perjantai 08. helmikuun 2019

When life gives you lemons, stay in the kitchen!

MOIKKAMOI!

Tänään aamupäivällä linnoittauduin keittiöön kokkailemaan erästä yhteistyötä varten ja olo rentoutui välittömästi tarvittavat aineet keittiön tasolle levitettyäni. Kun veitsi osui leikkuulautaan ja thaibasilikan tuoksu valtasi keittiön huomasin hyräileväni Backstreet Boysia. Minä, joka en ole koskaan liiemmin kuulunut ko. bändin faneihin 😀

Siinä ruoanlaiton ohessa aloin miettimään, että milloin itse asiassa aloin rakastamaan ruoanlaittoa ja leivontaa. Mikä oli se sysäys, joka ajoi mut aikoinaan keittiöön. Ajatukset palasivat vuoteen 2001 ja siihen yhteen perjantain ja lauantain väliseen aamuyöhön. Olin herännyt kahden jälkeen yöllä miettimään työjuttuja. Iskän perustaman maalitehtaan alasajaminen tuolloin juuri koulun penkistä valmistuneelle oli isompi taakka kuin olin ajatellutkaan. Henkisesti, mutta myös sen suhteen, että epävarmuus omista taidoista oli koko ajan läsnä.

Iso tehdasrakennus ja toimisto tuntuivat päivä toisensa jälkeen kolkoilta, sillä tuttua puheensorinaa ei kuulunut. Tuttuja hymyileviä kasvoja ei enää näkynyt. Lisäkseni töissä oli enää tuotantopäällikkö, joka ajoi tuotannon puolta alas. Omalla kontollani oli toimiston ja sen töiden alasajaminen. Ennen tuota perjantain ja lauantain välistä yötä olin maannut kotona kaksi viikkoa sairauslomalla keuhkokuumeessa. Ja potenut niin huonoa omatuntoa siitä, että yrityksen alasajamisen aikataulu sakkaa minun takia. Mitä se uusi työnantajani, Suomen suurimman maalitehtaan toimitusjohtajakin tästä ajattelee, ajattelin. Tietämättä vielä silloin, että jälkeenpäin tulisin saamaan ansioluettelooni arvokkaan työkokemuksen kiitettävillä arvosteluilla.

Tuolloin yön pimeinä tunteina aloin tuntea paniikkia. Nousin sängystä ylös ja hiivin keittiöön. Huomasin ottavani leivontatarpeita työtasolle ja eikä aikaakaan, kun uunista tuli toscakakun tuoksu. Siinä samalla, kun istuin aamuyön sarastaessa kahvikuppini kanssa keittiön pöydän ääreen ja katsoin taivaanrantaa, josta aurinko alkoi pikkuhiljaa nousemaan, tunsin yhtäkkiä mielettömän levollisuuden tunteen. Sellaisen, kaikki kyllä järjestyy -tunteen.

Toscakakku maistui aivan äidin tekemälle eli olin onnistunut siinä täydellisesti. Hipsin takaisin vällyjen alle ja nukuin puoleenpäivään.

Tuosta se lähti; rakkauteni siihen euforiseen tunteeseen, jonka saavutan keittiössä. Siihen, joka ajaa mut kerta toisensa jälkeen keittiöön. Keittiössä vietetty aika tuo iloa elämään, mutta se myös lohduttaa, kun on sen aika. Muutaman vuoden jälkeen tuosta kohtalokkaasta ”rakastuin mä keittiöelämään” yöstäni muistan, että saimme suru-uutisen töihin ja rakas Oriveden mummuni oli kuollut. Sinä iltana keittelin keittiössä miehelleni ja minulle helmipuuroa iltapalaksi. Helmi-mummun muistolle. Vaikka suru oli sanoinkuvaamaton, niin puuroa hämmentäessäni tunsin lohtua.

Rentoudutteko te keittiössä? Tiedän, että kaikki eivät ole keittiöihmisiä. Monelle keittiössä hääräileminen on kiireen tai taitojen puutteen takia vastenmielistä. Kehoittaisin kuitenkin kokeilemaan, millaista kokkailu parhammillaan on. Antamaan sille mahdollisuuden. Aloittamaan silloin, kun on aikaa tarpeeksi. Ottamaan mieluisan reseptin esiin ja ylittämään itsensä. Olematta vaatimatta liikoja. Niin kuin monet taidot, niin myös kokkaustaidot kehittyvät mitä enemmän siellä keittiössä viettää aikaa.

Vaikka tämä bloggaaminen on itselleni työtä, niin ei se näinä päivinä varsinkaan kuulkaas työltä tunnu. Vai kuinka monessa muussa työssä voi kehittää jonglööraustaitojaan limeillä sillä aikaa, kun tofut paistuvat pannulla? 😉 Muistakaahan taas nauttia tulevasta viikonlopusta, viettää aikaa siellä teidän happy placessa. Olkoon se sitten keittiö tai joku muu. Me suunnataan huomenna kohti pääkaupunkiseutua ja voipi olla, että tämä vanha heppatyttö pääsee vähän hepostelemaankin 

IHANAA VIIKONLOPPUA!

 


torstai 07. helmikuun 2019

Ryhtiliike; turhien kulujen karsinta

HEIPSANSAA!

Mulla olisi yksi kyssäri; miksei tammikuu voi olla useammin vuodessa? Sanotaanko vaikka joka toinen kuukausi? ;D Mikä siinä onkaan, että tuo yksi kuukausi saa ihmiset, minut mukaanlukien, sankoin joukoin muuttamaan elintapojaan? Ruokailujaan, kulutustottumuksiaan ja liikuntamieltymyksiään. Ja hei, tämä on pelkästään positiivinen asia. Eräänä tammikuun päivänä kaivoin laukkuni pohjalta laskupinon ja taivastelin asiaa veljen vaimolle. Miksen voi laittaa laskuja maksuun eräpäivälle heti kun lasku saapuu? Miksi jemmaan laskuja avaamattomana kirjekuorissaan jopa kuukauden ajan laukussani ennen kuin maksan ne? Vain huomatakseni, että osasta on jopa saattanut tulla huomautuslasku.

No, sain kuin sainkin laskusavotan hoidettua ja illuusiot pankkitilillä makaavasta matkakassasta romuttuivat nanosekunnissa. Mutta se, mihin kiinnitin huomioni oli laskujen sisältö. 19 laskusta kuusi oli aikakausi/ruoka/sisustuslehtilaskuja. Rakastan ruokalehtiä, siitä ei pääse minnekään. Rakastan myös paria hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvää lehteä, jotka nekin minulle tulee kotiin kannettuna. Myös sitä joka torstai ilmestyvää naistenlehteä, joka on oikeastaan yksi niitä aikakausilehtiä, joita nautin lukea kannesta kanteen. Joka osuu omaan ikäluokkaani hyvin aihepiiriltään.

Ne muutamat sisustuslehdet, jotka minulle myös tulee kotiovelle asti ovat ihania. Sellaisia leppoisien lauantaiaamujen sulostuttajia, kun kahvikupin kanssa käperryn sohvannurkkaan. Ainut huono puoli tässä vain on se, että kun tuollainen leppoisa lauantaihetki koittaa, en jaksa juurikaan avata lehtiä, sillä olen saanut sisustusinspiraatiota viikon varrella blogeista ihan tarpeeksi. Ja varsinkin kun tuo yksi sisustuslehti on sellainen omaan makuuni vähän ehkä liian maalaisromanttinen. Joka tulee vieläkin äitini nimellä tähän samaan vanhaan osoitteeseen, mutta jonka laskun olen mieluummin maksanut kuin nähnyt vaivan perua lehden. Laiskuuden multihuipentuma!

Turhien kulujen karsinta lähti todenteolla käyntiin, kun irtisanoin kaikki minulle tulevat aikakausilehdet päättymään kuluvien laskutusjaksojen jälkeen. Tiedättehän tekin, että kun lehdistä on tosi hyviä tutustumistarjouksia (niistä kaupanpäällisistä puhumattakaan!), niin liki aina niissä on se jippo, että ne jatkuvat sen jälkeen normihintaisina. Ellei muista tilausta peruuttaa. Ks. edellisen kappaleen kaksi viimeistä virkettä. Jep, minulle jolle lehden peruminen on työläämpää kuin kännykän sovelluksella laskun viivakoodin lukeminen ovat lehtitilaukset ehdoton nounou.

Summa, jonka säästän vuodessa lehtitilausten lopettamisen ansiosta on huikeat 817 euroa! Miettikää; tuolla saa jo 1,5 kuukauden ruoat meidän nelihenkiseen perheeseen. Vaikka olen hyvin toimeentuleva (kiitos kahden työni) eikä opiskeluaikojen jälkeen ole juuri tarvinnut penniä venyttää, niin silti huomaan, että viimeisten parin vuoden aikana minulla on (luojan kiitos, vihdosta viimein) jostain sielujen sopukoista kummunnut esiin äiskältä ja iskältä perityt piheysgeenit.

Tämä kulujen karsinta ja säästämisvimma on vähän samanlainen noidankehä kuin tuo terveellisesti syöminen ja liikkuminenkin; se ruokkii itse itseään. Olin niin ylpeä itsestäni, että sain aikaiseksi peruttua nuo lehtitilaukseni. Aivot alkoivat samantien raksuttaa muita kuluja, joista olisi mahdollisuus karsia. Ulkonasyömisestä ja ulkonakahvittelusta nyt ainakin. Mutta missä menee raja? Jos on mahdollisuus käydä sillon tällöin ulkona syömässä ja siitä nauttii, niin miksi karsisin siitä. Tai mikä on se vaihtoehtoinen sijoituskohde?

Kerroinkin taannoin, että haluaisin alkaa laittamaan rahaa säästöön sijoitusten muodossa. Ollaan menossa perjantaina pankkiin kirjoittamaan eräitä papereita alle, joten samalla taidan vähän konsultoida tuota meidän henkilökohtaista pankkineuvojaa, että miten lähteä liikkeelle. Onko se rahastot vai mikä, sillä ei ole väliä. Pääasia että säästyy. Puskurirahasto on hyvä olla olemassa!

Veljen kehotuksesta menin lataamaan puhelimeeni Nordea Wallet -sovelluksen…oletteko testanneet? Tuolta siis näkee paljonko on kuluttanut tililtä ja maksanut kortilla (tai tileiltä ja korteilta) yhteensä. Aihealueittain. Meinasin lentää persiilleni. Sitä kun aina ajattelee, että housujen taskuissa on reikiä ja rahat hupenevat niistä, niin voin sanoa, että meitsillä on ollut vähän isommat reiät viime syksynä. Ja varsinkin joulukuussa. Onneksi tammikuun kulutus oli vain 37% joulukuusta. Helmikuun tavoite on vielä tuostakin matalampi. Joskus pidin exceliä tuloista ja menoista, mutta tuo appi toimii loistavasti, kun tietää, paljon suurin piirtein on nettotulot kuussa. Siitä se on helppo ynnätä, että kuinka paljon jää. Vai tuliko alijäämää.

Mistä te karsitte? Mä karsin nyt ainakin noista lehdistä. Vaatteita en myöskään tänä vuonna osta muuta kuin pakon edessä. Vaatekaapin siivous paljasti monta kivaa käyttökelpoista vaatetta. Enkä mitään turhaa sisustuskrääsää. Vanhoja ruukkuja, maljakkoja ja kynttilänjalkoja voisi taas kaivella naftaliinistä esiin.  On toki paljon asioita, mistä en suostu karsimaan. Kuten leikkokukat, kynttilät ja Tobyn turkinhoitoaineet. Ihonhoitotuotteet ja meikit. Ne on sellaisia pieniä luksuksia, jotka nostavat huikeasti elämänlaatua. Ilman, että tekevät suurta lovea lompakkoon.

Siitä on aikaa, kun viimeksi tein kunnollisen ryhtiliikkeen kulujen karsinnassa. Mutta siinä rytäkässä, kun lähti hiuspidennykset, ripsiräpsyttimet ja geelikynnet, säästin reilun pari tonnia vuodessa. Laitoinko sen säästöön? En, vaan ihmettelen että minne se meni. Joten nyt olisi hyvä aika miettiä konkreettisesti säästämistä. Eli kulujen karsimista niin, että säästetty summa menee oikeasti säästöön. Eikä johonkin muuhun. Ikä on tehnyt tehtävänsä, musta on tullut huomattavasi vastuullisempi rahankäyttäjä ja tuntuu, että tällä iällä ei paikkaa mahdollisia tyhjiöitä elämässään shoppailemalla. Näinkin on nimittäin joskus tullut tehtyä.

Eli kiitos tammikuulle, tästäkin ryhtiliikkeestä. Mutta kuten todettua niin monta kertaa, niin enemmän on sitten merkitystä niillä muilla 11 kuukaudella. Pyrin siihen, että tämä ryhtiliike on pysyvä. Sellainen loppuelämän projekti!

LUMISIN TORSTAITERKUIN,

 


keskiviikko 06. helmikuun 2019

Olen onnellisimmillani, kun…

…herään aamulla ja ensimmäinen asia, jonka muistan on se, että saan illalla miehen kotiin työreissusta
…pilatesopettaja Minna sanoo tunnin loppuhengittelyjen jälkeen, että voitte pikkuhiljaa avata silmät – takana on euforian täytteinen tunti kehonhallintaa ja -huoltoa
…odotan kuopusta autossa koulun parkkipaikalla ja toinen juoksee hymyssäsuin autoon ja silmät loistaen kertoo koulupäivästä
…keittiön ikkunasta paistaa aurinko niin, että sälekaihtimien varjo muodostaa seinään viivoja
…yöllä havahdun siihen, että Toby lipaisee kerran mua nenän päästä ja käy sykkyrälle ihan kiinni jatkamaan unia
…saan tehtyä lumityöt niin, ettei jää rantuja
…astianpesukone pulputtaa taustalla
…saan sujahtaa suihkun raikkaana puhtaisiin lakanoihin
…Harvey Specter hymyilee Donnalle ”sitä sellaista” hymyä 😀
…herään yöllä ajatellen, että on aamu, mutta herätykseen onkin vielä reilu tunti
…vaatehuoneeni on järjestyksessä ja siellä on tilaa hengittää
…kahvissa maistuu just sopivasti hasselpähkinä
…esikoinen vilkuttaa autosta aamulla koulukavereillensa ennen kuin jää pois kyydistä
…herään tunteeseen, että leukaniveleni eivät ole joikkelissa yöllisistä narskutteluista
…mulla on päivässä edes muutama hetki vain itselleni

Heippatirallaa! Ja hei just niin, tänään on taas yksi niistä päivistä kun onnellisuus pursuaa vähän ylitse. Niin, että sitä tekee mieli jakaa eteenpäin. Tai lähinnä ajatusta siitä, että ei siihen onnellisuuteen tarvita paljoa. Monet kirjoittavat kiitollisuuspäiväkirjaa iltaisin, mutta itselläni on tapana aamulla ennen kuin nousen sängystä muistella niitä elämän kultareunoja. Aloittaa päivä kiitollisena. Onnellisena ja kaikin puolin olooni tyytyväisenä. Päivän mittaan voi tulla lunta tupaan, mutta kun päivän on aloittanut onnellisena, niin ei sitä onnellista olotilaa tuosta vaan hetkautetakaan. 

Näiden pienten onnellisten ajatusten myötä aurinkoiseen keskiviikkoon 

KESKIVIIKKOTERKUIN,


tiistai 05. helmikuun 2019

Viidessä minuutissa valmis arkiruoka

HEIPPAHEI IHANAT!

Vaikka rakastankin siskonmakkarasoppaa, uunilohta ja muita perinteisiä arkiruokia, niin viime aikoina olen ihastunut myös ajatukseen siitä, että arkiruokaa vaihtelemalla saa todellakin arkeen uutta potkua. Aina ei tarvitse edes syödä haarukalla ja veitsellä. Vaan sormin. Sotaten, ihanasti. Suupielistä korianterijugurttia pyyhkien.

Tämän vuoden puolella olen syönyt härkäpapuja enemmän kuin koskaan aiemmin. Härkis -paketti on löytynyt aina jääkaapista. Pahan päivän varalle. Taannoin jääkaappia kaivaessani löysin vain puolikkaan paketin Härkistä. Yhtälailla kuivamuonakaapista löytyy tätä  nykyä aina Risellan korianterilla ja limellä maustettu valmisriisi. Tyhjästä on välillä paha nyhjästä, mutta tiedättekö sen onnistumisen tunteen, kun parilla ruoka-aineella saa aikaan herkullisen arkiruoan? Se on yksi parhaimmista fiiliksistä!

Jääkaapissa oli hieman jo ehtoopuolelle kääntyvä puolikas paketti kreikkalaista jugurttia ja nuupahtanut korianteripuntti. Limekään ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta kaikki nämä yhdessä saivat aikaan supertyytyväistä mutinaa! Aikaa tähän infernaalisen hyvään arkiruokaan kului noin viisi minuuttia.

TÄYTETYT SALAATTINYYTIT
4:lle

120 g Härkistä
1 pss korianterilla ja limellä valmistettua valmisriisiä
200 kreikkalaista jugurttia
puntti tuoretta korianteria
1 lime
chili-limekuivamaustetta
ripaus suolaa
2 rkl vettä
sikurisalaattia, minisalaattia tai ihan mitä vain salaattia

-lisää paistinpannulle vesi, Härkis ja riisi
-anna porista noin kolme minuuttia, välillä sekoittaen
-valmista sillä aikaa korianterijugurtti kreikkalaisesta jugurtista, puolesta puntista korianteria, ripauksesta suolaa ja chili-limekuivamausteesta
-mausta riisihärkäpapuseos puolikkaan limen mehulla, chili-limekuivamausteella ja korianterilla
-tarjoile riisihärkäpapuseos salaatin lehdeltä korianterijugurtin kera

Ja hei, salaatinlehdethän voi aina korvata esimerkiksi tortillalätyillä. Kuten Härkiksenkin voi korvata edellisen päivän broitsulla, uunilohella tai vaikka jaukkarikastikkeella. Jugurttikin voi hyvin olla vaikka turkkilaista tai islantilaista. Pääasia, että se on maustamatonta 🙂 Ruoanlaittamisessa saa mielikuvitus laukata! 

Tähän väliin jatkamaan taas pyykkirumbaa. Niin kuin toivoinkin kokonaisia yöunia viime yölle, niin karvainen potilas oli eri mieltä. Kipulääke sai vatsan sekaisin ja hyöri ja pyöri kuin väkkyrä. Kunnes alkoi voimaan pahoin. Hei, jos jotain positiivista, niin ainakin tulee vaihdettua ne lakanat, jotka piti jo viikonloppuna vaihtaa 🙂 Pumpulipallokin tuntuisi tänään olevan jo ihan oma itsensä 

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 04. helmikuun 2019

Luota vaistoosi!

MAANANTAI-ILTAA IHANAT!

Niin vain piti laittaa teille tänään ihonhoitojuttuja, mutta kun on taas vähän muutakin ajankohtaisempaa, niin ne saavat odottaa. Jälleen kerran sellaista jonka varjossa ihonhoitojutut tuntuvat niin mitättömiltä. Pääasia, että perheenjäsenet on kunnossa. Olen huomannut että niin lasten kuin koirankin kanssa ei voi olla liian varovainen, vaan aina on kannattanut kuunnella sitä ”äidinvaistoa”. Siitä, joka kertoo että kannattaa varata lääkäri. Lasten ollessa pieniä olimme keskustan erään lääkärikeskuksen kanttisasiakkaita. Tuolloin tuli sairauskuluvakuutukset tosiaankin tarpeen. Yhtään hukkareissua ei kuitenkaan tullut tehtyä.

Koiruuden kanssa ei onneksi ole tarvittu niin paljon tuota vakuutusta, mutta hyvä sekin on olla olemassa. Lauantaiaamuna heräsin siihen kun karvainen ystävä läähätti meidän sängyssä. Toinen tassu oli aivan pinkki. Aluksi ajattelin, että siitä vuotaa verta. Tassukarvat olivat tummanpunaiset. Oli yön aikana päässyt lussutamaan tassuaan oikein antoisasti. Isäntäväen nukkuessa samassa sängyssä (en ymmärrä, miten tuo on mahdollista, sillä niin herkkäuninen olen :). Anturat olivat turvonneet niin, että pelkäsin ihon ratkeavan. Iho anturoiden sisäsyrjällä näytti erittäin kipeältä. Käveli jalalla, mutta ei antanut juurikaan tutkia jatkaa.

Konsultaatiosoitto tuohon maailman mahtavimpaan eläinlääkärikeskukseen, kauluri kaulaan ja ell:istä haavasuihketta ja hunajasalvaa. Mustista ja Mirristä kumipintaiset tossut ulkoilua varten. Ainakin siihen kipuiseen jalkaan. Kauluri jälleen kerran aiheutti lamaantumisen. Mutta ilman kauluria ei pystynyt olemaan hetkeäkään; toinen hoiti itse itseään, vaan ei tajunnut sen tekevän enemmän hallaa.

Tänä aamuna peilistä katsoi lievästi sanottuna zombie 😀 Takana on pari valvottua yötä. Hämärästi tuli mieleen lasten vauvavuodet. Katkonaiset yöt ja sen, kun ei voi auttaa kipuista mitenkään. Tassukin kirkui vielä aamulla punaisena ja anturat turvonneena. Aamupäivällä mietin, että kyllähän se siitä ohi menee. Kunnes iltapäivästä mietin, että soitetaan aika lääkäriltä. Akuuttiaika illalle järjestyi, ylimääräisenä potilaana. Kotiin töistä tullessani vastaan tuli karvainen kaveri häntää heiluttaen. Sitä heiluvaa häntää ei ollut pariin päivään näkynyt. Niin onnellinen olin, että meinasin perua lääkäriajan.

Tassukin näytti jo paljon paremmalta, vaikka sitä mieluusti ylhäällä lepuuttikin. Onneksi en perunut, sillä ilman lääkärin lääkkeitä tilanne olisi saattanut mennä jopa pahempaan; tassutulehdus ja sen lisäksi hiivatulehdus tassussa. Tassutulehdus lienee viime torstai-illan peruja, kun olimme pitkällä lenkillä kouluttajan kanssa ja tassu keräsi lumipaakkuja. Anturoitten väli oli vieläkin vereslihalla ja melko kipeän oloinen. Kipulääke tuli tarpeeseen ja kotiin tultuamme toinen nukahti samantien levollisesti. Antibiootti- ja kipulääke jatkuu viikon, hiivatulehdukseen saimme shampoota.

Ehkä ensi yönä saamme taas kunnon yöunet? Tarinan opetus; luota vaistoosi.  Sen on näiden vuosien aikana oppinut. Oli kyse sitten mistä tahansa asiasta. Ei välttämättä lasten tai koiran sairastelusta, vaan kaikesta muustakin. Se oma ”gut feeling” kun yleensä tuppaa olemaan oikeassa ♥ 

Huomenna sitten levännein (toivotaan näin…) ja virkein jutuin liikenteessä. Joko niitä ihonhoitojuttuja tai sitten ollaan arkiruoan parissa. Nyt lumitöiden pariin TAAS. Ja sitten aikaisin nukkumaan. Vaisto sanoo, että tänään se tulee tarpeeseen 😉

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. katsokaas muuten kuinka vähän oli lunta pari talvea sitten! Ja miten pieni tuo karvaturri oli.