keskiviikko 27. marraskuun 2019

Parasta viime aikoina

HEIPPAHEI

ja wuhuu, täällä on satanut lunta koko aamun. Sellaista valkoista, joka jää maahan. Joka positiivisesti elämän syrjää katsovan mielestä on ehdottomasti lunta – niiden parin epäilevän mielestä silkkaa räntää 🙂 Yhtä kaikki, valkoinen aina valaisee maiseman.

Viime päivinä on tullut fiilisteltyä. Kietouduttua iltaisin perhekuplaan, keitettyä  glögiä ja puuhailtua keittiössä. Tää on sitä parasta antia, jota marraskuu houkuttelee tekemään. Miettikääs, jos ulkona paistaisi aurinko ja ruoho vihertäisi. Lämpöasteita olisi yli 30. En usko, että itse pystyisin silloin fiilistelemään. Ainakaan tällä tavalla. Mun perisuomalainen sieluni kaipaa tätä aikaa, kun on niin säkkipimeää, ettei eteensä näe. Kun saa ihan surutta tuntea laajalla skaalalla.

Kun saa katsoa ohjelmia ohjelmien perään ja nukahtaa töiden jälkeen sohvalle. Kesken ohjelman. Haluaisin vinkata teille yhden erittäin mielenkiintoisen dokumenttisarjan: Arabia with Levison Wood. Avattiin sunnuntai-iltana telkkari just kun tuosta ohjelmasta oli vartti jäljellä. Etsin käsiini viisiosaisen sarjan Yle Areenasta ja katsoin kahden päivän aikana kaikki viisi jaksoa. Näin esteetikon silmään parasta antia oli kuvaustapa. Kuvauskulmat ja nuo huikeat maisemat. Toisella tapaa parasta antia oli päästä nojatuolimatkalle sinne, minne ei muuten tulisi matkustettua. Ainakaan tällä hetkellä. Huikea dokkari, suosittelen todellakin, mikäli olette yhtään kiinnostuneet näkemään Lähi-Idästä ja Arabian niemimaasta muutakin kuin mitä uutisissa ja somen uutisvirrassa näytetään. Mun travel bucket listalle pääsi Petran kuuluisa rauniokaupunki Jordaniassa!

Parasta aina joulun alla on myös joulun tuoksut. Ne, joita välillä joutuu reseptiä kehitellessään metsästämään. Nyt meillä tuoksuu joulu. Suussakin maistuu joulu. Tarkoituksenani oli leipoa tytöille välipalaksi kaurakeksejä, mutta viime metreillä päätinkin kokeilla jotain itselleni aivan uutta ja korvata kaurahiutaleet mantelijauheella. Lisätä jouluisia mausteita tuomaan makua. Rullata keksit rullalle (niistä ei tullut kauniin pyöreitä ;D) ja sulattaa päälle appelsiiniraakasuklaata. Avot!

Jouluiset keksit

75 g voita
1 dl (luomu)kookossokeria
2 dl mantelijauhoa
neilikkaa
kardemummaa
pomeranssinkuorta
kanelia
chiliä

-sulata voi kattilassa, lisää muut aineet
-anna aineiden sekoittua hyvin ja tarvittaessa lisää voita / mantelijauhoja
-nosta lusikalla nokareita uunipellille ja paista 180 asteessa noin 8-10 minuuttia
-jos haluat tehdä rullia, niin rullaa keksit ennen kuin ne jäähtyvät
-sulata päälle appelsiiniraakasuklaata

Mikä sun elämässä on ollut parasta viime aikoina? Toivottavasti sielläkin on löydetty joulunalusajan ihanuus. Ilman stressiä tai turhia murheita. Asioilla on tapana järjestyä ♥ Nyt vielä yksi keksi pahimpaan lounasnälkään (don’t try this at home) ja koulujuttuja. Tobyn kanssa on kyllä pakko vielä valoisalla päästä lunta ihmettelemään!

MUKAVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


lauantai 23. marraskuun 2019

10 x jouluinen herkku

HEJ PÅ DIG IHANAT!

Eilen illalla töiden jälkeen mies valtasi toisen olkkarisohvan ja mä toisen. Molemmat haukottelivat ja valittivat väsymystään. ”No mitäs jos rykäistäis tänään tuo alakerta kuntoon?” kysyin mieheltä. Ajatellen, että voisi tulla kieltävä vastaus. Kolme tuntia myöhemmin peräkärry oli täynnä kaatopaikkakamaa ja sen seitsemäntoista muuttolaatikkoa purettu. Valokuvat ja astiat säilytettiin ja ne pitää käydä ajan kanssa vielä läpi. Pestiin remppapölyt pois seinistä ja lattiasta ja viritettiin kuntopyörä paikoilleen.

Tälle päivälle tuli yllätten tilaa ja aikaa. Olen tänään miettinyt pikkuisen joulujuttuja (en kuitenkaan hössöttänyt ;)). Käynyt läpi omaa reseptiarkistoani blogista ja miettinyt mitä tarjota herkkutarjottimen lisäksi sukulaisille joulukahvitteluilla. Näiden vuosien aikana blogiin on päätynyt aika monta hyvää herkkua. Ajattelin jakaa teille nyt kymmenen omaa suosikkiani, olkaahan hyvät 🙂

Piparkakkutoffee

1 dl kuohukermaa
1/2 dl vaaleaa siirappia
1/2 dl sokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sekoita kuohukerma, siirappi, taloussokeri ja piparkakkumauste suuressa lasikulhossa. Kuumenna mikroaaltouunissa täydellä teholla (700 W) noin 6 minuuttia. Sekoita ja kuumenna vielä 2 minuuttia täydellä teholla. Kaada seos voidellulle folioarkille. Anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi ja kääri makeiset paperiin.

Luumukiehkurat

lehtitaikinaa
luumumarmeladia
tomusokeria
1 tl piparkakkumaustetta

Sulata lehtitaikinalevyjä parillinen määrä. Kaulitse niitä hieman ohuemmaksi. Levitä puolille määrälle levyistä luumumarmeladia ohuelti. Jätä noin 1 cm reunoilta ilman marmeladia. Ripsottele päälle piparkakkumaustetta. Nosta loput lehtitaikinalevyt kansiksi. Kaulitse kevyesti. Leikkaa pitkittäissuunnassa noin 1 cm levyisiä suiroja. Pyörittele suirot kierteelle. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

Jouluinen marenkikranssi

marenkipohja
3 valkuaista
2 dl sokeria

-vaahdota kovaksi vaahdoksi
-nostele lusikalla noin kananmunankokoisia palleroita ympyrän muotoon leivinpaperille
-paista 100 asteessa noin 1,5-2 tuntia

mascarponevaahto
-250 g mascarponevaahtoa notkistettuna
-1,5 dl kuohukermaa vaahdotettuna
-sekoita em ainekset ja makeuta sokerilla tarvittaessa
-täytä kranssi vasta juuri ennen tarjoilua

päälle
jäisiä puolukoita ja mustaherukoita
kinuskikastiketta
tomusokeria

Jouluinen banaanileipä

3 ylikypsää banaania
150 gr voita sulatettuna
2 kananmunaa
3 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 rkl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa
puoli purkkia kermaviiliä

-sekoita voisula ja sokerit sekaisin, lisää kananmunat ja muusatut banaanit
-lisää vehnäjauhojen sekaan suola, ruokasooda ja piparkakkumauste
-sekoita vehnäjauhoseos muiden em. aineiden kanssa
-lisää kermaviili seokseen ja sekoita
-kaada voideltuun leipävuokaan
-paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin tunti

Meidän äidin taatelikakku

3 dl vettä
1 pkt (250 g) taatelia
1 ½ dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 munaa
1 dl vahvaa kylmää kahvijuomaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

1. Keitä vesi, paloiteltu taateli ja sokeri soseeksi. Lisää lämpimään seokseen rasva. Anna seoksen jäähtyä hetki.
2. Sekoita joukkoon yksitellen munat, sitten kahvi ja lopuksi jauho-kohotusaineseos ja vaniljasokeri.
3. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Naked cake

50 g voita sulatettuna
5 dl Iso Kaurahiutaleita
0,5 dl kaurajauhoja
3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 munaa
2 1/2 dl sokeria

Täyte
4 dl kuohukermaa
(sokeria)
luumumarmeladia
kauramysliä
marjoja tai hedelmiä

– yhdistä voi ja Iso Kaurahiutaleet
– yhdistä kaurajauho, leivinjauhe ja suola
– vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi
– yhdistä aineet keskenään ja paista uunipellillä leivinpaperin päällä 225 asteessa kauniin ruskeaksi.
– vaahdota väliin ja kakun päälle kermaa
– lisää kerrosten väliin kermavaahdon päälle muutama nokare luumumarmeladia sekä ripsottele hiukan Kauramysliä
– kakusta voi tehdä kaksi tai kolmikerroksisen

Copycat Starbucks gingerbread loaf

50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
2 dl omenahilloa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 tl muskottipähkinää
hasselpähkinärouhetta kuorrutuksen päälle

kuorrutus
200-300 g huoneenlämpöistä tuorejuustoa
2-2,5 dl tomusokeria

-vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi
-lisää vaniljasokeri, muna ja omenahillo
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivoivaahtoon
-kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti
-anna jäähtyä huolellisesti ennen kuorrutteen laittamista (kuorrutteen aineet vatkaan sekaisin)

Jouluinen juustokakku

Pohja
200 g pipareita murustettuina
75 g sulatettua voita
-sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle

Täyte
2 dl kermaa
500 g mascarpone-juustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
1 tl piparminttuaromia
-vaahdota kerma kuohkeaksi
-lisää mascarpone, sokeri ja vaniljasokeri
-liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 minuuttia ja sulata ne kiehuvaan veteen
-kaada mascarponekermavaahtoon
-lisää piparminttuaromi
-kaada piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli

Piparkakkukupit
6 isoa tai 12 pientä

250 g piparitaikinaa
2 dl kuohukermaa
1 luumu-kanelirahkapurkki

– kauli piparitaikina levyksi ja ota siitä lasilla pyöreitä muotteja
– kaulitse piparipyörylöitä isommaksi ja asettele voideltuun muffinsivuokaan (pohjaan ja reunalle)
– paista 200 asteessa, kunnes piparkakkukupit ovat kauniin ruskeita
– vaahdota kerma ja lisää siihen rahkapurkki
– lusikoi jäähtyneisiin piparikuppeihin
– koristele kanelilla ja tähtianiksella

Jouluiset chiliraakasuklaapallot

10 medjool-taatelia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl manteleita
0.5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl muskottipähkinää
1 tl piparkakkumaustetta
2 tl chilimausteseosta
ripaus merisuolaa

-poista taateleista kivet ja pienistele ne
-lisää ainekset blenderiin ja surauta sileäksi (saa toki jäädä vähän sattumia)
-säätele raakakaakaojauheen avulla massan käsiteltävyys
-pyörittele massasta palloja
-laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi
-kuorruta pallot raakakaakaojauheella

Oih, nyt alkoi leivontapeukaloa kutittamaan. Mutta ei auta, seuraavaksi edessä lautapeliturnausta lauantai-illan kunniaksi! 🙂

LEPPOISIN LAUANTAI-ILTATERKUIN,


perjantai 22. marraskuun 2019

Mun arkiviikkoni

HEI MOIKKAMOI PERJANTAIHIN!

Saan aika usein postaustoiveena my day / my week -tyylisen postauksen tekemisen. My day -postauksia olen tainnut pari tässä vuosien saatossa tehdä, mutta en nyt ihan heti muista, että olisin tehnyt viikkopostausta. Joten nyt luvassa sellaista. Vaikka tässä onkin vielä muutama päivä tätä viikkoa jäljellä. Sovelletaan siis arkiviikkoon tätä.

Mitä mulla on lukenut tämän viikon kohdalla kalenterissa? Mitkä ovat olleet niitä huippuhetkiä ja mitkä ovat olleet niitä, joiden läpi on soudettu välillä vastavirtaan…vai onko sellaisia ollut? Aika perustavallinen viikko on ollut. Sellainen tuttu ja turvallinen arki on ihan parasta. Sellainen hyvänmoinen kiire, että perjantaina tuntuu kivalta vastaanottaa viikonloppu.

MAANANTAI
Viikko alkoi mukavasti, talon tyhjettyä nousin hetkeksi tietokoneelta lattialle ja tein vajaan puolen tunnin yin-joogan. Tuosta saa niin älyttömästi. Energiaa, rauhoittumista. Sellaista zen-oloa, jota viikon alkuun tarvitsee.

Suunnittelin tulevaa viikkoa ja odotin yhtä lähetystä kuin kuuta nousevaa. Soitin lähetyksen lähettäjälle ja sain kuulla, että se on onneksi kuljetuksessa. Mutta se, ehtisikö se keskiviikon kuvauksiin olisi epävarmaa. Hetken harmittelin, kunnes tajusin, että no can do. Kirjoittelin pari postausta ja kuvasin yhden postauksen.

Kävin ylämäkivetoja vetämässä ennen kuin tuli pimeää ja jotenkin tuntui, että olisi tulossa kipeäksi. Ei oikein lähtenyt.

Mies lähti iltakoneella työreissuun ja mä aloin lukemaan kuopuksen kanssa uskonnon kokeisiin. Toki hän oli jo omatoimisesti lukenut koealueen kertaalleen, mutta jotta pääsin kartalle luin kaikki kuusi kappaletta hänelle ääneen ja sitten kyselin. Opin mm. roomalaiskatolisen ja ortodoksikirkon eroista ja yhtäläisyyksistä. Toivotaan, että tuo pikkuisempikin ne oppi 😉

Sänkyyn menin jo ennen yhdeksää, mutta nukahdin pari tuntia myöhemmin, sillä oli pakko katsoa The Affairin vika jakso ja uusin Koko Suomi leipoo.

TIISTAI
Heitin aamulla lapset kouluun ja tein jälleen vartin venyttävän yin-joogan ennen töihin ryhtymistä. Vastailin sähköposteihin ja suunnittelin yhden postauksen runkoa (mind map on tähänkin ihan paras!). Aamusta käytiin kääntymässä eläinlääkärillä Tobyn kanssa (fyssariaika), mutta tultiinkin samantien kotiin. Olin merkinnyt ajan kalenteriin neljä tuntia aiemmaksi.

Päivällä uppouduin jälleen kirjoittamaan ja kesken kirjoitusproggiksen sain tekstarin, että se mun lähetys, jota odotin kuin kuuta nousevaa oli noudettavissa. Megalomaaniset tuuletukset 😀

Iltapäivästä käytiin Tobyn kanssa fyssarilla ja nähtiin ihania koiria odotusaulassa. Toby käyttäytyi kuin enkeli. Kivut ja niiden aiheuttama reaktiivisuus on onneksi vähentynyt.

Fyssarin jälkeen tein kuvaussuunnitelman seuraavan päivän kuvauksille ja hioin reseptiä. Tein pari tuntia koulujuttuja ja illalla miehen saapuessa kotiin käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa ja käytiin vielä reippaalla kävelylenkillä ennen saunaa. Taas lenkin ja saunan jälkeen olo oli vähän sellainen puolivillainen ja kurkussa oli baby kaktus.

KESKIVIIKKO
Kotitoimistopäivä edelleen. Aamulla vastailin sähköposteihin ja tutkailin työtyön tiimoilta reskontria, myyntiä ja reaaliaikaista tuloslaskelmaa. Lähdin kymppiin menevän kanssa ajoissa liikenteeseen metsästämään päivän kuvauksiin edullisempaa rosmariinia. Olisin halunnut kuvauksiin tehdä rosmariinikranssin antipastotikkujen alustaksi, mutta luovuin ajatuksesta, sillä rosmariini maksoi 4,99 euroa.

Heitin kuopuksen kouluun ja tulin kotiin keittiöhommiin. Sitä ennen tosin siivosin kuvauslokaation eli olohuoneen. Kuvaus ja kuvien käsittelypuuhissa meni kolmisen tuntia. Kuvia tuli paljon, koska asiakas niitä paljon halusi. Kuvauksien aikana laseihin kaadettu viini sai ilmottua iltaan asti 🙂

Vähän ennen puolta viittä oli pakko laittaa kone kiinni ja napata veljen vaimo mukaan kohti joogaa. Tuo dynaaminen vinyasa flow jooga on tällä hetkellä mun suosikkitunti. Aika paljon olen elämäni varrella hikiliikuntaa harrastanut, mutta missään ei ole aiemmin hiki tippunut otsalta lammikoksi maahan 😀 Tunnin jälkeen olo oli euforinen.

Suihkuun, hakemaan pari pakettia postista (miten muuten nuo paketit on nyt lakon aikana kulkenut nopeammin?), keskiviikkomyysseilyä päivän kuvaussetin tuhoamisen merkeissä ja kasin jälkeen sänkyyn. Ihan parasta. Katselin A-Studion täyteaine/botoxpistos-jutun ja päätin että ei ole mun juttu. Jos kuulemma joissain tapauksissa täyteaineet on jopa vaarallisempia kuin botox. Joka sentään on hermomyrkky. Päätin tilanteen niin vaatiessa leikata taas otsatukan otsaryppyjen eteen 😉

Vaikka kasin jälkeen oltiin sängyssä, niin taas uni tuli vasta puolen yön jälkeen. Pitkästä aikaa turvauduin mun Buddhify -sovelluksen meditaatioon. Nukahdin kesken meditaation vain herätäkseni virkeämpänä meditaatioharjoituksen jälkeen kuin mitä olin sitä ennen 😀

TORSTAI
Aamulla kellon soittaessa kuudelta olo tuntuikin siltä, että unta tuli vajaa 5,5 tuntia. Vietin jälleen hiljaisen hetken ennen muun perheen heräämistä. Olen huomannut, että marraskuussa mun aamukahvikupilliset on tuplaantunut. Paha tapa, pitäisi taas vähän rajoittaa tuota.

Aamusta ennen töihin lähtöä siivoskelin siivoojia varten ja lähdin töihin 07.40. Äänikirja oli niin älyttömän hyvässä kohtaa taas, että ajelin pikkuteitä niin, että olin töissä minuuttia vaille kahdeksan. Työpäivän aikana keskityin tekemään ensi vuoden tarjouksia. Lounaalla käytiin Tiinan Kotiruoalla ja ai että se on kyllä hyvää!

Iltapäivästä energiat tarjousten tekemiseen pikkuisen hiipui ja numerot vilisivät silmissä. Kolmelta tsekkasin oliko ajastamani kamppispostaus mennyt eetteriin. Päätin tehdä sen somejaot samantien.

Töistä ajoin suoraan hakemaan pikkuisempaa ja hänen ystäväänsä kauppakeskukselta. Heitettiin ystävä kotiin ja käytiin kaupassa. Kotiin tultiin viideltä ja klo 17.15 mies ja appivanhemmat saapuivat samalla oven avauksella. Samaan aikaan uuni piippasi. Kiitos pakastepiirakoiden ja -pullien kehittelijälle 🙂 Keitin teetä, ettei yöunet mene. Vierailtiin (mulle on juurtunut tuo hassu sana englannin visiting -sanasta, mutta tiedätte mitä tarkoitan) anopin ja appiukon kanssa parisen tuntia.

Esikoinen oli tuon ajan kuin tulisilla hiilillä. Odotti kyytiä nuorkalle. Vieraiden lähdettyä aloin kirjoittamaan tätä postausta ja samalla silmäilin olkkaria tulevaa joulukuusen paikkaa silmällä pitäen.

Kunnes muistin, ettei olla syöty iltaruokaa. Onneksi oltiin kaikki syöty karjalanpiirakoita muutamat. Nousin sohvalta ruoanlaittopuuhiin ja huomasin olevani aivan jukelissa. Vinyasaflowjoogajukelissa.  Iltakympiltä lopetin puolen tunnin yin-joogan. Enää ei ihistänyt lainkaan. Olo oli ihanan euforinen. Sängyssä muutama sivu kirjaa riitti; uni tuli samantien.

PERJANTAI
Kello kuuden herätys ja iso kuppi kahvia. Same same, but diff’t. Paahdettua ruisleipää, juustoa ja suolakurkkua. Eka aamu, kun kurkussa ollut kaktus ei ilmoita itsestään. Lapsi mukaan töihin -päivän kunniaksi sain repsikan paikalle pikkuisemman ja lähdettiin töihin puoli kasin jälkeen. Automatkan kuuntelin hieman hermostunutta höpinää. Jännitti kuulemma aika lailla. Onneksi saatiin veljen keskimmäinen tyttö kaveriksi töihin. Tytsyt paistoivat torttuja aamukahville ja pohtivat, että töissä on aika raskasta. Torttujen muodot olivat kerrassaan mielenkiintoisia (IG storyssa todistusaineistoa). Oli ihana saada töihin hieman lisämaustetta 🙂

Nyt kun tätä postausta lopettelen kuuluu neuvottelupöydän ääreltä kikatusta. Meneillään on mappien sisältöjen laittamista säilytyslaatikoihin. Palkaksi saavat pian sushia buffetista. Sitten vielä nelisen tuntia jäljellä ”töitä”. Saas nähdä mitä me toisille keksitään!

Edessä on rento viikonloppu. Haaveilen lauantaiaamun aamupalan jälkeisestä sohvalle linnottautumisesta peiton sekä tyynyn kanssa ja joululeffan katsomisesta. Mutta voipi olla, että huomen aamulla aloitetaan rytinällä kellarikerroksen kuntosalihuoneen raivaaminen. Siellä kun on vielä avaamattomia muuttolaatikoita reilun parin vuoden takaa. Huone pitäisi saada tyhjäksi, jotta sinne mahtuisi kuntopyörä. Bonuksia ollaan makuutettu tilillä crossaria varten ja naapurin kanssa olen hieronut reformerlaite kauppaa.

Sunnuntaina ajellaan mökkirantaan fiilistelemään ja läheiseen kahvilaan munkkikahveille.
Jos sää sallii, niin ehkä sitä itsekin voisi kaivaa sukset naftaliinista ja käydä hiihtolenkillä!

KIVAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. vaikkei marraskuu yleensä ole mulle paha kaikessa pimeydessään, niin nyt kaipaan lunta ja aurinkoa. Postauksen kuvat ovat viime tammikuulta! 🙂

 

 


keskiviikko 20. marraskuun 2019

Kirjoittaminen – tie hyvinvointiin?

HEIPPAHEI YSTÄVÄT SIELLÄ RUUTUJEN ÄÄRELLÄ!

Mä olen ehkä pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että yksi merkittävä tekijä mun hyvinvointiini ja sitä kautta onnellisuustasojen korkealla pysymiseen on kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita päiväkirjan kirjoittamista, vaikka sellaistakin olen viime ajat puuhaillut. Vaan ihan tätä blogia. Tutkijat ovat jo monissa eri tutkimuksissa (check) tulleet siihen tulokseen, että kirjoittaminen muun muassa buustaa päivääsi, vähentää stressi- ja masennusoireita, auttaa valmistautumaan suuriin koitoksiin ja parantaa selviytymistä traumoista.

Itselleni tämä blogi on toiminut ikäänkuin sähköisenä päiväkirjana. Julkisena sellaisena, tosin. Mutta viime aikoina olen pitänyt päiväkirjaa myös ihan itseäni varten. Liittyen osaksi koulun lopputyötä, mutta sitäkin enemmän omaan hyvinvointiini. Vaikka voin tällä hetkellä erittäin hyvin, on aina varaa ammentaa varastoon. Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, joista saan hyvän mielen. Ja osa tuosta hyvästä mielestä varastoituu jonnekin aivolokeroihin ja sydämeen odottelemaan. Niin sanotusti pahan päivän varalle. Pahan päivän tullessa mulle on kertynyt jo aikamoinen varasto, mistä ammentaa. Se, että teen jotain tässä hetkessä ei välttämättä konkretisoidu tässä hetkessä, vaan sillä on kauaskantoisemmat vaikutukset.

No mistä sitten tuohon pieneen mustaan vihkooni kirjoitan? Elämästä ♥ Pyrin kirjoittamaan siihen päivittäin. Jotta tekin pääsette alkuun, niin ajattelin antaa muutaman vinkin, mistä kirjoittaa. Ettei tule sitä kuuluisaa writer’s blockia. Saatan omistaa yhden aukeaman yhdelle asialle. Enemmän aukeamia sellaiselle, mihin tulee joka päivä tekstiä.

🌸Mistä olen tänään kiitollinen?
Tähän palaan päivittäin. Välillä aamuisin, välillä iltaisin. Se, kuka sanoo, että kiitollisuuspäiväkirja on hömppää, ei ole sitä kokeillut. Aiemmin olin toki kiitollinen, ilman kiitollisuuden kohteideni ylöskirjoittamista. Mutta kun kirjoitan ne ylös, ne konkretisoituvat. Silloin näkee paremmin, että ihan oikeesti – mulla on tosi rikas elämä.

🌸Mitä kivaa ajattelin tänään tehdä?
Joinain aamuna viikosta (varsinkin jos edessä on sellainen tulipalojen sammuttelupäivä), kirjaan heti aamulla muutamia mukavia juttuja päivän varalle. Kuten leipominen lasten kanssa töiden jälkeen tai saunominen koko perheen kesken.

🌸Mitkä ovat mulle rakkaita biisejä?
Saan musiikista ihan älyttömän paljon irti. Energiaa, lohdutusta, milloin mitäkin. Yksi aukeama päiväkirjassani on sitä varten, että kirjaan sinne mun voimabiisejä.

🌸Minkä neuvon antaisin itselleni just nyt?
Niin, hetkeksi asettaudun itseni ulkopuolelle ja tutkin, että mitä hommaa. Missä mennään ja mikä tilanne. Arvioinnin jälkeen lempeästi neuvon itseäni.

🌸 Missä näen itseni viiden vuoden päästä?
Suljen silmät ja näen edessäni tilanteen tänään viiden vuoden päästä. Missä olen, kenen kanssa. Mitä tunnen ja millaista elämäni on. Kirjoitan nämä asiat alas.

🌸 Mikä tällä hetkellä painaa mieltä?
Elämässä on usein kaikki hyvin, mutta tuskin meillä kellään on aina sydän keveimmillään. Aina on jotain asioita, mitkä kolkuttavat siellä takaraivossa. Niitä ei kannata välttämättä kaivaa esille silloin, kun olo on kevyt, mutta silloin kun vähän ihistää on syytä kirjoittaa alas, että mikä ihistää.

🌸 Mitä hyviä tekoja ajattelin tehdä tänään?
Kerroinkin taannoin IG:n puolella, että rakastan tehdä pieniä hyviä tekoja. Jutella vastaan tulevan papan kanssa, pitää ovea auki kaupassa seuraavalle, toivottaa kaupan kassalle mukavaa päivän jatkoa, keittää lapsille riisipuuroa välipalaksi, silittää miehen kauluspaidat hänen puolestaan, tehdä koiran kanssa nose workia yms. Tämän voi tehdä myös illalla ja kirjata ne pienet hyvät teot, jotka teki kyseisenä päivänä.

Kannan vihkoa mukanani, sillä ahaa-elämämys saattaa tulla missä ja milloin vain. Muun muassa postausideat päätyvät tuohon vihkoon, ellen ole koneen äärellä. Veikkaanpa, että vihko täyttyy alta aika yksikön. Sen verran olen hurahtanut kirjoittamiseen. Ja hei tiedättekö, mikä parasta? Saa harjoitella kirjoittamaan ihan perinteisellä tavalla. Kynällä kaunokirjoitusta. Tuntuu, että kirjoitustaito on rapistunut vuosien saatossa harakanvarpaiksi 😀 Toivotaan, ettei se ole yksi niistä katoavista luonnonvaroista 

KIVAA KESKIVIIKKOA,


tiistai 19. marraskuun 2019

Joulusiivous helpoimman kautta

MOIMOI IHANAT!

Huhheijjakkaa, mitä säätöä ollut tämä päivä. Joskus hihittelin itsekseni sille, kun sain kommentin, että mulla tuntuu olevan aina kaikki niin järjestelmällisesti kohdillaan ja aikataulut sun muut reilassa. No eipä kuulkaas ole, se tuli taas tänään todistettua. Aamun tein töitä ja aikataulutin päivän niin, että mikään homma ei katkea kesken, kun joudun lähtemään Tobyn kanssa kympiltä fyssarille. Niin me lähdettiin ja toinen intoa piukalla kallisteli päätään, kun kerroin, minne mennään. Palataksemme samantien kotiin. Fyssariaika olikin vasta iltapäivällä. Olin siirtänyt sitä kertaalleen ja puhelimen kalenterin merkinnän siirsin kyllä oikein tälle päivälle. Kellon aikaa vaan en tajunnut siirtää. No mutta, näin meillä – mites teillä? 😀

Hei nyt kun on reilu kuukausi jouluun ajattelin itse ottaa uudenlaisen lähestymistavan joulusiivoukseen. Kerroinkin, että meillä ei sen kummemmin puunata, mutta on paikkoja, joita tekee näin loppuvuonna mieli siivota. Sellaisia, joihin harvemmin viikkosiivouksessa kiinnittää huomiota. Tai mä en ainakaan kiinnitä. Mun viikkosiivous kun käsittää tavallisimmin vain imuroimisen, pölyjen pyyhkimisen ja vessojen siivoamisen. Noin lyhykäisyydessään. Meillä käy siivoajat kyllä kerran kuussa, mutta silti tarvetta on viikkosiivouksellekin. En tiedä kuka meillä sotkee, mutta olen tullut tulokseen että meidän ei ulkopuoliselle siistijälle välttämättä kannata maksaa, sillä pari päivää tuosta siivouskerrasta eteenpäin pitää jo imuroida ja pyyhkiä pölyt.

Ajattelin aloittaa joulukuun ekana päivänä joulua valmistelevat (vai omaa mieltä selkeyttävät?) järjestely- ja siivouspuuhat. Sellaiset pienet jutut, joita ehtii tehdä töiden jälkeen illalla ja joista saa hyvän sysäyksen jo alkuvuodellekin. Alkuvuonna kun poikkeuksetta mut valtaa ihan hirmuinen konmaritusvillitys. Vaatteeni (pl. alusvaatteet) olen juuri läpikäynyt, mikä helpottaa projektia. Kirjaan nuo nyt tänne teidänkin nähtäville ja samalla tämä lista toimii omana tehtävälistanani. Toivottavasti saatte myös siitä inspiraatiota ja apua joulusiivoukseen 🙂 Tehtävät olen ajoittanut joulukuun 1. ja joulukuun 20. päivän välille. 21.12. menee koulun joulujuhlassa ja haudoilla käymiseen.

1. Siivoa alusvaate- ja sukkalaatikot
2. Pese ikkunoiden karmit
3. Järjestele keittiön kattiloita yms. leivontatavaraa sisältävät kulmakaapit
4. Pyyhi valonkatkaisijat
5. Käy läpi mustan lipaston ylälaatikon rojut
6. Pidä vapaapäivä ja nauti
7. Järjestele astiakaapit
8. Siivoa liinavaatekaappi
9. Käy läpi kellarin lautapelit
10. Siivoa keittiön aterin-, kauha- ja sekalaislaatikot
11. Pese jäteastiakaappi
12. Vie sohvatyynyt ulos ja imuroi sohva
13. Siivoa tyttöjen vaatekaapit tyttöjen avustuksella
14. Vie matot tuulettumaan ja tamppaa ne
15. Käy läpi Lappiin otettavat talvikamppeet ja pakkaa ne!
16. Pese sisäovet ja karmit
17. Järjestele kuivamuonakaappi
18. Pese jääkaappi
19. Siivoa vessan laatikot
20. Pese uuni & mikroaaltouuni

Joka päivälle jotain pientä puuhaa. Ei mitään yhden päivän isoa joulusiivousprojektia. Jotenkin tuntuu, että näin pääsee helpoimman kautta. Jos vietettäisiin joulu kotona, niin tuohon vielä parille päivälle imurointi, pölyjen pyyhintä ja lakanoiden vaihto. Se olisi siinä – koti joulukunnossa. Jotenkin voisi myös kuvitella, että on kiva palata joulunvietosta kotiin, kun on siistiä. Mutta sieluni silmin näen kaaoksen tuossa eteisaulassa lauantaina ennen lähtöä. Ja ne tavarat, jotka eivät autoon tai suksiboxiin mahdu jäänevät siihen paikoilleen vastaanottamaan meitä, kun tullaan kotiin. Mutta hei, ainakin jääkaapissa, uunissa ja mikrossa on siistiä kun tullaan takaisin ;D

Kävin läpi vanhoja joulukuvia ja postauksen kuvissa meidän joulua vanhassa kodissa vm. 2014. Huomaatteko muuten kuinka valoisaa silloin on joulukuussa ollut?
Jep, tuo lumi ikkunan takana teki taikojaan ♥ 

TIISTAITERKUIN,