keskiviikko 19. huhtikuu 2017

Koiranomistajan riesa; punkit (sis. arvonnan)

MOIKKAMOI!

Olen teille tämän reilun kahdeksan kuukauden aikana kertonutkin, kuinka onnellinen koiranomistaja olen. Tuo pieni karvaturri, Toby on tuonut niin paljon iloa ja eloa koko perheeseen. Pari viikkoa takaperin havahduin ensimmäiseen ”miinukseen” koiranomistajana; luin eräästä fb-ryhmästä kuinka jo Oulun korkeudelta on löydetty punkkeja. Kylmänväreet ja puistatukset kulkivat läpi kehoni. Avasin netin ja laitoin Googlen kuvahakuun sanan punkki. Ilkeän näköinen otus, onneksi ei ole tarvinnut tehdä tuttavuutta moiseen. Ehdottomasti koiranomistajan suurin riesa nuo punkit. Koska olen vielä aivan ummikko koko punkkitouhun suhteen, niin otin iloisena vastaan kaupallisen yhteistyön Best Friend Insect Shieldin kanssa.

Teiltä sain hyviä vinkkejä liittyen apteekissa myytäviin punkkikarkotteisiin, mutta edelleen mietin vielä niiden haittapuolia. Näin ensi alkuun ajattelin testata kampanjan myötä saamiani Insect Shield® -tuotteita. Ne kun tuntuvat vaivattomilta ja helpoilta käyttää. Tehokkailtakin, sillä Insect Shield -teknologia kehitettiin taannoin Yhdysvaltain armeijan vaatteisiin. Borreoloositartuntojen väheneminen oli huikea teknologian käyttöönottamisen jälkeen. Tuotevalikoimaan kuuluvat BF Insect Shield Koiran peti, BF Insect Shield Auton takapenkinsuoja, BF Insect Shield Huivi ja BF Insect Shield Viltti.

Miten Insect Shield -tuotteet sitten toimivat taistelussa punkkeja vastaan? Insect Shield® -teknologia saa tuotteissa aikaan pitkäkestoisen, tehokkaan ja kätevän suojan hyönteisiä vastaan. Aktiivinen ainesosa, patentoitu permetriini, on tiukasti sitoutunut kankaan kuituihin siten, että se säilyttää tehokkuutensa tuotteen koko elinkaaren ajan. Tuotteisiin imeytetty permetriini ei imeydy elimistöön, joten se turvallista käyttää esim. kissojen ja lasten kanssa, toisin kuin esimerkiksi jotkin hyönteismyrkyt. Tuotteet toimivat niin, että kun koira menee petiin tai viltin päälle makaamaan, permetriinillä käsitelty kangas aiheuttaa punkkien tippumisen turkista. Punkit kuolevat permetriinin vaikutuksesta.

Toby rakastaa ulkoilua. Lenkit keväisessä luonnossa on tällä hetkellä meidän yhteinen harrastus. Meillä käydään päivisin lenkillä kuutisen kertaa, joista puolet on pieniä pisulenkkejä, puolet pidempiä lenkkejä. Pidemmillä lenkeillä tehdään vaihtelevan pitkiä reissuja erilaisissa maastoissa. Tobyn lempilenkki kulkee järven rantaa pitkin. Josta löytyy mahdollisimman paljon mutaisia polkuja ja risukasoja, korkeaa heinikkoa ja kiviä, joiden päälle kiivetä. Meillä tuo pikkuinen tutkija työntää päänsä lenkeillä jos jonkinlaiseen heinikkoon. Möyrii ja kierii siellä huolella.

Pari viikkoa olen tehnyt punkkitarkastuksia joka ulkoilun jälkeen, mutta vielä en ole onneksi sellaiseen tunkeilijaan törmännyt. Helppohan se olisi vain ottaa tavaksi kulkea punkkiaikaan lenkeillä asfalttiteitä pitkin eikä päästää koiraa edes nuuhkimaan heinikkoon. Koiran parasta ajatellen aiomme kuitenkin jatkaa tutkimusmatkojamme heinikossa. Lisäksi Toby on mökillä vapaana, joten kaikki aseet punkkeja vastaa tulevat todellakin käyttöön. Kauhistuttaa ajatus siitä, kuinka paljon vaarallisia tauteja nuo punkit tartuttavat. Ei vain lemmikkeihin, mutta myös meihin ihmisiin.

Ilokseni huomasin, että Insect Shield® -tuotesarja hivelee myös esteettistä silmääni ulkonäöllään. Kauniin harmaanruskeita vilttejä on kahta eri kokoa. Isompi vilteistä on meillä ollut sohvalla, Tobyn päiväunipaikalla. Sen lisäksi, että se toimii punkkien ja muiden hyönteisten torjumiseen, suojaa se valkoista sohvaa tehokkaasti :) Viltit pääsevät mukaan saareenkin; itsekin voi tuollaiseen kääriytyä pahimpaan hyttysaikaan terassilla. Myös picnic-reissuille erittäin tervetullut tuote! Ainakin näin ötökkäkammoisen näkökulmasta. Tuo muhkea koiran peti on ollut Tobyn unipaikkana parin viikon ajan. On ihana illalla kuunnella, kun toinen kaivaa itselleen sen uumeniin nukkumapaikan. Tuhahtaa ja alkaa näkemään unia naapurin Nellasta.
Vaivatonta ja helppoa elämistä koirulin kanssa! Sellaista itselleni nämä Insect Shield -tuotteet edustavat. Aikaavieville punkkitarkastuksille voi sanoa heipat. Tämä toki edellyttää, että Toby jatkossakin suostuu makoilemaan viltin päällä ja tuossa pedissä. Samoilla tuotteilla voi suojata koko perheen; vauvasta vaariin ja kissoista koiriin. Ja mikä parasta, tuotteita ei tarvitse lähteä hakemaan erikoisliikkeistä, vaan ne löytyvät kauppareissun varrelta mm. Citymarketeista. Lisätietoa tuotteista löydätte täältä.

Ja sitten siihen lukijakilpailuun; sain arvottavakseni teidän kesken Insect Shield® -viltin. Helpottamaan taistelua hyönteisiä vastaan. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiboksin puolella olet mukana arvonnassa.

”Miten sinä huolehdit koirasi hyönteissuojasta?”

Arvonnan säännöt löytyvät täältä ja arvonta-aikaa on tasan viikko eli 26.4.2017 klo 12.00 asti. Onnea tasapuolisesti arvontaan!

KEVÄISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,


71 Responses to “Koiranomistajan riesa; punkit (sis. arvonnan)”

  1. moonangel sanoo:

    Geeli tulee laitettua niskaan sekä säännölliset tarkastukset sohvalla rapsutusten lomassa :)

  2. Anu sanoo:

    Meillä nypitään punkit tarvittaessa pois, onneksi ihan hirveän montaa ei ole löytynyt menneinä kesinä, mutta on se aina ällöttävää huomata, että sellainen molluska on koirassa, yäk. Tuo viltti kuullostaisi tosi hyvältä ja samalla se voisi suojata sohvaa meilläkin…

  3. Elena sanoo:

    Meillä tehdään punkkitarkastus ja pyyhkeellä pyyhintä lyhyesti joka ulkoilun jälkeen ja illalla tarkempi. Whippet on niin lyhytturkkinen, että turkissa kiipeilevä punkkikin erottuu hyvin.

    Länsirannikolla kun asumme, niin punkkeja on paljon ja mielestäni kuuluvat maailman kuvottavimpien olioiden listaykkösiksi.
    Tuollaiselle peitolle olisi käyttöä.

  4. Seija sanoo:

    Meillä on ollut käytössä sisäisesti otettava punkintorjuja, mutta olen miettinyt sen terveellisyyttä..Meidän koira makoilisi mielellään tuon peiton päällä, jolloin pillerit voisi unohtaa!

  5. Donja sanoo:

    Ollaan käytetty koirillamme punkkipantoja ja tehdään usein punkkisyynit. Mutta kyllä ne punkit on niin ällöttäviä otuksia. Tuo viltti kuulostaa mielenkiintoiselta.

  6. Johanna sanoo:

    Voi, tämä arvonta tuli kyllä niin hyvään saumaan. Juuri kamala pähkäily, miten voitettaisiin tämän kesän taistelu punkkeja vastaan. Meillä juuri 2-vuotta täyttänyt tiibetinspanieli ja ollaan kyllä aiempina kesinä löydetty useita punkkeja ja etenkin pentuaikana punkkien irroittaminen esim. silmän läheltä tai ylipäänsä päästä oli melkoista taistelua. :/ Mutta ei olla rohjettu käyttää mitään liuoksia tai tabletteja, kun sivuvaikutuksista kuulee aina kauhutarinoita. Tämä viltti voisi olla pelastus! Meilläkin koira rakastaa juuri kaikkia pusikoita ja mökillä viipottaa vapaana, joten valitettavasti punkkeja tulee ja tähän mennessä on päivittäisellä tarkastuksella ja nyppimisellä selvitty.

    • Anne sanoo:

      Hei, täällä toinen tipsun omistaja Länsi-Suomesta. Meidän Helmi-tipsulta löytyi ensimmäinen punkki tänä vuonna 7.4., joten siitä seisomalta apteekkiin ja ”punkkilitkua” ostamaan. Täytynee sanoa, että tänä vuonna punkki oli tosi aikaisessa, sillä yöpakkaset ovat ainakin täälläpäin olleet vuodenaikaan nähden kovia. Me asutaan kaupungissa ja vuosittain se ensimmäinen löytyy vasta kesäkuun korvilla.

  7. Joanna sanoo:

    Meillä käytetään koiran ihoon siveltävää liuosta, tosin nyt olen miettinyt, josko pyytäisi eläinlääkäriltä sisäisesti nautittavan estolääkityksen. Tuollainen viltti kuulostaa tosi kätevältä!

  8. Marika´s sanoo:

    Silitellään ja rapsutellaan ja samalla tulee käytyä läpi turkkia. Ollaan pinseteillä jouduttu poistamaan muutamaa tästä todella uteliaasta karvaturrista, joka rakastaa juosta pihalla ja tunkea kuononsa jokapaikkaan. Onpa mahtava tuote joka pääsisi tositoimiin meidän kultsun kohdalla ja todellakin tutustumisen arvoinen tuote.

  9. Ulla sanoo:

    Parina viime vuonna punkkien torjuntaan käytössä eläinlääkäriltä tabletit. Toimii hyvin kahdella pienellä karvakasalla.

  10. Marjo sanoo:

    Käytetään koiran iholle siveltävää liuosta. Tuo viltti olisi tosi kätevä käyttää!

  11. Aila sanoo:

    Mekaaninen poisto, toiminut kyllä ainakin toistaiseksi. Kiva kokeilla vaivatonta punkkien poistoa.”Pojat tykkäisivät”.

  12. Johanna sanoo:

    Lenkin jälkeen teen silmäyksen koiran turkkiin. Yleensä nuo punkit löytyvät pään alueelta. Mekaaninen poisto on minullakin ollut ainoa tapa ne poistaa. Uudet vaihtoehdot ovat tervetulleita meillekin.

  13. Marja sanoo:

    Jaahas, tässäkö ratkaisu meidänkin punkkipulmiin?! Viime kesänä ei vielä pennulta punkkeja löytynyt kun niitä jokunen kerta tarkistettiin mutta nyt jo hirvittää valmiiksi mitenköhän tänä keväänä/kesänä… Kissoilta punkin on totuttu ottamaan mekaanisesti vaan pois mutta tuon koiran kanssa haluaisi ehkäistä punkit jo ennakolta kun toinen tykkää meidän sängyssä nukkua… Eniten hirvittää siis se, että punkit pääsisivät pomppimaan meihin ihmisiin. Eivätkä ne kyllä mukavia eläimilläkään ole! Jo pelkkä tuo jokaisen lenkin jälkeinen tarkastus tuntuu niin stressaavalta ajatukselta.

    Viltti kuulostaa melkein liiankin helpolta, sellaista pitää testata!

  14. Sanna sanoo:

    Vanhin poikamme sairasti juurikin punkin aiheuttaman aivokuumeen.Pitkine tehohoitojaksoineen,varmuutta selviämisestä ei ollut.Selvisi hengissä,ilman aivovaurioita tms.Elämäni parhain lahja.
    Joten tärkeistä asioista puhutaan.Punkeilta suojautuminen hyvin tärkeä juttu.Käyttäkää ihmiset aina kumppareita metsässä ja heinikossa!

  15. Marjo Perkiö sanoo:

    Meillä on 3-vuotias Coton ja viime kesänä poistin kaksi punkkia. Eka oli nivusessa ja tehnyt sinne kunnon patin. Onneksi patti laski hiljalleen parin viikon aikana. Toinen oli kaulalla ja se ei ilm ollut siinä kauaa. Isäntä tosin sairasti oikein borrelioosin :(

  16. Tiina A. sanoo:

    Hei!
    Meidän bisonilla oli kerran punkki jonka kiersin pinseteillä irti. Kannattaa leikata koiran karva lyhyeksi, niin paremmin huomaa mahdolliset punkit. Kesällä on koirallekin viileämpää olla lyhyellä turkilla.

  17. Jessica sanoo:

    Koirallamme on punkkipanta ja aina sisälle tulossa harjataan ja syynätään koiran turkki :)

  18. Tanja sanoo:

    Ihan turkkia läpikäymällä on punkkeja yritetty löytää (ja löydettykin). Aika inhoja otuksia ovat. Tällainen viltti olis kyllä huippujuttu!

  19. LPP sanoo:

    Apua, en vielä mitenkään!
    Ei edes tullut mieleen..

    Terkuin 4kk vauva chihun omistaja <3

  20. Marika sanoo:

    Viime kesänä käytin ruokaan ripoteltavaa jauhetta mutta pari punkkia löytyi siitä huolimatta turkista. Koirani on reilun vuoden ikäinen norwichinterrieri jolla on paksu turkki joten hieman hankalaakin löytää ne sieltä. Täksi kesäksi täytyy löytää parempi suoja. On ihana lukea täältä blogistasi Tobysta joka taitaa olla aika hurmuripoika!

  21. Sari Riekkola sanoo:

    Meillä käytetty liuosta hyvin tuloksin, sekä turkki trimmataan punkkiajaksi lyhyeksi. Rapsutusten ohessa tarkastellaan samalla☺
    Tuo peti kuulostaa hyvältä vaihtoehtolda, mukana arvonnassa☺

  22. Teija sanoo:

    Meillä on käytetty valeluliuosta, joka levitetään lapaluiden väliin ja hännän tyveen ja punkit ovat pysyneet poissa.

  23. Kati sanoo:

    Hei!

    Voi kun tulisi tarpeeseen. Meillä kohta 4 vuotias sheltti, jolla siis mega-paksu turkki. Olemme suojautuneet kasvi-pohjaisella punkkipannalla. Hiukan arveluttaa nuo valeluliuokset ja niiden turvallisuus koiralle. Kauhukokemus noin kahden vuoden takaa oli, kun kävimme patikoimassa Lempäälän puolella ja koirassa oli tuon muutaman tunnin reissun jäljiltä 13 punkkia. Suurin osa saatiin nypittyä irti turkista, mutta muutama pääsi kiinnittymään päähän. Niiden poisto olikin todellista tuskaa koiralle ja meille omistajille. Tuolloin ei siis ollut pantaa eikä ”myrkkyjä” käytössä.

    -Kati

  24. Janna sanoo:

    Asutaan Kotkassa ja täällä niitä punkkeja vilisee ihan liioiksi. Lenkin jälkeen koirat aina harjataan ja puistellaan hyvin ennen sisälle menoa. Keväästä saavat myös bravecton punkkilääkkeet, ovat kyllä toimineet hyvin, mutta tollainen viltti olis mahtava lisäsuoja!

  25. Anu sanoo:

    Vuoden ikäinen silkkiterrieri sai viime kesänä bayvantic-liuoksen iholle. Tämä olisi ehdottomasti lempeämpi tapa torjua ötököitä.

  26. Tiina sanoo:

    Meidänkin koira vasta 8 kk.n ikäinen joten vasta opetellaan koiranelämää.
    Toistaiseksi leikattiin karva lyhyemmäksi ja tehdään tarkastuksia.

  27. Tähän asti olemme laittaneet koiramme niskaan tippoja, joiden on tarkoitus tappaa punkit turkista. Minusta tuntuu, että ostamme tuollaisen Insect Shieldin, josta kirjoitit. Kuulosti niin hyvältä. Ellen siis satu sitä voittamaan ;)

  28. Laura sanoo:

    Meillä on tehty punkkitarkastus joka päivä alke vuoden ikäiselle koiralle. Olemme nyt pohtineet vaihtoehtoja punkkien torjuntaan ja tuo viltti kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta.

  29. -Anne- sanoo:

    Punkkipantaa käytetään, liuos oli yhtenä kesänä myös käytössä mutta koiramme on sellainen vesipeto että saisi jatkuvasti lisäillä liuosta.. nyt harkinnassa tabletit.
    Arvonta voitto olisi aivan mahtava :)

  30. Iida sanoo:

    Meillä melkein vuoden ikäinen yorkki saa joka päivä valkosipulitablettia ruuan seassa, luonnollinen ja terveellisempi vaihtoehto punkkien häätöön. On ainakin tähän mennessä toiminut. Silti olisi viltistä hyvää lisävarmistusta asiaan.

  31. Hippu sanoo:

    Liuoksella torjutaan ja ikävinta on se, että voihan ne koiran tuomat punkit siirtyä ihmiseen.

  32. Marika sanoo:

    Meillä on kohta 7-vuotias cottoni ja sellaisia luonnonmukaisia tabletteja annettu. Punkkipantaa kokeiltu ja koira tuli siitä tosi kipeäksi. Ihankuin sähköiskuja olisi saanut. Nyt mietitty että mitä sitä tänä vuonna kokeilisi. Tollasesta viltistä en oo kuullutkaan.

  33. Kisumau sanoo:

    Frontline-spray on ollut käytössä, mutta kovin mielelläni en sitä myrkkyä koiriin kyllä laita :( Olisi kiva kokeilla luonnonmukaisempia keinoa, mutta toisaalta punkkien tartuttamat tauditkin hirvittää siitä määrin, että kumpi sitten on pahempi paha. Näitä uutuuksia olisi kiva kokeilla! :)

  34. Kirsi sanoo:

    Ei ole koiraa, mutta on ulkoileva kissa-neiti. Ja tutuksi ovat tulleet punkitkin. Käytetään eläinlääkäriltä hankittua valeluliuosta punkkien torjumiseen. Ikävä kyllä vaikutusaika on aina vain 3 viikkoa, joten ainetta menee melkoisesti.

    Aivan ihana keksintö nämä uutukaiset tuotteet! Jollei arpaonni potkaise pitänee ehdottomasti hankkia moinen viltti omakustanteisesti meidän karvanaamalle =)

  35. Jennaj sanoo:

    Olemme aiempina vuosina käyttäneet apteekin punkkikarkotteita, käytössä on ollut se niskaan laitettava valeluliuos. Nyt kun meillä on alle vuoden ikäinen lapsi talossa, olisi hyvä kokeilla vähän hellävaraisempia ja turvallisempia konsteja.

  36. Hanna sanoo:

    Olemme kokeilleet monenlaista, viime kesänä annoimme eläinlääkäriltä saadut tabletit. Vaikutti tehokkaalta. Voi jos voittaisin kokeiluun tämän tuotteen.

  37. Kirsi sanoo:

    Kuulostaa kiinnostavalta. Meistä tulee koiranomistajia kesällä <3

  38. Hanna sanoo:

    Meidän 3v käppänällä käytössä Ekspot-liuos, joka on tehonnut hyvin. Punkkipannasta reppana meni aiemmin tosi heikkoon kuntoon. Turkki on tumma harmaa, eli punkkeja on vaikea nähdä. Tänä keväänä yksi ällötys bongattiin jo kävelemässä koiran kaulalla :( Palkinto tulisi tarpeeseen sohvalle!

  39. Sari sanoo:

    Kommentoin tyttären puolesta..voi olisipa enemmän kuin tarpeellinen ja kätevä tuo esittelemäsi karkotuskeino. Ällöttäviä otuksia ne punkit!! Punkkipantaa ja liuosta he ovat käyttäneet aiemmin.

  40. maisamiisa sanoo:

    Meillä koirat saa niskaan laitettavat geelit parin kuukauden välein. Ja tarkistukset tietysti päivittäin. Ennen en ollut punkkien suhteen niin kauhuissani, mutta nyt kun on lapsia niin olen lähes hysteerinen :D Joten kaikki apukeinot on tervetulleita :D

  41. Reija sanoo:

    Lenkin jälkeen turkki käytävä käsin läpi. Koska itsekin olen siirtynyt luonnonmukaisiin tuotteisiin niin haluan samaa koiralleni. Mahtavaa kun tulee uusia tuotteita jotka lyövät monta kärpästä yhdellä iskulla ja ovat käytännöllisiä sekä monikäyttöisiä. Viltti olisi Elviksen mieleen

  42. Tipsu sanoo:

    Uuh, on käytetty valeluliuosta, mutta ei sekään ole täysin estänyt punkkien kiinnittymistä. Peitosta en ollut kuullutkaan, mutta ehdttomasti täytyy kokeilla ja ostaa, jos ei onni potki arvonnassa.

  43. Anu sanoo:

    Oi kuinka kätsyltä kuulostavat nuo tuotteet! Meillä on mökillä punkkeja nypitty Oskari-ranskiksesta ihan kiitettävä määrä, joten jos ei arpa onni suosi, hopihopi lähen kaupoille! :)

  44. Pia V sanoo:

    Toistaiseksi nyppimislinjalla ollaan oltu. Valeluliuosta olen kesäksi harkinnut, mutta tuo viltti olisi kyllä kätevä.

  45. Maria M sanoo:

    Meillä laitetaan liuos tai millä nimellä sitä kutsutaan selän alueelle. On tepsinyt loistavasti, pitää vaan olla tarkka että ihan oikeasti pureutuu ihoon asti. Toinen helppo vinkki on valkosipulitabletit, joita lapsillekin syötän kesäisin. Punkit kun ei tykkää siitä hajusta. Eli tabletit on jälkihajuttomia ja on helppoa aukaista kapseli ja kaataa jauhe ruoan sekaan myös koiralle. Meillä nyt pian 7 vuotias koira ja nämä vinkit on tepsinyt. Ei ikinä ole punkkia tarvinnut nyppiä.

  46. Annamaija sanoo:

    Täällä ei ole vielä kokemuksia karkotteista, koska ekan koiran hankin viime marraskuussa. Joten karkotteiden maailmaan tässä perehdytään. Viltti kuulostaa kyllä liian hyvältä ollakseen totta. :) Mökkimme sijaitsee saaristossa, jossa pankkeja on pilvin pimein, kauhun sekaisin tuntein odotan kesää. Viime kesänäkin pelkästään ihmisiltä irrotettiin kymmenittäin punkkeja, niin mitä se mahtaa olla koiralla joka on pienikokoinen ja hyppii ja kierii heinikossa.

  47. Eemeli sanoo:

    Ei vaikuta kovin lempeältä aineelta tuo permetriini…
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Permetriini

      • mietityttää sanoo:

        Permitiini, jota peitto sisältää on myrkky. Kannattaa suhtautua peittoon varauksella, pitoisuudet on varmaankin matalat, mutta kutenkin sen verran suuret että tappavat punkit. Kuituihin ei pysty sitä permitiimiä niin laittamaan, ettei sitä jossakin määriv vuotaisi ja siihenhän sen tehokkuus perustuu punkkien torjuntaan. En suosittele sitten ainakaan lapsien läheisyyteen eikä pienille koirille, vaikka valmistaja väittäisi mitä. Kannattaa googlata muitakin lähteitä kuin valmistajan viitteet…

        • Maria Maria sanoo:

          Hei,

          sain alla olevan selvennyksen permetriinistä:

          ”Permetriini on yleisesti käytössä hyönteisiltä suojautumisessa, sillä toisin kuin nisäkkäät, hyönteiset eivät kestä sitä. Useat hyönteiset levittävät hyvin vaarallisia tauteja ja siksipä esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee tällä tavoin käsiteltyjen vaatteiden ja tuotteiden käyttöä. Nykyisellään Insect Shield –käsiteltyjä tuotteita käytetäänkin ympäri maailmaa.

          Insect Shield –tuotteissa patentoitu permetriiniaines on sitoutettu tiukasti kankaan kuituihin. Teknologia on vuosien testaamisen ja tutkimisen tulosta ja testausten tuloksena on todettu, että aines pysyy kuitujen sisällä eikä siirry iholle tai ympäristöön. Siten Insect Shield –tuotteilla suojan hyönteisiä vastaan saa lähelle ihoa ilman suoraan iholle laitettavia karkotteita. Mm. Yhdysvaltain armeija käyttää kyseistä käsittelyä univormuissaan. Käsittelyä ei tarvitse uusia vaan se kestää tuotteen koko elinkaaren ajan.

          Näiden tuotteiden myynti on hyväksytty EU:ssa ja siten myös Suomessa. Tuotteiden käyttö on täysin turvallista koko perheelle, ihmiset ja lemmikit mukaan lukien.

          Lisätietoja löytyy parhaiten Insect Shield:n omilta nettisivuilta: https://www.insectshield.com/. Sivut on englanninkieliset, joten kysyä saa toki lisää.”

  48. Nonnuska sanoo:

    Tarkastelu säännöllisesti ja punkkipannat ovat meidän taistelukeinot. Ne niskaan laitettavat ei sopineet meidän koiralle.

  49. Susa sanoo:

    Meillä on nyt toista kesää käytössä Bravecto tabletit, kun reppana ei liuoksia / pantoja kestä. Onneksi Cotonin lyhyestä valkoisesta turkista pienenkin punkin erottaa melko helposti ellei ole ehtinyt syvemmälle. En tiedä pitääkö paikkansa, että valkoinen väri vetäisi enemmän punkkeja puoleensa, mutta meillä niitä ainakin riittää. Edellisviikonloppuna mökillä niitä öttiäisiä mönki koirassa saman päivän aikana kolme! Tarpeeseen tulisi siis viltti :)

  50. Emppu sanoo:

    Tarkastan turkin säännöllisesti ja pidän punkkipantaa.

  51. Paula sanoo:

    Valeluliuoksella ja tarkastuksella.

  52. anna s. sanoo:

    Viime vuonna löytyi ensimmäinen punkki meidän koirasta :O Punkkipantaa olemme käyttäneet :)

  53. Tiina H sanoo:

    Kuulostaapa jännältä keksinnöltä. En ole halunnut käyttää koirillamme vahvoja liuoksia ,vaan meillä on ollut käytössä erilaisia punkkipantoja ja punkki syyni yhdistelmä. Lääkereseptillä hankittavaa pilleriäkin olemme miettineet. Tämä peitto olisi kokeilemisen arvoinen vaihtoehto!

  54. Laura sanoo:

    Tähän asti on laitettu koirille niskaan liuos punkkeja vastaan.Ja lisäksi tarkastettu päivittäin. Nyt harkinnassa josko testaisi joko punkkipantaa tai jos onni suo, niin viltti tai peti pääsee testaukseen.

  55. Sari sanoo:

    Meillä on nyt 4 vuotias staffineito. Onneksi on tuo turkki niin lyhyt ja helppohoitoinen. Muutaman kerran olen joutunut nyppimään punkin pois, kun en heti aikaisin keväällä vielä muistanut varautua. Yleensä ollaan laitettu valeluliuosta. Mielenkiintoinen tämä viltti. Täytyy tutustua tarkemmin ja toivoa, että onni suosii arvonnassa.

  56. mari sanoo:

    Eläinlääkärin reseptillä ostettu ulkoloislääke pipetillä niskaan, selättää meillä ison koiran punkkihäädön.
    Huhti-syyskuussa laitetaan niskaan pipetillinen.
    Ison koiran isosta turkista on mahdoton havaita punkkeja.

    Silmäluomeen tuli, ekat havaitsemani.Olivat hankalia poistaa, siksi valeluliuoksella estetään.

  57. Marja Hyvönen sanoo:

    Meillä ollut vajaa kaksi vuotiaalla mäykyllä käytössä valeluliuos,jonka vaikutukset mietityttää. Punkkipantaa harkitaan. Tollainen viltti olisi aivan huippu,

  58. Katriina sanoo:

    Kuulostaa käteviltä tuotteilta! Meillä on kissoilla ja koirilla käytetty iholle annosteltavaa punkkikarkotetta.

  59. Anne Tuomikoski sanoo:

    Hei. Meillä kolme koiraa. Kaksi käyttää punkkipantaa ja yksi on niin herkkä että ei voi käyttää punkkipantaa. Tämä tuote olisi varmasti hyvä hänelle.

    Terveisin Anne

  60. Tuija L. sanoo:

    Pipetillinen liuosta niskaan n. 5-6 viikon välein on pitänyt melko hyvin punkit poissa. Tiedän että on myrkkyä, mutta parempi se kuin (hengen)vaaralliset taudit joita punkit aiheuttaa ihmisille. Liuos vaikuttaa siten, etteivät punkit edes tartu koiraan; sisäisesti nautittavista lääkkeistä olen ymmärtänyt , että punkki kyllä tarttuu, mutta kuolee ”imaistuaan” lääkkeen nauttineen koiran verta.
    En oikein innostu ajatuksesta, että sängystä löytyy kuolleita punkkeja, jolloin jää epäselväksi kenestä/ mistä punkit tippuneet.

  61. Maria sanoo:

    Meillä koiranpentu joka tsekataan ulkoilun jälkeen tassujan pyyhkimisen yhteydessä. Mietinnässä on ollut tuleva mökkikusi ja suojautuminen punkeilta. Tämä olisi loistava ja helppo keino pitää ounkit poissa. Punkkipannasta meni äidin koiralla ruokahalu….

  62. Salli sanoo:

    Punkkipanta on meillä käytössä.

  63. hilkka sanoo:

    Punkkipanta ja tarkistukset :)

  64. Katriina sanoo:

    Säännölliset punkkitarkistukset ihmisille ja eläimille. :) Viltti kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!

  65. Henna Thorman sanoo:

    aikaisemmin punkkipanta mutta nyt kokeilen huivia :) kiitos vinkistä

  66. Kata L, sanoo:

    Niskaan laitettavaa liuosta olen tähän asti koiralle laittanut, mutta vaikeaa on pitää poissa lammesta ne pari päivää, jolloin on kiellettyä mennä uimaan. Viltti kuulostaa tosi hyvältä, ja itselle huivi pitäisi varmaan hankkia!

  67. Niina sanoo:

    Itselläni ei ole koiraa, mutta äitini koirat suojautuvat niskaan laitettavan karkoitteen avulla. Siitä huolimatta niitä punkkeja on ollut ja tätäkin olisi hyvä kokeilla!

Kommentoi