perjantai 14. heinäkuu 2017

First things first ♥

HEIPSULI!

Long time no see, joten piti tulla pikaisesti huikkaamaan, että hengissä ollaan. Vaikka ihanat kommenttinnekin odottavat vielä osaltaan vastauksia (viikonloppuna otan ne haltuun!). Meinasin otsikoida tämän postauksen ”Kahden kodin kaaos”, mutta koska olen kaaoksesta huolimatta positiivisin mielin, niin en halunnut antaa otsikon myötä negatiivista kuvaa ;) Tuo kahden kodin kaaos kyllä kuvaa tämän hetkistä tilaa vallan mainiosti. Koska meillä ei ole kellarikerros vielä muuttovalmis, niin uuden kodin olkkari ja ruokahuone on vieläkin täynnä tavaraa. Alkuviikosta saadaan alkaa niitä kantelemaan onneksi pois tieltä kellariin. Sitten pikainen siivousoperaatio ja aivan viimeistään keskiviikkona toivottavasti saamme kannettua muuttolaatikot ja huonekalut.

Kellari (lue: mancave) valmistuu kyllä hurjaa vauhtia, mutta bistron kalusteita joudumme odottamaan elokuun puolen välin tuolle puolen. Mustana kun ne haluamme, niin eikös mustien kalusteiden kone kalustetehtaalla sitten juuri päättänyt rikkoutua. Odotus kyllä sitten palkitaan. Mutta hei, yksi paikka on jo melkein valmis uudessa kodissa; keittiön laatikot ovat täynnä astioita ja kaapit täynnä ruokaa. Kuivamuonista muuttivat mukana vain ne, joissa oli vielä päivämäärää jäljellä. Myös puolityhjät jauhopussien pohjat jäivät matkan varrelle. Ensimmäiset astiat on jo pesty uudella tiskarilla ja uunista poltettu rasvat pois. First things first. Kodin sydämestä lähdettiin liikkeelle ja kyllä nyt kelpaa.

Eilen intouduin kesken talkoiden paistamaan esipaistettuja pulliakin. Syötiin niitä remppamiesten kanssa kylmän maidon kanssa. Ah autuus! Pieniä iloja ja lepotaukoja kiireen keskellä. Koska tällä haavaa emme pysty taas tekemään enempää muuton suhteen, niin otamme pian suunnaksi mökkeröisen. Pari hyvin nukuttua yötä ja sitten jaksaa ensi viikon taas painaa. Tarkoitus on, että tämä nykyinen koti on loppusiivottu perjantai-iltaan mennessä. Jaiks! :D

IHANAA VIIKONLOPPUA,
NÄHDÄÄN TAAS PIAN ♥

PS. en tiedä miksi, mutta rakastuin tuohon kuvissa näkyvään tarjottimeen. Se löytyi äiskän kaappien kätköistä. En muista nähneeni sitä koskaan käytössä. Siinä on halkeama, mutta se tekee tarjottimesta vain ihanamman. Ei kaikki pidä olla niin justiinsa. Tuohon ajattelin kattaa uuden kodin ensimmäisen fredagsmys-illan tarjottavat. Juustoja ja muita herkkuja :)


4 Responses to “First things first ♥”

  1. KastehelmiB sanoo:

    Hei, hienolta näyttää ja keittiön tumma (musta?) seinä on ihana!!! Haluan myös tuollaisen – punainen seinä väistykööt.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka

      ja kiitos – tuo on tuo sama seinä, joka seuraa meitä joka paikkaan…siis väriltään :D Juu, melkein musta…aavistuksen vaan vaaleampi!

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Voi, kun ihailen tuota sinun asennetta, noin sitä pitää ottaakin <3
    Upea tuo teidän uusi keittiö, kodin sydän ja mukavaa, kun remppamiehet ovat saaneet mussutella lämpöistä pullaa juuri sen oikean juoman kanssa :)

    Varmasti kutkuttava tunne pian päästä muuttamaan uuteen kotiin?
    Mitä parhainta viikonloppua sinulle Maria ja mukavaa möksäilyä <3

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Sari

      ja kiitos <3

      Asennetta tässä tarvitaan kylläkin - nimimerkillä en muuta enää ikinä :D

      Ihanan kutkuttava tunne <3 Ei malttaisi odottaa. Huomenna siivotaan koti muuttovalmiiksi ja ti sekä ke kannetaan tavarat sisään :)

      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

Kommentoi