HELLUREI JA HYVIN HELLÄT TUNTEET 🙂

Älkää antako parisuhteenne arkipäiväistyä, sanotaan. Pitäkää huoli siitä, että vaalitte suhdetta ja pidätte siitä huolta. Totta tosiaan, mutta eikös sen pitäisi olla itsestäänselvyys ilman, että kukaan sitä erikseen painottaa? Mitäs jos rakastaa ihan syvästi sitä ehkä jonkun mielestä tylsää, tuttua ja turvallista arkipäiväistynyttä suhdetta? Johon ei tarvita romanttisia viikonloppuja Euroopan kaupungeissa tai shamppanja-aamiaisia sänkyyn sunnuntaisin? Parisuhdetta, jonka kohokohtia ovat ihan tavalliset tiistai-illat, kun lasten mentyä nukkumaan mennään tekemään iltapalaa keittiöön ja kikatellaan hölmöille jutuille. Joita kukaan muu ei edes ymmärtäisi. Arki-illat kun möllötetään molemmat omissa päissä sohvannurkkia, tehden omia juttujamme ja kun yhdessä tuumin suuntaamme unille kympin uutisten jälkeen. Niitä ihania perjantai-iltoja, kun lötkötetään vierekkäin ja katsotaan leffaa. Suloisia sunnuntaiaamuja, kun saa istua pitkän kaavan mukaan aamupalapöydässä ja jutella viikonlopun uutisista. Ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä. Ja silti me tykätään ihan hirmuisesti. Päivä päivältä vielä syvemmin, jos vain mahdollista.

Arki on ihmisen parasta aikaa ja arkipäiväistynyt suhde on mulle luksusta. Se ei tarkoita, että liekki olisi sammunut. Ei lähellekään, vaan päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että voi luottaa ja uskoa siihen, että homma toimii. Kumpikaan ei vaadi kuuta taivaalta vaan arvostaa toista ihan siinä arjessa. Niinäkin aamuina, kun se toinen herää silmät sikkurassa hiukset päässä sojottaen väärällä jalalla mörrimöykkynä. Kunnioittaa toista ja niitä pienenpieniä arjen tekoja. Sitä, että saa silloin tällöin herätä kahvin tuoksuun. Sitä, että kauluspaidat on silitetty. Että se toinen vie lapset kouluun. Tai tuo kaupasta aamulla loppuneen maitolitran. Niin, että mitäs jos vain lakattaisiin yrittämästä liikaa ja pelkäämästä parisuhteen arkipäiväistymistä? Nautittaisiin niistä ihan pienistäkin jutuista siinä parisuhteessa? Siitä, että on joku siinä vierellä arjessa? Kunnioitettaisiin ja rakastettaisiin toista sellaisena kuin hän on? Eikä yritettäisi muuttaa mitään, mikä ei ole rikki. Don’t fix it if it ain’t broken!

Tällaisia tuli mieleeni jossain Piipsjärven kohdalla eilen illalla noin klo 21.25 kotiinpäin ajettaessa. Jälleen kerran mietin, että kuinka onnellinen ja kiitollinen sitä saakaan olla. Siitä, että on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa on tasan tarkkaan samalla aaltopituudella asioista. Jonka kanssa on niin hitsautunut yhteen, että se suhteen arkipäiväistyminenkään ei ole uhka vaan mahdollisuus. Mahdollisuus elää täysillä ja nauttia matkasta. Lisäksi tuli myös pohdittua sitä, että kuinka siistiä olisi asua paikassa, jonka nimi olisi Piipsjärvi. Tai Lumimetsä. Postitoimipaikka Hippi kävisi myös 🙂 Pitäkäähän silmät avoinna ja hymy huulilla. Elämä on aikas ihanaa ♥

AURINKOISIN TERKUIN,