I’m alive…Onneksi pikkujouluaika on vain kerran vuodessa 🙂 Sen verran vielä huono happi ja syvä väsymys, että pidempää blogipostausta Tallinnasta saatte odottaa. Reissu oli erittäin hauska; harmi vain, että shoppailuun ei täten ollen juuri riittänyt virtaa sunnuntaina. Silti mukaan tarttui mm. pari mekkoa ja nahkatakki 🙂 Tallinna joulukaupunkina oli uusi tuttavuus. Ja erittäin ihana sellainen. Alla oleva kuva Raatihuoneen joulutorilta.

Muistakaahan osallistua arvontaan; arvonta-aikaa huomen iltaan asti. Tää lähtee nyt kotiin selvittämään, että onko tämä huono olo itse aiheutettua vai kenties oksupoksutautia, jota lähipiirissä on nyt ollut. Toivottavasti ei jälkimmäistä :/

Toivotaan, että selviätte lumituiskusta huolimatta turvallisesti koteihinne/työpaikoillenne tai minne nyt ikinä olettekin matkalla :)!

Lumista torstaita,

Olen aivan koukussa joululehtiin. Selaan niitä joka välissä. Välillä on vaan niin kiva kääriytyä shaalin alle sohvalle ja lukea pari jouluista artikkelia putkeen. Tai ruokaa laittaessa samalla vilkaista jouluisia kuvia. Aiempina vuosina en ole ostanut ulkomaalaisia joululehtiä, mutta nyt lähikaupassa oli sopivasti Lantlivinkin joululehti. Joululehtiä selatessa tulee kuitenkin aina jossain vaiheessa ähky; niin monenmoista ihanaa koristelutyyliä ja niin monenmoista erilaista ruokaa, jota tekisi mieli kokeilla. 

Näin joulun alla sitä haaveilee vanhasta hirsitalosta metsän reunassa, jossa saisi viettää joulun rauhassa. Keskittyä olennaiseen ja jättää kaupallisuus pois (kerro tämä lapsillemme, joilla joulupukin listaan ei riitä A4-arkki…). Käydä hakemassa kuusi metsästä, saunoa, syödä ja vain olla perheen kesken. Tosin yltiösosiaalisena ihmisenä voisin kuvitella, että jossain vaiheessa alkaisin kaipaamaan ympärilleni vilskettä ja vilinää. Mutta tieto siitä, että koko joulu ei pyörisi joulupukin odotuksen ja lahjojen ympärillä houkuttelisi kovasti.

Mutta toisaalta olen todennut senkin, että joulu on jälleen alkanut tuntumaan Joululta lapsien myötä. Ja lasten jouluun ne lahjat kuuluvat olennaisena osana 🙂 Joten eläkejouluja odotellessa. Heh, silloin toivottavasti on jo taas niitä lapsen lapsia, jotka pyörivät jaloissa odottamassa joulupukkia.

Jouluisissa tiistaitunnelmissa,
Maria

Aamulla heräsin ja ajattelin, että vähäsen jyskyttää päässä. Varmaan niskoista johtuvaa. Silmäni auki saatuani ihmettelin vähän aikaa outoja viivoja näkökentässä, kunnnes juoksin kiireen vilkkaa jo vessanpöntölle. Ja sitten se jysähti: niin tajuton ja kova päänsärky, että en osaa pukea sitä sanoiksi. Olo, jossa tuntuu, että pään irti leikkaaminen on ainoa vaihtoehto. Niin kova herkkyys äänille, että rakkaan lapseni puhekin sai minut liki huutamaan kivusta. Ei auttanut Buranat ei Pronaxenit. Ei pystynyt nukkumaan, eikä liioin olemaan yhdessä asennossa. Jossain vaiheessa mieleeni tuli jo kaiken maailman aivoveritulpat sun muut. 

Neljän aikaan päätin vielä kokeilla Panadolia. 1000 mg vissiin auttoi, sillä pääsin ylös sängystä ennen seitsemää ikuistamaan hetkeä, kun mies kaiversi kurpitsoja tyttöjen kanssa. Ilta kului silti sumussa, ääretön väsymys vei sohvannurkkaan ja piti siellä. Pelko pääkivun voimistumisesta piti hereillä vielä alkuyönkin.

Aamulla oli vielä muisto pääkivusta jäljellä. Oikean silmän takana. Kyllä alkoi kuulkaas arvostamaan terveyttä! Vaikkei kyse onneksi ollut sen vaarallisemmasta. Mieltäni askarrutti, että mikä tämän migreenikohtauksen aiheutti enkä löytänyt muuta vaihtoehtoa kuin elämäntämän hetkinen hektisyys. Ruuhkavuodet. Kynttilän molemmista päistä polttaminen. Huonot ruokatavat. Liian vähäinen liikunta ja ulkoilu. Tulin myös tulokseen, että kaikki em. syyt ovat osin itseaiheutettua.

Jotenkin sitä aina vain ajattelee, että kyllä sitä jaksaa ja terveys kestää. Olenhan vielä nuori 😉 Mutta mutta; ihmisen voimat ovatkin rajalliset. Eikä se ole ”minä itse”, jota pitää vain ajatella. Vaan myös niitä kahta ihanaa lasta, jotka tarvitsevat äitiänsä. 

Joten pidetäänhän huolta riittävästä liikunnasta ja levosta sekä terveellisistä elintavoista!

Kiitos, kun olette jaksaneet täällä taas käydä ja kommentoida, vaikka kommenteihin vastaamiseni on hieman kestänyt <3!

Muistan jo pikkutyttönä tien toisella puolella asuessani ihastelleeni isoa tammea vastakkaisen talon pihassa. Tammea ravitsi erittäin tehokkaasti vastakkaisen talon kultaiset noutajat Essi ja Luru. Tammi kasvoi  kasvamistaan. Kuten myös minä. Tietämättäni, että joskus tuo tammi on omalla takapihallani. Ihana, iso ja suojeleva tammi, jonka vankalle oksalle mieheni rakensi keinun lapsille. Kesäillat kuluivat pienten linnunpoikasten nälkäistä piipitystä kuunnellen. Tammessa oli myös linnunpönttö. Nyt tammi on poissa. Eräänä helteisenä heinäkuun iltana olin saada sydänkohtauksen takapihallamme törmättyäni yli 10 cm ja pari senttiä leveään oranssiin toukkaan. Puuntuhoojatoukkaan. Otimme selvää, että tuo tuholainen syö jalopuita sisältä päin niin, että puut lopulta tulevat herkiksi myrskyille yms. Kaupungin täti kävi vielä toteamassa, että tammi ei ole terve. Ajatus siitä, että tuo tammi olisi jokin syysmyrsky kaatunut meidän talomme päälle tuntui ahdistavalta. Senpä takia tammi on nyt kaadettu.

Ensimmäisenä kesänä teimme kattavan takapiharemontin. 

Tammi säilytettiin antamaan suojaa Suomen polttavalta auringolta 😉

Vuosi sen jälkeen ripustimme tammeen ison keinun, joka on jaksanut monia keinuttaa.

– hirmu määrä haravoitavaa

– lahonneet oksat, jotka tippuessaan onneksi vältimme

– hirveä tahmea ”tahna”, jolla tammi värjäsi terassimme, 

aurinkovarjomme sekä uudet tuolinpehmusteemme.

– oksa, joka otti peltikattoomme ja rummutti sitä aina tuulisella säällä.

Joten tammen kohtalo on kiteytetty näihin kahteen kuvaan. Josta selviää myös karu totuus takapihastamme. Se vaatii uuden puun. Männyn tai kuusen. Mielellään  jo valmiiksi viisimetrisen. Ja mielellään joku saisi tulla sellaisen yöllä istuttamaan. Muuten en suostu huomen aamulla avaamaan sälekaihtimia. En.

Nyt kömmin pikkuisen Lilian viereen tutkailemaan, josko Pamol ja Pronaxen laskisi kuumeen. Jep, meillä sairastetaan pitkästä aikaa. Mulla kylmänväreet ja kurkkukipu alkoi jo töissä. Lilialla nousi ihan yhtäkkiä kuume 39.6 asteeseen. Reilu tunti Pamolin annosta kuume oli tasan 40. Onneksi oli Pronaxenia lääkekaapissa. Toivotaan, että tehoaa. Joten meillä on huomenna pitkästä aikaa kotipäivä. Päivän sylittelen ja hoivaan toista. Illalla pääsee taas pitkästä aikaa kouluun, ellei nyt ihan hirmuinen lumimyräkkä tule. Kesärenkailla en aio lähteä liukastelemaan. 

Kauneimmat kiitokset taas kommenteistanne, ne ilahduttavat joka kerta yhtä paljon <3!