Tuolla sosiaalisen median puolella (klikklik) eilen jo kerroinkin uskomattomasta löydöstäni. Olen siivoillut keittiönkaappeja kirpparia varten ja viimoisena kaappina oli tuo inhottava kulmakaappi (syvä ja sellainen, jossa on ne kaksi pyörivää ritilähyllyä). Ajattelin, että siellä on vain kevyttä romua, sillä eihän nuo ritilähyllyt hirmuisesti painoa kestä. Mutta siellä alaritilällä, ihan perimmäisessä nurkassa oli laatikko, jonka nähtyäni ilahduin sanoinkuvaamattoman paljon. Siellä oli aikoinaan (siis joskus tosi kauan aikaa sitten) miehen kummitädiltä lahjaksi saamamme Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnittelema Jäänsärkijä kulho. Sillon nuorempana (siis liki teininä) ei ymmärtänyt ja ehkä osannut niin arvostaa suomalaista designia. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, niin myös tässä ikä ja elämänkokemus tuovat tietämystä ja arvostusta tiettyihin asioihin. Lisäksi Tapio Wirkkalan suunnittelemat Ultima Thulet ovat päässeet juhlapöytään vasta viime vuosina. Näin aikuisen silmin katsottuna ne näyttävätkin kerrassan kauniilta.

Löysin eilen kaappeja siivotessani myös kuivuneet jäkäläni; parin vuoden vuoden ajan ne ovat olleet käytössä, mutta tämän vuoden jälkeen ne joutavat kyllä roskikseen. Huiskulassa  kävin varta vasten hakemassa valkoisia hyasintteja Jäänsärkijä-kulhoa varten, mutta ne tulevat myyntiin vasta ensi viikolla. Joten otin mukaani muutaman hopealangan. Tuohon keskelle sommittelin aluksi myös yhtä kynttilää, mutta olisi tullut liian sekava soppa. Blingbling-kristallilanka tuo hieman arvokkuutta asetelmalle.

Maitokaupasta tarttui mukaan tämän vuoden ensimmäinen tonttu. En tiedä jääkö se vielä lopullisesti esille, mutta ainakin sillä oli erittäin tehokas vaikutus tänään lounaspöydässä; siskonmakkarakeitto, jota eilen yököteltiin, upposi pieneen shoppailuystävääni alta aika yksikön. Tällä kotitontulla on näet yöaikaan tarkoitus raportoida joulupukille päivän tapahtumista ja kilteistä lapsista ♥

kiva kun taas poikkesit ♥

kaunis kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen ♥ Ootte te vaan kuulkaas ihan parhaita ja tämän bloggailun parhainta antia! Ja tervetuloa uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte. Muistakaahan klikkautua vielä tuonne At Maria’s-facebook sivustolle niin pysytte kärryillä mitä täällä meillä tapahtuu niinä aikoina, kun ei bloggailla 🙂

Piti vielä lisäämäni tuohon edelliseen postaukseen, että kyllä mullakin on aina työaikoina heti kotiin tullessani tapa, että vaihdan työvaatteet pois päältä ja kiskon kotivaatteet päälle. Ihana tapa erottaa vapaa-aikaa ja työaika. Muutenhan töitä kyllä tulee tehtyä kotoakin käsin. Täällä meillä oli aamulla maa valkoisena, mutta pahasti nyt näyttää siltä, että lämpöasteita on liikaa ja lumipeite sulaa. Pöh! Mutta nyt siihen eilen lupailemaani maalausprojektiin!

Reilu pari vuotta sitten ostamani keittiöjakkara sai eilen uuden värin; m u s t a. Se oli alunperin puunvärinen ja sieltä pukkasi jotain öljyä läpi.Vissiin jotain Aasian puulaatua tai sitten puusäikeiden liimaamiseen käytetyn liiman osa-aineet sieltä pintaan vaeltelivat. Käsittelin jakkaran pari vuotta sitten valkoiseksi (klikklik). Mikäli olisi halunnut nuo öljyn läpilyönnit estää, väliin olisi täytynyt laittaa stopperi tms. Mutta mä maalasin vesiohenteisella kalustemaalilla. Valkoinen väri toimi nämä pari vuotta loistavasti, mutta koska jakkaraa käytetään päivittäin erittäin paljon, oli se jo vähän kulahtanut (ei mitenkään sillain kauniisti kulahtanut, niin kuin jotkut huonekalut). Mm. puun säikeitä alkoi irtoamaan reunoilta. Ja lisäksi valkoinen oli öljyn läpilyöntikohdilta kellastunut. Mustan kalustemaalin jälkeen se on entistä ehompi, tosin kaikki kulahtaneisuus ei lähtenyt pois. Mielestäni siinä saa olla ajan patinaa.

Näin talven tullen huomaan, että haaveilen erilaisista ”asetelmista” sinne sun tänne nurkkiin. Tulee rakennettua pehmeitä pesiä ja viihtyisyyttä lisääviä kollaaseja. Tämä musta jakkarakin pääsi koeluontoisesti olohuoneen nurkkaan, johon se kyllä sopikin ihanasti! Alla otoksia asetelmista; viimeiset kuvat (jossa vanhat joululehdet odottavat lukijaansa) on mun suosikki. Siinä on sitä pehmeyttä, jota tähän vuodenaikaan kaipaa!

Mutta tiedän, että mikäli jakkara jää tuohon olkkarin nurkkaan niin keittiökaappien vetimet on kovalla. Lapset istuvat niin mielellään keittiön työtasolla ja katsovat, kun teen ruokaa. Jos ei jakkaraa ole lähettyvillä niin kiipeävät vetimiä pitkin. Auts. Joten järki voittaa jälleen estetiikan ja jakkara meni takaisin omalle paikalleen keittiöön.

Arvaatteko muuten mitä mä vähän pelkään; no sitä että valkoisen, greigen ja mustan jälkeen meillä alkaa sisustuksessa uusi kausi; beige. Kyllä ikinä kuuna päivänä en olisi uskonut haaveilevani lämpimistä väreistä, mutta nyt jotenkin isken silmäni sisustuskuviin, jossa on lämmintä beigeä. Ei tiedä hyvää, sillä tuo vallitseva olohuoneen greige lattia estää kyllä liian keltaisten beigejen käyttämisen. Mutta innolla odotan, mihin tämä mietymys mut johtaa. Voihan toki olla, että on ihan ohimenevääkin…

Torstaina ja perjantaina pukkaisi näillä näkymin haasteisiin vastaamista ja niitä eteenpäin laittamista. Mutta koskaan ei tiedä, mihin postausinspiraatio johtaa, joten katsotaanhan rauhassa 🙂

Pikaisesti piparitaikinan sulaessa sellaisia kuvia olohuoneesta, joita ei hirmuisen useasti ole tullut täällä näyteltyä. Syystä että olen odottanut muuttomiehien ilmestymistä ovellemme. Muuttomiehien, jotka siirtäisivät meidän pianon tien toiselle puolelle vanhemmilleni ja vanhemmiltani pianon tänne meille. Vanhempieni piano on vanha ja kaunis, mattamusta piano, joka ei virityksestä huolimatta soi enää vireessä. Meidän piano on mummultani meillä lainassa; kaunis piano, jonka kannen aukaisemisen yhteydessä tulvahtaa tuoksu mummulasta. Ehkä hieman meidän väreihimme sopimaton, mutta soi kauniisti. Ja nyt kun omat lapsemme (varsinkin esikoinen) on kiinnostunut enemmän pianonsoitosta ja haaveilee pianotunneista, on järkevintä pitää tämä piano meillä. Sitä paitsi, sopiihan se yhteen noiden takkahuoneen acazia-huonekalujen kanssa!

Tuo kulunut kukkateline on ajasta ennen minua. Se on toisesta mummulasta maalta, mummuni veljen aikoinaan tekemä. Äitini muisteli, että se voisi olla jopa 1930-luvulta. Ja ajatelkaas, että nyt tuollaisia tehdään sarjatuotantona. Varsin ajaton siis! 🙂 Alunperin se oli ruskea, mutta on saanut parikymmentä vuotta takaperin valkoisen maalin päällensä.

Pyhäinpäivänä on hyvä muistella menneitä ja läheisiä ♥

Nyt pipareiden paistoon…lapset ovat valinneet mitä ihmeellisempiä muotteja. 

Mä kun yritin ehdottaa, että tehtäisiin vain sydämiä. Tai tähtiä 🙂

Alunperin piti postata tänä aamuna kotiäitilookista (kyllä, eilen aamulla vessassa meikatessani paplarit päässä ajattelin, että on tääkin touhua! Eiköhän sitä saa taas tarpeeksi ehostautua työaikoina ;), mutta säästetään se postaus ensi viikolle ja rauhoitutaan heti aamusta takkatulen ääreen (kiitos sähköpostistasi Hannele K ja anteeksi, että vastaus kysymykseesi tulee vähän jälkijunassa…).

Meillähän oli tuossa nykyisen takan tilalla iso avotakka (kuva löytyy esim. tuosta sivupalkissa olevasta suosituimmat tekstit ”Ennen jälkeen meiltä kuvia”-postauksesta). Halusimme avartaa takkahuonetta, joten jokunen vuosi sitten tekemässämme remontissa avotakka sai lähteä. Mä olen aina tykännyt kamiinoista ja selkeistä takoista. Ja koska meillä ei ollut tarvetta varaavalle takalle (olisi ollut, jos takan paikka olisi keskeisemmällä paikalla kotia), niin päädyimme yksinkertaiseen ja moderniin Jotul FS 84-takkaan. Niitä oli muistaakseni kolmea eri korkeutta, josta päädyimme tuohon vähän yli parimetriseen. Takkaa olisi saanut rosterisenakin, mutta onneksi päädyimme betoninväriseen, joka sai kuumuuttakestävän himmeän tartuntapohjamaalin pintaansa. Ja näinä vuosina ei ole kertaakaan tarvinnut putsata mustumisia yms pois takasta!

Takkahuone on käytetyin huoneemme; takkaa tulee poltettua näin syksyllä ja talvella joka päivä. Ja se lämmittää kyllä nopeasti koko huoneen. Takkahuoneen pariovet saa avata olohuoneeseen, että lämpö pääsee pois huoneesta. Mutta liki heti, kun puut ovat palaneet niin takka ei enää lämmitä. Voi olla että hieman varaa, mutta sanotaanko, että tunnin kuluttua viimeisen pesällisen polttamisesta on jo melkein haalea kädellä koitettaessa. 

Tuo takkaluukun osuus kuumenee erittäin paljon, joten lasten kanssa pitää olla tarkkana. Meillä lapset ovat tottuneet siihen, että takan lähelle ei mennä. Ja itse asiassa tuossa takan päässä olevassa sohvannurkassa istuessaan, saa jo vähentää vaatetta. Sen verran hohkaa ympärilleen. Mutta taas toisaalta, meillä on tuollainen musta kaiutin tuossa lattialla takan vieressä ja siihen se ei kyllä kuumenna liikaa. 

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että takkaa ja televisiota ei tule sijoittaa samalle seinälle. Mutta meidän takkahuoneessa ei ole vaihtoehtoja 😉 Meidän piti alunperin levyttää tuo seinä tuossa takan takana, mutta virolaiset remppamiehet niin ihastelivat tuota tiiltä. Joten siihen vedettiin päälle pölynsidontalakka estämään pölyttymistä ja tuon saumausaineen murenemista.

Tuo takkahuoneemmehan eroaa sisustuksen suhteen muusta sisustuksestamme. Tai ainakin erosi ennen kuin vaihdoin harmaat verhot myös muihinkin huoneisiin. Takkahuone ja takka näkyy jo heti tuulikaappiin ja eteiseen. Tykkään,että yksi huone saa ollakin vähän tummeampi ja hämyisempi.

Tässä vielä kuva viime perjantailta, kun ulkona oli maa valkoisena. Tänä perjantaina maisema on hieman erilainen… 

Näin ihan todentuntuisen unen viime yönä, joka sai mut haaveilemaan 

jostain vähän suuremmasta. Käykäähän tsekkaan blogini FB-sivuiltani (klikklik). 

Nimim. lottovoittoa odotellessa 😉