HIPSULIHEI!

Tässä työhuoneen pöydän äärellä istuessani ja ulos katsoessani en voi muuta kuin taas ihailla. Tuota luonnon värikirjoa nimittäin. Vaikkei ruskaa vielä liiemmin ole, niin lännestä paistava aurinko ja idästä kurottavat mustat pilvet saavat aikaan sen, että luonto on kuin tuplasti värikyllästetty. Niin syvän vihreää, joka osiltaan taittaa jo ruosteenpunaiseen. Kauempana näkyy täydessä värikirjossaan oleva vaahteran latvus. Elämän risteyskohtia. Aika jättää kesä taakse ja siirtyä eteenpäin.

Se kertoo siitä, että syksy on täällä. Sen sisäisen fiiliksen lisäksi. Sen, joka saa kaivautumaan kotiin. Joka saa tämän ekstrovertin muuttumaan muutamaksi kuukaudeksi hieman introvertiksi. Huomaan joka syksy saman ilmiön; en tarvitse mitään muuta ohjelmaa elämääni kuin sen, että saan olla kotona. Kotoilla pesänrakennusviettini keskellä. Tähän sisälle sulkeutumiseen kuuluu olennaisena osana jokasyksyinen neuloosi. Himo kutomiseen nosti jälleen kerran päätään ja kävin penkomassa äidin jättämiä lankavarastoja.

Nyt kun villasukkatehdas on äidin osalta laittanut lapun luukulle, niin sitä täytyy olla omavarainen. Aloitin lasten sukista. Äiti osti sinä syksynä, kun sairastui tytöille lankaa säärystimiä ja villasukkia varten. Villasukat jäivät kutomatta. Silloin tytöt valitsivat tuollaiset hopeanhohtoiset langat sukkiinsa. Nostin lankakerät lankalaatikosta ylös miettien, että mistäköhän muuttolaatikoista alkaisin sopivia puikkoja etsimään. Kunnes lankojen välistä tippui avaamaton paketti. Viisi sukkapuikkoa, kuin tilauksesta.

Meidän perhe on villasukkakansaa. Siitä kertoo jo sekin, että meillä on yleensä iso korillinen villasukkia. Myös vieraille. Nyt tuo kori ammottaa tyhjyyttään. Vanhan talon vanhat nurkat tekevät sen, että puikot pääsevät tänä syksynä tositoimiin. Sukkapuikkojen vieno kilkatus, kynttilän valo ja seinällä Vionojan tyttö ilman kasvoja. Taulun tuijottamista ja miettimistä, että mistä kasvottomuus kertoo. Takaisin neulomuksen pariin siirtymistä. Vailla vastausta. Jumitusta kantapääkohdassa. Siinä kohdassa, kun yleensä kiikutin neulomukseni tänne tien toiselle puolelle ja noudin ne kantapääkohdat valmiina. Elämä on yhtä oppimista. Myös sen suhteen, että miten niistä risteyskohdista pääsee eteenpäin. Ilman luovuttamista.

Nyt tietokone säppiin ja heiluttelemaan puikkoja. Sitä ensin ehkä katson netin syövereistä, että miten tuo kantapää taas tehtiinkään. Toisaalta, eihän niiden sukkien nyt aivan täydellisiä pidä olla. Eihän elämäkään ole ja se siitä tekeekin niin ihanaa. Epätäydellisen ihanaa ♥ 

TIISTAITERKUIN,

16.04. Käynnistän auton työpaikan pihassa ja aamulla kuuntelemani äänikirja jatkaa samasta jännittävästä kohtaa. Silti olo on hieman levoton. Jostain kumman syystä vatsanpohjassa kutkuttaa samalla tavalla kuin ulkomaan(loma)reissun alla. Jos olisi tositosi rikas, niin lähtisin tänään Finskin myöhäisillan koneella Singaporeen. Nappaisin toki perheen mukaan, koska kun oltaisiin tositosi rikkaita, niin miehenkään ei tarvitsisi herätä töihin. Lapset pystyy hyvin pitämään lomaa koulusta (näin ehkä ajattelisin tositosi rikkaana, mutta en oikeasti). Mieli vaeltaa Helsinki-Vantaalle non-Schengen alueelle. Pikku bistroon punaviinilasin ääreen. Lähdön tunnelmaan.

16.06. Huomaan, että en ole kuullut lainkaan äänikirjaani ja pausetan sen. Mietin, että pitääkin katsoa heti kotiin päästessäni ihan piruuttaan onko illan Singaporen koneeseen tilaa neljälle. Että jos olisi resursseja lähteä, niin olisiko se mahdollista. Hetken aikaa tulee pieni suru puseroon, kun huomaan, että en ole lainkaan miettinyt koirakaverin kohtaloa. Hän ja nämä ex tempore -ulkomaanreissut ei kyllä ole hyvä vaihtoehto.

16.09. Ajatuksissani olen jo istunut Rafflesissa Singapore Slingillä ja kävellyt Little Indian katuja. Parkkeerannut Boat Quaylle iltaruoalle hulinaa katsomaan. Lösähtänyt Marina Bay Sandsin muhkeaan sänkyyn aromaterapiahieronnan jälkeen. Yhtäkkiä ajatukseni ovatkin Italiassa ja uutisessa, jonka luin juuri ennen töistä lähtemistä. Rinnasta kouraisee, kun ajattelenkin onnettomuuden vaikutuksia. Siirryn takaisin oikealle kaistalle ja himmaan hieman vauhtia moottoritiellä. Eihän mulla tässä kiire ole oikeasti minnekään.

16.11. Nyt olisi kyllä hyvä päivä lähteä reissuun jo senkin takia, että Sentosa ei olisi niin ruuhkainen kuin viikonloppuna. Ehkä muutaman Marinassa vietetyn yön jälkeen voisi mennä pariksi yöksi saarelle. Käydä huvipuistolaitteissa ja ihailla saaren edessä olevia tankkereita. Hetkinen….miten olin jo unohtanut ne. Se siitä paratiisisaarifiiliksestä. 

16.13. Kaarran kotipihaan, kerään laukkuni ja avaan kotioven. Helsinki-Singapore-Helsinki, 9 minuuttia ja kustannukset nolla euroa.

Kotona löydän koiran oksennuksen olohuoneen nukkamatolta. Onneksi luun pala oli tullut pois kurkusta, mattoja saa kyllä uusia. Ellen olisi juuri ollut mielikuvamatkalla Singaporessa, olisin ehkä tuskastellut mattoa, jonka tahra ei meinaa millään lähteä. Avaan Ikeasta päivällä työasioita hakiessani ostamat tyynyt miehelle ja minulle. Toinen tyyny on ratkennut saumoistaan ja vanua lentää ympäri keittiötä. Viiden minuutin kuluttua olen ommellut sauman kiinni ja tyyny on käyttökelpoinen. Jossain muussa tilanteessa olisin tuskastunut ja käynyt reklamoimassa tyynystä, mutta olo on kovin levollinen ja päättäväinen. Sattuuhan näitä!

Sytytän kolme uutta kynttilää sohvapöydälle, heitän shaalin päälleni ja katson aamulla aloittamani The Affairin neljännen kauden yhdeksännen jakson. En olisi oikeasti jaksanut edes matkalaukkuja alkaa pakkamaan. Ja hei, kuka sitä kosteaa kuumuuttakaan olisi kestänyt tuollaisen kesän jälkeen mikä meillä Suomessa oli? Mietin, että onneksi en ole tositosi rikas, sillä silloin en ehkä olisi eilen hakenut Kauppakassipalvelusta viikon ruokia säästääkseni ruokalaskussa. Silloin mulla olisi ehkä kokki joka valmistaisi meidän ruoat. Ja veisi multa yhden ilonaiheen pois, nimittäin ruoanlaittamisen.

Joten nyt kohti keittiötä ja uuniperunoiden laittoon. Kunhan mies saapuu kotiin, niin ajattelin paistaa meille entrecote-pihvit. Ehkä myös kaataa lasiin pikkuisen punaviiniä. Ihan vain sen takia, koska mä voin. Vaikken Singaporeen voinutkaan tänä iltana lähteä, niin tajuan, että on hurjan monta asiaa, joita voin ja pystyn tekemään. Monia pieniä asioita, joilla tehdä arjesta juhlaa. Eikä niihin tarvita sen kummempia rikkauksia, perintöjä tai eurojackpot-voittoja. Riittää kun vain oivaltaa sen, mikä on itselleen elämässä tärkeintä. Oivaltaa ne asiat, joista oikeasti nauttii ♥

IHANAA TIISTAI-ILTAA,

PS. ja hei, onneksi en ole tositosi rikas, sillä nyt olisin matkalla lentokentälle. Sinne pikku bistroon punaviinilasilliselle.
Sen sijaan mulla on aikaa vastata iltaruoan jälkeen teidän ihaniin kommentteihinne eiliseen postaukseen – kiitos niistä ♥