HEI HUOMENTA IHANAT RANTAMISUT JA -JELLONAT!
Kukaan meistä tuskin on välttynyt huomioimasta #rantakunnossa -kampanjaa, vai onko? Olin onnellinen, kun ihana Laura Homevialaura-blogista heitti minulle instagramin puolella haasteen. Haasteen, joka on täällä blogimaailmassa lähtenyt alunperin liikkeelle Noorilta (2 x Noora, monikon taivutusmuodosta en ole varma :). Kiitos Noora & Noora, äärimmäisen hienon haasteen laitoitte liikkeelle! Kampanjan tavoitteena on saada meidät ihmiset hyväksymään itsemme juuri sellaisina kuin olemme. Kuulostaako tutulta? Jep, juurikin tästä pikkuisen avauduin pari viikkoa sitten. Lähinnä sen kautta, että miten opettaa lapset hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään just sellaisena kuin on. Kerroin, että mielestäni hyvänä esimerkkinä toimivat vanhemmat, jotka näyttävät mallin tähän. Sen takia olinkin niin suunnattoman onnellinen tästä Lauran heittämästä haasteesta, että mulla jäi vähän juttu kesken tuossa aiemmassa postauksessani. Jatketaan hieman lisää ja laajemmalta kantilta. Tuolta aiemmasta postauksesta kannattaa käydä lukemassa pohjustusta tähän tekstiin; mm. mun omakohtaisia kokemuksia kivikkoisella tiellä itseni hyväksymisestä sellaisena kuin olen.
Ulkonäköpaineet, nehän ovat tänä päivänä ihan epärealistisia. Oli shokki lukea tuolta #rantakunnossa -sivustolta, että Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan 73% 15-18 vuotiaista tytöistä on tyytymättömiä vartaloonsa. Oikeastaan tekisi mieli kirkua, että ei, ei näin. Tuo mun kirkumiseni tuskin auttaisi mitään, sillä been there, done that. Timmit mimmit bikineissään bussipysäkkimainoksissa ja virheettömän ihon sekä smaragdinväriset silmät omaavat meikkimallit lehtien aukeamilla ovat kaunista katseltavaa. Mutta antavatko ne realistisen kuvan nuorille siitä, millainen nainen on kaunis? Millainen on vartalomalli, jota ihannoidaan? Ja sitten taas toisaalta, kuka on määritellyt, mikä on kaunista? Onko kaikkien pakko olla kauniita? Ja kaikista tärkeintä; miksi ihmeessä yhdenkään ihmisen tarvitsisi hetkeäkään miettiä, että ei kelpaa just sellaisena kuin on? Ei kehtaa pukea biksuja päälle ja kirmata aaltoihin. Se on mun mielestä ihan hirmuisen surullista, että joku ajattelee, että mä en voi tai pysty, kun mulla on tämä vatsaröllykkä tai muhkuraa reisissä. Tai ylipäätään ajattelee ajatusmallilla ”mitä muutkin ajattelee musta”.
Kuten totesin silloin aiemmin, niin mullahan se ei aina ole ollut näin. Itseni hyväksyminen tällaisena kuin olen, on vaatinut liki 40 vuotta. Se, että juoksujalka on vipattanut endorfiinin takia on tullut kuvioihin vasta viimeisen puolentoista vuoden aikana. Sitä ennen sitä juoksukenkää ulkoilutettiin (muka) kadonneen biksukunnon takia. Onneksi tajusin ajoissa, että se mun biksukuntoon projektini on lähdössä lapasesta. Muistan pari kolme vuotta takaperin syksyn kotona ollessani sen, että yhden kuun aikana ei ollut ainuttakaan vapaapäivää liikunnasta. Kaiken lisäksi vedin ihan hullun pitkiä juoksulenkkejä. Neljä kertaa viikossa tuollainen 15 kilsan lenkki, pari kymppikilsaista ja päälle muutama sali viikkoon. Kroppa meinasi sanoa itsensä irti ja loppujen lopuksi oli pakko ottaa irtiotto liikunnasta. Nukuin päikkäreitä (olisin voinut yhtäkkiä nukkua 24/7) ja tein rauhallisia kävelylenkkejä. Innostuin leipomisesta ja vähäsen niiden leipomusten syömisestäkin 😉 Otin mukaan ne hiilarit, joita olin vältellyt reilun vuoden verran. Aamupuuro maistui taivaalliselle. Aloin voimaan oikeasti paremmin ja tajusin, että se mun biksukuntoon proggis oli muuttumassa elämäntaparempaksi.
Sellaiseksi kokonaisvaltaiseksi hyväksi oloksi, jossa liikunta, ravinto ja lepo ovat balanssissa. Jossa ei soimata itseään, kun tulee välipäivä liikuntaan. Olinhan katsokaas huomannut, että vaikka kuinka tuolla kirmasin runner’s highta etsimässä ja puputin ihan äärettömän terveellisesti, niin mun lantio ei silti mahtunut paljoakaan pienempiin farkkuihin. Paitakoko pieneni, kun rintavarustus kutistui laihtumisen myötä, mutta oliko se sen arvoista? Ei ollut. Näin jälkikäteen on hyvä huudella, mutta sen tajuaminen, että mun kroppa on mikä on, on helpottanut elämistä suunnattomasti. Tiedostan, että kropassani on puutteita eikä se ole lähelläkään noita bussipysäkkien timmimimmien vartaloita, mutta mitä sitten? Mä olen mikä olen ja jos en jollekin tällaisena kelpaa, niin antaa olla. Pääasia, että kelpaan itselleni. Pääasia, että olen onnellinen ja omasta mielestäni #rantakunnossa.
Ylläoleva kuva on otettu vuosi takaperin. Sen jälkeen on ehkä tullut muutama kilo lisää, mutta niiden mukana myös roppakaupalla itsevarmuutta ja onnellisuutta. Sitä en sano, etteikö noista mun biksukuntoon projekteista olisi ollut hyötyäkin; liikunnan ilon löytäminen aikuisiällä on ollut ihanaa! Vaikkei ihan heti uskoisi, niin musta tulee tätä nykyä kiukkuinen, jos en pääse lenkille. Hyvin saattaa kuitenkin sujahtaa välillä kiireessä viikkokin ilman juoksulenkkiä. Siinä vaiheessa, kun nuttura alkaa kiristämään, niin mä laitan napit korville, musiikin soimaan ja lähden sykettä nostamaan. En ota enää liikunnasta paineita. Kuten en myöskään ruokailuista. Vaa’alla kävin kerran tuossa keväällä toteamassa, että se näytti edelleen kaksinumeroista lukua. Hyvä niin 🙂 Elämästä tulee kuulkaas ihan hirmuisen hankalaa, jos koko ajan miettii kiloja tai sitä, että miltä pitäisi näyttää tullakseen hyväksytyksi. Elämästä kuuluu nauttia!
Haastan teidät kaikki hyväksymään itsenne sellaisena kuin olette, hymyilemään itsellenne peilin kautta vähintään viisi kertaa päivässä ja kehumaan toisianne. Olemaan mollaamatta itseänne lastenne nähden. Tämä on kahden tyttölapsen äitinä mulle jotenkin sydämen asia. Lisäksi haastan seuraavat ihanat, täydelliset, valloittavat naiset tekemään #rantakunnossa -haasteen. Joko blogissa tai instagramin puolella.
Rilla
Emilia
Reetta
Marja
Sally
UGH. Olen puhunut 🙂
Hei, ihanaa torstaita sinne, muistakaa rakastaa itseänne ♥ Nyt herättelemään lapsukaisia!
PS. mulla on ihan hirmuinen ikävä fredagsmys-postauksia! Miten on, nyt kun nuo perjantai-illat kuluvat mökillä eikä aikaa kokkailuun juuri ole, niin kiinnostaiskos teitä kesän aikana torsdagsmys-postaukset? Saisitte sitten vinkkejä viikonlopun herkkuihin kerrankin ajoissa, vaikkei nuo torstaimyyssit nyt ihan sama asia ole kuin perjantaimyyssit. Jatketaan perinteisiä perjantaimyyssejä sitten mökkikauden jälkeen…en tiedä uskallanko tätä sanoa ääneen, mutta toissa päivänä siellä Ikean kynttiläosaston läpi kulkiessamme mulla tuli steariinin tuoksusta ihan pikkuisen ikävä syysiltoja 😉
Kiitos postauksesta! Olipa hyvä ja tuli just nyt niin tarpeeseen taas miettiä näitä juttuja 🙂
En meinaa millään käsittää et kroppa ei kahen lapsen jälkeen näytä samalta ku 10vuotta sitten 😉
Elämästä kuuluu nauttia, mulla on hieman se kultainen keskitie kateissa mut eiköhän sekin vielä löydy 🙂
Mukavaa viikonloppua <3
Olehan hyvä Niina ja ihanaa, että postaus sai aihetta ajattelemiseen 🙂
Sepäs se, kaksi lasta ja ihmettellään, että missä se six pack on 😀 No tokihan sen sais, jos tekis töitä, mutta mulla ei ihan riitä intressiä sen suhteen 😉
Just niin, nautitaan elämästä ja viikonlopusta <3
Heissan:)
Mä muistaakseni kommentoinkin siihen edelliseen postaukseen tai ainakin luin sen,mutta aihe on niin mua;)
Mää oon kans lopettanut sen viiden kilon jojolaihdutuksen kerran vuodessa ja kesäkunnon kiristelyn.
Mä en jaksa nähdä vaivaa kieltäytyä kaikesta muutamaa kuukautta ja taas vähän päästä huomatakseni,että lähtöpisteessä ollaan.siitä saa vaan itelleen epäonnistuneen fiiliksen.
Kuitenkin liikunta ja terveellinen ruokavalio kuuluu elämään muutenkin ja se saa riittää.eikä se paino tästä juuri nouse.
Toki toisinaan on ihan terveellistä pitää joku herkuton kausi,mutta sekin vain siksi,että sillon voi paremmin.
Oon joutunut keskittyä voimaan hyvin eikä vaan siihen miltä näytän.
Mulla on ollu nyt niin hyvät vibat juoksusta ja treenistä,että en oo tarpeeksi huoltanut kehoa ja lihakset meni täysin tukkoon vaikka oon pitänyt lepopäivätkin.
En meinannut kävelemään päästä ja tän viikon oon ottanut lungisti ja käynyt hierojalla.Eikä haittaa yhtään..sainpahan ikkunat pestyä:D
Oon huomannut,että moni ihminen joka ei liiku itse kuvittelee,että liikun vain ulkonäön vuoksi.
Mä rakastan varsinkin ulkoliikuntaa.
Mä uskon,että lapset omaksuu liikunnan kotoa ja pitävät sitä itsestäänselvänä tapana.
Mä yritän kehua lapsia joka päivä,että näyttävät näteiltä ym.ja varsinkin just vanhinta teiniä,kun itse muistaa sen epävarmuuden tuossa iässä.olisin ehkä itekkin kaivannut sitä siinä vaiheessa.
Vaikka vieläkin on joitain kohtia omassa kropassa joista en pidä ja nuorempana harmitti,etten oo gasellinjalkainen siro pieni nainen niin tuo mun aviosiippa on niin paljon mua kehunut ja nostanut itsetunnon ylös,että oon itekkin alkanut uskoa,että oon ihan sopiva näin:)
Moikka Anu!
Hih, me mennään ihan samoissa sykleissä näiden meiän harrastustenkin suhteen (ja hiusvärin yms suhteen) 🙂 Ja juuri niin, liikunta ja terveellinen ruokavalio kun kuuluu siihen normiarkeen, niin mitä sitä suotta stressaamaan. Elämä on liian lyhyt siihen <3
Oih, hieroja kuulostaa hyvältä! Mä en ole Suomessa käynyt hierojalla varmaan viiteen vuoteen…ja sen kyllä huomaa 😀 Tuo on muuten totta, että ne ketkä ei liiku on ihan täysin siinä luulossa, että ihmiset liikkuu vain ulkonäön vuoksi. Oon törmännyt samaan.
Ihanaa, kun jaksat kehua lapsia, monet ei kuule jaksa. Kyllä mäkin päivittäin yritän, mutta joskus unohtuu!
Ihana mies <3 Kyllä munkin itsetunto on noussut kohisten just sen takia, että on huomannut että kelpaa just tällaisena.
Ihanaa viikonloppua sinne <3 Me odotellaan miestä kotiin, että päästään kohti mökkiä 🙂
Kiitos haasteesta ystäväiseni ♥ Olen itseasiassa työstänyt mielessäni tästä aiheesta postausta jo vuosikaudet (ja viime päivät taas), ja aina välillä asiaa sivunnutkin mutta saanut aina niin tyrmäävän vastaanoton siitä miten ihmeessä nelikymppinen nainen ei vaan voi hyväksyä itseään, että ehkä mun on parasta jättää tämä aihe väliin… Juuri tajusin töihin ajellessani, että minusta ei ole yhdenyhtä bikinikuvaa 42 vuoden ajalta, eikä varmaan ikinä tule olemaankaan. Ja mä kuulun juuri niihin, jotka eivät kehtaa kirmata sinne mereen vaan pysyvät liikahtamatta rantatuolissa 🙁 Muistan hyvin eräänkin lomareissun 10 vuoden takaa kun en vaan saanut itseäni ylös rantatuolista – mitä pidemmälle viikko kului, sitä suurempi mörkö nousemisesta mulle tuli. En vaan kehdannut.
Tärkeä aihe, ja mulla paljon tekemistä, jotta itseni hyväksyisin tällaisena kuin olen. Työtä olen asian eteen tehnyt ja teen edelleen, joka päivä, mutta vaikeaa se on.
Olehan hyvä kaunokainen <3
Ja mun silmissä sä olet niin sisäisesti kuin ulkoisesti kaunis. Ihan äärettömän kaunis. Jos mä mitenkään voin sua auttaa tässä, niin kerro mulle! Marian positiivisuuslenkkiseura on aiemminkin mullistanut ihmisten maailmaa 😀 Ei vais, leikki sikseen. Se on oikeasti vaikea ymmärtää näin sivusta, miten vaikeasta asiasta on kyse 🙁
Voih, ei kuule mennäkään Pispalan lenkille turisemaan vaan mennään vetään ihan perseet olalle. Kyllä maailma siitä paranee. Ainakin hetkeksi 😉
Ihanaa viikonloppua sinne <3
Aivan ihana bikinikuva sinusta, todellakin rantakunnossa! Mutta sanoit, että kuva on vuoden takaa ja sen jälkeen on tullut muutama kilo lisää. Eli tuo ei nyt ihan vastaa kampanjan tarkoitusta, että laitetaan itsestä sellainen kuva, kun oli nykyistä paremmassa kunnossa. Eihän se ole nykykropan hyväksymistä…. Nimimerkillä ”pilkunviilaaja” täällä huutelee 🙂 Joka tapauksessa, näytät upealta 🙂
Ja ilman muuta torstaimyyssejä, sitten ehtii hankkimaan itse ainekset perjantaiksi 🙂
Hihii, kiitos!
Sieltä hän huutelee ja mä vastaan täältä että kun en löytänyt tuoreempaakaan. Yksi on Instagramissa, mutta en vain saanut sitä tallennettua koneelle. Olen käsi näissä jutuissa 😀 Sitten onneksi huomasin, että muutkin bloggarit olivat käyttäneet vanhempia kuvia. Tuota kuvaa ennen en ollut käynyt lenkillä juurikaan kolmeen kuukauteen ja ruokailut oli miten sattui (roskaruokaa). Iskän kuoleman aiheuttama suru ehkä myös osaltaa laihdutti. Nyt kyllä olen timmimmässä kunnossa, tosin jalat saattaa olla paksummat, kun niihin on tullut jerkkua juoksemisesta 🙂
Juu torstaimyyssejä on tarjolla aamupostauksessa 🙂
Ja vielä, kun kroppa-asioissa ollaan… oletko koskaan kärsinyt appelsiini-ihosta ja jos olet, niin oletko saanut sitä koskaan pois/vähenemään millään tavalla? Oliko esim. ihosi erilaisessa kunnossa silloin ”hulluina vuosina”, kun juoksit enemmän? Tämä on asia, joka itseäni vaivaa enemmän kuin muutama kertynyt lisäkilo. Olisin mielummin vaikka vähän pyöreäkin, jos ihon saisi sileäksi. Siinä sitä haastetta itsensä hyväksymiseen 🙂
Juuh, 25-kesäisenä tuhlasin kesätyörahani kaikenmaailman selluliittirasvoihin ja johonkin vempaimeen ostostelkkarissa. Silloin en todellakaan tiennyt mitä appelsiini-iho on 😀
No mutta vakavasti, kyllä juoksu on mulla auttanut tuohon appelsiini-ihoon, jota silloin tällöin on takareisissä. Heti, kun syön suolaista ruokaa ja nestettä kertyy, niin myös masuun tulee pömppis, jossa on appelsiini-ihoa (kuulostaa hehkeältä, eikö ;). Mutta pari tiukkaa juoksulenkkiä ja tuntuu, että iho silenee.
Mitään kunnon appelsiini-ihoa mulla ei ole ollut, mutta sellaista pinnallista. Kuorintahanskakin on kaapin perukoilla, sitäkin voisi taas kokeilla 🙂
Ihanaa viikonloppua <3
Kyllä kiitos, ehdottomasti torstaimyyssejä! Niin pysyy sittn varmasti siinä #rantakunnossakin läpi kesän 🙂
Emma
Hei Emma,
no samaa mieltä mäkin! Hyvä ruoka, parempi rantakunto 😀
Aamulla tekemässäni postauksessa myyssejä 😉
Ihanaa viikonloppua <3
Oot kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ja se näkyy. Hyvällä tavalla, kaikesta sinussa. <3
Voi kiitos kaunis Nippe <3
Mun piti itseasiassa kirjoittaa tuosta sisäisestä kauneudesta postauksessa, mutta unohdin. Sehän se kaikista tärkeintä on. Ja mikä parasta, mun mielestä ne ihmiset, jotka on sisäisesti kauniita hehkuvat sitä myös ulospäin 🙂
Oikein aurinkoista viikonloppua <3
[…] Lauran -Laura. Aiheeseen ovat tarttuneet monet bloggaajat, olet ehkä törmännyt haasteeseen mm. Marian, Karlan tai Adalmiinan blogeissa? Perusidea on yksinkertainen: vastustetaan epärealistisia […]
Todellakin olet rantakunnossa.
Itse olen laiha, muodoton ruipelo ja sen vuoksi en ole ikinä bikineissä. Piiloudun uimapukuun ja en osaa pukeutua muutenkaan. Olen aina liian isoissa muodottomissa vaatteissa.
Moikka Sara
ja kaikki me ollaan rantakunnossa <3
Sepäs se, että osa tuntee olonsa liian pulskaksi ja osa liian laihaksi. Pulskat yrittävät laihduttaa ja ne hoikemmat haluavat enemmän muotoja. Yritetään silti jookos kaikki hyväksyä itsemme juuri tällaisena 🙂
Ihanaista sunnuntai-iltaa sinne <3
Kiitos haasteesta ihanainen! Mulle on siunaantunut 4 lasta, joten kroppa ei tosiaankaan ole kuten parikymppisenä, mutta olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Sisäinen kauneus on kroppaakin tärkeämpää, harmi vaan, kun median luoma kauneusihanne on jotain ihan muuta.. Se sekoittaa helposti nuoren ihmisen pään, kun kaikki lehdet ja mainokset pursuavat photoshopattuja huippumalleja, joiden sääriä on pidennetty, ihoa tasoitettu jne. Mutta ollaan me fiksuja vanhempia ja kasvatetaan omat lapsemme hyvän itsetunnon omaaviksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi nuoriksi aikuisiksi. Helppoa se ei tietenkään ole, mutta taatusti vaivan arvoista.
Ihanaa viikonloppua sinne saareen!
Olehan hyvä kaunokainen <3
Juu, se on kuule kääntyminen tuonut niin paljon näkökulmia asioihin. Niin kuin tähänkin 🙂 Harmillista, että nuo nuoret imevät mediasta kaikki kuin pesusienet. Jossain vaiheessa huomaavat, että se on kaikki lumetta.
Tuo kasvatussuunnitelma kuulostaa hyvältä, toivotaan ettei kukaan vie sitä koskaan noilta pikkuisilta pois, mitä me olemme heille opettaneet 🙂
Kiitos ja hei ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3