman sisustusjutuille…

Tiedättekö, kun mä olen viime aikoina haaveillut sen mun tällä hetkellä pöytälaatikkoyrityksenä toimivan sivutyöni herättämisestä henkiin. Saisi auttaa taas ihmisiä sisustusjutuissa ja mikä ihaninta, piirtää 3D-mallinnuksia. Taidan olla vähän vinksahtanut, kiireeseen koukuttunut :D Ihan jo realistisesti ajateltuna, missä välissä mä sen työn tekisin? Menisikö se helposti taas siihen, että kun muu perhe nukkuu, niin mä valvon silmät ristissä yön tunteina hioen juuri oikeaa kalustesuunnitelmaa tai väripalettia? Ja pahimmassa tapauksessa olisin taas liian kiltti laskuttamaan tehdyistä tunneista :p Kai sitä silti haaveilla saa. Sisustuskonsultointi yhdistettynä kotien stailaukseen juhlia varten ja koko paletti aina juhlakoristeluista kukkineen päivineen tarjoiluihin asti. Mietintämyssyyn menee tämä idea!

Mutta sitä lähinnä tulin teille huikkasemaan, että tämä elokuun loppu on poikkeuksellisen kiireinen töiden suhteen. Hih, ihan ilman mitään uusia sivubisneksiäkin! Jollain kierolla tavalla olen kiireeseen koukuttunut. Paha tapani, josta pitäisi päästä pois. Täällä silti ollaan vaikkei ihan joka päivä postausta tulisikaan :)

MAANANTAITERKKUSIN,

alle


maanantai 03. elokuu 2015

Ajatuksia töihinpaluusta

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATÖTTÖRÖÖ :)

Valehtelisin, jos väittäisin ettei tänä aamuna olisi edes pikkuisen ottanut päähän, kun joutui heräämään. Ettei olisi ollut ihana kääntää tyynystä viileämpi puoli esiin ja jatkaa unia. Vetää peitto korville ja ignoorata alkava arki. Mutta hei, tämä on sitä elämää! Ja täytyy nyt vielä todeta, että tämä eka töihinpaluuviikko on kuin pehmeä lasku arkeen. Ei tarvitse herätellä lapsia kouluun. Aamulla saa huolehtia vain siitä, että itse pääsee edes jotenkuten työkelpoisen näköisenä ulos ovesta :)

Kohti työpaikkaa ajaessani kuuntelin radiota ja kikattelin aamulypsyn jutuille. Hymähtelin liikennevaloissa jalankulkijoille, jotka kulkivat suu väärinpäin kohti bussipysäkkiä. Arkeen paluu ei ole helppoa, sitä en väitä. Mutta jos miettisi asian sitä kautta, että ilman työviikkoa perjantai-iltojen ihanuus jäisi kokematta. Ilman aikaisia herätyksiä tuskin olisi valmis kaatumaan sänkyyn ennen kympin uutisia. Ilman työtä ei olisi loma-aikoja. Ylipäätään tänä päivänä saa olla niin kamalan kiitollinen siitä, että on työpaikka, jonne aamuisin herätä.

Silti purnausta loman loppumisesta kuuluu sieltä sun täältä. Oikeastaan mun mielestä me ihmiset tuhlaamme ihan hirmuisesti aikaa ja energiaa jo siihenkin, että loman ollessa puolivälissä alamme murehtimaan tulevaa töihin paluuta. Miksi?! En tiedä, voi olla että olen jäävi asiasta sanomaan, sillä tykkään tehdä töitä, mutta jos kaikki meistä vain voittaisi eurojackpotissa, niin tuskin tämä yhteiskunta pyörisi. Valehtelisin, jos väittäisin etten tänä aamuna olisi hetkellisesti haaveillut lottovoitosta. Turkoosista merestä ja valkoisesta hiekasta. Sitten ajattelin, että luultavasti heräisin joka tapauksessa töihin. Oli niitä miljoonia tai sitten ei. Nyt on ainakin joku motivaattori herätä aamuisin ja suunnata töihin. Se on joka kuun 15.päivä.

Teenkö töitä pelkästään rahan takia? En. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit ja se yhteenkuuluvuuden tunne on jotain ihan käsittämätöntä. On hyvä tuntea kuuluvansa osaksi jotain yhteisöä. Kivojen työkavereiden lisäksi meillä on maan mahtavimmat asiakkaat, tavarantoimittajat sun muut. Töissä kun puhelin soi, niin tietää että siellä on liki aina joku meidän kivoista asiakkaistamme. Monien asiakkaiden kanssa on tullut rupateltua puhelimessa jo reilut 20 vuotta. Sitä oppii tuntemaan asiakkaat, vaikkei face to face -kontaktia olekaan. Tietää laittaa kynän oikean tuotteen kohdalle tilausvihkoon jo puhelinnumeron tunnistaessaan. Aina asiat eivät ole kivoja, mutta myös niitä negatiivisia asioita pitää olla nauttiakseen niistä kivoista jutuista. Ihan pienimmistäkin sellaisista.

Omalla kohdallani arki jatkuu ihanan säännöllisen epäsäännöllisenä. Siitä mihin ennen lomia totuin. Viikko alkaa ja loppuu täydellä työpäivällä ja siinä välissä sovelletaan lasten lukujärjestysten mukaan. Tehdään töitä silloin kun he ovat koulussa ja ollaan kotona vastaanottamassa pienokaisia koulun päätyttyä. Kiitollinen? Voi kyllä, enemmän kuin sanat riittävät kertomaan 

AURINKOISTA ALKANUTTA VIIKKOA &
ja suuresti tsemppiä arkeen!

alle