sunnuntai 06. kesäkuu 2021

Voileipäkakku yhdelle

HUHHEIJAKKAA,

mä en pysty katsomaan peliä, niin jännää. Joten toisella silmällä tuijotan kannettavaa ja toisella peliä. Korvia en voi sulkea, joten hengessä olen vahvasti mukana.

Jos pitäisi nimetä yksi juhlaherkku, jota silloin tällöin himoitsen, niin se on voileipäkakku. Nyt viikonloppuna voileipäkakkuhimotus nousi sellaisiin mittasuhteisiin, että pakkohan sitä oli moinen tekaista. Vain itselleni en viitsinyt täyskokoista voileipäkakkua leipoa, mutta hei – tuo on sellainen herkku, että onnistuu tehdä vain yhdelle.

Mä tosin tein näitä voileipäkakkuja yhdelle tuplana, sillä oman perheeni tuntien tiesin, että siellä alkaa muidenkin voileipäkakkuhammasta kolottamaan, kun näkevät mun voileipäkakun. Ja oikeastaan näistä tuli niin reilut kakkuset, että niistä riitti neljälle voileipäkakkufanille.

Voileipäkakku yhdelle
(reseptistä tulee kaksi kakkusta)

8 palaa leipää
(saaristolaisleipää, perunalimppua, paahtoleipää tms.)
1 pkt jäämerensalaattia
1 pieni suippopaprika pilkottuna
1/2 suolakurkkua pilkottuna
(tai esimerkiksi suolakurkkusalaattia)
80 g ranskankermaa
3 rkl ruohosipulituorejuustoa
maitoa
ruohosipulia

1. Leikkaa leivistä reunat pois ja kostuta leivät maidolla (tai lihaliemellä)
2. Täytä leivät jäämeren salaatilla ja 2. kerrosväliä paprikalla ja 1. kerrosväli suolakurkulla
3. Kiedo leivät tiiviisti kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi
4. Sekoita ranskankerma ja tuorejuusto keskenään, päällystä leivät em. seoksella (reunat saa jäädä ”nakukakkumaisiksi”)
5. Koristele pilkotulla ruohosipulilla

 

Josko nyt sulkisi koneen, hakisi vähän iltapalaa ja keskittyisi vikaan erään. Syke huitelee korkealla, joten tuskin tässä ihan heti uni tulee silmään. Huomenna edessä tiukka työpäivä ja sitten suuntaankin tiistaina etelän lomalle torstaihin asti. Niinkin etelään kuin Helsinkiin ;) Torstai-iltana palaan kotiin opintotodistus kädessä. Opiskelu töiden ohella vaatii aika paljon, mutta silloin kun aihe on itselle sydämen asia, niin se ei tunnu raskaalta. Antaa enemmän kuin ottaa. Niin kuin elämä ylipäätään

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


tiistai 27. huhtikuu 2021

Sweet sixteen & maailman parhain porkkanakakku

16 vuotta sitten tänään sain syliini, mutta vain hetkeksi, pienen 44 cm pitkän käärön. Tänä aamuna sain antaa tuolle 171 cm pitkäksi kasvaneelle ”käärölle” onnitteluhalin. Jouduin vähän varpistamaan ylettyäkseni. Kaiken alun dramaattisuuden, koliikin ja uhmaikien jälkeen tuosta kullannuppusesta on kasvanut upea nuori nainen, jolla on sydän paikallaan. Käytöstavat sellaiset, että sitä saa näin äitinä olla pienesti ylpeä siitä kukkahattutätipuolestaan, joka on vuosien varrella muistutellut kiitos ja anteeksi -sanojen merkityksestä.

Siinä missä tasan kaksi viikkoa sitten tiistaiaamuna söimme kuopuksen 14-vuotispäivän kunniaksi aamupalalla synttärisankarin toiveesta mangojuustokakkua, nautimme tänään mehukasta porkkanakakkua. Synttärisankarin toiveesta, kuten myös karjalanpiirakoita ja vesimelonia. Ollakin, että aamupala alkoi jo klo 06.30, jotta mies ehtii lähtemään työreissuun ajoissa, niin tuo oli ihana hetki. Pitäisi ottaa kerran viikkoon koko perheen yhteinen arkiaamupala käyttöön. Usein kun itse syön heti herättyäni kuudelta ja muu perhe siinä seiskan jälkeen.

Maailman parhaimman ja mehukkaimman porkkanakakun ohje löytyy Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Jota olen jo monen monta kertaa muutenkin hehkuttanut täällä blogissa. Jos löydätte kirjan jostain, niin tutustukaahan. Siellä on ohjeita niin arkiruokiin, jälkkäreihin kuin myyssiruokiinkin. Erityismaininnan saa salaattiosasto.

Alkuperäisessä reseptissä oli pohjassa rouhittua saksanpähkinää, mutta meillä ei niitä voi näin siitepölyaikaan syödä, kun allergisoivat. Kuorrutteen teen yleensä sillä hyväksi havaitsemallani ohjeella, sillä kirjan ohjeen mukaan kuorrutteeseen ei tule lainkaan voita, mutta mä tykkään että siitä tulee voilla parempi.

Porkkanakakku isolla P:llä

3 isoa porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
0,5 tl suolaa
2 dl rypsiöljyä
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

Kuorrutus
400 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita sulatettuna
3 dl tomusokeria

1. Voitele leivinpaperilla pohjustetun pyöreän irtopohjavuoan reunat (24 cm) ja korppujauhota ne
2. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen
3. Vaahdota sokerit ja munat, sekoita kuivat aineet keskenään
4. Lisää öljy ja porkkanaraaste vaahtoon ja lopuksi kuivat aineet
5. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 50-55 minuuttia
6. Anna kakun jäähtyä ja tee sillä aikaa kuorrute sekoittaen aineet yhteen (tykkään yleensä vatkata nämäkin vatkaimella, jotta kuorrutteesta tulee kuohkeampi, mutta tällä kertaa sekoitin haarukalla)
7. Levitä kuorrute kakun päälle ja halutessasi koristele esim. paahdetuilla manteleilla

*****************************

Nyt kohti tiistain kotitoimistopäivää, joka täyttyy kaikesta mahdollisesta ihanasta. Töiden lisäksi toki siitä juhlavan pulppuavasta fiiliksestä, joka valtaa mielen aina näin keväisin. Meillä on kolmeen viikkoon 3/4 perheenjäsenen syntymäpäivät. Elämä on pelkkää juhlaa -sanonta pätee näinä päivinäkin täysin

AURINKOISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 30. joulukuu 2020

Lämmin kiitos ♥

HIPSHEI IHANAT,

niin se vain kuulkaa hurahti tämä loppuvuosi silmänräpäyksessä. Kun syyskuun lopulla kerroin kuuntelevani sydäntäni ja lopettavani tämän elämäni yhden suuren rakkauden eli  lifestyleblogini vuodenvaihteessa mua pelotti ihan älyttömän paljon. Oli aikoja, että mietin, että teinkö tai teenkö oikean ratkaisun. Vaikka olin alitajuntaisesti ajatellut repäistä jo reilun vuoden päivät. Etsinyt sitä mun juttua. Kun rakastaa jotain niin paljon kuin mä rakastan kirjoittaa tekstejä, voi helposti käydä niin, että rakkaus vie mennessään. Sokaistuu tekemiselleen. Kunnes tajuaa, että haluaa tehdä elämässä muutakin.

11 vuotta on pitkä aika kirjoittaa julkisia tekstejä. Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa ja paljon ollaan teidän kanssanne jaettu. Se, että otin blogissa linjan kertoa myös niitä henkilökohtaisempiakin juttuja ei ole kaduttanut. Yhtään blogipostausta en ole poistanut (paitsi kaksi ihan ekaa on jonnekin joutunut), vaan olen sitä mieltä, että mikä kerran on kirjoitettu alas, se siellä pysyköön. Jokaisen tekstin olen kirjoittanut sydämestäni ja blogi on ollut mulle kanava purkaa tunteita myös silloin, kun muulla tavoin en ole tunteitani osannut purkaa.

(postauksen kuvat oldies goldies postauskuvituksia menneiltä vuosilta)

Olen asettanut itseni tunnetasolla alttiiksi, mutta tuo haavoittuvuus on ehkä se, joka on kasvattanut mua ihmisenä kaikista eniten. Aloitin Siirappia ja Hunajaa -blogin kirjoittamisen joulukuussa 2009. Kahden pienen lapsen äitinä. Epävarmana ja aivan raakileena. Vuodet ovat koulineet. Olen saanut kasvaa teidän kanssanne. Jakaa mielipiteitä, saada uutta näkökulmaa asioihin ja jakaa ajatuksen siitä, että rakentava kommentti on se, mikä kasvattaa eniten. Olen oppinut kurkistamaan kuplan ulkopuolelle. Astumaan myös välillä epämukavuusalueelle.

Ruoanlaitto, kattaminen, ruokien suunnittelu, keittiön sisustus ja kaikki se mikä keittiöelämään liittyy on lähellä sydäntäni. Olen onnellisimmillani keittiössä. Moni asia on lähellä sydäntä, mutta tässä vaiheessa, näin 11 blogivuoden jälkeen, ajattelin keskittyä sillisalaatin sijaan hieman suppeampaan skaalaan. Ja näin mahdollistaa sen, että ajanhallintani tulevien uusien työkuvioidenkin suhteen on kunnossa. Bloggaaminen on niin suuri osa mun hyvinvointiani ruoanlaiton ohella, joten miksi en yhdistäisi näitä kahta mulle tärkeää asiaa. Ajatus ruokapainotteisesta Marian Bistro -blogista tuntui päivä päivältä paremmalta. Hykertävältä ja kutkuttavalta, näin h-hetkellä.

Silloin syyskuussa en vielä tiennyt Marian Bistron uutta osoitetta, mutta nyt sekin on selvillä. Ja tattadaa…Marian Bistro jatkaa tässä samassa osoitteessa ♥ Ja se tekee kuulkaa muutoksen henkisesti niin paljon helpommaksi. Blogin ulkoasu tulee muuttumaan, mutta vielä hetken aikaa mennään tällä vanhalla pohjalla. Ylihuomenna tiedän herääväni aikaisin vaihtamaan logon tuohon blogin yläkulmaan. Esittelytekstin ja uuden kuvan. Vanhat postaukset tulevat siirtymään arkistoihin, mutta ne löytyvät hakusanalla tuolta sivupalkin hakutoiminnon kautta.

Mä olen ollut ”Indiedaysilainen” tai nykyisin ”Indieplacelainen” syyskuun alusta 2014 asti. Olen saanut tehdä töitä Suomen parhaimpien ja ammattitaitoisimpien tyyppien kanssa. Niin siellä toimiston päässä kuin kollegoidenkin tiimoilta. Mä en olisi tässä missä mä nyt olisi, ellei mulla olisi ollut niin suunnaton tuki taustalla. Edelleen mun täytyy sanoa, että joka ikinen kerta, kun toimiston päästä kilahtaa sähköpostia en malta olla avaamatta sitä ja vastaamatta siihen samantien.

Samoin on teidän ihanien kommenttien kanssa. Mä muistan miehen joskus kysyneen, että mitä mä kirjoitan kun hymyilen Naantalin aurinkona. Mä huomaan hymyileväni, kun vastaan teidän kommentteihin. Hymyilen, kun kirjoitan postausta. Ja hei se hymy kertoo jo sen, että silloin olen sellaisen puuhan äärellä, joka tuottaa mulle iloa.

Näen elämän tarinana. Tarinalla on alku ja loppu, mutta se loppu ei ole vielä toivottavasti pitkään aikaan. Blogillakin on alku ja loppu, mutta senkään loppu ei ole vielä. Mä olen veturin kuljettaja ja mulla on veturin perässä nyt 11 vaunua täynnä juttuja. Ylihuomenna mukaan otetaan 12. vaunu ja jutut jatkuu.

Älä koskaan sano ei koskaan. Voihan olla, että herätän At Maria’s -blogin henkiin silloin, kun mummuna kiikun kiikkustuolissani siellä parvekkeella, jonka alla turkoosit aallot lyövät Malibun rannan valkoiseen hiekkaan. Kun en oikein enää näe kirjoittaakaan, mutta jolloin tekniikka on niin kehittynyt, että puhe muuttuu suoraan tekstiksi blogiin. Kun kuvat piirtyvät blogiin silmän verkkokalvolta. Tai sitten silloin jatkan Marian Bistroa ja jaan niitä sellaisia mummujen reseptejä ;)

Kukaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, mutta mulla on sellainen tunne, että tästä tulee vielä niin hyvä! Into blogin kirjoittamiseen on edelleen vahva. Sitä kuuluisaa writer’s blockia ei ole onneksi koskaan tullut. Mä luotan vahvasti siihen, että kun tekee itselleen mieluisia asioita, niin on oikeilla jäljillä tässä elämässä.

Mutta hei, ilman teitä ei olisi ollut At Maria’s -blogia. En tiedä, miten pukisin sanoiksi sen suunnattoman kiitollisuuden, jota tunnen kaikista näistä vuosista. Joten tyydyn toteamaan vain, että lämmin kiitos ihan jokaiselle siellä ruudun toisella puolen – lämmin virtuaalihalaus just sulle ♥ Kiitos, että olet ollut mukana seuraamassa. Kiitos, että mä olen saanut kirjoittaa sinulle. Kiitos kaikesta viestinvaihdosta blogin kommenttiboksissa, sähköpostitse, instassa ja facebookissa. Te lukijat olette parhaimmillaan olleet mulle lohtu ja toivo, ilo ja se kateissa oleva valo. Teistä on tullut mulle tosi tärkeitä.

Jos tiemme nyt erkanee Marin Bistron myötä, niin haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää tulevaan. Kiitos tästä matkasta ♥ Jos matkamme jatkuu, niin haluan toivottaa sinut tervetulleeksi blogiin, jossa tarinat ruoan ympäriltä vievät kielen mennessään ♥ Ja toivottavasti myös ne ruoatkin. Marian Bistron ovi on aina auki, joten jos tällä hetkellä tuntuu siltä, että ruokatarinat eivät ole se sinun juttusi, mutta myöhemmin kenties ovat, niin olet aina tervetullut piipahtamaan, istumaan iltaa tai viettämään enemmänkin aikaa täällä ♥ Moni on huolestuneena kysynyt, että miten käy mökkipostausten. No kuulkaas, tuo At Maria’sin insta alkaa mökkihöperöimään heti vuodenvaihteessa, kun uusi mökkikausi starttaa. Tai ainakin heti alkuvuonna jos ei vielä ylihuomenna ;) Sinne tulen päivittelemään sitä kaikkea muuta elämää kuin ruokaelämää. Tuttuun tyyliin.

Marian Bistro -blogin alkuvuodesta ja kuvioista jutellaan sitten ylihuomisessa blogipostauksessa lisää. Nyt toivottelen teille

IHANIA VUODEN VIIMEISIÄ HETKIÄ JA ONNELLISTA ALKAVAA UUTTA VUOTTA TOIVOTELLEN,

PS. Jatkossa pystyt seuraamaan juttujani tämän blogin lisäksi

Marian Bistro IG
Marian Bistro FB
At Maria’s IG

At Maria’s FB