keskiviikko 10. joulukuu 2014

Chef – aistinautintoja isolta screeniltä

HEIPPAHEI!

Viime aikoina Marian kokeilevassa keittiössä on testattu grillattuja juustoleipiä. Yritetty kehitellä juuri sellainen resepti, jossa leipä narskahtaa rapeana hampaiden alla ja jossa juusto venyy ja vanuu suupielistä. Yritetty saada tuohon komboon yhdistettyä makunautinto, jossa kohtaa sinapin hieman makeahkon hapan maku ja suolakurkun hapokas kirpeys…

Olen yrittänyt imitoida täydellistä grilled cheese sandwichiä siitä lähtien, kun söin silmilläni kulinaristisen makunautinnon leffateatterissa isolta screeniltä. Pääsin katsomaan ennakkoon 19.12. ensi-iltaan tulevan Chef-leffan osana Indiedaysin ja Sony Picturesin yhteistyökampanjaa. Viime aikoina, kun olen käynyt elokuvateatterissa, on ruudulla lennellyt poikkeuksetta keijuja ja keijupölyä. Joten oli aikakin käydä aikuisten elokuvissa! Kuten eilen totesin, niin miehen kanssa kotisohvalla on tullut viime aikoina katsottua leffoja, mutta elokuvissa käynnit ovat jääneet harmillisen vähälle. Tähän on tultava muutos, niin ihana oli rentoutua tuo liki parituntinen aivan mielettömän ihanan leffan parissa. Tämä kiilasi kaikkien aikojen katsomieni leffojen top kolmoseen!

CHEF

Huikeita ruokakuvia, kattiloiden ja pannujen kolinaa, ruokaveitsen taitavaa käsittelyä, värejä, makuja, kuubalaista temperamenttia, musiikkia, joka sai lanteet hytkymään, iloa, rakkautta, turhautumista, onnea. Höystettynä hauskasti nykyajan meiningillä, twiittien muodossa. Elokuvassa viimeistään ymmärsi tuon sosiaalisen median vaikutuksen. Kaikkeen. Ymmärsi myös sen, että siinä piilee ihan hirmuisesti mahdollisuuksia, jos osaa käyttää ne hyväkseen. Jokainen aisti sai tästä leffasta jotain. Jopa se makuaisti, sillä itse nautin suunnattomasti noista taidolla tehdyistä ruokakohtauksista. Vatsa kurnien ja kuola liki suupielistä valuen suuntasimme leffan jälkeen syömään.

CHEF CHEF

Leffa kertoo nallekarhumaisen kokin, Carl Casperin, taistelusta onnen etsimisessä. Monellakin elämän osa-alueella. Se sai allekirjoittaneen ajattelemaan, että sanonta ”do what you love, love what you do” pitää todellakin paikkansa. Elämä on liian lyhyt elettäväksi niin, että yrittää miellyttää muita. Oman onnensa kustannuksella. Elokuva käsitteli luovuuden, onnen etsimisen ja some-maailman raakuuden/hyödyllisyyden lisäksi myös työelämän koukeroita. Jokainenhan meistä on pakotettu tekemään töitä elääkseen. Ellei sitten voita lotossa. Mutta se, että tuntuuko työ pakolta vai onko se mukava osa elämää, on jokaisen oma valinta. Noin kärjistetysti. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että se on tuota jälkimmäistä. Ihana lisä, jota ilman en voisi elää. Yrittäjyys on verissä. Niin kuin tuo sympaattinen leffan päätähti Carl Casper risupartoineen, niin myös minäkin olen olen ottanut riskejä, saanut apua vaikeina aikoina ja ennen kaikkea tuntenut kiitollisuutta siitä, että saan tehdä töitä, joista nautin. Ihanien ihmisten kanssa, jotka ojentavat hankalimpinakin aikoina auttavan kätensä. Niin ihan tuossa päätyössänikin kuin tässä sivuduunissanikin!

CHEF CHEFCHEF CHEFCHEF

…Marian kokeilevassa keittiössä jatkuu sen täydellisen grilled cheese sandwichin etsiminen jo tulevana viikonloppuna. Joten pysykäähän kuulolla! Hymy huulilla häädän muun perheen keittiöstä perjantai-iltana ja lähden tavoittelemaan kulinaristista kliimaksia. Sitä odotellessa! Taustalle laitan soimaan Chef-leffan soundtrackin, joka saa lanteetkin heilumaan rumban ja salsan tahtiin. Jospa ne parit tanssiaskeleet vähän auttaisivat tuossa lopputulemassa :)

Hyvänmielen ruoastahan me olemme täällä blogissanikin keskustelleet usein. Hei, käykääs katsomassa tuo elokuva, kun se ensi-iltaan tulee 19.12.  Siinä konkretisoituu tuo käsite ”hyvänmielen ruoka”. Tiedätte sitten, mistä täällä höpöttelen. Sain arvottavaksi teidän ihanien kesken 2 x 2 hengen lippupaketin Chef-leffaan! Arvonta-aika alkaa juurikin nyt ja loppuu maanantaina 15.12. klo 23.59.  Kommenttikentässä voisitte vaikka kertoa, että oletteko te onnellisia? Mikä tekee teidät onnelliseksi? Tai jos menee liian henkilökohtaiseksi, niin voisitte kertoa, käyttekö usein elokuvissa?

ONNELLISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

PS. taisin vähän ihastua tuohon pääosan esittäjän nallekarhumaisuuteen; alla olevasta trailerista voitte käydä katsomassa sneak peekeja leffasta. Miehelle tiedoksi: ei, sinun ei tarvitse kasvattaa keskivartaloa, mutta tuollainen risuparta olisi kiva :)

 


44 Responses to “Chef – aistinautintoja isolta screeniltä”

  1. jonna sanoo:

    Joskus enemmön, joskus vähemmän.
    Onnea tuovat lapset, mies, työ ja lähestyvä joulu. Raha ei onnea tuo mutta helpottaisi sitä kyllä!!!

    Leffassa käydään ihan liian harvoin.
    Miehen kanssa laskettiin että viimeks oltiin leffassa vuonna 2007….

  2. Sally sanoo:

    Onni on arjessa, pienissä asioissa, ripoteltuna muruiksi, jotka pitää itse kerätä.

    Leffassa käydään mieheni kanssa kaksistaan kerran vuodessa, aina kesäisin. Ihan liian harvoin siis! ♥

    Mukana kivassa arvonnassa.

  3. Iitu sanoo:

    Perhe, hyvä musiikki, onnistumisen tunne / onnistuneet kokemukset, ystävät, terveys, hyvä ruoka.

  4. Johanna sanoo:

    Lapset, perhe, maailman ihanin koiramme, Ystävät <3
    Leffassa käydään liian harvoin.
    Ihanaa joulun odotusta!

  5. Annamari sanoo:

    Oi miten kiva arvonta! Eniten onnea ja iloa elämään tuo puoliso ja perhe sekä ystävät, mutta pieniä onnen aiheita ovat muun muassa hyvä ruoka, uiminen, puhtaiden lakanoiden väliin pujahtaminen ja raitis ilma :)

  6. Maisa sanoo:

    Onni on läheiset ihmiset, hyvä ruoka, raikas ulkoilma ja villasukat. Tämän kruunaa hyvän mielen elokuva juurikin niiden läheisimpien kanssa. Mukana arvonnassa!

  7. s sanoo:

    Olen terve ja minulla on ihania ihmisiä ympärillä. Onnellisuus on minulle kykyä nauttia elämän pienistä asioista ja iloita myös muiden puolesta. Tottakai surutkin kuuluu elämään, mutta esim. ikävä on merkki ikävöimisen arvoisista ihmisistä ja asioista ja rahapula kertoo siitä, että on unelmia :)

    ps. löysin blogisi vasta muutamia viikkoja (?) takaperin ja olen jäännyt koukkuun! pitää vielä lueskella vanhempiakin postauksia mm. reseptien toivossa!

  8. Mari sanoo:

    Olen minä todella onnellinen vaikka välillä tulee kiukuteltua ja valitettua pienistä asioista.
    Minulla on hyvä työ, paljon ystäviä, olen terve, pääsen matkustelemaan ja minulla on ihana perhe & koti.

    Aivan liian harvoin tulee käytyä leffassa, voitto voisi avittaa siinä.

  9. Kristiina sanoo:

    Onnea on perhe, terveys, työ ja ystävät ♥ Leffassa pyrin käymään usein, minulle luxusta on leffassakäynti yksin :-D

  10. susanmarjaana sanoo:

    Joskus kun istumme koko perhe sohvalla katsoen esim. jotain leffaa, voin katsella kaikkia ympärilläni, puristaa mieheni kättä vähän lujempaa ja sydämessä tuntea sellaista onnea -minun rakas perhe <3 Lapset kasvavat jo kovaa vauhtia ja pikkuhiljaa alamme jo valmistautuun ajatukseen, että kohta istumme taas kahden.. Elokuvissakin voi jo nykyään käydä useammin, kun ei ole enää lastenhoito-ongelmia. Tosin, arjenkiireissä aivan liian harvoin.
    Peukut pystyyn!

  11. Milla sanoo:

    Pyrin nauttimaan ja iloitsemaan elämän pienistä onnellisista hetkistä ja asioista ❤️ Perhe, ihana mies, lapset, läheiset, ystävät ja koti- niistä minun onneni koostuu ❤️

  12. Sanna sanoo:

    Onnelliseksi tällä hetkellä minut tekee lähestyvä joululoma, uusiksi laitettu sisustus kotona, tuleva piparien leivonta hetki sunnuntaina perheen kanssa, pojan piano harrastus josta hän eilen sanoi että olisipa sitä joka päivä :) Illat puolison kanssa sohvalla elokuvia katsellen.. Näin kun niitä miettii niin mieleen tuleekin tosi monta onnen aihetta, pitäisi muistaa miettiä näitä useammin kaiken kiireen keskellä.. Ai niin vielä yksi erityinen: Tädiksi tuleminen keväällä :)

  13. Nonnuska sanoo:

    Olen niin onnellinen! Syystä, että minulla on ihana pieni tytär ja juuri täydellinen aviomies. Elän juurikin pitkäaikaista unelmaani, kun saan hoitaa tyttöäni ja kaunista kotiani päivät. Kirsikkana kakun päällä minua on siunattu rakkailla ystävillä ja sukulaisilla. Olen terve ja minulla on mahdollisuus liikkua usein. Ei ole aihetta valittamiselle <3

  14. niina sanoo:

    Olen hyvinkin onnellinen, onnelliseksi tekee oma ihana mies ja tuleva perheen lisäys!♡ elokuvissa tulee käytyä aivan liian harvoin. Tää kyseinen leffa on kyllä mentävä kattomaan, on kehuttu niin monessa blogissa :)

  15. Kati sanoo:

    Hei, arjesta ja läheisistä löytyy onnen ainekset. Ja hyvänmielen leffasta tulisi lisää ilon hetkiä :)

  16. Marika sanoo:

    Onni koostuu pienistä asioista, sen jos minkä on vuosien varrella oppinut. Enää en tavoittele kuuta taivaalta tai sitä lottovoittoa, vaan olemalla hetkessä läsnä ja stressaamatta asioista joihin ei voi vaikuttaa. :)

  17. Jutta sanoo:

    Sattumaa tai ei, mieheni laittoi minulle tänään päivällä viestin että ennen joulua tulee ensi-iltaan huikean hyvä leffa – Chef. Vastasin et joo – olen lukenut tuosta ja mennään viimeistään joulun pyhien jälkeen katsomaan <3

    Aviomies, lapset, terveys, ystävät ja työ – siitä on onnellisuus tehty <3

  18. Salla-Maria sanoo:

    Onnea tuo sekä läheisten että oma terveys, perhe, ihana koti, ystävät, pieni kummityttö, työ, haaveet ja unelmat, joista päällimmäisenä vauvahaaveet♡, lähestyvä joulu rakkaiden kanssa, hyvä ruoka, kaunis luonto, vapaa-aika♡
    Aiemmin tuli käytyä leffassa noin kerran kuukaudessa, mutta nyt viime kerrasta on aikaa. Olemme joutuneet miehen kanssa olemaan aika paljon erossa toisistamme kuluneen syksyn aikana hänen työnsä vuoksi, leffailta kahdestaan kuulostaisi ihanalta pitkästä aikaa ja toisi toivottua laatuaikaa yhdessä♡
    Tuo leffa on ehdottomasti nähtävä, vaikuttaa erittäin lupaavalta.

  19. Laura sanoo:

    Onnelliseksi tekee oma rakkain, ihanat ystävät, kiva työ ja mukavat työkaverit, sekä se että minä ja läheiseni ovat terveitä.

  20. jessi sanoo:

    Heiiii, näin yhdessä postauksessasi kuvan noista grillileivistä. Ohje on varmaan simppeliäkin simppelimpi, mutta voisitko silti jakaa sen. Niin houkuttelevan näköisiä, että niitä kyllä pitää kokeilla! :) Kiitos!

  21. Karoliina sanoo:

    Onnellisuutta minulle tuo joka päivä oma perhe, ihana koti ja hyvä ruoka. Elokuvissa tulee nykyään käytyä todella harvoin, ylipäänsä miehen kanssa kahdenkeskinen vapaa-aika niin kortilla pienten lasten ja töiden vuoksi. Jospa onni potkisi

  22. Karina sanoo:

    Onnelliseksi tekee hymyilevä, naurava tyttäreni, joka päivä, joka tunti. Kunpa itsekin osaisi olla niin pienistä asioista iloinen kuin hän. Leffassa ei ole tullut käytyä juurikaan tämän pienen synnyttyä, kun lastenhoitoapua ei ole paljon tarjolla/vaikea järjestää.

  23. Pinja H sanoo:

    Onnellinen siitä, että on saanut syntyä tänne Suomeen. Moni asia täällä on hyvin, ja kaikkien meidän pitäisi olla siitä kiitollisia. Vaikka eletään vaikeita aikoja taloudellisesti, niin onni on koti, läheiset, työ. Pitäisi vaan muistaa olla joka pvä onnellinen, sillä vaikeita aikoja tulee ja menee. Pienten hetkien fiilistelykin on tärkeää, näin pimeällä esim. kynttilät, joulun tuoksut yms tekee onnelliseksi. :) Mukaan arvontaan, leffa vaikuttaisi just mulle sopivalta. :))

  24. Miina sanoo:

    Minusta tuli täti kaksi viikkoa sitten ja olen pienestä pojasta niin onnellinen että pakahdun!!! <3
    Myös omat ihanat lapset, rakas aviomies, perusarki yhdessä läheisten kanssa tekee mut onnelliseksi vaikka pimeänä aamuna kun kello soi niin siitä on ehkä onnellisuusfiilis kaukana…Kynttilät, sauna, tällä hetkellä kauniit joululaulut ja lämmin glögi tuo onnellisen fiiliksen.
    Kun saa olla terve ja joka ilta suukottaa lapset unille- mitä muuta voi toivoa?

  25. Lumikide sanoo:

    Moikka,

    onnea tuovat perhe, läheiset ihmiset, terveys ja arjen pienet ilot, kuten hyvä ruoka ja liikunta. Tykkään elokuvista, mutta käyn elokuvissa kovin harvoin. Joten toivonkin että onni sattuisi tässä arvonnassa kohdalleni :)

  26. Susanne sanoo:

    Käyn elokuvissa parikertaa kuussa, tarjonnan mukaan.

  27. Kieppis sanoo:

    Leffassa tulee käytyä katsomassa pääosin ne leffat, joita on oikeasti odottanut. Näitä on ehkä pari, kolme vuodessa. Tiistaisin tulee silloin tällöin hyödynnettyä Veikkaus-kortti -etua ja keskiviikkoisin voi käydä katsomassa myös vähän ”turhempaa” plussaseteleillä. Nuo normaalihinnat on sen verran korkeita omasta mielestäni, että sen maksaakseen pitää olla jotain todella hienoa odotettavissa.

  28. MiiaK sanoo:

    Onnellinen? Kyllä, ehdottomasti. Tosin sen eteen olen joutunut tekemään kipeitä päätöksiä, mutta lopputulos palkitsee. Olen valinnut oman tieni ja sillä tiellä olen onnellinen.
    Leffassa käyntiä rakastan, valitettavasti siihen on ihan liian vähän aikaa. Ja yksin leffassa käyminen on myös kivaa, kannttaa kokeilla. Ottaa aikaa itselleen ja käydä kylässä jossain toisessa maailmassa.

    Ja kiitos kivasta hyvän mielen blogistasi, tykkään :)

  29. ivanka sanoo:

    Olen aikamoinen perfektionisti ja mm. siitä tulen onnelliseksi, kun välillä huomaan osaavani höllätä tuntematta huonoa omaatuntoa. :)

  30. Marita sanoo:

    Onnellisena mummuna katselen ihanan lapsenlapseni leikkimistä. :)

  31. Sanmaria sanoo:

    Onnellinen olen.
    Onnellinen olisin jos liput voittaisin.
    Onnelliseksi niillä mieheni yllättäisin!
    Onnea on olla onnellinen. ;)

  32. Riley sanoo:

    Onnea on perhe :) onnea on myös kokea jotain kaunista arjen keskellä; vaikkapa kaunis esine, ihminen, ele, sää, tilanne.

  33. Helena sanoo:

    Hmm, kyllä koen tällä hetkellä olevani pääosin aika onnellinen. Ja kiitollinen kaikesta! Huomaan kyllä pieniä kaamosmasennuksen/väsymyksen merkkejä itsessäni, ne vetävät välillä mielialaa alas. Mutta pääosin kaikki hyvin :)
    Leffassa tykkään käydä katsomassa juurikin näitä hyvin mielen tuovia :)

  34. Mini sanoo:

    Tällä hetkellä on onnellinen olo. Odotamme (toivottavasti ennen joulua saapuvaksi) kolmatta lastamme. Nyt on todellakin joulun odotuksen fiilis. Oma rakas perhe lähellä, kotia saatu laittaa rauhassa, läheiset terveinä. Jouluksi kaikki kokoontuvat yhteen <3 Ihan yksinkertaiset pienet asiat tuovat nyt onnea meidän perheeseemme, muuta en tarvitse :)

  35. Minna sanoo:

    Neljä ihanaa lasta ja kultainen koiramme Onni :) Kaiken kiireen keskellä, löytyy jokaisesta päivästä monta onnellista hetkeä. Nuorimman ihana hymy ja hali, kun tulen työpäivän jälkeen päiväkodin pihalle <3

  36. Janica sanoo:

    Onnen tuo perhe. Plus tietty pienemmät jutut kuten hyvä ruoka, sisustus, kauniit kuvat, ihanat vaatteet ja arjen katkaisevat reissut, menot ja ystävät.

  37. Kirsi sanoo:

    Onnellinen kun tiiviit ja työntäyteiset päivät päättyvät herkulliseen ruokaan kynttilöiden ääressä, viltti hartioilla ja kollari jalassa. Chef olisi katsontalistalla, joten arvontaan osallistun!

  38. Jossunen sanoo:

    Onnellinen, mutta väsynyt tällä hetkellä…Leffaan tulee mentyä liian harvoin, toivottavasti nyt onnistaa:)

  39. Kopi manis sanoo:

    Onnellisuuden ydin ja rakennuspalikat ovat löytyneet. Voisi siis kai sanoa, että pitkäaikaisonnellinen taidan olla, vaikka päivät ja vuodet eivät olekaan toistensa sisaria :)

    Leffa vaikuttaa kaikki lemppariainekset sisältävältä. Lanteetkin hytkyy jo pelkästä ajatuksenvoimasta : )

  40. Mervi sanoo:

    Tällä hetkellä olen onnellinen, edes flunssa ei lannista.

    elokuvissa käyn aivan liian vähän ja Chef näyttää juuri sellaiselta hyvän mielen elokuvalta, jonka katsominen tekee onnelliseksi pitkäksi aikaa.

    Olen mielelläni mukana arvonnassa.

  41. Susanna sanoo:

    Onnellinen – olen kyllä:) Pienistä ja suurista asioista elämässä; perhe, ystävät, työ, terveys, tämä hetki. Olla tässä ja nyt – keskittyä. Toisaalta haaveilla ja liidellä pois arjesta.. mitä kaikkien pitäisi harrastaa – ei maksakaan mitään :)
    Elokuvissa käyn muutaman kerran vuodessa – jospa nyt onni potkaisisi ja tulisi taas hyvä syy lähteä elokuviin.
    Onnellisin ajatuksin, Susanna.

  42. KatiR sanoo:

    Onni täällä vaihtelee, mut leffassa käyn ihan liian harvoin. Viimeksi varmaan lasten kanssa Risto Räppääjää. Hyviä leffoja, mutta olisi syytä hemmotella vain itseään tällä kiinnostavalta vaikuttavalla elokuvalla, varsinkin kun aiheena on myös ruoka :)

    • KatiR sanoo:

      Ja siis arvontahan meni jo kunhan kommentoin kerrankin :) Kiitos blogista :)

  43. […] silmänruokaelokuvan Chefin jälkeen. Jos tipuitte kärryltä tässä vaiheessa, niin klikatkaahan tähän postaukseeni :) Olen kokeillut eri tyyppisillä juustoilla ja eri täytteillä. Mutta kuulkaas, se […]

Kommentoi