tiistai 29. tammikuun 2013

Passé pink

Moikkamoi! 🙂

Kuulitteko aamulla, kun linnut visersi? Niin kauniisti, että toivo keväästä elää! Myös näiden keväisien kuvien myötä 🙂
Tiistaiaamuun kaksi kärpästä samalla iskulla; sisustushaastetta ja pinkkiä. Joka oli, tuli ja meni. On siis ihan passé. Long gone. Isoilla pinnoilla. Kuten siinä villashaalissa. Täällä Think pink-postauksessani vielä ihastelin tuota pinkkiä, mutta kuten silloin arvelinkin niin se ei tule olemaan meillä pitkäaikainen tehosteväri. Tuossa määrin. Joten villashaali jouti takaisin Lilian vaaleanpunaiseen valtakuntaan ja meillä tehostellaan tästä eteenpäin vain ripauksella pinkkiä. Esim. tulppaaneilla. Jotka onkin siitä ihan käteviä tehosteita värien suhteen, että ne tuppaavat kupsahtamaan tasaisin väliajoin. Sillain, että värikylläisyydessään valikoi taas seuraavalla kauppareissulla ostoskärryyn niitä tuttuja ja turvallisia valkoisia tulppaaneita 🙂 Ja tyydyn vain ihastelemaan pinkkiä ja muita ihania kevään piristevärejä teidän muiden kodeissa, jonne ne ihanasti sopiikin!
Törmäsin muuten taannoin passé pink -termiin englanninkielisessä muotilehdessä. Siinä sillä oli merkitys hailakan vaaleanpunaisesta, kuluneesta pinkistä. Vähän kuin pale pink ranskalaisittain 🙂 Mutta jos on pinkki passé niin onneksi on myös tiistaiaamu. Varsinainen tappotiistaiaamu. Huh. Tein tämän postauksen eilen illalla valmiiksi ja aamulla kuuden jälkeen, kun menin sitä muokkamaan niin koko teksti kuvineen hävisi taivaan tuuliin. Ja kiitos tuon automaattitallennuksen, sitä ei saanut palautettua. Postauskin oli yhtäkkiä passé 😀
Mutta sisustushaaste ei ole ihan vielä passé. Täältä löytyy sisustushaasteen ensimmäinen osa ja täältä toinen.  Nyt vuorossa tuo ensimmäinen postaus haasteesta, jossa tulee ilmetä joko tekstissä tai kuvissa seuraavat sanat/asiat:
sohva
sohvapöytä
valaisin
somistus
tekstiilit
Sohvathan meillä on nuo kaksi ja puoli vuotta samassa paikassa kököttäneet Ikean Kivikit. Ja tyytyväisiä olemme niihin olleet. Jos (ja toivottavasti kun) saan perintöpianon seuraavaan säilytyspaikkaan pois meiltä, tulee sohvatkin ainakin kokeilumielessä siirtymään niin, että tuo toinen sohva siirtyy nykyisen pianon eteen niin, että tulee vähän ”kulmasohva”meininki. Matto kiepsautetaan Bestån suuntaisesti ja tuohon Bestån ja lasipariovien väliin haaveilisin Kivikin divaanista tai nojatuolista. 
Annon lasivaasi pääsi huonekuusen ja taulun viereen tarjottimelle. Käytiin viime viikonloppuna Plantagenissa etsimässä oliivipuuta. Kolmas kerta toden sanoo, että saisinko sellaisen elämään paria kuukautta pidempään. Mutta Plantagenissa ei ollutkaan tällä kertaa oliivipuita. Mistäköhän sellaisen saisi? Nimittäin tuo huonekuusi alkaa omaan silmääni näyttämään hiukka liian jouluiselta 🙂
Mutta, nyt on aamun kahvipaussikin pian passé, joten takaisin työn touhuun. Ei ole enää montaa päivää niin saan nuo ihanat työkaverini takaisin aurinkolomalta Thaimaasta. Toivottavasti tuovat mukanaan hieman päivänsädettä tänne harmauteen 🙂
Tiistaiterkuin,
PS. Meinasi ihan unohtua; tuonne Huuto.net arvontaan on lisätty palkintolehtien joukkoon myös meitä sisustajia kiinnostava Glorian Koti ja oma henkilökohtainen keittiöraamattuni Glorian Ruoka & Viini. Sekä lisäksi Me Naiset ja Cosmopolitan. Joten pikapikaa osallistumaan arvontaan täällä! 🙂

maanantai 28. tammikuun 2013

DIY-kalenteri

Huomenta ihanaiset!! 

Uusi viikko, uudet kujeet 🙂 Tuolla FB:n puolella kerroinkin, että aloitin vihdosta viimein sen leikekirjaprojektin. Kiitos vain vinkeistä. Nyt on puolet sisustuslehdistä käyty läpi ja leikelty tärkeimmät ja ihanimmat jutut talteen (mikähän siinä muuten on, että leikkeitä on tullut todella vähän sisustuksen tiimoilta, mutta sitäkin enemmän herkullisia ruoka- ja leivonnaisreseptileikkeitä ;). Maalaisunelmat, ruokalehdet, joululehdet ja ulkomaalaiset sisustuslehdet saa jäädä. Niitä en raaski leikellä 🙂 Mutta tässä ennen kuin käväisen Tigerissä, jossa on kuulemma myytävänä juurikin sellaisia ihkuja ”nahka”kantisia leikekirjoja, käytin osan ihanista kuvista seinäkalenteriin. 
En yleensä ole tottunut käyttämään kalenteria; puhelimen kalenterissa on ehkä pari merkintää. Taskukalenteriin kirjoittelen ekan viikon ja sitten se jää. Mutta nyt, kun oon tulossa vissiin vanhaksi enkä muista ilman kalenteria miehen työreissuja tai lasten menoja, niin oli pakko kehitellä ratkaisu, jossa nuo tärkeät menot ovat kaikkien nähtävillä. Tosin rakkaan ulkomaantyöreissut pitää merkitä englanniksi, koska ovat kova pala varsinkin tuolle esikoiselle 


Jälleen kerran Pinterest auttoi pulassa etsijäänsä. Sieltä löytyy monenmonta ilmaista printattavaa kalenteripohjaa (free printable calendar) tälle vuodelle, mutta suurimmassa osassa hämäsi se, että viikot alkoivat jenkkityylisesti sunnuntaista. Mutta täällä (klik) oli juuri mun tarpeisiini sopiva kalenterin pohja, jonka sitten printtasin vähän paksummalle ja kiiltävämmälle paperille. Siinä ei juurikaan ole tilaa noiden päivien ympärillä romaaneiden kirjoitukseen, mutta ainahan voi käyttää jotain tähti-, pallo- tai neliösymbolia ja kirjoittaa kalenterin sivuun tai alaosaan. Ja sitä paitsi, tuohon kalenteriin mahtuu juurikin passelisti ylös nämä lasten aivat mahtavat letkautukset. Kuten Julian väite afrikkalaisten kaupankäynnin valuutasta 🙂

Ja hei, pahoitteluni näin julkisesti työkavereille; uusin Plaza ja siitä Tine K:n koti pääsi mun tammikuun ja helmikuun kalentereihin…so sorry. Tiedän, ettette ole vielä ehtineet ko.lehteä lukea, kun toin sen kotiin, mutta menen hetimiten ostamaan töihin tilalle sellaisen ei-leikellyn version 🙂
Enköhän mä ole vastedes hieman enemmän perillä missä päin maailmaa tai Suomea mies reissaa. Ei tarvitse sitten vaivihkaa kysellä aamulla, että niin, minnekäs olet laukkujesi kanssa matkalla. Voi olla, että mulla on valikoiva kuulo, sillä juuri nämä tälläiset asiat tuppaa jäämään unholaan. Annoin yhden säännön tämän koko perheen kalenterin suhteen; siihen kirjoitetaan vain mun mustalla ohutkärkisellä tussilla. Ja siihen kirjoitan vain minä! 🙂
Aikas täydeltä näyttää jo helmikuunkin kalenteri; siitä jäi puuttumaan kummitytön synttärit, kummipojan synttärit ja shoppailureissu Helsinkiin. Ja nämä kaikki tapahtumat ajoittuvat lauantai-päiviin. Onneksi on kuulkaas kalenteri niin pysyy menot hallinnassa 😀
Nyt otetaan hallintaan tuleva työpäivä ja katsotaan kiireellä työvaatteet (miksen mä katsonut niitä jo eilen?)…jotenkin tämä maanantaiaamun herätys meni ihan liian leppoisasti. Onkohan vuorossa ihan tappotiistaiaamu huomenna? Tyyntä myrskyn edellä?
Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa,
tästä se taas lähtee 🙂
PS. kiitos teille ihanille, jotka olette osallistuneet tuohon alla olevaan Huuto.net -arvontaan. 
Osallistumisaikaa on vielä viikko, joten te muut ei muuta kuin osallistumaan kipinkapin!

lauantai 26. tammikuun 2013

Aamulla @ Maria’s

Hyvää huomenta!

Iltapala(ruoka)pöydästä hypätään sujuvasti aamiaispöytään. Viikolla aamiainen koostuu puurosta ja mehukeitosta tai turkkilaisesta jugurtista myslillä (myslin ohje täällä) sekä ruisleivästä. Näin lauantaiaamuisin aamupalapöytään livahtaa myös vaaleaa leipää. Hillolla 🙂 Istutaan rauhassa, luetaan lehteä eikä minnekään ole kiire. Yleensä kahviakin tulee keitettyä viikonloppuaamuisin liki tuplasti enemmän kuin arkisin. Ostimme sukulaispojan koulun myymiä raakapakastesämpylöitä. Niin kauan kuin niitä riittää pakkasesta niin en kyllä leivo itse sämppyjä. Ovat sen verran hyviä! Vaaleiden sämpylöiden rinnalle terveellisempi vaihtoehto ovat hedelmät, joita meillä syödään ihan hirmuisen paljon. Ollakin, että kiwi pistelee lapsia sormiin ja kutittaa suupieliä 🙂
Toin meidän saunalyhdyn keittiönpöytään. Ja sehän sopii siihen oikein hyvin; aamulehden lukukin sujuu paremmin, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, että syttyykö lehti palamaan. Kynttilä on suojassa lasikuvun alla. 
Mitäs suunnitelmia teillä on tälle päivälle? Meillä kuntoillaan; lainaan äitini suksia ja lähdemme Julian kanssa vähän hiihtelemään jäälle. Toiveissa olisi ehtiä salillekin tekemään kunnon treeni. Ensi viikolla luvassa päivitystä biksukuntoon, sen verran kyselyitä siitä on tullut. Lisäksi valmistelen huomista postausta (luvassa yksi yhteistyöjuttu, johon ne viime viikon silitetyt vaatteet liittyy :). Eilisiä katkarapu- ja kinkkukastiketta jäi sen verran paljon, että iltapalalle ajattelin leipoa kinkkupiirakan. Katkarapukastikkeen säästän huomiseen katkarapupastaan. 
Leppoisin lauantaiterkuin,
PS. lisäilen tämän päivän kuluessa ed.postaukseen ne pyytämänne reseptit 🙂

tiistai 22. tammikuun 2013

Ostoskärryissä

Kaunista tiistaiaamua!

Koska viime tiistaiaamu oli isku vasten kasvoja (luulin aina, että ne maanantaiaamut on pahimmat) niin päätin maksimoida tänä tiistaiaamuna kurjistumisen; laitoin kellon soittamaan 5.25 ja annoin puolen tunnin verran kuntopyörälle kyytiä. Pakkohan se aika urheiluun on jostain repiä näinä päivinä, kun mies on työreissuissa ja itse ihan töttöröö iltaisin töiden jälkeen. En kyllä tajua, miten sain itsestäni tämän irti, mutta toivottavasti ei jää yhteen kertaan. Nyt on olo niin hyvä eikä tietoakaan tiistaiaamun kirouksesta 😉

Facebookin puolella vilauttelinkin noita ihkaihania uusia Annoja, lasivaasia ja koria, jotka kotiutin sunnuntaina. Täällä (klik) koin ensirakastumisen Annon uusittuun sarjaan. Silloin vain olin liikenteessä ostoskorin kera. Joten hamstraustila oli rajoitettu. Olinkin jo aivan varma, ettei näitä lasiruukkuja enää Kodin1:sessä olisi saatavilla. Mutta niitä oli ja vielä molempia kokoja! Meille päätyi tämä isompi, joka vielä etsii hieman paikkaansa. 

Lehtien säilytys on edelleen ongelma. En vain raaski heittää sisustuslehtiä roskiin/kierrätykseen/divariin. Sisustuslehtiä pursuaa joka kaapista ja niitä on pinoissa siellä sun täällä. Mutta tähän Annon ihanaan koriin sain kätevästi säilöön yhden noista lehtipinkoista. Täällä (klik) haaveilin puukorista. Tämä ei ihan sellainen nyt ollut, mutta tykkään kyllä kovin ja sopii jotenkin tuon ”kruusaillun” Bourgien viereen. Opposites attract! Korilla saa mukavasti pehmeyttä olohuoneeseemme. Nyt kun ne pinkitkin jouti sieltä pois (olivat jo himpun verran liikaa keväistä väriä :).
Hei, huomasin muuten eilen töiden jälkeen, että puoli viisi oli vielä valoisaa! 
Jihuu, tästä se alkaa. Valoisalla kuvaaminen nimittäin 🙂
Tiistaiterkuin,

sunnuntai 20. tammikuun 2013

Sunnuntain sisustusjutskut

Heissan ihanat,

vaikka tuolla facebookin puolella lupailin tälle päivälle suolaisen suklaapiirakan ohjetta, niin nyt saatte kuulkaas odottaa sitä huomiseen. Sen kaakun pitää vähän joka välissä käydä jähmettymässä tuolla jääkaapin puolella. Ja nyt on se viimeinen jähmettymisvuoro – toivotaan, että jähmettyy ennen pimeän tuloa, että saan valoisia kuvia 🙂
Ajattelin tuossa vähän, että pidetäänkö herkuton helmikuu täällä blogissakin? Biksukuntoon projekti voi hyvin, mutta loppusilauksen voisi tehdä tuo herkkujen kokonaan pois jättäminen. Tai siis juu, onhan niitä terveellisiäkin herkkuja. Kuten tämän aamun aamupalaksi nauttimani verigreipin puolikas. Nams! Silmänruokaakin tarjosi tuo herkku. Kaunis ruoka, täydempi maha ja parempi mieli 🙂
Mutta nyt jatketaan sisustushaastetta. Täältä (klik) löytyy ensimmäinen osa. Ja nyt vuorossa osa, jossa tulee olla jotain kaunista, itsetehtyä, kasvi/kukka ja taulu. Mä oon niin rakastunut tähän mun uuteen tietokoneeseen. Ollakin että se olisi vielä kauniimpi, jos olisi varustettu sellaisella omppu-logolla, mutta kaunis on tämäkin ja toimii loistavasti. Mutta sen lisäksi mun mielestä jotain kaunista on tuo näkymä takkahuoneesta lasiparioven läpi tähän työpisteeseen. Varsinkin näinä päivinä, kun työpiste on juuri siivottu.
Tekokukista ja kasveista en juuri välitä, mutta tämä yksilö, jonka olen ostanut aika päiviä, vuosia, sitten on kyllä ihan kaunis. Mikä lie laatuaan. Välillä se saa pitkän varren ja pääsee korkeaan maljakkoon eteiseen ja välillä varsi joutaa kaappiin ja kukka pääsee matalaan maljakkoon minne milloinkin. Reilu vuosi takaperin mulla oli hirmuinen printtitauluvillitys. Silloin tuli printattua jos jonkinlaisia tekstejä. Ja niitä on vieläkin kasapäin. Nyt teippasin taas yhden uuden tuohon moodboardille, joka muuten ammottaa tyhjyyttään. Jotain keväisiä kuvia siihen tulee lähiaikoina laitettua. Kunhan ehdin! 🙂
Nyt käyn tsekkaamassa sen suklaapiirakan tilanteen, räpsin muutamat kuvat, 
otan kupin kahvia ja tulen vastailemaan kommenteihinne. 
Kiitos niistä kullannuput ja sydämelliset tervetulotoivotukset uusille lukijoille 

Suloisin sunnuntaiterkuin,
blogikierrokselle pääsystä haaveileva