lauantai 13. elokuun 2011

Levon tarpeessa…

Kukkuluuruu!

Arki alkoi viime viikolla rytinällä ja toi mukanaan pohjattoman väsymyksen. Ehkä tästäkin vielä noustaan 🙂 Onneksi esikoululainen on tyytyväinen uuteen paikkaan ja uusiin kavereihin. Pikkuisemmalla on hieman totuttelemista uusin sopimuspäiviin. Mikä tarkoittaa sitä, että joka päivä ei voi turvautua leikeissään rakkaaseen serkkuunsa, jolla on osin eri sopimuspäivät. Pitää oppia leikkimään muidenkin kanssa. Tosin ei kuulemma aio leikkiä muiden kanssa. Mieluummin leikkii yksin niinä päivinä, kun serkku ei ole päikyssä 🙁
Joten tuli enemmän kuin tarpeeseen päästä eilen hieman tuulettumaan hyvän ruoan ja ystävän seurassa ♥ Vaikka ajoissa (onko puolen yön jälkeen aikaisin? ;D) kotona olinkin niin taas väsyttää. Pikapäikkärit tulevat pian tarpeeseen 🙂 Päikkäreistä sänkyasioihin. Muistatteko kun haaveilin siitä paksusta untuvapeitosta päiväpeittona? Tarkemmin ottaen täällä. No vihdosta viimein sain sen hankittua. Ikeasta, kuten niin moni meistä 🙂 Vielä täytyy tehdä Esmeraldan tekemä temppu ja ommella pienet pistot tikkauksien risteyksiin. Tulee kyllä peite niin paljon muhkeammaksi.
Mutta, nyt niille päikkäreille! 
Oikein ihanaa viikonloppua  ♥

tiistai 09. elokuun 2011

Olohuoneen kattovalaisimet

Voiko valaisin olla sympaattinen? Mun mielestä voi. Ainakin noi meidän pallurat tuolla olkkarin katossa 🙂 
Selailin viime viikolla yksi päivä Fagerhultin valaisinkirjoja ja etsin olkkarin kiskoihin sopivia valaisimia. Onneksi ei löytynyt ihan mieleisiä. Sillä jotenkin mä olen alkanut tykkäämään näistä nykyisistä. Ollakin, että ne on liki neljän metrin korkeudessa ja vaikea puhdistaa. Lampun vaihdosta puhumattakaan. Kolme niistä on ihan perusvalaisimia ja yksi on himmentimen päässä.

Mitä mieltä olette; vaihtoon vai pidetääkö nämä?
Sopii kuitenkin meille hyvin. Mies haluaisi rosteriset, mutta epäilenpä, että ne pomppaisivat liikaa silmään tuolta katosta. Tässä taas nähtiin, että kannattaa punnita sisustusostoksia (ainakin suurempia) hieman pidempään. Mieli voi muuttua. Ainoa miinuspuoli näissä valaisimissa on nuo hehkulamput 🙁
Oltiin jälleen kerran Julian kanssa tänään päivittämässä eskarivaatteita. Onneksi mentiin keskustan H&M:lle, sillä viimeksi Ideaparkin vastaavasta liikkeestä oli kaikista kivoista vaatteista Julian koko loppunut. Värityksellä denim, musta, harmaa ja pale pink mennään. Kuvia suattaapi tulla jossain vaiheessa. Malli ei vain suostu tätä nykyä enää poseeraan kovin helpolla… 
Nyt vaatteiden nimikoimisen kimppuun! Muksaa tiistaita!
PS. Kiitti kommentoinneistanne edelliseen postaukseen. Lisään ne pyytämänne ruokaohjeet viimeistään tänä iltana!

lauantai 06. elokuun 2011

Wakey wakey sunshines :)

Ihanaa lauantai-aamua!

Tässä vielä muutama herkullinen väripaletti (borrowed from Pinterest) lauantai-aamun kunniaksi. Me ollaan todennäköisesti tällä hetkellä jo matkalla Linnanmäelle (I just hate early mornings!!!). Kesän viimeinen reissu. Joten ajastettuna herättelen teitä kauniin kuvin elokuiseen viikonloppuun.
Kaikkea kivaa päivääsi (tänään on sitten virallinen herkuttelupäivä :)!

perjantai 05. elokuun 2011

Luonnon väripaletti – easy on the eye

Moi!

Mulla on ollut ihan pikkutytöstä asti hirmuinen kiinnostus väreihin ja niiden sävyeroihin. Tosin näin aikuisiällä se kiinnostus väreihin on omassa kodissa rajoittunut harmaan, beigen ja valkoisen eri sävyihin. Jossain määrin se on jopa häiritsevää olla niin kiinnostunut väreistä, sillä kiinnitän huomiota esimerkiksi huonekalukaupassa siihen, että jos kellertävän beigen sohvan kanssa on laitettu punertavaa puuta oleva pöytä. Tai nyt Julian huoneessa kuvia katsoessani mua alkoi hämään se, että kellertävä lattia ei ole ihan paras tausta noille ”viielän” vaaleanpunaisille  huonekaluille, tavaroille tai tekstiileille. Samoin huoneen beiget seinät on luonnossa enemmän punavivahteisemmat kuin keltavivahteisemmat. Ei mene lattian kanssa niin kauniisti. On muuten megalomaanisen ärsyttävää ärsyyntyä näin pienistä seikoista ;D Tietää kattokaas lisää remppaa, kun nyt seinät ja/tai lattia pitäis saada uuteen väriin….
Oletteko muuten koskaan pysähtyneet ajattelemaan, miten kaikki värit luonnossa näyttää hyvältä keskenään? Enkä nyt tarkoita mitään ihmisten luomaa vaan luonnon omaa; luonnon tilassa olevaa maisemaa. Voikukan keltainen mätsää vihreään varteensa. Viljapellossa saattaa olla kymmeniä eri sävyjä ja kaikki näyttää hyvältä keskenään. Jokainen hiekanmurunen hiekkarannalla on eri vivahteinen, mutta kaikki muruset sulautuvat kauniiksi värikirjoksi. Syksyllä maisema saattaa olla paikka paikoin jopa räikeä. Mutta harmonisella tavalla. Linnun sulka voi olla violetin ja vihertävän kirjava. Juuri oikean sävyisenä. Hyvä esimerkki on myös paratiisisaaren turkoosi meri, valkea hiekka ja palmujen vihreys. Tuo vihreä on samaa värimaailmaa sen turkoosin kanssa, joka meressä velloo. Luontoa katsellessa harvoin ärsyttää mikään. Sitä on helppo katsoa ja se on kaunista katseltavaa. 
Easy on the eye, I would say!
Eniten luonnon sävyistä {maisemasta/detaljista} muhun iskee se, miten kivenlohkareissa ja kallioissa on lukematon määrä eri värejä; harmaan sävyjä, mustaa, valkoisen sävyjä, ripaus juuri oikean ruskean sävyjä…jopa kimalletta. Kissankultaa 🙂  Ja silti ne näyttää tyylikkään ”cooleilta” olematta yksi iso värien sekasotku. On myös punertavia kiviä, sinertäviä kiviä jne, mutta ehdottomasti kaunein on tuo harmaansävyinen kivi. Alla olevassa kuvassa on jokseenkin täydelliset sävyt mun sisustusmakuuni. Tuo hieman kelon värinen lautakin…Me like 🙂

Pinterest

Mitä sisustukseen tulee, niin luonnossa yhdessä nähtävät sävyt toimivat erinomaisesti yhdessä myös sisustuksessa.  Esimerkkinä tämä (ja toi peitto on niin yli-ihana, että tänään on pakko aloittaa joka syksyinen kutomiskausi 😉:

Sköna Hem

Toinen (valkoisen ystävänä), joka jaksaa miellyttää silmää on talvinen kimmeltävä hanki. Tai aamun kuura harmaalla asfaltilla tai ikkunassa. Siitähän löytyy niitä samoja sävyjä kuin tuosta kivestäkin 🙂

Pinterest

Tämä ehkä jo menee hieman liian valkoiseksi jopa mun makuun, mutta silti kuvassa on jotain kodikasta. Kuvasta ei  niin erota, mutta taustaseinässä on hauska ”lumikide”tapetti:

Tumblr

Tässä muutamia kollaaseja (borrowed from Pinterest) ,  joissa on yksinkertaisella tavalla käytetty luonnon väriskaalaa ja osassa viety sitä askel eteenpäin. Johdettu sävyjä luonnosta. Enjoy!

Pirteää perjantaita!
On se vaan kiva, että ensimmäinen loman jälkeinen työviikko meni näin nopeaa 🙂

keskiviikko 03. elokuun 2011

Esikoululaisen huoneen raikastus

Voihan kökkö!

Juuri kun pääsin hehkuttamasta mun elämäntaparemonttia niin ette ikinä arvaa, miten kävi? Söin puolikkaan pizzan. Oli ihan t a j u t t o m a n  hyvää. Nyt täytyy odottaa sen laskeutumista vatsassa, jotta pääsee juoksemaan katumuslenkin. No, huomenna paluu ruotuun. Sitä paitsi, musta tuntuu, että oon syönyt liian vähän alkuviikkona muutenkin (seli seli ;))
Mulla oli tänään vapaapäivä ja vietin sen maailman parhaassa seurassa; Julian esikoulu alkaa vasta viikon päästä, joten vietimme laatuaikaa kaksistaan. Harvoin sitä tulee oltua jommankumman lapsen kanssa ihan kaksin, mutta Julia oli jo pitkään kysellyt omaa aikaa äidin kanssa Meillä oli suuret suunnitelmat mennä ostamaan eskarilaiselle vaatteita, pari juttua Ikeasta sekä repun täytettä. Pari kolme tuntia Ikeassa vietettyämme päätimme kuitenkin suunnata kotiin sisustuspuuhiin. Ihana pikkuinen sisustusassari mulla 🙂 Julian huone on meidän vanha makkari, josta olen yhden seinän maalannut kolmisen vuotta takaperin suklaanruskeasta valkoiseksi. Muut seinät ovat beiget. Maalin alla on lisää maalia ja sitten ihan alimpana  inha kohokuvioinen tapetti, joka ei kyllä millään muotoa sieltä irti lähde. Joten ennen tasoitustapetin asennusta ja sen maalaamista päätettiin naisporukalla, minä ja hän, tehdä huoneelle pientä ilmeen raikastusta.
Huoneen ikkunat antavat pohjoiseen, joten aurinko paistaa huoneeseen vasta iltamyöhään, jos silloinkaan. Tämä on yksi tekijä, joka pitää ottaa huomioon. Tummat värit saattaisivat näyttää liian tummilta. Pinkkiä haluttiin säilyttää, joten koska asiakasta pitää aina kuunnella, niin näin myös tehtiin. Sitten kun saamme tasoitetapetit maalipintaan ja lattian maalattua valkoiseksi niin värimaailma tulee hiukka muuttumaan. Asiakkaan päänkääntäminen uuteen väriin on jo alkanut 🙂
Huone on 10 m2 ja sinänsä erittäin haasteellinen sisustaa, sillä siinä on kolme oviaukkoa (pääovi, vaatehuone ja kylppäri) sekä vaatekomerot yhdellä seinustalla. Ne tosin ovat onneksi seinän sisään upotetut. Täältä löytyy kuvia ja pohjapiirrosta Julian huoneesta 04/2010. Silloin Julialla oli vielä prinsessasänky, joka sittemmin siirrettiin Liliale.
Tässä kuva ennen (siis ennen siivousta ja stailausta): 
Ja tässä jälkeen:
Vielä kun pääsisi eroon tuosta kamalasta lelujen säilytyskorista tuossa nurkassa 🙂 
Kolmella pienellä hankinnalla saatiin ainakin mun mielestä ihan paljonkin aikaan: 1) matto vaihdettiin 2) verhot vaihdettiin 3) kattovalaisin vaihdettiin. Ai joo, ja pöytävalaisin vaihdettiin. Lisäksi valkoinen Expedit-hylly käännettiin takaisin lappeelleen.
Sänky ja pöytä tullaan vielä päivittämään ennen koulun alkua. Vielä on vuosi aikaa miettiä millaiset valitaan, mutta jotenkin mua viehättää tällä hetkellä tuo Ikean Micke työpöytä.
Aurinkoista keskiviikkoiltaa!