keskiviikko 25. heinäkuun 2018

#minutitsenikanssa ♥

*kaupallinen yhteistyö: Prisma

HEIPPA IHANAT!

Olen tämän vuoden keväällä ja kesällä pohtinut täällä blogin puolella itsensä hyväksymiseen liittyviä asioita. Sitä, että on hirmuisen tärkeää hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Pohtinut asiaa myös siltä kantilta, miten saada asia välitettyä tarpeeksi ajoissa noille pienille, mutta jo teini-ikää lähestyville tytöillemme. Joiden elämässä jo nyt tuntuu ulkopuoliset paineet esimerkiksi pukeutumisen tai ajatusten suhteen. Kaupallisen yhteistyön myötä Prisman kanssa pääsin hieman jatkojalostamaan ajatuksiani aiheesta ja pohtimaan sitä, mikä oli se käänteentekevä asia omalla kohdallani. Milloin minä päätin, että tästä lähtien kuljen pää pystyssä? Uljaana ja itsevarmana. Milloin minä opin olemaan minut itseni kanssa? Miten pukeutumiseni kertoo tarinaani?

Vaikka täällä blogissa ja sosiaalisessa mediassa vilahtelee välillä hyvinkin itsevarma ja itseensä tyytyväisen oloinen Maria, niin eihän se aina näin ole. Kaikilla meillä on niitä päiviä, kun ei oikein oltaisi sinut itsemme kanssa. Mutta tänä päivänä voin todeta olevani kokolailla minut itseni kanssa. Näin ei aina ole ollut.

Teini-iässä, kun vartaloni muuttui, huomasin yhtäkkiä häpeileväni kurvejani. Tunsin itseni kömpelöksi ja tykkäsin pukeutua isoihin vaatteisiin. Sen ajan muodinmukaisiin ylileveisiin farkkuihin ja isoihin collegepaitoihin. Niin, että ne kaikki kurvit jäi sinne vaatteiden hellään huomaan. Tuntui, että koko ystäväporukka pukeutui samanlaisiin vaatteisiin. Olimme kuin samasta muotista veistetyt. Vaatteiden puolesta. Mutta myös mielipiteidemme vuoksi.

Vaikka meillä vanhemmat eivät juuri merkkivaatteista perustaneet eivätkä niitä mielellään olisi hinnan takia ostaneet, niin säästin kaikki saamani merkkipäivälahjarahat ja ostin merkkivaatteita itse. Mietin, että kalliiden merkkivaatteiden avulla saan enemmän hyväksyntää. Ihan kuin ne olisivat poistaneet sen teini-ikäisen Marian epävarmuuden peilistä katsottaessa. Hänen, kenen kasvonsa olivat raskaan pakkelikerroksen peittämät, etteivät teini-iän näppylät näkyisi. Kenen silmät verestivät liiallisesta piilolinssien käytöstä, sillä kukaan ei halunnut leimautua rillipääksi. Ei edes se Maria. Hänen, kenen luonnonkihara ja säkkärä hiirenhäntäletti hävetti niin paljon, että se pysyi suurimman osan ajasta visusti kiinni.

Onneksi oli merkkivaatteet, ajattelin. Ystäviä oli ympärillä paljon, mutta silloin en vielä ymmärtänyt sitä, että kyllä ne tosiystävät siinä vierellä pysyisivät, vaikkei paidassa ollut italialaisen muotiketjun kirjaimia brodeerattuina. Tai vaikkei farkkujen takataskuista ja punaisesta pikkulätkästä taskun kyljessä voinut päätellä farkkujen merkkiä. Välillä muistan hävenneeni äidin tai mummujen minulle ostamia vaatteita. ”Nämä ovat maitokaupasta ostettuja. En pidä!” Saatoin huudahtaa. Nyt kun voisin kertoa tuolle Marialle, että ”Kulta pieni, sieltä sinä pian ostat itsekin vaatteita.”

Tavattuani tuon unelmien aviomieheni muistan olleeni vielä suhteen alussa varsin epävarma. Reilu parikymppinen naisen alku, joka kuitenkin luuli että ollakseen tarpeeksi naismainen ja haluttava sitä pitäisi olla rakennekynnet, hiuspidennykset ja synteettistä ainetta olevat räpsyttimen jatkeet silmissä. Tuntui, että silloin kalenteri täyttyi jos jonkilaisista ripsi- tai kynsihuolloista. Muistan, että aiemmissa suhteissani en ollut juuri edes meikittömänä esiintynyt. Ensimmäistä kertaa tuon tapaamani nuoren miehen kohdalla huomasin vähän aikaa seurusteltuamme, että uskalsin olla vähitellen oma itseni. Enkä vain ulkoisesti, vaan myös sisäisesti. Tajusin, että minulla on omat ajatukseni. Mielipiteeni. Ja minulla on oikeus seisoa niiden takana. Erottua ehkä muusta maailmasta niiden takia välillä, mutta kotona opitut arvot ovat joitain, joita ei minusta saa poispyyhittyä.

Viimeisen silauksen itseni hyväksymiseen sain lasten myötä. Ymmärsin, että siinä missä aiemmin kulutin tuntikausia spinningissä tai salilla ollakseni muodollisesti pätevä ulkoisten standardien mukaan, oli ollut ihan hölmö lähtökohta koko touhulle. Innostuin liikunnasta lasten saamisen jälkeen uudelleen. Tällä kertaa ajatausmaailmani oli muuttunut. En liikkunut pelkästään vain sen takia, että röllykkä vatsanseudulta sulaisi vaan sen takia, että sain liikunnasta mahdottoman hyvän olon. Se ulkoisen habituksen muuttuminen oli toki vain positiivinen lisä. Joka sai vaatteet kuin vaatteet istumaan hyvin päälle.

Se, että vaatteet istuvat nätisti päälle on tärkeää. Se, että tuntee olonsa hyväksi ja mukavaksi tietyissä vaatteissa on tärkeää. En ole tällä hetkellä läheskään niissä mitoissa, missä vielä pari vuotta sitten olin, mutta olen oppinut rakastamaan itseäni juuri tällaisena kuin olen. Jopa sitä iän mukanaan tuomaa röllykkää, jota aina välillä yritän lenkkipolulla sulattaa :) Kantamaan ostamani vaatteet ylpeydellä. Välittämättä siitä, mitä muut ovat mieltä. Oli vaihe, että kun minulta esimerkiksi blogissa kysyttiin jonkun vaatteen ostopaikkaa, että en kehdannut kunnolla sanoa mistä olin sen ostanut. Luulin, että olin jotenkin huonompi ihminen myöntäessäni, että maitokauppareissulla olin kulkenut alerekin ohi ja napannut mukaani tuon kyseisen vaatteen.

Tänä päivänä voin ylpeänä sanoa tekeväni vaatelöytöjä maitokauppareissulla. Ja myös ilomielin kertovani ostopaikan, jos joku sitä kysyy. Prisman valikoimista olen tehnyt löytöjä niin lapsille kuin itsellenikin. Yllätyn kerta kerran jälkeen Prisman vaatevalikoimasta ja vaikken enää kovin merkkiuskollinen olekaan niin superiloinen olin tässä taannoin huomatessani, että valikoimiin oli tullut muun muassa Ivana Helsingin, Neulomon ja Jackpotin vaatteita.

Kuvissa mökki-Marian päällä vilahteleva (ja kyllä, silitystä ehkä kaipaava, mutta ei anneta sen häiritä) kaunis sininen denim-mekko on Jackpotin Siv2 -mekko. Kauniisti laskeutuva denim on 100% tenceliä eli varsin ekologinen vaihtoehto. Musta Maria -trikootunika taas on Neulomon valikoimista. Sydämeni sykkii Neulomolle, sillä Nokia näyttelee molempien elämässä suurta osaa ja tällä hetkellä sydämeni on asian suhteen hieman raskas, sillä luin Neulomon konkurssiuutisista vain muutama päivä sitten. Toivotaan, että Nokian Neulomon taival vielä joskus jatkuu, sillä me todellakin tarvitsemme yrityksiä, jotka edistävät vastuullista tekstiili- ja valmisvaateteollisuutta Suomessa.

Ehkä se on se iän tuoma viisaus. Tai henkinen kasvu. Olkoon mikä hyvänsä, mutta niin onnellinen olen just tällaisena. Helpottaa huomattavasti elämää, kun on oivaltanut, että olen just hyvä tällaisena kuin olen. Koska se, että kelpaan itse itselleni on ainut asia, jolla on väliä. Muistakaahan se. Muistetaan rakastaa itseämme ja olla #minutitsenikanssa 

KAUNISTA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


torstai 14. kesäkuun 2018

Kahden euron sympaattinen kirppislöytö!

MOIKKA!

Tuolla IG-storyn puolella kerroinkin, että kesäloman eka päivä kului osin töissä :D Sellaistahan se on, tämä yrittäjän arki. En muista kesälomailleeni loman varsinaisessa merkityksessä sen jälkeen kun täytin 14 vuotta ja aloin olemaan kesät kesätöissä. Gradun palauttamisen jälkeen kesällä 2001 taisin olla tilanteessa, että lomailin liki koko kesän. Yksi kahden viikon työpätkä siihenkin sisältyi. Mutta silloin kun lomailin, niin lomailin ilman minkään sortin työvelvoitetta. En tosin valita, tämä on yksi niistä valinnoista, joista olen onnellinen. Se tietynlainen vapaus painaa vaakakupissa toisessa päässä. Toisessa päässä toki on nämä ”lomailut” ja muut velvoitteet. Sain Instagramin puolella viestiä, että miten blogin käy nyt kun lomailen. No kyllähän te tiedätte, että ei blogi lomaile. Postaustahti voi olla lomailevan bloggaajan vuoksi vähän sellainen hitaanlainen, mutta en mä täältä raaski pitää lomaa.

Meillä pienempi on siitä vielä niin ihana, että tykkää leikkiä. Teetti tuollaisen nallen Anaheimissa Build a Bear -liikkeessä ja nyt ollaan kovin metsästetty hälle vaatteita. Baby Bornin vaatteet sopivat just eikä melkein, mutta ovat aika arvokkaita. Eilen illalla käytiin pikaisesti kirppiksellä ja löydettiinkin nallukalle vaatteita pilkkahintaan. Itse tein myös muutamia löytöjä. Pari kannellista metallipurkkia 60 -luvulta, sellaisia sinivalkoisia, joissa ruskea kansi sekä kuvissa vilahteleva nahkainen pussukka.

Mulla on ollut lompakon korvikkeena By Malene Birgerin sellainen kännykkäkotelo, jossa on korteille tasku. Tuo kotelo on nyt aivan risana ja olen pitkään etsinyt vaihtoehtoa. Tuo symppis nahkapussukka sisältää myös vetoketjutaskun, jonne mahtuu ne tärkeimmät kortit. Kännykän lisäksi pussukkaan mahtuu huulikiilto ja puuteripaperit :) Ja hei, eikös vyölaukut olekin nyt muotia? Tuon saa tarvittaessa pujotettua vyöllekin. Symppiksessä pikkupussukassa on yksi kosmeettinen haitta; tuollainen tummempi jälki. Pystyyköhän sitä mitenkään poistamaan nahasta? Tämä pussi ajaa loistavasti myös ”bag in bag” aseman. Mulla kun tuppaa olemaan suurin osa laukuista tuollaisia, joissa ei ole minkään sortin sisätaskuja tai muita.

Nyt mökkikassi (-kassit) pakaten. Mies ei vielä lomaile, mutta me tyttöjen kanssa lomaillaan mökiltä käsin seuraava viikko. Tiistaina on pakko tulla kaupunkiin ainakin käymään, sillä olen varannut siihen kampaajan. Me siirrytään todennäköisesti vaaleasta kesätukasta kohti sellaista rusehtavaa, mutta vaaleilla raidoilla piristettyä. Tuntuu, että hiukset tippuu päästä tämän vaalentamisen johdosta, joten vaalennuskierre pitää saada poikki :) Mutta pidemmittä puheitta; ollaanhan kuulolla taas. Mikäli blogin puolella on hiljaisempaa, niin Instan puolella varmastikin tapahtuu!

TORSTAITERKKUSIN,

PS. palaan edellisen postauksen kommentteihin viimeistään huomenna, kiitos kaunis niistä 


maanantai 28. toukokuun 2018

Suuri kesämekkopostaus

*postaus sisältää mainoslinkkejä

MOIKKAMOI MAANANTAI

ja moikkamoi te ihanat!

Koska kysyntä on ollut niin suurta niin täältä pesee. Kysyntä? Jep, kysyntä eli kyselyt noista kesämekoistani, joissa olen viuhahdellut niin blogin puolella kuin instassakin. Mekkotyttöys on piintynyt selkärankaan. Tänä vuonna jotenkin se on saanut lisäpotkua, kiitos näiden supersäiden, jotka huutavat pukeutumaan mekkoihin.

Kesämekkoja mulla on kaapeissa aika paljonkin. Mutta huomaan, että näin iän myötä osa mekoista on jäänyt käyttämättä paristakin eri syystä. Ensimmäinen on helman pituus. Se saa olla reippaasti kyllä polven ylle, mutta sen täytyy olla kuitenkin reippaasti lähempänä polvea kuin vesirajaa :) Toiseksi mekon malli. Sellaiset kokovartalomakkaramekot ovat jääneet liki kokonaan käyttämättä. Pari sellaista joustavaa kaapista vielä löytyy, mutta jotenkin ne eivät vain enää tunnu omilta.ID

Aloitetaan vaaterekin oikealla kädellä olevasta kolmesta mekosta, jotka ovat meidän äidin peruja. Vaikka äiti käytti kokoa 34/36 ja itse käytän lähinnä kokoa 38/40, ovat nuo kolme mekkoa sellaiset, jotka istuvat silti. Kaksi niistä on raidallista ja yksi musta. Vaikka kesäisin tykkään pukeutua myös väreihin, niin kyllähän tuollainen musta ja raita on aina muodissa, eikö? Holly & Whyten sinivalkoraidallinen kellohelmainen mekko on ollut kovalla kulutuksella. Juhlissa, mutta myös arkena. Aivan ihana leikkaus.

Tuo mustavalkoraidallinen napakkaa trikoota oleva mekko on merkiltään sellainen, että en osaa päätellä mistä on ostettu. Ehkä Citymarketista? Mutta yhtäkaikki, aivan älyttömän hyvää tekoa ja lukuisista pesuista huolimatta pitänyt mallinsa. Plussaa taskuista sivuilla. By Pia’sin kokomustan pellavatunikamekon ostoksilla olin äidin mukana ja äiskä piti tuota juhlissa. Itse pidän sitä töissä (kuten tänäänkin), mutta asusteiden kanssa menee hienosti myös juhliin.

Nuo kaksi etualalla näkyvää ihanaa ja monikäyttöistä mekkoa esittelinkin jo täällä postauksessa. Joelle Pansie-maksimekko ja Joelle Alliumx-mekko on saatu kaupallisen yhteistyön myötä Ellokselta. Ihania, nilkkoihin asti ulottuvia mekkoja, jotka eivät hellepäivänäkään tunnu liian kuumalta päällä. Ja hei, kuten silloin taannoin puhuttiin, niin olen pikkuhiljaa lämmennyt punaiselle värille. Jotenkin tänä kesänä näen vain punaista. Hyvässä mielessä :)

Mekkohuumassani ostin myös kolme muuta mekkoa Ellokselta, sillä olivat hyvässä alessa (ja näemmä näyttävät olevan vieläkin alessa). Kietaisumallinen Bella-mekko olikin päälläni viime torstain postauksessa. Sininen on punaisen ohella se väri, johon olen tänä kesänä jälleen tykästynyt. Sopii päivettyneelle iholle ihanasti! Tuo kaunis, apilaprintein koristeltu valkoinen Engla-mekko taas kasvoi liki kiinni päälleni tässä taannoin. Riisuin sen iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja aamuisin suihkun jälkeen puin taas päälle. Niin työ- kuin kotitoimistopäivinäkin. Kertakaikkisen ihana päällä ja tuo kuosi…niin kesäisen hurmaava. Sen olette nähneet päälläni esimerkiksi täällä.

Pilkut kuuluvat kesään siinä missä raidat ja kukatkin. Mustavalkopilkullinen ja varsin naisellinen Daisy-mekko on päässyt päälleni vain kerran. Mutta siitä tulee varmastikin luottomekko töissä niinä päivinä, kun haluaa vähän pidempää hihaa. Tällä hetkellä tuntuu, että täällä toimistolla on niin kuuma, että kaipaa hieman vielä lyhyempihihaista ylleen.

Viime viikolla kuvasin tämän postauksen kuvat ja yksi kesän ihanimmista mekoista jäi esittelemättä. InstaStoryssa se vilahtikin lauantaina. Siitä siis juttua myöhemmin. Nyt vielä pari tuntia töitätöitä ja sitten autonnokka kohti mökkiä. Vierotusoireita meinaa pukata, kun emme ole kerenneet yli viikkoon möksälle. Toisaalta, viikonloppu oli kaikessa juhlahumussaan niin ihana, ettei silloin ennättänyt edes mökkikaipuuta kokemaan 

MEKKOHÖPERÖITYNEIN MAANANTAITERKUIN,