HEIPPAHEI,
hihii, kausi sitä ja kausi tätä. Kai ne jo tässä vaiheessa voi olla rehellisesti joulu sitä ja joulu tätä. Pikaisesti tulin esittelemään teille, että meillä on jouluaskartelut alkaneet. Noh, kuvissa tämän vuoden ensimmäinen joulukukkaistutukseni, jonka miehelle kausikukkaistutuksena möin 🙂 Kukkakaupassa käydessäni valtasi ihan ääretön käsillä tekemisen halu. Ainoa miinuspuoli on vain se, että minä ja askartelu tai minkäänsortin näpertely ei tulla toimeen. Tai tullaan, mutta monien ärräpäiden saattelemana. Ei sillä, parina aiempana vuonna askartelemani massatähdet ja -sydämet ovat olleet varsinaista aivot narikkaan puuhaa. Tarpeeksi helppoja, ettei tarvitse tuskailla.
Eipä tämä kukkaistutuskaan paljoa vaatinut; yksi tuollainen minisypressi ja kaksi muuta pikkukasvia (joiden nimen jo autuaallisesti unohdin) pois istutuspurkeistaan, multapaakut rikki ja vähän multaa istutusastiaan. Päälle parit kävyt. Jäkälät unohtuivat tänä vuonna lumen alle, ne olisivat ehkä tuohon myös sopineet. Yleensä on tullut lähempänä joulua tehtyä istutukset hyasinteista ja amarylliksesta. Jälleen tänä jouluna päänvaivaa tuottaa se, että kuinka ajoittaa amaryllisten kukinta juuri h-hetkeen. Ensimmäisen amarylliksen ostin eilen, mutta se kukkinee jo hyvissä ajoin ennen joulua.
En tiedä mikä tämä elämänvaihe on, mitä tällä hetkellä eletään, mutta ne aiemmin mainostamani ruuhkavuodet olivat kuulkaas vielä aika simppeli ja rauhallinen käsite. Tänään pikaisesti töissä käydessäni (siis töissätöissä) sanoinkin veljen vaimolle, että mitenköhän tästä syksystä olisi selvitty, jos en tekisi töitä kotoota käsin ja pääosin joustavalla aikataululla. Elämä on aikamoista sinkoilua sinne ja tänne. Papereiden skannaamista ja kopiointia. Vastapainona ruumiillista työtä sitten myös. Tänä iltana täytyy tyhjätä mummulan vintit, jotta remppamiehet saavat siirtyä myös sinne töihin. Jaksaajaksaa… Ja hei vaikkei täällä blogin puolella olekaan remppajuttuja ollut, niin snäpissä niitä aina silloin tällöin vilauttelen. Tännekin toki remppakuulumisia tulee, jahka se hiivatin bobcat saadaan kellarista pois kuvien tieltä 😀
Mutta tähän väliin pikkuisemman kanssa espanjankokeisiin lukemaan. Haasteensa tähän tuo se, että allekirjoittaneen omatoimisesta Este Pais -kurssista on jo tovi aikaa.
IHANAISTA TIISTAITA,
PS. kotimme on nyt myynnissä täällä 🙂
Eilen kävin ostamassa etupihalle kanervia ja virittelin lyhdyn. Ostin myös kotiin ensimmäisen joulukukkasen. Ollakin, että tuo joulutähteä erehdyttävästi muistuttava kukka oli kaupassa syystähden nimellä 😉 Jotenkin se ja valkoinen valo, joka ikkunasta virtaa tekevät makuuhuoneesta varsin jouluisen sävyisen. Sellaisen joulukuun pakkaspäivän sävyttämän. Toby pääsi pitkästä aikaa sängyllemme kuvausten ajaksi. Siitä lähtien, kun tuli erään lääkärin kanssa puheeksi punkit, Toby ei ole nukkunut sängyssämme. Miten te muut koiranomistajat, annatteko koiran nukkua sängyssä? Se jäi itselleni vielä hieman epäselväksi, että onko noita punkkeja talvella. Tosin kurjaahan se olisi nyt taas totuttaa toinen meidän sänkyyn ja sitten keväällä punkkikauden alettua takaisin omaan sänkyynsä. 
Tämän postauksen kuvat on otettu päivänä, jolloin ei ollut ihan näin pimiää. Päivänä, jolloin muutin sohvat taas l-asentoon. Arvatkaas minkä takia? Jep, että se joulukuusi mahtuu paremmin. Kuten kerroinkin, niin suuntaamme pohjoiseen vasta joulupäivänä. Lasten ehdoilla mennään ja lapset haluavat olla jouluaaton kotona. Pidetään sitten oikein kunnon sukujoulu täällä meillä. Toin mökiltä mukanani sunnuntaina jo pienen kuusenoksan. Yllättävästi se toi jo joulumieltä. Kuten myös se seikka, että pastellinväriset tyynyt sohvilta joutuivat hetkeksi säilöön. Kaivetaan ne taas esiin tammikuulla, kun aletaan menemään kohti kevättä. 
Mutta se mikä on tänään tuonut ihan älyttömän paljon joulumieltä on yksi pieni puhelinsoitto. Huomasin Tampereen ostetaan/myydään/annetaan/vaihdetaan palstalla ilmoituksen, jossa etsittiin koko kodin irtaimistoa äidille ja kahdelle lapselle. Empimättä laitoin viestiä, että meiltä liikenee keittiötavaraa, leluja, lasten huonekaluja ja vaikka mitä. Olemmekin miettineet, että minne nuo kaikki tavarat mummulasta saisimme sijoitettua. Perjantaina eräs elämän lähtökuopista pakon edessä ponnistava nuori äiti tulee pienten lastensa kanssa mummulaan kylään. Katsomaan, olisiko siellä jotain tavaraa, joka auttaisi elämänsyrjään kiinni. Olen niin onnellinen. Onnellinen, että saan auttaa. Onnellinen, että kaikella on tarkoituksensa. Että asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Niistä pienistä merkeistä. Meidän oli tarkoitus viedä nuo tavarat Pelastusarmeijalle, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Tänään puhelinsoiton jälkeen tajusin, että näin se äitikin olisi tehnyt. Antanut tavarat, joita ei tarvitse, niitä kipeästi tarvitseville. 
