tiistai 14. elokuun 2018

Singaporeen ja takaisin 9 minuutissa

16.04. Käynnistän auton työpaikan pihassa ja aamulla kuuntelemani äänikirja jatkaa samasta jännittävästä kohtaa. Silti olo on hieman levoton. Jostain kumman syystä vatsanpohjassa kutkuttaa samalla tavalla kuin ulkomaan(loma)reissun alla. Jos olisi tositosi rikas, niin lähtisin tänään Finskin myöhäisillan koneella Singaporeen. Nappaisin toki perheen mukaan, koska kun oltaisiin tositosi rikkaita, niin miehenkään ei tarvitsisi herätä töihin. Lapset pystyy hyvin pitämään lomaa koulusta (näin ehkä ajattelisin tositosi rikkaana, mutta en oikeasti). Mieli vaeltaa Helsinki-Vantaalle non-Schengen alueelle. Pikku bistroon punaviinilasin ääreen. Lähdön tunnelmaan.

16.06. Huomaan, että en ole kuullut lainkaan äänikirjaani ja pausetan sen. Mietin, että pitääkin katsoa heti kotiin päästessäni ihan piruuttaan onko illan Singaporen koneeseen tilaa neljälle. Että jos olisi resursseja lähteä, niin olisiko se mahdollista. Hetken aikaa tulee pieni suru puseroon, kun huomaan, että en ole lainkaan miettinyt koirakaverin kohtaloa. Hän ja nämä ex tempore -ulkomaanreissut ei kyllä ole hyvä vaihtoehto.

16.09. Ajatuksissani olen jo istunut Rafflesissa Singapore Slingillä ja kävellyt Little Indian katuja. Parkkeerannut Boat Quaylle iltaruoalle hulinaa katsomaan. Lösähtänyt Marina Bay Sandsin muhkeaan sänkyyn aromaterapiahieronnan jälkeen. Yhtäkkiä ajatukseni ovatkin Italiassa ja uutisessa, jonka luin juuri ennen töistä lähtemistä. Rinnasta kouraisee, kun ajattelenkin onnettomuuden vaikutuksia. Siirryn takaisin oikealle kaistalle ja himmaan hieman vauhtia moottoritiellä. Eihän mulla tässä kiire ole oikeasti minnekään.

16.11. Nyt olisi kyllä hyvä päivä lähteä reissuun jo senkin takia, että Sentosa ei olisi niin ruuhkainen kuin viikonloppuna. Ehkä muutaman Marinassa vietetyn yön jälkeen voisi mennä pariksi yöksi saarelle. Käydä huvipuistolaitteissa ja ihailla saaren edessä olevia tankkereita. Hetkinen….miten olin jo unohtanut ne. Se siitä paratiisisaarifiiliksestä. 

16.13. Kaarran kotipihaan, kerään laukkuni ja avaan kotioven. Helsinki-Singapore-Helsinki, 9 minuuttia ja kustannukset nolla euroa.

Kotona löydän koiran oksennuksen olohuoneen nukkamatolta. Onneksi luun pala oli tullut pois kurkusta, mattoja saa kyllä uusia. Ellen olisi juuri ollut mielikuvamatkalla Singaporessa, olisin ehkä tuskastellut mattoa, jonka tahra ei meinaa millään lähteä. Avaan Ikeasta päivällä työasioita hakiessani ostamat tyynyt miehelle ja minulle. Toinen tyyny on ratkennut saumoistaan ja vanua lentää ympäri keittiötä. Viiden minuutin kuluttua olen ommellut sauman kiinni ja tyyny on käyttökelpoinen. Jossain muussa tilanteessa olisin tuskastunut ja käynyt reklamoimassa tyynystä, mutta olo on kovin levollinen ja päättäväinen. Sattuuhan näitä!

Sytytän kolme uutta kynttilää sohvapöydälle, heitän shaalin päälleni ja katson aamulla aloittamani The Affairin neljännen kauden yhdeksännen jakson. En olisi oikeasti jaksanut edes matkalaukkuja alkaa pakkamaan. Ja hei, kuka sitä kosteaa kuumuuttakaan olisi kestänyt tuollaisen kesän jälkeen mikä meillä Suomessa oli? Mietin, että onneksi en ole tositosi rikas, sillä silloin en ehkä olisi eilen hakenut Kauppakassipalvelusta viikon ruokia säästääkseni ruokalaskussa. Silloin mulla olisi ehkä kokki joka valmistaisi meidän ruoat. Ja veisi multa yhden ilonaiheen pois, nimittäin ruoanlaittamisen.

Joten nyt kohti keittiötä ja uuniperunoiden laittoon. Kunhan mies saapuu kotiin, niin ajattelin paistaa meille entrecote-pihvit. Ehkä myös kaataa lasiin pikkuisen punaviiniä. Ihan vain sen takia, koska mä voin. Vaikken Singaporeen voinutkaan tänä iltana lähteä, niin tajuan, että on hurjan monta asiaa, joita voin ja pystyn tekemään. Monia pieniä asioita, joilla tehdä arjesta juhlaa. Eikä niihin tarvita sen kummempia rikkauksia, perintöjä tai eurojackpot-voittoja. Riittää kun vain oivaltaa sen, mikä on itselleen elämässä tärkeintä. Oivaltaa ne asiat, joista oikeasti nauttii 

IHANAA TIISTAI-ILTAA,

PS. ja hei, onneksi en ole tositosi rikas, sillä nyt olisin matkalla lentokentälle. Sinne pikku bistroon punaviinilasilliselle.
Sen sijaan mulla on aikaa vastata iltaruoan jälkeen teidän ihaniin kommentteihinne eiliseen postaukseen – kiitos niistä 


14 Responses to “Singaporeen ja takaisin 9 minuutissa”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Olipa hauska postaus ja mulleki välitty se tunne kentällä, kun odottelee jännittyneenä koneeseen pääsyä 🙂
    Koti on kuiteski ihmisen paras paikka ja aah ihana pihvi ja lasi punkkua kera kynttilöiden.

    Ihanaa viikkoa sulle <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja hei kiitos ♥ Vähän erilaista postausta välillä 🙂
      Sehän just onkin, että aina sitä haaveilee jos mistäkin kaukomaista ja kuitenkin se paras paikka on kotisohvalla kynttilänvalossa.
      Ai niin, unohdettiin ottaa ne punkkulasilliset eilen pihvin kanssa 😀

      Kiits ja ihanaa viikkoa sullekin ♥

  2. Tuuli sanoo:

    Hei Maria!

    Kiitokset mukavasta blogistasi, lähes kaikki postaukset tulee aina luettua.
    Minulla on vain yksi ongelma blogisi suhteen, en oikein muista milloin se alkoi. Olet taitava valokuvaaja ja katson mielläni kuvia kauniista kodistasi ja varsinkin Tobysta. Ne kuvat vain latautuvat todella hitaasti. Tämä nettiyhteyteni ei ole nopein mahdollinen, mutta muissa suosikkiblogeissa minulla ei ole tätä ongelmaa kuvien kanssa. Eilenkin odottelin sinun 9 min Singaporen reissua 5 minuuttia, että se ilmestyi kuvineen kokonaan koneelle. Yritän sitäkin, että lukisin ensin kirjoitukset, mutta teksti pomppii sinne tänne, kun kuvat kirjoitusten välissä vähitellen ilmaantuvat.

    Mutta pienestä valituksestani huolimatta, oikein mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi ja paljon rapsutuksia perheen karvakuonolle!

    terveisin tietokoneasioissa tumpeloiva Tuuli

    • Maria sanoo:

      Heippa Tuuli

      ja kiitos ihanasta kommentistasi ja palautteestasi ♥

      Voihan harmi, voisin toki kokeilla saanko pienennettyä kuvia ilman, että niiden laatu kärsii. Kokeilen heti tämän päivän postaukseen! 🙂

      Kiitos ja ihanaa syksyä sinnekin ♥

      PS. Toby kiittää rapsutuksista ja huikkaa, että tulee pian kertomaan kuulumisia tänne blogin puolelle!

  3. mirvaannamarian sanoo:

    Oi tää oli ihana <3 Arkea parhaimmillaan!

    Singaporekin on ihana, kallis, mutta ihana 😀 Täytyy joskus mennä takaisin..

    • Maria sanoo:

      Tsau Mirva

      ja kiitti ♥

      Tää oli suoraan eilisen illan mietelmiä 😀 Singapore on takuuvarma suosikki, mutta hintataso on aikas järkky. Pari yötä Singaporessa ja siitä taas jonnekin eteenpäin kun matkaa, niin ei tee niin isoa lovea lompakkoon!

      Kivaa keskiviikkoa! ♥

  4. Asuimme vuosia sitten Singaporessa ja postauksesi vuoksi minulla tuli kauhea ikävä sinne. Eipä tullut käytyä siellä edes asuessamme Pekingissä – sieltä kannatti matkustaa paikkoihin, joihin Suomesta ei tulisi lähdettyä.

    Vaan tuskin minun Singaporeni on aivan kuvailemasi, sen verran kaupunki on kuulemma muuttunut vuosien aikana. Marina Bay oli tuolloin sivussa, siellä taisi olla vain joku messukeskus, jossa kävin kerran työasioissa. Ja telakoita. Uusi alue on rakennettu meren päälle… Myös Sentosa on rakennettu täysin uusiksi.

    Kakkosemme paras kaveri Pekingistä muutti sinne viime vuonna, joten ehkä nyt olisi aika lähteä käymään taas…

    • Maria sanoo:

      Moikka Ei-Leen!

      Se on muuten ihan totta, että expattina esim. Aasiassa tulee reissattua ihan eri paikkoihin lomalla kuin mitä täältä käsin.

      Juu, itsekin kävin ekan kerran Singaporessa 1997 ja onhan se aika paljon muuttunut näiden vuosien varrella. Eniten ehkä olen pettynyt siihen, että silloin Sentosa oli paratiisisaari. Nyt se on ruuhkainen saari, josta on paratiisi aika kaukana…

      Oih, nyt vain suunnittelemaan matkaa 😀

      • Oi, sä kävit siellä samoihin aikoihin kun me asuimme siellä. Joo, Sentosa oli aika mukavan rauhallinen. Paratiisiin menimme Malesian puolelle. Nyt ei taida sellaisia enää löytyä siltäkään suunnalta.

        Joku joulu haluan takaisin, muttei ole lähipiirissä vielä joulua, jonka voisin uhrata olemalla pois Suomesta 🙂

        • Maria sanoo:

          Voi vitsit, ollaan ehkä oltu juurikin samoihin aikoihin 🙂 Sentosa oli silloin kiva, mutta me itse asiassa jatkettiin kans Sporesta Malesiaan. Silloin Langkawilla oli ehkä yhteensä viisi autoa koko saarella ja lehmät vaelsi pitkin teitä. Toista se on nykypäivänä sileläkin 😀

          Juu, joulu ja Suomi kuuluu kyllä yhteen ♥

  5. Janina sanoo:

    Ihana mielikuvitus matka ulkomaille! Se ei nyt kyllä toki selvinnyt, että olisko lentokoneessa ollut tilaa, jota koko postauksen loppuun asti jännitin.

    • Maria sanoo:

      Heipsun
      ja hei kiitos 🙂

      Tiedätkö, mä unohdin koko Singaporen heti kun avasin oven ja aloin koiran oksennusta siivoamaan 😀 Eli en edes katsonut, mutta nyt oli pakko katsoa tämän illan lennon tilannetta, niin kyllä siellä näytti olevan paikkoja 😉

      Ihanaa torstaita sinne! ♥

  6. Niina sanoo:

    Tää oli ihana! ❤

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Niina ♥

      Mielikuvamatkailu ja arki on ihan parasta 🙂

      Kivaa viikkistä sinne! ♥

Kommentoi