keskiviikko 14. lokakuun 2015

Liian lempeä työnantaja?

MOIKKAMOI!

Vitsit, en itse ole lainkaan kahden postauksen per päivä kannalla (sillä eihän kukaan niitä ehdi lukea), mutta nyt oli vain pakko tulla päivittämään blogi toistamiseen tänään. Koska oli asiaa. Painavaa sellaista 😉 Aamulehden toimittaja soitti veljelleni maanantaina, että sopisiko tulla tekemään juttua yritysten paikallisesta sopimisesta. No tottakai meille tuo sopi ja eilen toimittajan ja kuvaajan kanssa rupateltiin mukava tovi. Huomennahan, torstaina, saamme kuulla hallituksen mietteitä paikallisen sopimisen uudistuksista hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotan!

IMG_6334No sen kummemmin politiikkaan kajoamatta täytyy sanoa, että meillä tuo paikallinen sopiminen on ollut käytössä koko yrityksen elinkaaren ajan. Siihen ovat sitoutuneet niin työntekijät kuin työantajaosapuolikin. Näin jälkimmäiseen kuuluvana pidän tärkeänä sitä, että yrityksillä on myös mahdollisuuksia tilanteensa ja tarpeidensa mukaan sopia esimerkiksi lomarahojen ottamisesta vapaina. Meillä on ollut periaate, että kaikki ne, ketkä haluavat lomarahat vapaana ottaa ovat siihen oikeutettuja. Pääasia, että hommat saadaan tehtyä. Lisäksi peräänkuulutan joustavuutta työnantajaosapuolen puolelta muutenkin. Toki hiljaisina aikoina kukin osakkeenomistaja miettii sitä, miten saada tulosta viivan alle. Lomauttaminen, sehän on yleensä se helpoin vaihtoehto. Ja irtisanomiseen verrattuna kuitenkin lempeä vaihtoehto. Mutta mites tuo työhyvinvointi jatkuvan lomautusuhan alla? Toki ymmärrän, että ihan viimeinen oljenkorsi ennen konkurssiin joutumista voisi olla lomautus. Yrityksiä tähän maahan tarvitaan. Mutta sitä ennen tulisi kokeilla kaikki muut keinot pitää yrityksen pää veden pinnan yläpuolella.

Ehkä yksi fiksuimmista strategisista päätöksistämme on ollut se, että lomautuksiin ei lähdetä. Jos on tarvetta ollut hiljaisina aikoina lomautuksille, niin se olemme me osakkeenomistajat, jotka olemme olleet palkattomilla. Uskomme vakaasti, että se on pidemmän päälle haitallista työhyvinvoinnin kannalta olla syksyisin hiljaisina aikoina lomauttamassa henkilökuntaa. Meillä on pieni organisaatio; 12 henkilöä, joten eipä tuosta juuri ole ketä lomauttaakaan. Lisäksi meillä on ihan älyttömän hyvä yhteishenki ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Lomauttamiset ja edes lomauttamisuhka voisivat helposti murentaa tuon kunnioituksen. Aina sitä kuitenkin uskoo, että hiljaisten aikojen jälkeen tulee taas kiire. Vielä kertaakaan tuo usko ei ole horjunut. Vaikka tässä nyt kirjoitankin työnantaja- ja työntekijäpuolesta, niin päivittäisessä työelämässä sitä ei näy. Jokainen ihmisenä on samalla viivalla. Ja kaikki ovat tarvittaessa valmiita joustamaan. Kiitollinen saa olla!
IMG_6390

Yllä oleva kuva on tämän päivän Aamulehdestä. Vasemmalla veljeni ja oikealla Ari. Ari on muuten se meidän runonikkari, joka kirjoitti sen mun 40-vuotisrunonkin 🙂 Arin kanssa ollaan oltu jo edellisessä työpaikassa työkavereita ja nyt jatketaan. Mun mielestä tuo kuva kertoo kaiken. Ilon kautta. Se on meidän motto tuolla päivätyössä. Se on mun mottoni myös tämän rakkaan sivutyönikin suhteen.

Niin, voiko työnantaja olla liian lempeä? Onko se väärin antaa työntekijöille pari kolme palkallista lomapäivää jouluna, jotta he saavat viettää aikaa perheidensä kanssa? Onko se väärin käskeä kipeä työntekijä kotiin lepäämään, vaikka hommat kaatuu omaan niskaan? Onko se väärin lähteä aina silloin tällöin tuulettumaan koko porukan voimin niin, että yhdessä päätetään mitä tehdään ja minne mennään? Onko se väärin, jos halutaan viettää koko ilta yhdessä ja kasvattaa yhteishenkeä vielä entisestään? Ei ole, on vastaukseni kaikkiin. Henkilöstö on se yrityksen tärkein voimavara.

Henkilöstöasiat ovat pääasiassa kontollani, vaikka enemmän keskitynkin talousjuttuihin ja päivittäisen tilausrumban pyörittämiseen. Olen ollut myös ulkopuolisilla töissä ja tiedän, miten jossain työpaikoissa johtoporrasta pelätään ja haukutaan selän takana. Uskon, että osaltaan tuo johtoporras on saanut tämän itse aikaan. Saanut omilla toimillaan rakennettua kuilun itsensä ja muiden välille. Ei näin. Kukaan meistä ei ole alempiarvoinen kuin toinen. Toki tiukan paikan tullen meilläkin hierarkia toimii ja tiedämme, kuka sanoo sen viimeisen sanan. Mutta ihan turha sitä on tuoda esiin ja korostaa päivittäisessä toiminnassa.

Nyt on pakko lopettaa, vaikka juttua tulisi aiheen tiimoilta vaikka kuinka. Vähän erilaista juttua ruoka- ja sisustusaiheiden väliin. Ilo on olla lifestyle-bloggaaja, tuo kun sallii aiheiden käsittelyn laidasta laitaan 🙂 Onko siellä muita lempeitä työnantajia? Täten haastan kaikki työnantajat katsomaan hieman omaa toimintaansa ja miettimään sitä, että olisiko kuitenkin mahdollista lisätä sitä kilpailukykyä panostamalla ensin yrityksen sisäisesti henkilöstön hyvinvointiin. Sen sijaan, että leikkaisi palkkoja tai vahtisi silmä kovana kellokorttikoneen vieressä mahdollisia myöhästyjiä. Hei, kiitos ihan hurjan paljon viesteistänne ja sähköposteistanne artikkelin tiimoilta. Ne ovat vahvistaneet käsitystäni, että oikeilla linjoilla ollaan rakentamassa tätä yhteiskuntaa kohti valoisampaa tulevaisuutta. Askel kerrallaan. Inhimillisesti.

Ilon kautta, tässäkin asiassa 

allePS. ihan selvennyksenä; ei tämä yrittäminen aina ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta raskaasti tappiolliset alkuvuodet on nyt saatu kunnialla kuitattua. Kiitos tuon upean työtiimin 🙂


sunnuntai 26. heinäkuun 2015

Kun asiat eivät mene putkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEISSULIVEISSULI!

Pitkästä aikaa 🙂 Tai no, eihän tuosta nyt tunnu niin pitkä aika olevan, mutta kieltämättä siitä, kun tein viimeisimmän postauksen Köpiksestä tuntuu olevan iäisyys. Instagram seuraajat tietävätkin pieniä paloja meidän kotimatkaseikkailusta, mutta valotetaanpas asiaa hieman täälläkin. Joskus asiat eivät vain mene putkeen. Huumorilla niistäkin selviää!

Kaikki alkoi Kööpenhaminan kentällä, kun boardingin yhteydessä meille annettiin uudet istumapaikat. Olimme tehneet check in hommelit jo etukäteen ja varanneet vierekkäiset paikat. Mies kysyi virkailijalta, että ”Are we still sitting together?” Juujuu, ilman muuta. Koneeseen siitä vain. Hurry up. Koneeseen putkea pitkin kävellessämme huomasimme, että istuimme ihan eri puolilla konetta. Kaksi paikkaa oli vierekkäin ja toiset kaksi sitten ihan missä sattui. Kysyimme lentoemänniltä, että kuuluuko meidän oikeasti laittaa lapset istumaan vierekkäin vieraan, samaa kieltä puhumattoman ihmisen viereen ja itse nauttia tyytyväisinä lennosta noin 10 ja 20 rivin päässä. Juu, asialle ei katsokaas voi mitään, kun edellinen lento oli peruttu ja sen matkustajat laitettu meidän lennolle. Ah so, ei muuta kuin menoksi. Onneksi lapsilla oli sen verran tsemppihenkeä, että suostuivat menemään kaksin istumaan. Juuri ennen nousua lentoemäntä puhutti lasten vieressä olevan miehen vaihtamaan paikkoja mieheni kanssa. Jes!

Tukholmassa meillä piti olla nopea vaihto ja juoksimme portille huomataksemme, että kone on puoli tuntia myöhässä. Huh, ehtii siis hengähtää. Puolen tunnin jälkeen portilla kuulutettiin, että ”There’s a crew member missing and we are trying to get a new one”. Tuumattiin, että ihan hyvä, päästään mökille yöksi, sillä tottahan toki tälläkin lentoyhtiöllä on cabin crewta valmiudessa tällaisia tilanteita varten. Sitten sanottiin, että vartin päästä saadaan lisäinfoa. Ei tarvitse odotella portilla, voitte mennä muualle. Tarkistakaa valotaululta tilanne. Tässä vaiheessa alkoi hälytyskellot soida, että kuinka he voivat muka tietää, että vartin päästä ollaan viisaampia. Noh, mehän tarkistettiin valotaululta tilanne ja se vilkutti punaisella ”cancelled” lennon kohdalla. Hah, onneksi oltiin juurikin ko. lentoyhtiön service deskin edessä, joten ei muuta kuin kyselemään, että mitäs nyt.

Siellä oli siis pelattu aikaa tuolla puolella tunnilla ja vartilla. Saatu meille kaikille valmiiksi voucherit sun muut. Henkilöstövajetta tuskin oli. Veikkaanpa, että lento peruttiin sen takia, että Tampereelta ei olisi ollut kovin montaa matkustajaa tulossa Tukholmaan perjantai-iltana myöhään. Tyhjää konetta tuskin olisi kannattanut lentää. Meidät liitettiin puolityhjään seuraavan aamun lentoon. Mies palvelutiskin takana kirkkain silmin sanoi, että ei hätää, saatte yhden ylimääräisen reissuyön ja huomenna lennon Tampereelle. Käykää hakemassa laukut hihnalta ja voucherit alakerran palvelutiskiltä. Alakerran palvelutiskillä nainen kertoi meille hotellin lentokentän läheltä, jonne voimme majoittautua ja antoi voucherit. Saatte sitten syödä hyvin hotellissa meidän piikkiin. Great, ajattelimme. Mikäs tässä…

Kunnes hotellissa kävi ilmi, että nuo voucherit eivät heillä käy. Voucherit kävivät ainoastaan lentokentän ravintoloissa. Tuskanhiki nro 1. Kello oli perjantai-iltana jo sen verran, että lapset alkoivat väsymään. Ei muuta kuin laukut hotellihuoneeseen ja bussi takaisin lentokentälle. Onneksi löydettiin ravintola, joka oli auki! Ravintolasta takaisin bussille mennessäni ihmettelin miehelle, että onpas kyllä kumma, että lauantaiaamuna ei näyttäisi olevan lentoja Tampereelle. Kävimme lentoyhtiön lipputiskillä, joka oli juuri sulkeutumassa, kysymässä asiaa. Juu, seuraava lento Tampereelle on sunnuntai-iltana. Wtf?! Tuskanhiki nro 2. Tuolloin tajusimme, että meidät lennätetään Helsinkiin ja siitä bussilla Tampereelle. Näinhän se sitten menikin.

Just, kun olimme ottaneet lennot sen takia Tampereelta, että säästämme tuon pari tuntia siirtymisaikaa Helsingistä Tampereelle. Eniten harmitti se, että olimme odottaneet pääsyä mökille jo perjantai-iltana. Nyt tuntui, että liki vuorokauden odottelu on tuskaa. Mutta, niin vain sitä sai skarpattua ja ajateltua asian niin, että näitähän sattuu. Ei ole eka kerta (eikä varmastikaan vika), kun Tukholmaan jäädään yöksi. Tästä lähtien tietää, että ei kannata laskea noiden myöhäisiltojen lentojen varaan Tampereelle. Ehkä ajaa sen pari tuntia Helsinkiin kuitenkin. Ja ehkä seuraavan kerran valitsemme taas ne sinivalkoiset siivet, jotka tuovat illaksi kotiin 

Eilen illalla nautittiin mökkioloista seikkailujen jälkeen vielä vahvemmin. Ongittiin tyynessä kesäillassa ja nautittiin. Musta tuntuu, että olen kerrankin saanut lentokentistä vähäksi aikaa tarpeekseni 😉 Palataan Kööpenhaminan rientoihin vielä tulevalla viikolla. Se olis muuten vika lomaviikko. Jokaiselle päivälle on jotakin, joten ihan laakereillaan ei ehdi levätä!

SULOISTA SUNNUNTAITA,

alle

PS. jos ette ole vielä osallistuneet tuohon lukijatutkimukseen, niin käykäähän kipin kapin osallistumassa täällä!

 


torstai 02. huhtikuun 2015

Onnellisuuspostaus ♥

HEIPPAHEI IHANAT!

ja ihanaa ”iidastorstaita” 😀 Meillä lapset keskustelivat tässä yksi päivä keskenänsä ja kuuntelin hymy huulilla, kun toinen kysyi, että miksiköhän sen päivän nimi on ”iidastorstai”. Toinen vanhempana vastasi hieman tuhahtaen, ”No ei se mikään iidastorstai ole vaan kiidastorstai”. Lapset  Munhan piti tänään kirjoittaa teille syvällisiä. Aiheesta, jota olen pitkään mielessäni pähkäillyt. Johon haluaisin teiltä myös toisenlaista näkökulmaa. Meistä nykyajan ihmisista. Pullamössösukupolvesta. Mutta hei, nyt on niin kevyt ja kiva olla, että ei mitään tuollaisia jaksa, eihän? 🙂 Joten ajattelin tehdä perinteisen siirappia ja hunajaa -postauksen. Niistä elämän ihanista asioista. Pienistä jutuista, jotka nyt kasaantuvat isoksi onnentunteeksi tuolla jossain sisällä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– heräsin yöllä siihen, kun pienempi kullannuppu kömpi meidän väliin nukkumaan. Tätä tapahtuu nykyään ihan liian harvoin. Olinkin unohtanut jo sen, kuinka ihanalta tuntuu tuntea pikkuruinen käsi kaulalla ja pehmeä poski vasten omaa poskeani. Samalla tyynyllä. Siinä yön hämyssä tuijottelin nukkuvaa lasta ja mietin, että voiko kauniimpaa näkyä olla? 

– suurta rakkautta tunsin aamulla katsellessani, kun nuo juuri vasta vaippaikäiset tyttäremme laittautuivat kouluun. Toinen leopardihaaremipöksyissään ja toinen printtihaalarissaan. Yläponnaria väkertäen. Hampurilaiskorvikset korvissa killuen. Tanssiaskeleita tapaillen. Eteisen peilin edessä. Mihin tämä aika on kiitänyt?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– aamukahvi maistui taivaalliselle ja sen seurana luin loppuun Thaimaan hotellin kirjastosta lainaamani kirjan. Totta tosiaan on ollut niin kiire, että lukemiselle ei ole löytynyt aikaa. Ei ole ehtinyt rauhoittua sohvannurkkaan.

– liittyen tuohon kirjan loppuun lukemiseen; saan tänään jatkaa ennen reissua kesken jäänyttä kirjaston kirjaa, jota olen uusinut nyt pari kertaa. Ihan tolkuttoman koukussa olen noihin Carlos Ruiz Zafonin kirjoihin. Kerronta on erilaista ja kiehtovaa. Ne todellakin vievät mukanaan ja poikkeavat massasta. Suosittelen!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– kerrankin se, että ei ole mitään pakollista ohjelmaan neljään päivään, tuntuu perin huojentavalta. Saa mennä fiiliksen mukaan. Huomenna veljen perhe tulee katsomaan jääkiekkopeliä ja ennen sitä haemme siipiä. Sitä perinteistä tamperelaista settiä. Pelin jälkeen mää ja tapparan mies laitamme lapset nukkumaan ja katsomme leffan. Sunnuntaina pääsemmekin valmiiseen pöytään syömään anoppilaan. Niin paljon kuin rakastankin ruoanlaittoa on valmiiseen ruokapöytään istuminen vallan ihanaa!

– pitkään olen haaveillut citylenkkareista ja silloin pari viikkoa sitten, kun menimme sellaisia ostamaan, löysimme täydelliset kaupunkilenkkarit miehelle. Emme minulle. Mutta tänään repäisin ja tilasin Niken Rosherunit netistä. Heräteostoksena myös yhdet varsilenkkarit. Alkuvuoden kun on ollut ostoslakossa, niin ostaminen tuntui hyvältä. Varsinkin, kun nuo tulevat todellakin tarpeeseen. Mun Addun kolmeraitatennarit on jo niin kulahtaneet, että ne eivät enää oikein citylenkkareista mene.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– töiden osalta things to do -lista näyttää siltä, että saan sen taltutettua ennen pääsiäistä. Kerrankin olen tehnyt ne kenkuimmat asiat pois alta ensin ja sitten jättänyt ne iiseimmät listan häntäpäähän.

– sain ihan mielettömän kivan, mutta haasteellisen leivontaidiksen, enkä malta odottaa että tänään pääsen töistä kotiin keittiöpuuhiin. Pakko kokeilla VIP Master Chefissäkin tällä viikolla nähtyjä Éclair-leivoksia. Pikkuisen pääsiäseen sopivaa täytettä sisään, niin uskonpa että iltapala on sitä myöten taputeltu ja tänäkin iltana mennään hyvillä mielin nukkumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika usein sitä odotetaan niitä isoja asioita tuomaan onnea. Mutta ehei, ne on ne pikkujutut, jotka ratkaisee. Ihan turha istua kököttää ja odottaa lottovoittoa. FYI: sitä ei tule. Tai voi olla, että tuleekin, mutta ei kannata laskea sen varaan. Ettei sitten pety 🙂 Muistetaan nauttia niitä pienistä jutuista. Hassuista hetkistä. Hymystä. Hyvästä biisistä autoradiossa. Ruoasta, joka hivelee makuhermoja. Viinistä, joka lämmittää mukavasti. Juoksulenkkarista, joka rullaa kuin itsestään. Niistä öistä, kun saadaan nukkua. Niistä aamuista, kun herätään…Tähän on pakko lopettaa sillä taisin itsekin juuri taas tajuta sen, että kaiken a ja ö taitaa olla se, että lakkaa ottamasta mitään itsestään selvyytenä. Elää hetkessä ja nauttii elämästä!

Katsotaan, miten pääsäisen aikaan blogi päivittyy. Voi olla, että pidän pikkuista blogilomaa. Tai sitten voi olla, että postauksia tulee normaaliin tahtiin. Jos on hyvä pössis, niin silloin avataan kone ja suolletaan tekstiä pihalle. Muuten vaietaan. Niinhän se menee  🙂

IHANAA PÄÄSIÄISEN AIKAA ♥

alle

PS. ai niin, kuvissa eilen tyttyöjen kanssa nauttimamme suklaakaakao. Sulatimme mikrossa marenkimokkapaloista ylijäänyttä 80% suklaata. Laitoimme sen lusikkaan, koristelimme pääsiäismunalla. Päälle raastoimme hieman makeutukseksi valkosuklaata. Pakkasessa nuo kovettuivat vartissa. Kuumaa maitoa ja suklaalusikka sulamaan. Nam!