torstai 27. joulukuun 2012

Holy place

Ihanaa joulunjälkeistä arkea rakkaat lukijat ja terkkuja tunturin juurelta 🙂

Loma lienee onnistunut, kun on sekaisin päivistä! Elän tiistaita tai keskiviikkoa enkä ole varma, että onko nyt 28. vai 27. päivä. Täytynee laittaa puhelimeen hälytys, kun on kotiin lähdön aika 😉 Pikkuinen potilas onneksi koki ihme paranemisen ja eilinen vietettiin taas rinteessä. Nyt aamusta kävimme salilla ja tulimme mökille pikaiselle lounaalle. Sitten loppupäiväksi mäkeen. Täällä on enää vain 8 astetta pakkasta ja pyryttää hieman. 

Ohessa lupailemiani, stailaamattomia,  kuvia mökistämme päivännäöllä. Hassu juttu, mutta tämä taitaa olla ainoa paikka, jossa sekä minä että miehemme pääsemme oven avattuamme eroon työstressistä. Taitaa olla sellainen rentoutumisen mekka koko möksä! Mökkimme (vanhempieni sellainen 🙂 on juuri sopivan pieni ollakseen kodikas; alakerrassa on olkkari, keittiö, ruokahuone, makkari, wc, suihku ja sauna. Parvelle mahtuu nukkumaan 6-8 hlöä. Iso varaava takka hallitsee koko mökkiä. Ja hassua, ettei täällä möksällä edes nuo mäntypaneeliseinät osassa tilaa haittaa ollenkaan. Kotona ne valkaistuisi samantien 🙂 Tuon kuusen tilalla on muun ajan vuodesta samanlainen korituoli kuin sohvan vieressä.
Katsotaan, josko seuraavassa postauksessa olisi tunturimaisemia!
Mikäpäivätänäänon-terkuin,
PS. täältä (klikklik) löytyy lisäkuvia möksästä

sunnuntai 23. joulukuun 2012

Joulutervehdys tunturista ♥

Ihanaista joulun aatonaattoa ihanat 

Harmistus siitä, ettemme löytäneet täältä kunnon kuusta väistyi suru-uutisten tieltä. En pysty edes kuvittelemaan Artun vanhempien surua ja tuskaa tällä hetkellä 🙁 Vaikka jouluinen tunne on vallannut mielen, niin silti on jokin asia, joka painaa rintaa. Eikä se ole se kuusi. Onni on, että meillä on nuo molemmat rakkauspakkaukset täällä viettämässä joulua kanssamme 
Itse asiassa, nyt kun kuusi on koristeltu niin se on maailman kaunein. Se ei ole kasvatettu, sen oksat eivät ole tarpeeksi jämäkät pitelemään kaikkia koristeita eikä se ole väriltään sellainen hopean vihreä. Mutta se sopii tänne meille niin hyvin.

Näihin kuviin rauhoitumme joulunviettoon.
 Nähdäänhän taas viimeistään joulun jälkeen? 
Yritän ottaa päivännäöllä kuvia tästä meidän tunnelmallisesta mökistä.
Rauhallista Joulua 



perjantai 21. joulukuun 2012

Have myself a merry little Xmas

Moiks,

kolme yötä enää jouluun, joten otin varaslähdön pakettien avaamiseen. Hih. Jos itselleen ostaa, niin miksi turhaan paketoida? Vaikka onhan se kiva aukaista paketteja, sitä en kiellä 🙂
Pitkään täälläkin pohdin uuden tietokoneen ostamista ja pähkäilin ompun ja muiden välillä. Ja vaikka meiltä löytyy puhelimet ja iPadit omppulogolla niin silti päädyin ihan peruskannettavaan. Yksi syy oli raha, mutta ihan kamala myöntää, että vaakakupissa painoi myös tuo Photoscape, joka ei ompussa toimi. Mutta hei, tässä uudessa koneessa tuli mukana Photoshop Elements. Pikaisesti sitä juuri vilaisin niin tuntuu vähän monimutkaisemmalta. Siellä kyllä näytti olevan vaikka mitä toimintoja. Pitänee joululomalla tutustua. Onko sulla käytössä tuo Photoshop Elements? Mitä tykkäät?
Jos multa kysytään, että millaisen tietokoneen ostin niin vastaus tulee olemaan ”sellaisen hienon ja valkoisen”. Niin paljon mä näiden koneiden päälle ymmärrän. Ainakin tämä sopii sisustukseen 🙂
Amaryllis alkoi juuri kukkia. Näyttää vähän lakastuneelta, joten pitääkin kastella. Tuon ehkä saan salakuljetettua pohjoiseen, mutta en olisi niinkään varma tuosta viime viikonloppuna tekemästäni asetelmasta. Joka sekin alkaa pian jo olemaan kauneimmillaan. Tai sitten luovutan ja ostan Rovaniemeltä matkan varrelta joulukukat, jotka ovat hilkulla aukeamisen kanssa.
Nyt pyykkivuoren taltuttamiseen ja pakkauspuuhiin. Toppavaatteita mukaan ja paljon. Muutenhan siellä voi haahuilla pyjamissaan 🙂 Ihanaa, ihanaa, ihanaa päästä ”lomalle”. Saada maisemanvaihdos. Kuulostaako teidänkin korviin samalta kuin mun korviini…että olisin painanut pitkän syksyn niska limassa töissä ja tarvitsisin lomaa? Hassu juttu, mutta musta tuntuu että jouluvalmistelut ovat menneet aiempina vuosina sutjakammin. Vaikka nythän mulla olis ollut täällä vaikka kuinka paljon aikaa aloitella pakkaaminenkin jo lokakuussa. 
Ihanaa, stressitöntä ja 
rauhallista joulunalusaikaa!


PS. Seuraavan kerran joulunalustunnelmia tunturin juurelta, stay tuned 🙂

torstai 20. joulukuun 2012

Semi-joulu sisustuksessa

Moikka,

terkkuja pohojanmaan lakeuksilta! Tehtiin pieni työkeikka aamupäivästä (joulumuistamisia) ja onneksi ei tarvinnut olla kuskina. Sen verran luikkaan näköiset tiet olivat! Juustoportin Pentikissä piipahdin pikaisesti; vähällä selvisin. Onneksi. Sillä meillä on vieläkin ostamatta lasten joululahjat. Mutta onhan tässä vielä huominen aikaa 😀
Nyt on vähän ristiriitaiset tunnelmat joulun suhteen; ei viitsisi kotona ihan hirveästi joulua laittaa, kun ei kerta kotona olla. Mutta silti se joulu ei tule, jos kaikki hösäys tehdään vasta lapissa. Joten meillä taitaa tänä vuonna olla sellainen semi-joulu 🙂 Ei ihan täysillä kummassakaan paikassa. Ens vuonna sitten hösätään taas täysillä! Niin vain meillä oli hyvä aatos ulkoistaa se joulun ruokailu, mutta kääk. Ei siellä ollutkaan tilaa, joten ei muuta kuin illalla lanttu- ja perunalaatikkotalkoisiin. Ihan kiva toisaalta käydä joulusaunassa mökillä ja jäädä siitä illaksi omalla porukalla odottelemaan joulupukkia.
Takkahuone sai koristeekseen pari jouluista juttua, eikä mun mielestä enempää tarvitsekaan. Näillä mennään. Pikkuhiljaa pitää riisua joulukuusesta koristeet ja pakata ne mukaan. Sekä ne rakkaimmat joulukoristeet ♡ 
Nyt takaisin keittiön lattialaattojen saumoja jynssäämään. Eilen illalla ei sitten iltapalan jälkeen ollutkaan enää virtaa jatkaa projektia. On se ruokasooda vain ihme aine! 🙂 
Torstaiterkuin,
PS. mä odotan automatkaa lappiin kuin kuuta nousevaa; 
ehdin pitkästä aikaa blogikierrokselle ja jos hyvä säkä käy niin vielä kommentoimaankin. 

perjantai 14. joulukuun 2012

Koti valmistautuu jouluun ♡

Heippa,

mulla oli tarkoitus tehdä tänään joulusiivoiluja. Ja teenkin, mutta ihan hymyilyttää itseänikin, että kuinka etevä mä oon keksimään kaikkea muuta tekemistä. Esim. bloggausta 🙂 Ja leipomista, pyykkäystä ja kaikkea muuta kuin sitä itseään. Imuria en ole edes kaapista vielä kaivanut esille. Mutta tavaroita olen vähän siirrellyt paikasta toiseen ja pyyhkinyt siinä sivussa villasukalla pölyjä ;D Sitten kun saan siivottua ajattelin laittaa joulukoristeet esille. Että ehdimme nauttimaan joulusta kotonakin viikon verran. 
Mitenkähän mä saisin salakuljetettua täältä etelästä lempparijoulukoristeet pohjoiseen, kun auto tulee olemaan jo muutenkin ääriään myöten täynnä. Oon vakavasti jo harkinnut omien lasketteluvälineiden kotiin jättämistä, että saan joulukoristeet ja kattausvälineet täältä mukaan. Mutta ei kerrota miehelle, että ajattelin vähän salakuljettaa niitä mulle tärkeimpiä joulukoristeita mukaan. Sielujen silmilläni jo näen nuo eilen illalla tehtailemani tähti- ja sydänkoristeet isossa ja kauniissa joulukuusessa kera kunnon jouluvalojen. Jostain olen saanut päähänpinttymän, että ne klipsuilla kiinnitettävät kynttilävalot ovat ne ainoat oikeat kuuseen. Nämä, jotka meillä nyt on kuusessa eivät tuo jouluntunnetta. Lisäksi meillä on  lapin mökillä poronsarvet seinällä, jotka kaipaavat niitä just perfect jouluvaloja. Siroja ja hentoja. Sellaisia, joissa ei ole montaakaan lamppua. Eli tuollaisia kuin meidän kuusessa nyt, mutta vähemmillä lampuilla 🙂
Mitäs mieltä olette kukka-asiantuntijat; aukeaako tuo amaryllis tuosta sunnuntaiksi? Jos ei normaaliolosuhteissa niin voiko aukeamista edesauttaa jotenkin? Olisi kyllä niin täydellinen ajoitus, jos tuo kukkanen tuosta kukkisi sukulaisjoulukahvittelulla. 
Nyt ei auta muuta kuin kaivaa se imuri esiin ja alkaa hommiin. Lämmin kiitos ihanaiset kommenteistanne jälleen edelliseen postaukseen, palaan niihin illemmalla. Facebookin puolelle (klik) päivitän mahdollisesti kuvia myöhemmin siitä, kun kotimme on koristeltu jouluun. Ja sitten jossain vaiheessa viikonloppua myös tänne blogiinkin. Kiirusta tulee tänä viikonloppuna olemaan, mutta sellaista kivaa kiirettä 🙂
Ihanaa viikonlopun aloitusta