tiistai 01. maaliskuun 2011

Sitruunasaippua

Terkkuleita (jälleen) sairastuvalta!

On tää suoraan sanottuna niin syvältä, mutta elämä välillä on. Ei auta muuta kuin jatkaa eteenpäin, vaikka välillä vähän elämä potkii. Eilen tuulettelimme, kun normaali arki palasi meille. Mutta kellä onni on, se onnen kätkeköön; viime yönä Julialle nousi kova kuume ja oksitautiahan se. Tänään olen ollut kiitollinen, kaiken muun lisäksi, pestävästä maalipinnasta seinissä. Aina ei ehdi vessaan asti. Ja viittä minuuttia aiemmin olin vienyt ämpärin sohvan viereltä pois pesuun, kun ajattelin, että tauti on voitettu kanta. Tilanne oli jokseenkin kaoottinen hetken; olin Lilian etuhiuksia leikkaamassa keittiössä, kun kuulin mitä takkahuoneessa tapahtuu. Sotkut siivottuani muistin, että ei helkkari,mähän jätin pikkuisen kampaamon penkille odottamaan. Niinpä toinen oli käyttänyt tilanteen hyväkseen ja leikannut itselleen uutta frisyyriä. Otsis on nyt vähän hassun näköinen lyhyempine hiuksineen, mutta onneksi ei nyt mitään suurempaa katastrofia tapahtunut. 
Ja illallakin katastrofi vältettiin hilkulla; Lilia liukastui suihkun lattialla ja löi päänsä niin, että hetken oli muissa maailmoissa ja silmät rullasivat ympäri. Pitänee herätellä  pikkuinen yöllä pari kertaa kaiken varalta.
Mutta, päivällä Julian ottaessa pitkät päikkärit me Lilian kanssa askartelimme sitruunasaippuoita. Vihdosta viimein 🙂
Eli ihan ekaksi vesihauteessa sulatin kirkkaan saippuamassan:
Samaan aikaan, kun siappuamassa suli, raastoin sitruunankuorta…
ajatuksena, että ne kuoret sitten levittäytyisivät tasaisesti tuohon sulaneeseen saippuamassaan…
Mutta kuinkas kävikään…
Ne kuoret painuivat sinne maitopurkin pohjalle eli alimmaiseen palaan 🙂
Sitruunan tuoksua laitoin myös eteerisen öljyn muodossa. Itse asiassa käytin kahta eri tuoksua; citronellaa ja sitten aiemmin Thaimaasta ostamaani lemon grass-tuoksua.
Kaveri ei ihan jaksanut loppuun asti tätä saippuatouhua…
vaan uudelleen järjesti sen maustelaatikon, jonka mä vaivalla siivosin ja järjestin värijärjestykseen ennen joulua. Plaah, no pääasia, että saippuat tuli tehtyä 🙂
Huomenna pääsenkin taas töihin; tilikausi loppui eilen, joten mukavasti riittää tekemistä tällä viikolla. Ruokatunnin pyhitän blogien lukemiseen; on jäänyt taas kaikki ihanat juttunne lukematta 🙁
Meillä muuten tuoksuu tällä hetkellä sitruunaruoholta; voisi kuvitella olevansa jossain spa:ssa palmujen katveessa odottamassa aromaterapiahierontaa…. taidankin nyt mennä kyselemään onko täällä majatalossa sellaista tarjolla 🙂
Sitruunantuoksuisin terkuin,

9 Responses to “Sitruunasaippua”

  1. Nina sanoo:

    Voi ei miten huono tuuri teillä!!! Tsemppiä!

    Saippuat näyttää kyllä kivoilta. 🙂 Mun ystävällä on oma saippuakauppa, tekee saippuat itse, ja ne on kyllä ihania! 🙂

  2. Johanna sanoo:

    Teillä on kyllä huonoa tuuria jo. Pikaista parantumista sinne teille. Saippuat näyttää kyllä ihanilta. Ihanaa tiistain jatkoa <3

  3. Maria sanoo:

    Nina: no äläs muuta sano, mutta onneksi ei pahemmasta ole kyse kuin flunssasta 🙂 Kiitos, yksi saippua on jo käytössäkin. Tulee aivan mielettömän pehmeät kädet tuolla. Ja hyvän tuoksuiset 🙂 Oih, mäkin voisin ryhtyä saippuayrittäjäksi! Mun pitääkin mennä palaamaan siihen sun yhteen postaukseen siitä symbioosista Minin kanssa. Meillä oli samanlainen tilanne. Käyn tänään vielä kommentoimassa. Ihanaa keskiviikkoa :)!
    Johanna: eikös olekin, mutta toisaalta – oltiihan me jo terveitä kuukauden päivät sen Lilian nielurisaleikkauksen jälkeen. Näin positiivisesti ajateltuna 🙂 Thanks, kyllä tää tästä. Julian kuumekin on jo laskenut alle 38 ja mä pääsen töihin 😉 Ihanaa keskiviikkoa <3 Ai niin, käväisin pikaisesti sulla nettikaupassa eilen, tänään paremmalla ajalla takaisin 🙂

  4. Carlina sanoo:

    No voi harmi millainen sattumusten päivä teillä on ollut. Silti lopussa kaikki hyvin ja vielä jaksoit ihailtavasti väkertää saippuoita 🙂
    Kirjoitat muuten tosi sujuvaa ja hyvää tekstiä.

  5. Maria sanoo:

    Carlina: kaikki hyvin ja saippuatkin valmistui kunnialla 🙂 Kiitos, välillä tekstintuotanto tökkii big time. Mutta silloin yritän olla postailematta. Kivaa keskiviikkoa :)!

  6. Aamunkukka sanoo:

    Sä olet positiivisin tietämäni sairastuvan hoitaja, tuo sitruunainenn saippua oli kuin piste iin päälle;-) teidän pitää päästä nyt sinne reissuun, se on pääasia, pöpöt saa jäädä Suomeen, eikö?

    Onneksi lapset sairastaa ja paranee nopeasti! Iloa päiväänne ja reipasta loppuviíkkoa!

  7. Marja sanoo:

    😀 voihan ykä sentään! Tuo on niiiin tylsää, kun luulee jo, että selvitty on ja normaali arki koittaa… mä en kanssa vielä uskalla tuuletella kun tytöt vaikuttaa niin nuutuneilta ja ärtyneiltä. Vai vaikutankohan mä samanlaiselta?! Jos se onkin vaan neljänseinänsisälläpakkopysytelläsyndroomaa?!

    Ja voihan sitruunasaippua 😀 Mullekin kelpaisi tuollainen spa:n tuoksuinen koti, tuntuisi kuin täällä olisi siivottu oikein kunnolla 🙂 Mitä täällä ei ole.. vaikka eilen innostuinkin ja pesin ikkunat ja lattiatkin – sijaistoimintaa kun netti oli nurin 😉

    Pikaista paranemista! Ja tsemppiä töihin!

  8. Riitta sanoo:

    Voihan tauti! Pikaista paranemista sinne teille !!!
    Ihana tuo sitruunasaippua vinkki 🙂
    Aurinkoista keskiviikkoa sinulle

  9. Maria sanoo:

    Aamunkukka: voi kiitos 🙂 Toinen kerta kun mut nimetään positiivisimmaksi *jotakin*. Ekan kerran osastonlääkäri nimesi mut positiivisimmaksi raskausmyrkytyspotilaaksi ever, kun olin maannut 3 viikkoa käynnistyksessä sairaalassa 🙂 Juu, nyt lapset terveitä, itse flunssassa. Mutta hei, tässä on vielä nelisen viikkoa aikaa parantua ennen reissua 🙂 Kiitos ihanainen, kuten myös sinulle <3
    Marja: meillä myös tuo ärtymys ja kiukkuisuus ollut pari viikkoa NIIN läsnä. Joka päivä. Myös muillakin kuin sairastavilla lapsilla 😉 Vitsit, sähän olet ahkeroinut siellä, meillä pesty ikkunat viimeksi syksyllä :/ Juu, toi saippua on kyllä hyvä huonetuoksu, suosittelen 🙂 Ihan kuin olis sitruuna Vimillä puunannut talon! Kiitos Marja, paranemis- ja tsemppihaleja teille <3
    Riitta: kiitos tuhannesti ja tervetuloa mukaan 🙂

Kommentoi