keskiviikko 19. elokuu 2015

Mökkijuttu lehdessä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
RISE & SHINE!

Hei huomenta :) Kyllähän nämä aamuvarhaiset herätykset näin vielä toimivat, kun on valoisaa, mutta mites tuossa kuukauden päästä, kun on pilkkopimeää…huh. No, siihen on vielä aikaa. Ei muuta kuin kahvia lisää koneistoon, sisters! Tulin pikaisesti huikkaamaan teille ennen kuin menen herättelemään pikkuisia kouluun, että nyt se kauan odotettu Meidän mökki -lehti on ilmestynyt, jossa on monta moninaista aukeamaa kuvia ja juttuja meidän happy placesta eli tuosta niin rakkaasta mökistämme.

Huhheijakkaa, miten ammattilaiset osaavat. Kiitos Ilona ja Hanne  Tästä jäi ihan mielettömän ihanat muistot meidän perheelle. Juttuhan tehtiin viime syyskuun puolessa välissä; maaruska loisti kauniina ja aurinko paistoi. Hämähäkin seitit loistivat puiden välissä ja ilma oli suhteellisen lämmin. Lapset tokaisivat lehden nähdessään, että äiti, sulle sopii kyllä paljon paremmin tummat pitkät hiukset. Hmph, saako olla eri mieltä? Terkuin yksi blondien hiusten kanssa hyvin yksiin synkkaava ;)

Nyt aamutoimet loppuun ja sitten kohti kivaa keskiviikkoa! Viikon puolivälissä muuten mennään jo. Eilen kävimme äiskän mökillä vähän auttelemassa ja tänä iltana olisikin sitten tarkoitus suunnata tuonne meidän mökille saunomaan. Ei sitä tarvitse kuin pari tuntia saaressa ja olo on kuin uudesti syntynyt!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


16 Responses to “Mökkijuttu lehdessä!”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Huomenta Maria ja kiitti vinkistä, täytyneekin kipasta päivällä kaupan lehtihyllyn kautta kotiin!:)
    Onnittelut jutusta ihana<3

    • Maria Maria sanoo:

      Huomenta Sari,

      ja kiitos <3 Nyt on ihania muistoja tuosta jännittävästä päivästä :) Täytyy ostaa pari varakopiota tuota lehteä, ettei vaan huku ;)

  2. Katja sanoo:

    Ihanaa! Sitten se on varmaan tänään postilaatikossa odottamassa!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Katja!
      Hih, toivottavasti oli lehti postilaatikossa odottamassa :) Se on muuten ihana tunne tulla töistä kotiin ja huomata, että postin mukana on tullut kivaa luettavaa! Kuten Ikean katalogi taannoin ;)

  3. Sally sanoo:

    Oi, ihanaa! Meinasin jo vahingossa ostaa edellisen numeron! Lapsetkin on vuodessa kasvaneet nuoriksi neideiksi ;D

    Lämmintä loppuviikkoa!

    • Maria Maria sanoo:

      No heipsan,

      ja katsos kun mähän täällä mainostin heinäkuussa, että juttu on sen kuun lehdessä…äsh, se oli mennyt painoon silloin se lehti ja nyt tuli uunista ulos :)

      Lapset kasvaa silmissä….itsehän sitä on ikinuori ;)

      Kiitti, samoin sinne <3

  4. Minna sanoo:

    No se on sit lähdettävä Mökki lehden ostoon vaikka taidan jo tietää millainen mökki teillä on. :D
    Ja sit miellä on taas yks lehti lisää jota ei saa hävittää ainakaan vuoteen, kahteen, kolmeen…

    Tämmöistä typerää huumoria (ei siis mitään asiallista tekstiä) tällä kertaa tai sit tää helle mukavasti pehmittää päätäni. No olipa miten oli, nautitaan helteestä!

    • Maria Maria sanoo:

      Heissulivei Minna,

      hihiiiii, ihana <3 Voi olla juu, että teillä lukijoilla on jonkin sortin aavistus, mitä Meidän Mökki -lehden kuvissa vilahtelee :D

      Ihanaa huumoria (samanlainen hömppä olet kuin mä), nautitaan helteistä <3

  5. Mari sanoo:

    Heips!

    Täytyypä käydä hakemassa lehti.. Niin hyvältä näyttää:)
    Ihanat möksäily kelit …vihdoinkin! Me täällä tosin ollaan käytetty kelit talonmaalaukseen!

    Mari:)

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Mari,

      juu, hae ihmeessä :) No sanos muuta, nyt kelpais lomailla ;)
      No ihanaa, että olette saaneet nyt maalata – ulkomaalauskelit tuli tänä vuonna kyllä pari kolme kuukautta myöhässä :/ Ei silloin kesä-heinäkuussa montaa päivää putkeen maalailtu!

  6. Virpi sanoo:

    Kiitos lehti vinkistä, kävin hakemassa sen työpäivän jälkeen lähikaupasta. Olipa mukavaa ja rentoa luettavaa.
    Meidänkin mökillä vietetään elokuun viimeinen viikonloppu venetsialaisia, syömme rapuja ja jotku mökkiläiset ampuvat raketteja.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    • Maria Maria sanoo:

      No olehan hyvä Virpi,

      tuosta lehtijutusta jäi itsellekin hyvä mieli :)

      Voih, meillä ei tänä vuonna vietetä venetsialaisia, kun ollaan Helsingissä. Mutta ens vuonna taas! Meilläkin ammutaan aika paljon raketteja tuolla – mukavaa katseltavaa :)

      Samoin sinne, kiitos <3

  7. Marianne sanoo:

    Ihanaa, lopultakin se lehti tuli jota olen odottanut jo vuoden. Ihana juttu teidän ihanasta mökistä. Olen täällä arvuutellut missä teidän mökkinne sijaitsee (tuttuja paikan nimiä on vilahdellut) ja oikein arvasin, täälä omassa koti ”kaupungissahan” se on. Ehkäpä vielä joskus törmätään vaikkapa kauppareissulla.
    Nautin täysin siemauksin sinun blogistasi ja varsinkin mökki postauksista, ruoka ohjeitakaan unohtamatta.

    • Maria Maria sanoo:

      Hei kiitos Marianne
      ja voi että sinulla on kaunis kotikaupunki :D Juu, tule moikkaamaan, kun törmätään. Siellä(kin) meidät tunnistaa pääosin metelistä, mitä lapset pitää ;)

      Ihania elokuun päiviä <3

  8. Krisse sanoo:

    Hieno juttu oli teidän mökistä! Kauniit kuvat kauniista ympäristöstä.

    Ps. Oli siellä juttu meidänkin mökistä.

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Krisse
      ja voi jumpe! Mä en olekaan vielä ehtinyt lehteä enemmän selaamaan, mutta tänään syvennyn :) Ihanaa!

      Aurinkoista torstaita <3

Kommentoi