perjantai 18. maaliskuun 2016

Mökkikausi lähestyy

0IMG_02550IMG_0399IMG_3124OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA0IMG_2098 0IMG_0396 0IMG_2084 0IMG_1138 0IMG_1077 0IMG_20640IMG_0240 P7041326

HEIPPAHEI IHANAT!

Nonni, tähän asti ollaan pidetty mökki-ikävä hallinnassa ja taka-alalla, mutta viimeisen parin päivän aikana mökkikauden korkkaushaaveet ovat käyneet tuskallisiksi. Jep, eräs saarimökin haittapuolia. Vaikka siellä varmasti vielä jäät ovatkin, niin ei uskalla lähteä kokeilemaan. Sen verran virtausta tuossa mökin edessä on. Yleensä tässä vaiheessa kevättä on käyty venerannassa jo monen monta kertaa ihmettelemässä jäitä. Koitettu, josko ne siitä tuijottelun voimalla sulaisivat. Tulevana viikonloppuna täytyy kyllä ajella katsomaan jäätilanne.

Toissa vuonna korkkasimme mökkikauden huhtikuun tokavikana ja viime vuonna vikana viikonloppuna. Tänä vuonna tuo ajoittunee samaan aikaan. Eli ei ole enää montaa viikonloppua ennen mökkiviikonloppuja. Jihuu! Viime vuonnahan me soudettiin vene saareen pienen jääharson läpi. Mökkihöperöt 😀 Mä odotan sitä, että saareen päästyämme saa jättää ulkopuolisen maailman hetkeksi taka-alalle. Kytkeä puhelin äänettömälle ja nostaa se keittiön hyllylle. Laittaa sauna lämpiämään ja tehdä nopeasti perjantai-illan ruokaa. Katsoa telkkaria, nukahtaa nojatuoliin, kammeta itsensä silmät ristissä mökkisänkyyn ja herätä aamulla 12 tunnin unien jälkeen. Ai luksusta!

Hipsutella yökkärissä kesähuoneeseen juomaan aamukahvia ja kuunnella lintujen laulua. Haahuilla bikineissä koko päivän ja nauttia hyvällä omalla tunnolla lounaan kanssa lasi pirskahtelevaa kuohuviiniä. Kietoutua sadepäivinä peiton alle lukemaan ja juoda monta kupillista kahvia. Paistaa lasten kanssa tikkupullaa kalliorannalla. Kalastella oranssin värisessä ilmassa auringonlaskua ihastellen. Ja sitten taas aloittaa koko homma uudelleen. Ilman aikatauluja ja suunnitelmia.

Onko siellä jo muut mökkihöperöt valmiita mökkikauteen? Mä olen, joten bring it on 🙂

PERJANTAITERKKUSIN,

alle

PS. McDonald’sin lahjakortin voitti Mini kommentilla ”Yhdessä ulkoilemme: luistelua, hiihtoa, laskettelua, marjametsäilyä…äidin omaa luksusaikaa (harvoin) on, kun pääsee YKSIN kahvittelemaan. Puoli tuntia riittää ja rauha on maassa ;)” Onnea, onnea! Lähetämme sinulle sähköpostia mitä pikimmin.

PPS. meillä on aika kiirus aikataulu illalla, joten en tiedä ehtiikö myysseilemään blogiin asti. Mutta insta ja snäppi (jep, esikoinen opetti ko. touhun mulle eilen) varmasti välittää myyssitunnelmia 🙂 Molemmissa löydätte mut atmarias-nimellä.


18 Responses to “Mökkikausi lähestyy”

  1. Nina sanoo:

    Moro,

    huh, voi ”luaja” miten houkuttavia ja koukuttavia kesäisiä mökkikuvia!
    Me vasta hommattiin mökki viime syksynä ja ollaan sitä nyt talven mittaan remontoitu ja vielä jatkuu kesään saakka, mutta voin fiilisellä jo miltä tuntuu olla kesälomalla OMALLA möksällä. Jihuu ja wau ja wou! 🙂
    Mukavaa perjantaita!

    • Maria sanoo:

      Moikka Nina

      ja hei kiitos <3

      Tuli kyllä niin ikävä mökkiä näitä kuvia etsiessäni!

      Hei, teillähän on ihana eka mökkikesä edessä - onnea omalle mökille 🙂

      Leppoisaa lauantai-iltaa <3

  2. Tiina sanoo:

    Kuulepas, just tänä aamuna fiilisteltiin tyttöjen kanssa tulevaa mökkikesää…vanhempi kyseli, että kai jo toukokuussa voi edes kahlata ja uittaa varpaita vedessä 😀 mulla on haaveena avata mökkikausi helatorstain pitkänä viikonloppuna. Meillä on kuivanmaan mökki, mutta olosuhteiltaan alkeellinen, joten sinne ei kovin arktisissa oloissa viitsi mennä. Mutta joo, KESÄ SAISI JO TULLA!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiina

      ja oih, varpaiden uittaminen vedessä ihan niinä ekoina kertoina keväällä on parasta <3

      Juu, kesä sais tulla jo 🙂

      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne <3

  3. Suvi sanoo:

    Mökkihöperö-minä on pysynyt tähän asti hyvin taka-alalla, en oikeastaan ole vielä ehtinyt edes miettiä mökkijuttuja ja kesää. Sun tekstin luettuani höperyys iski ja kovaa, niin ihanasti ja osuvasti kuvasit päiviä mökillä <3 Upea kesäpaikka teillä!

    • Maria sanoo:

      Moi Suvi,

      hei ihanaa, että tää postaus sai mökkihöperö-sinän esiin 😉 Kiitos kaunis, tuo paikka on ihan lottovoitto kyllä!

      Leppoisaa lauantai-iltaa <3

  4. Johanna sanoo:

    Ihania kuvia, ja aivan samat fiilikset täälläkin. Mökkikautta odotellaan kuin kuuta nousevaa. Mökkimme on järven rannalla, joten sinne kyllä päästään, mutta sähköt on aurinkopaneelien varassa joten lämmitys ei välttämättä pysy sillä tasolla kun itse toivoisi 🙂

    Pääsiäisenä on kuitenkin mökille päästävä, joko päiväseltään tai sissinä yöksi asti.

    P.S. Tervetuloa kurkkaamaan meidän mökkiblogia 🙂
    https://puolenhehtaarinmetsanmokki.wordpress.com/

    • Maria sanoo:

      Heippa Johanna

      ja kiitsa 🙂 Mökkeilyssä on juuri nämä haasteensa…meillä haaste on tuo saari ja toiseksi se, että vedet nostetaan pumpuilla, jotka on nyt talviteloilla 😀

      Kiitos ilman muuta tulen kurkkaamaan mökkiblogia 🙂

      Ihanaa lauantai-iltaa <3

  5. Minna sanoo:

    Hehheh, mökkihöperö <3

    Viime viikonloppuna otin nipun vanhoja lehtiä selattavaksi ja kappas vaan, kädessäni oli meidän mökki lehti jossa oli teidän mökiltä tehty juttu. Tulipa ihana ihana fiilis teistä (teidän mökistä) ja sit ajattelin että eipä ole Maria kirjoitellut eikä haaveillut mökistään vielä yhtään... 😀

    Eli mä oon valmiina ihastelemaan ja huokailemaan sun mökkihöperöjuttuja! 🙂

    Viikonloppua toivotellen!

    • Maria sanoo:

      Hihii,
      mökkihöperö kiittää ja kuittaa 🙂

      No aika hyvin pystyin olemaan koko talven mökkeilemättä täällä blogissa, mutta nyt alkoi mökkikausi….ainakin virtuaalisestikin 😀

      Ihana kuulla <3

      Leppoisaa lauantai-iltaa <3

  6. Voih mitä kuvia! <3 <3 Saatte kyllä olla erittäin onnellisia tuollaisesta mökki-idyllistä! Sellainen siintelee omissakin haaveissa, mutta tällä hetkellä sille ei taida olla oikein realiteetteja. Pikkulapsiarki pyörii kovaa vauhtia, kolmas pieni tulossa juhannuksen tienoilla ja minä kotona lasten kanssa, joten ylimääräistä ei juuri jää haaveiden toteutukseen. Mutta, ehkä vielä joskus... 🙂

    Meillä kyllä kuivanmaanmökki, jota pitäisi alkaa laittamaan uuteen uskoon, kun anoppi sen meille luovuttamassa. Onhan siinä ihana iso puutarha, mutta ei se kyllä ihan järvenrantaidylliä vastaa...

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis <3

      Oiiiii, mulla on mennyt vauvauutiset ihan ohi, onnea hurjan paljon <3 <3 <3

      Juu, näin kun tytsyt ovat jo "isoja" on tuo mökkeilykin astetta helpompaa 🙂

      Kyllä se kuivanmaan mökkikin ajaa asiansa, pakopaikka arkeen!

      Ihanaa lauantai-iltaa <3

  7. Sirpa sanoo:

    Täälläpä myös kuumeisesti odotetaan kesää ja mökkikautta. Meidän unelma omasta mökistä toteutui viime vuoden heinäkuussa, muutamia kertoja talven aikana käyty ja tänä viikonloppuna alkaa varovainen tulipesien lämmitys talven jäljiltä, onneksi matkaa ei ole kuin 20 km. Meillä mökkikausi alkaa pääsiäisenä, ei varmaankaan vielä ihan joka viikonloppu siellä vielä olla.

    Aurinkoista viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Sirpa,

      kyllä se mökki on vain meidän suomalaisten sielun maisema 🙂 Teillä onkin ihanan lyhyt mökkimatka – meillä on vajaan tunnin ajomatkan päässä. Silti tosin ajellaan ihan saunomaankin 🙂

      Leppoisaa lauantai-iltaa <3

  8. Aurinkoinen sanoo:

    Mekin on käyty mökkisaaressa retkellä. Pari puuta oli katkennut keskeltä tykkylumesta, joten näytettiin niille viikolla moottorisahaa. Suunniteltiin, että raahataan soutuvene valmiiksi jäätä pitkin toiselle rannalle, josta on lyhyempi matka naapurin puolelle mökkisaareen. Lisäksi muistin, että meillä on keksi (pitkävartinen uittohaka), jolla voi vetää venettä heikkoa jäätä pitkin, kun airoja ei voi vielä käyttää. Sekin pitää viedä vielä autorantaan valmiiksi kevään heikkoja jäitä varten:) Kevättä ja kesää odotellessa.

    • Maria sanoo:

      Moikkelis,

      me käytiin tänään venerannassa ja hyvin olisi vielä jäitä pitkin pystynyt menemään saareen, mutta oli niin kiire aikataulu ettei ehditty 🙂

      Hei tuollainen keksi olisi hyvä hankinta! Pian se kesä tulee 🙂

      Leppoisaa lauantaita <3

  9. Johanna sanoo:

    Mä melkein haistoin saunan tuoksun ja kuulin kuikan kiljaisun. Ihan hirveä ikävä mökiile täälläkin!

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna

      ja ihanaa, nyt mäkin aloin kuulemaan kuikan kiljaisuja <3

      Juu, sais tulla kesä asap! 🙂

      Suloista sunnuntaita <3

Kommentoi