torstai 26. marraskuun 2015

Helppo & herkullinen arkiruoka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA PB251829-side OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja hei kaiken lisäksi ihan älyttömän edullinen!

MOIKKAMOI!

Olen Maria ja olen silakkapihvikoukussa 😀 Enpäs olisi ihan heti uskonut näin käyvän. Silloin muutama viikko takaperin tein itse ekan kerran silakkapihvejä ja se oli menoa kertalaakista. Silakkapihvejä on tullut tehtyä nyt vähintään kerran viikkoon. Omat muistoni silakkapihveistä liittyvät kouluun ja täytyy myöntää, että en nyt ihan heti muista tuon ruoan olleen mitenkään suosikkiruokaani. En muista, että silakkapihvit olisivat olleet rapsakoita…lähinnä ne tuntuivat siltä, että olivat mikrossa lämmitettyjä. Ja ei, tämä ei ole kritisointia kouluruokaa vastaan. Mä olin niitä harvoja oppilaita, kuka ei kouluruoasta kitissyt 😉

Tilaan silakkafileet viikkomaitokauppatilauksen mukana ja ne tulevat ihan kalatiskiltä. Hintaa fileille kertyy vähän reilu kaksi euroa ja niistä on saanut aikaiseksi noin 10 pihviä. Se riittää meidän perheelle hyvin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan resepti menee näin:

RAPEAT SILAKKAPIHVIT

silakkafileitä
sitruunapippuria
valkopippuria
tuoretta tilliä
suolaa
ruisjauhoja
voita paistamiseen
(sitruunaa tarjoiluun)

-aseta silakkafilee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle
-ripsottele päälle suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria ja tuoretta tilliä
-lisää kanneksi toinen silakkafilee nahkapuoli ylöspäin
-kääntele silakkapihvi ruisjauhoissa ja paista kullankeltaiseksi voissa molemmin puolin

********************************

Kylkeen perunamuusia ja kyytipojaksi kylmää maitoa. Nam! Fanitetaanko siellä ruudun toisella puolella silakkapihvejä? Meillä lapset tuntuvat kyllä tykkäävän enemmän tuosta perunamuusista, mutta toki pihvejäkin maistavat. Perunamuusin teen aina punaiseen maitoon. Maustan voilla ja ripauksella suolaa. Nyt toisen helpon ja herkullisen arkiruoan kimppuun eli siskonmakkarasopan tekoon. Ai niin, saas muuten nähdä miten käy huomisen fredagsmysin; mies kun tulee ulkomaanreissulta vasta ennen puolta yötä kotiin, niin voipi jäädä sen kummemmat myyssit ruokineen kuvailematta. Ellen sitten keksi itselleni ja lapsille jotain kivaa herkkuruokaa alkavan viikonlopun kunniaksi 🙂

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

alle


torstai 26. marraskuun 2015

Ooh, onnea!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEIPSANSAA,

kaamosjuhlat tulisivat taas tarpeeseen. On niin pimiää! Mutta ei auta kuin ajatella positiivisesti; ainakin viritetyt jouluvalot loistavat pimeässä enemmän! 🙂 Hei, vihdosta viimein ehdin arpomaan nuo OOH Minikakku-postauksessa olleen arvonnan voittajat. Suut makiaksi saa seuraavat viisi onnekasta:

Meeja
”Joku ystävistä tulee ohimennen käymään. Tällaiset on nopea napata pakastimesta ja keittää kahvit.”

Sini
”Meillä lähestyvät kuopuksen 1v ja esikoisen 5v synttärit, siellä siis :)”

Susanna
”Viikon parin välein kokoonnumme arki-iltana parin ystävättären kanssa virkkaamaan, neulomaan, jatkamaan keskeneräisiä käsitöitä (joita muuten riittää:)) ja tietysti aloittelemme tapaamisen kahvit juomalla – kylläpä maistuisi nämä meille ja muille martoille.”

Nina
”Tarjoaisin anopilleni (lohtu)kahvit, koska hän menetti rakkaan miehensä viikonloppuna.”

Sannamarianna
”Niin herkullisen näköisiä! Näitä voisi tarjota ihan missä vaan; ristiäisissä, kihlajaisissa, valmistujaisissa, syntymäpäivillä, jouluna, pikkujouluissa, illanistujaisissa, kahvihetkissä… tai herkutella ihan itsekseen. :)”
*********************************************

Onnea voittajille, tarkkailkaahan sähköpostianne 🙂 Palaan illalla kera vastustamattoman arkiherkun. Edullisen arkiruoan, jota meillä syötäisiin päivittäin!

TORSTAITERKUIN,

alle


keskiviikko 25. marraskuun 2015

Jouluinen raakakakku

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
MOIMOI!

Ei auttanut kuulkaas sälekaihtimien kiinni laittaminen; olisi pitänyt olla korvatulpat, jotta olisi voinut ignoorata tuon yön aikana saapuneen syyskelin. No, jos jotain positiivista, niin ainakin saimme nauttia ihan älyttömän kauniista maisemasta tuossa muutaman päivän. Kyllä sillä jaksaa.

Hupsista taas. Mistä tuo sana jouluinen tupsahti tuohon otsikkoon? Niin kuin Emmalle kommenttiboksissa kirjoitinkin, niin meikäläisellä joulu alkaa nyt ja viimeistään Tapaninpäivänä joulu siivotaan pois. Kokolailla näin. Senpä takia näitä vähän valmistelevia joulujuttuja löytyy jo nyt blogista. Pitkän aikaa on tehnyt mieleni raakakakkua ja nyt netin syövereistä löysin reseptin jouluiseen raakakakkuun. Mutta ei himskatti mahdu minun järkeen se, että miten se voi olla raaka, kun se koristellaan noilla piparminttukepeillä? Niissähän on tavan sokeria. Hmph. No sanotaanko näin, että tämä on jouluinen ”astetta terveellisempi” kakku 😉 Maku oli ihan älyttömän hyvä. Raikas ja täyteläinen. Suklainen ja pehmeä. Koemaistoin palasen kakkua, vaikka alunperin teinkin sen äipälle nimpparikakuksi. Käydään illalla vähän jouluvalo-ostoksilla ja sitten äiti tulee meille kakkukahveille. Pikkuinen oli sitä mieltä, että ”et sä nyt mummulle mitään raakakakkua voi tarjota!”. No tottahan toki voin! Alkuperäinen resepti on täältä, mutta jälleen kerran se koki hieman muokkauksia by me.

JOULUINEN RAAKAKAKKU

Pohja
2 dl auringonkukansiemeniä
1,5 dl hampunsiemeniä
1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookossokeria
ripaus merisuolaa
1-2 rkl vettä

-blendaa auringonkukansiemenet jauhoksi
-sekoita muiden aineiden kanssa
-painele irtovuoan pohjalle ja valmista täyte

Täyte
2 dl cashewpähkinöitä liotettuna*
0,5 dl kookosöljyä
5 rkl kookosmaidon ”kovaa” osaa
3 tippaa piparminttuöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl psylliumia

*jos et ehdi liottelemaan, niin keitä 15 minuuttia ja valuta turha vesi pois…sanan ”raaka” voi tämän jälkeen kyllä unohtaa

-sekoita aineista blenderissä kuohkea vaahto
-kaada pohja päälle ja anna jähmettyä 1-2 tuntia jääkaapissa

Koristeluun
2 piparminttukeppiä murskattuna

*************************************

Ja hei totta tosiaan, jos olette samanlaisia kuin mä ja unohdatte laittaa cashewpähkinät likoamaan, niin suosittelen tuota keittämistä. 15 minuttia ja avot. Kermainen vaahto saatu aikaan. Mutta sitten kakku ei ole enää raakakakku. Mutta tällä kertaa se ei haittaa, sillä mä pistän nuo karkkikepitkin samaan ei-raaka-kategoriaan 😉 Nyt sen lukunurkkauksen kimppuun. En ole vieläkään osannut päättää, mitä noiden taulujen kanssa teen. Ei auta kuin kokeilla seinään. Tosin seinähän on sitten kohta reikiä täynnä!

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

allePS. ja jos ei ole innostunut raakakakuista, niin tuo pohja sopii ihan älyttömän kivasti esimerkiksi gluteenittomiin juustokakkuihin 🙂


perjantai 20. marraskuun 2015

Fredagsmys!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEISSULIVEI!

Ja hiphei 🙂 Ihan ekaksi; kiitos niin suunnattoman paljon kaikista tsempeistä ja viesteistänne ♥ Niin eiliseen postaukseenkin, kuin fb:iin ja sähköpostiinkin. Tämä blogi on henkireikäni eikä se olisi sitä ilman teitä. Joten kiitos kaunis kuuluu teille. Tänään on kyllä myyssit kohdillaan. Instagramin puolella seuraavat tietävätkin, että haimme iltapäivästä äiskän kotiin sairaalasta. Jihuu! Mitä sitä siellä turhaa makoilemaan, kun saatiin toivottovasti lääkitys kohdilleen. Nyt odotellaan kotihoidossa jatkotoimenpiteitä ja eletään sen mukaan. Päivä kerrallaan, rauhassa ja turhaa stressaamatta.

Mulla oli tälle illalle yksi kiva resepti hautumassa, mutta tänään oli sellainen tunne, että kokeileva kokkaus ei ihan luonnistu, niin tehtiin valmiilla reseptillä. Eiköhän ensi viikolla Marian kokeileva keittiö ole taas vauhdissa 😉 Tuossa jokunen päivä sitten törmäsin Soppa 365-sivustolla paistinpannuleipään. Ja voi namskis, tuo leipä kyllä maistui yhtä hyvältä kuin miltä näyttääkin!

PAISTINPANNULEIPÄ

1 annos pizzataikinaa

Pizzataikina
2 dl vettä
1/2 tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2,5 d vehnäjauhoja
3 dl durum-jauhoja
1 rkl öljyä

1. liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa jauhot joukkoon ja vaivaa kunnes irtoaa taikinakulhon reunoilta. Lisää öljy ja jatka vaivaamista viisi minuuttia.
2. anna kohota 30 minuuttia.
3. lämmitä uuni 250 asteeseen ja laita valurautainen paistinpannu lämpiämään.

Valkosipulivoi
50 g huoneenlämpöistä voita
3 valkosipulinkynttä
oreganoa

4. sekoita ainekset keskenään.
5. tee taikinasta kaksi pyöreää palloa ja kaulitse ne paistinpannun kokoiseksi.
6. ota kuuma pannu patakinaan avulla uunista ja laita taikina pannuun.
7. paista leipää uunissa 6-7 minuuttia, kunnes leipä on kauniin ruskea.
8. sivele valkosipulivoilla.
9. paista toinen leipä samalla tavalla.
10. nauti esimerkiksi keiton tai salaatin seurana.

*************************************

Alunperin reseptissä oli timjamia, mutta korvasin sen oreganolla. En tiedä huomautanko turhasta, mutta eihän sitten laiteta sinne uuniin paistinpannua, jossa on muovinen tai puinen kahva? 🙂 No mutta tästä se viikonloppu lähti nyt mukavasti käyntiin. On ollut kyllä pitkästä aikaa henkisesti raskas viikko. Onneksi se mun oma tautini on tuossa sivussa parantunut kuin vaivihkaa. Vielä pitää kuitenkin malttaa hieman levätä. Viikonlopun ehkä suurin urakka on pyykkisulkeiset, mutta en ajatellut siitäkään ottaa stressiä. Ehkä kaivelen vähän joulujuttuja jo esille. Tänään on muuten tapahtunut monta kivaa asiaa tuon mummun kotiuttamisen lisäksi; täällä on tuprutellut lunta iltapäivästä saakka ja nyt on maa ja puut valkoisina. Virittelimme miehen kanssa ulkovalotkin.

Sitten laittamaan esikoisen sänkyä mummulle valmiiksi. Otetaan mumski meille yökylään ainakin ekaksi yöksi, ettei tarvitse olla yksin kotona. Varmaan pelästyi itsekin sen verran tuota tiistai-iltaista kohtausta. Mutta hei, vaikka nyt vähän tuleekin sairausjuttuja, niin älkää peljästykö; tämä blogi ei ole muuttumassa miksikään sairauskertomukseksi. Huomenna ajattelin katsokaas fiilistellä täälläkin lähestyvää joulua. Nyt kun se joulumieli palasi onneksi taas takaisin!

OIKEIN IHANAA & TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,
toivottavasti teilläkin on siellä kaikki hyvin 

allePS. vastailen eilisen postauksen kommentteihin tässä viikonloppuna ajan kanssa 🙂


maanantai 16. marraskuun 2015

Kaamosjuhlien tunnelmaa & lukijakilpailu

*yhteistyössä Indiedays & VAASAN

HEIPPAHEI!

Muistatteko, kun viime viikolla vähän manasin tätä yhtäkkistä pimeyttä? Indiedaysin ja VAASANin yhteistyökampanjan myötä pääsin suunnittelemaan pienimuotoiset juhlat. Päätin tarttua härkää sarvista ja pitää pimeyden kunniaksi oikein kaamosjuhlat. Mikäs sen kivempaa keskellä viikkoa koulun jälkeen kuin koota pöydän ympärille pikkuisia koululaisia ja tarjota välipalan jälkeen vähän herkkuja. Kaamosjuhlia varten ostimme kaupan pakastealtaasta VAASANin OOH Minikakkuja. Helppoja herkkuja ja tuunattavissa juhlien mukaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVAASANOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistelimme kolmea eri laatua OOH Minikakkuja; porkkanakakkuja, suklaakakkuja ja mutakakkuja. Kaikki ne ovat 30 minuutin sulattamisen jälkeen valmiita sellaisenaan kahvipöytään, mutta mikä ettei niihin voisi itse lisätä hieman koristeluita. Koska porkkana- ja suklaakakuissa oli valmiina kreemiä, niin koristelimme myös mutakakut kreemillä. Osa minimutakakuista sai perinteisen valkoisen kreemin ja loppuihin tuli suklaakreemi. Kaamosjuhlissa kuuluu vähän kimaltaa, joten koristelimme minikakut teeman mukaan lumihiutaleilla, nonparelleilla ja pikkuisilla hopeisilla kuulilla. Istuimme kynttilänvalossa, herkuttelimme ja nautimme pimenevästä päivästä! Yhtäkkiä marraskuu tuntuikin ihan mukavalta pimenevine päivineen ja tihkusateineen 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä kaamosjuhlien arvovaltainen maistelijaraati valitsi suosikikseen nuo uudet OOH Mini mud caket ja täytyy sanoa, että itsekin kallistuin niiden puoleen. Miten voi pakasteesta suitsaitsukkelaan sulatetut minikakut pysyä noin mehukkaina? Minimutakakuissa maistui suussasulavan suklaan lisäksi raikas vadelma. Ajattelin tarjota näitä tyttöjen synttäreillä kera vaniljajäätelön ja vadelmamelban. Takuuvarma menestys 🙂 Yleensä tykkään, että juhlapöydässä saa olla monenlaista tarjottavaa. Mutta tällä kertaa päätin, että vähemmän on enemmän. Eipä sitä muita herkkuja kaivattu kuin nämä näyttävät minikakut! Tulipas muuten tuossa mieleeni, että lasten kaverisynttäreillä perinteisen täytekakunkin voisi korvata minikakuilla. Laittaa vain puhallettavat kynttilät suoraan synttäriteeman mukaan koristeltuihin minikakkuihin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten ja missä sinä tarjoilisit OOH Minikakkuja ? Kertomalla kommenttiboksissa ideasi voit voittaa lahjakortin VAASANin leipomomyymälään. Ja hei lahjakortteja (á 10 euroa) on jaossa viisi kappaletta! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy viikon päästä eli maanantaina 23.11.2015 klo 16.00.

Käykäähän muten tutustumassa kampanjasivuilla VAASANin pakastealtaan uutuuksiin sekä muihin herkkuihin!

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti! 🙂

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,

alle