On tää suoraan sanottuna niin syvältä, mutta elämä välillä on. Ei auta muuta kuin jatkaa eteenpäin, vaikka välillä vähän elämä potkii. Eilen tuulettelimme, kun normaali arki palasi meille. Mutta kellä onni on, se onnen kätkeköön; viime yönä Julialle nousi kova kuume ja oksitautiahan se. Tänään olen ollut kiitollinen, kaiken muun lisäksi, pestävästä maalipinnasta seinissä. Aina ei ehdi vessaan asti. Ja viittä minuuttia aiemmin olin vienyt ämpärin sohvan viereltä pois pesuun, kun ajattelin, että tauti on voitettu kanta. Tilanne oli jokseenkin kaoottinen hetken; olin Lilian etuhiuksia leikkaamassa keittiössä, kun kuulin mitä takkahuoneessa tapahtuu. Sotkut siivottuani muistin, että ei helkkari,mähän jätin pikkuisen kampaamon penkille odottamaan. Niinpä toinen oli käyttänyt tilanteen hyväkseen ja leikannut itselleen uutta frisyyriä. Otsis on nyt vähän hassun näköinen lyhyempine hiuksineen, mutta onneksi ei nyt mitään suurempaa katastrofia tapahtunut. 

Ja illallakin katastrofi vältettiin hilkulla; Lilia liukastui suihkun lattialla ja löi päänsä niin, että hetken oli muissa maailmoissa ja silmät rullasivat ympäri. Pitänee herätellä  pikkuinen yöllä pari kertaa kaiken varalta.

Mutta, päivällä Julian ottaessa pitkät päikkärit me Lilian kanssa askartelimme sitruunasaippuoita. Vihdosta viimein 🙂

Eli ihan ekaksi vesihauteessa sulatin kirkkaan saippuamassan:

Samaan aikaan, kun siappuamassa suli, raastoin sitruunankuorta…

ajatuksena, että ne kuoret sitten levittäytyisivät tasaisesti tuohon sulaneeseen saippuamassaan…

Mutta kuinkas kävikään…

Ne kuoret painuivat sinne maitopurkin pohjalle eli alimmaiseen palaan 🙂

Sitruunan tuoksua laitoin myös eteerisen öljyn muodossa. Itse asiassa käytin kahta eri tuoksua; citronellaa ja sitten aiemmin Thaimaasta ostamaani lemon grass-tuoksua.

Kaveri ei ihan jaksanut loppuun asti tätä saippuatouhua…

vaan uudelleen järjesti sen maustelaatikon, jonka mä vaivalla siivosin ja järjestin värijärjestykseen ennen joulua. Plaah, no pääasia, että saippuat tuli tehtyä 🙂

Huomenna pääsenkin taas töihin; tilikausi loppui eilen, joten mukavasti riittää tekemistä tällä viikolla. Ruokatunnin pyhitän blogien lukemiseen; on jäänyt taas kaikki ihanat juttunne lukematta 🙁

Meillä muuten tuoksuu tällä hetkellä sitruunaruoholta; voisi kuvitella olevansa jossain spa:ssa palmujen katveessa odottamassa aromaterapiahierontaa…. taidankin nyt mennä kyselemään onko täällä majatalossa sellaista tarjolla 🙂

Kylmä talvi on saanut aikaan sen, että meillä on poltettu takkaa urakalla. Eilen lähdimme mieheni ja isäni kanssa haukkaamaan happea raikkaaseen maalaismaisemaan puunhakureissun merkeissä. Muistatteko, kun olen haaveillut siitä ihanasta lankkulattialla varustetusta vanhasta hirsitalosta metsän reunassa? No, nyt mä löysin sen. Se olikin vain lähempänä kuin olin ajatellut ♥

Isäni kotitilan vanha pihapiiri on jo kovin hoitamattoman näköinen, mutta kuuluu silti EU:n suojelun piiriin.  Jos nyt oikein muistan niin pihapiiri kuuluu siksi tuohon suojelun piiriin, koska on perinteinen ns. neliönmalliin rakennettu. Rakennustyöt päärakennuksessa aloitettiin jo 1700-luvun lopussa hirsikehikon rakentamisella. Itse päärakennus valmistui 1800-luvulla ja onneksi sen hirret ovat vielä terveet ja ehjät.

Pihapiiriin kuuluu oikealla etualalla oleva rakennus, vanhan mummun koti, jossa on myös varasto ja autotalli. Sieltä autotallin vintiltä löytyykin kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa; hevosen kenkiä, länkiä, reki yms. Kesää odotellessa. Sitten päärakennus siitä seuraavana. Päärakennuksesta muistan vain ison pirtin, jossa on pitkästä hirrestä tehty pitkä ruokapöytä sekä sivusta vedettävät sohvasängyt.

Päärakennuksen vieressä on aitta, jossa on kuusi huonetta kahdessa kerroksessa. Täällä muistan pienenä veljeni kanssa kiipeilleni ja leikkineeni. Siinä olisi tytöillemme sekä veljeni tytöille kaikille omille kesähuoneille tila. Aitan takana on vanha pihasauna ja liiteri. Edessä kaivo. Naapurin hevonen kurkistelee aitan takana aitauksessa.

 Lisäksi pihapiiriin kuuluu kanala ja navetta samassa rakennuksessa. Voi, minkä ihanan kesäpaikan tuohon navettaankin saisi. 

Ette ikinä arvaa, kuka on maalannut kaikki ylläolevat rakennukset  15- ja 16-kesäisenä??? Navettaa maalatessamme veljeni kanssa teimme lakon. Kunnes iskä meni ja osti meille maaliruiskun. Sen jälkeen homma hoitui hitusen nopeampaa. Vaikka ruokapalkalla olimmekin 🙂 Aitan takana olevan liiterin maalausprojekti tyssäsi kuin seinään, kun rakkaan ystäväni Anun kanssa näimme liiterin vieressä käärmeen. Kylmänväreet menevät vieläkin. 

Vähän haikeudella muistelen kesiä, joita tuolla vietimme. Mummulla ja papalla oli aikoinaan lehmiä, mutta kun he siirtyivät pitämään pelkkää kanalaa, me juoksimme veljeni kanssa puukengät kopisten naapuriin lypsylle. Rantaan päin mennessä tien varressa on muuntaja, jonka etukivetykset hohkasivat kuumina kesäpäivinä Vadelmapensaat ovat vallanneet nyt nuo kivetykset, jossa aiemmin yritimme saada sisiliskoja tiputtamaan häntänsä. 

Haluan vastaavia muistoja myös omille lapsilleni. Ei sillä, lapsillamme on maailman parhaimmat mummulat ja parhaimmat muistot mummujen luota. Joten nyt vain odottelen lottovoittoa, ylimääräistä aikaa ja taitoa saada vanha pihapiiri kunnostettua. Aloittaen päärakennuksesta. Jos joku hoitaisi ulkoiset puitteet kuntoon, niin lupaan tehdä kaikkeni sisätiloissa 🙂  

Mummu ja pappa rakensivat 50-luvulla (???) uudisrakennuksen pihapiirin lähelle. Se on ollut jo pitkään myös ilman asukkaita, mutta silti sieltä löytyy ihania muistoja. Tällä puuhellalla paistoimme mummun kanssa kananpoikaisleipiä. Ne olivat ihan tavallisia vinoneliöitä, joihin nyt sattumalta meinasi kerran kananmunan sisältä lumpsahtaa liki valmis kananpoikanen. Ei mummu tälläisistä välittänyt. Kaikki ruoka oli Luojan luomaa ja se syötiin sellaisena kuin se oli! Mummu oli nääs vähän ronskimpi täti. Ja jos joku joskus on väittänyt, että mä puhun paljon, ei ole ikinä kuullut Oriveden mummun puhuvan. Sukuvika sanon minä :)!

Uuden talon keittiöstä löytyy myös sitä vaaleansinistä, josta pidän niin kovasti.

Etualalla olevan puun vieressä muistan nähneeni jonain jouluaattona muutaman peuran. Joita sitten pelkäsinkin ikkunan takaa katsottaessa enemmän kuin joulupukkia 🙂

Uuden pihapiirin pihasta näkyy vanhaan pihapiiriin:

Niin, siitä puunhakureissusta. Uuden talon pannuhuoneen vieressä on 30-vuotta vanhaa klapia. Varastot kuitenkin hupenevat nopeaa, joten ensi kesänä odottaa puusavotta.

Jos jollain on tietoa EU-tuista vanhan pihapiirin kunnostamiseen, niin mielelläni ottaisin vastaan, kiitos 🙂 Tai edes tietoa, mistä voisi tiedustella ko.asiasta.

Maalaisromantikko minussa taitaa herätä henkiin 🙂

Ei vitsi, mulla on joku identiteettiongelma. Myös tuon blogin headerin kanssa. Veljelleni annoin aamulla toimeksiannon suunnitella mulle uusi header. Minuutin päästä oli valmis. Tässä lopputulos. Kamala, niin kamala, että se on aivan pakko julkaista!!! Eli siis täysin herjaversio. Me ollaan naurettu tälle kippurassa koko työpäivä. Toivottavasti tekin saatte siitä jotain irti 😀 Kiinnittäkää huomio 

* ensinnäkin noin kahden promillen humalatilan aiheuttamaan pöhötykseen, lumisateen lätistämiin hiuksiin, puuteroimattomaan nassuun etc.

* bingbling-pilkkeeseen silmäkulmassa

* golden syrup- purkkiin mun kädessä

* veljen oma-aloitteisesti liittämään glamour-kohtaan 

Sen saa vissiin suuremmaksi klikkaamalla, mutta omalla vastuulla sitten, jookos 🙂 Huoh, voisko maanantai mukavammin alkaa. Kanebo 38kaan ei toimi tähän hepuliin. Ripsarit long gone jo pari tuntia sitten. Hyvästä vedenkestävästä ripsiväristä otetaan vinkkejä vastaan, kiitos 🙂

Ei mulla muuta, palaan asiaan illalla mummula-postauksella. Sekä toivottavasti uuden headerin kera 🙂

Pitäkää lippu korkealla !

PS. Kiitos Anni vielä tunnustuksesta ♥ Mulla on huomenna hyvää aikaa potea tämäniltaisesta johtuvaa heikkoa happea (siis toivottavasti en pode, mutta kaikkeen on tämän dieetin takia varauduttava 😉 ja samalla käydä myös blogikierroksella pidemmän kaavan mukaan. Kommentoinnit ovat taas jääneet vähemmälle huomiolle, kun on ollut niin kauhia kiirus 🙂

 ”Minun ystäväni on kuin villasukka,

joka talvella lämmittää.

Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka,

joka saa minut hymyilemäään

Ota kädestä kiinni,

tule kanssani rantaan,

vien sinut katsomaan,

miten aurinko laskee puiden taakse

ja saa taivaan punertamaan” 

”Don’t walk in front of me;

I may not follow.

Don’t walk behind me; 

I may not lead.

Just walk beside me and be my friend.”

Kiitos, että olet olemassa ystäväiseni ♥