sunnuntai 23. syyskuun 2012

Dagens och dagen efter

Huhhuh,
olipahan virkistävää olla eilen vähän viihteellä, mutta seuraavana päivänä kaikki kiva kyllä kostautuu. Yllättävän aikaisin pääsin kuitenkin sängystä ylös ja ruokakin maittoi jo puolilta päivin 😉 Onneksi Mr. Järki oli mukana niin olimme kotona jo puolenyön maissa. Alunperin miehen oli tarkoitus olla autolla ja vakaa aikomuksemme oli tulla aikaisin kotiin katsomaan leffaa. Jälkiviisaus paras viisaus. Mutta voin sanoa, ettei maistu viini vähään aikaan. Eikä omenasiideri. Vesilinjalla mennään. Ja yhtään päivää en enää suostu heittämään hukkaan punkan pohjalla maaten, sen verran on juoksujalkaa vipattanut tänään.
Eilisen illan asu löytyi onneksi omasta vaatekaapista; vanhat tutut housut ja liehulaihupaita. Täällä (klikklik) on ihan sama asu samoilla asusteilla ja kengillä, mutta eri liehulaihupaidalla. Toukokuussa nuo housut kiristivät vyötäröstä hieman; nyt olivat liian löysät. Toisaalta, reisien kohdalta tuntuivat piukeammilta kuin toukokuussa. Jotain hyötyä siis lenkkeilystä ja salilla käymisestä on ollut. Tosin enpä nyt tiedä haluanko paksumpia reisiä…
Pikkuiset kuvausassarit olivat sitä mieltä, että kamera painoi liikaa, eikä sitä pystynyt sen takia pitämään suorassa. Lisäksi noin 90% kuvista oli tärähtäneitä. Mutta tässä hieman ”vinksinvonksin” kuvasatoa:
Kuvausassarit alkoivat hyvin äkkiä lakkoilla, joten yritin saada kokonaiskuvaa peilin kautta. Ei onnistunut, mutta muuten kyllä peilin kautta saa kivoja tunnelmakuvia. Sellaisia sopivan hämyisiä (lue: ei näy kaikki rypyt ja virheet)  🙂 
Nyt sateisesta sunnuntaista nauttimaan pyykinviikkauksen ja siivouksen merkeissä (mistäköhän johtuu, että dagen efter-päivinä iskee armoton siivousvimma?)…
Suloista sunnuntaita 
ja sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille 



perjantai 21. syyskuun 2012

Päivän asut // hers & mine

Moikka!

Pitkästä aikaa asukuvia. Itsellä ensimmäistä kertaa vuoteen päällä kauluspaita; aamupäivä vietettiin pikkuisen assarini kanssa töissä, joten formaalimpi pukeutuminen oli tarpeen. Kuten meillä töissä aina tuppaa olemaan 😉 Pikkuinen oli työpaikallani jopa puolisen tuntia piirtelemässä, että mä pääsin pikaisesti ostoksille. Pienemmällä meistä oli tänään päällä mustaa kulutettua denimiä ja valkoinen hipahtava paita…sekä näin iltapäivästä ihan aimo annos uhmaa ja pöydällä hyppimistä 😉
Meillä on huomenna ystävämme 40-vuotissynttärit yökerhossa. Pukeutuminen on tuottanut päänvaivaa…mitä ihmettä sitä nykyään pidetään viihteellä päällä? Mä niin olisin pukeutunut leopardisifonkitunikaan ja kiiltäviin leggareihin, mutta taidan mennä tutulla ja turvallisella (mieskin kiittää 😉 Synttäriasusta ehkä kuvaa jopa huomenna. Mutta tässä tämänpäiväinen. Takki on varmastikin 15 vuotta vanha ja aina välttänyt kirpparille joutumisen. Ihan hyvä niin, sillä onhan tuo aika ajaton. Keväällä Piecesiltä ostettu huivi on tällä hetkelläkin pop, kiitos pitsisomisteiden.
Eilen kävimme moikkaamassa pienintä kummityttöämme, huomenna on isoimman kummipojan synttärit ja nyt kaivan meille kaikille saappaat ja lämpimät vaatteet mukaan ja lähdemme moikkaamaan pienintä kummipoikaamme mökille ihan tähän lähelle. Ja niitä kahta muuta pikkuista kummiprinsessaa näin eilen myös pikaisesti, joten nyt on tältä viikolta kummitätsän velvollisuudet hoidettu 🙂 Illalla palaan kommenteihinne ed.postauksiin ja lisäksi käyn laittamassa ne pikkusuolaisten ohjeet sinne viikon takaiseen postaukseen.
Pirteää perjantaita, 
aurinkokin näyttää pilkistelevän hirmuisen sadekuuron jälkeen!

perjantai 31. elokuun 2012

Pieces

Hyvää iltaa, paluu blogistaniaan tapahtuikin jo tänään 🙂

Vihdosta viimein kiire on hellittänyt ja nyt ei ole muuta kuin aikaa. Seuraavan kerran työpaikka kutsuu ensi vuoden puolella. Neljä kuukautta tuntuu pitkältä ajalta, mutta uskon että se menee ohi silmänräpäyksessä. Päällimmäisenä tehtävänä on opettaa pieni ekaluokkalainen koulunalkuun, mutta heti toisena tärkeänä tehtävänä on kiireiden ruuhkavuosien jättämien ”ruhjeiden” häivyttäminen ja panostaminen omaan hyvinvointiin. Ja toki sitä kautta siihen, että jaksaa taas pakertaa töissä pitkän kevään. Joten paljon liikuntaa, rauhoittumista, sisustamista, kotoilua ts downshiftausta ja perheen parissa oleilemista tiedossa! Ja bloggailua 🙂
Viime aikoina olen tehnyt asustelöytöjä Piecesiltä. Pari ihanaa huivia, laukkuja ja nyt tämän avainkorun. Hinta näissä on kohdillaan, joten ei paljoa kirpaise (paitsi ehkä se yksi konjakinruskea yliolanlaukku, josta unohdin katsoa hinnan ja kassalla tuli pikkuinen yllätys…noh, nahkalaukkuhan on ikuinen ;)!

koru Pieces, paita Mango
Ihanan rentouttavaa viikonloppua sinulle,
mä kömmin nyt sohvalle viltin alle kera pirskahtelevan juoman 



keskiviikko 08. elokuun 2012

Biker boots

Moikka,

omistin kerran täydelliset  b i k e r   b o o t s i t. Harmittaa, että vuosien saatossa ne ovat kadonneet jonnekin. Olisivat kyllä olleet ikuiset. Joten saahan sitä haaveilla uusista? 🙂
Polyvoren kollaasissani olevat Jimmy Choot ovat ehkä hivenen liian suuri rasite lompakolle. Mutta niiin ihanat! Täydelliset! Brandoksen valikoimistakin löytyi tosin ihan kivoja, lompakkoystävällisempiä, bootseja. Täytyy mennä ajan kanssa sinne vielä katsomaan. 
kuva: Pinterest
Edit: Tässä Brandoksen varteenotettavat vaihtoehdot…mä lämpesin noille alimmaisillekin ihan täysillä:

Keskiviikkoterkuin,


lauantai 21. heinäkuun 2012

Updated classic / casual style

Moikka,

ihanan aurinkoiset pari päivää Korkeasaaressa ja Lintsillä takana! Ja kotona odotti uusi HM:n kuvasto. (sateiden lisäksi) En tiedä olenko vaikea asiakas vai mitä, mutta muhun ei nyt iskenyt ollenkaan nämä punaiset ja sen variaatiot syksyksi. Koralli kavereineen kuului jo alkukesääni, joten odotan, että saan sen pakattua laatikoihin ensi kesää odottamaan. Muutenkin huomasin, että tänä syksynä mua kiehtoo mukavuudenhaluisuus. 
Ja tieto siitä, että tämä syksy tulee olemaan erilainen (mikäli hartain toiveeni toteutuu ja saan viettää neljä kuukautta kotona pullantuoksuisena äitinä pientä ekaluokkalaista kouluun vieden ja tuoden ) kuin aiemmat, poissulki kaikki jakkupuvut, suorat housut yms. ostoslistaltani. 
Kokosin HM:n sivuilla kaksi kollaasia, joilla pärjään jo pitkälle. Sinistä, beigeä, valkoista. Tuttua ja turvallista ♡ 


Voisi kuvitella, että näin kylmän ja sateisen kesän jälkeen ei haaveilisi syksystä. Mutta mä haaveilen kynttilöistä, takkatulesta, sateenropinasta ja kaduille tippuvista lehdistä. Syksyssä on sitä jotain. 

Mukavaa lauantaita 

PS. lupaamani vuohenjuustotartelettien ohje seuraa kyllä myöhemmin viikonloppuna. 
Viimeistään huomenna 🙂