perjantai 01. huhtikuun 2016

Inspiraatiota etsimässä

HEIPPAHEI YSTÄVÄT,

ja ihanaa viikon vikaa arkipäivää! Täällä viikonloppu otetaan vastaan hieman flunssaisissa olosuhteissa; tuossa puolen päivän maissa alkoi kurkku kipeytymään ja nyt särkee päätä ja silmiä. Mutta, ajattelin häätää tämän orastavan flunssan heti tänä iltana töiden jälkeen. Juoksulenkillä, saunalla ja punaviinilasillisella 😉 Joten perjantaimyyssit jäävät tältä illalta blogista pois. Insta ja Snappi kyllä varmasti fiiliksiä välittää. Siinä missä aiemmin etsin Pinterestistä inspiraatiota on vaihtunut inspiraation etsimiseksi Instagramista. Silmä lepää kauniita kuvia selaillessa. Siinä missä aiemmin inspiroiduin sisustuskuvista on vaihtunut ruokakuvista inspiroitumiseen 😀 Toki niitä sisustuskuviakin vielä mielelläni katselen, mutta ehkä se on se, kun on oma koti nyt siinä kuosissa, että muutostarvetta ei ole, niin ei tarvitse etsiä sitä inspiraatiota. Toisin kuin ruoanlaittoon, siihen kaipaan kyllä inspiraatiota. Muuten tulee veivattua niitä samoja ruokia eessuntaasuun. Onko teillä tarvetta ruokainspiraatiolle? Alla muutama mun suosikkitilini tuolta Instagramista. Ja juu, näissä näkyy se hirmuinen halu tehdä puhdasta ja terveellistä ruokaa.

Ihan ensiksi ehkä sellaisen tilin esittely, josta olen saanut eniten inspiraatiota arkiruokien ja myyssiruokien tekemiseen. @cookingwithmima on täynnä mitä herkullisimpia ja mitä helpoimpia ruokia. Ilman tsiljoona kilometriä pitkiä ainesosaluetteleoita.

cookingwithmima

Silmänruokaa vaikka millä mitalla, kasvisruokaa, raakaruokaa, helppoja ja terveellisiä herkkuja tarjoavat:

@healthy_and_delicious_by_maya

delicious_and_healthy

@healthydeli

healthydeli

@raw_manda

raw_manda

@loveliveraw

Loveliveraw

Ruokakuvien lisäksi tykkään seurata maailmanmatkailijoita, tilejä joissa on kuvia joka lähtöön. Jossain vaiheessa valkoiset, pelkistetyt kuvat olivat kovasti huutoa, mutta tiedättekös – viime aikoina olen alkanut rakastaa värejä. Mitä värikylläisempi kuva, sen parempi. #vanhuuseituleyksin 😉 Tämä Lily Rosen tili on ihana sekoitus kaikkea; ruokaa, elämää, matkailua…

@lily__rose

lily_rose

Harmoniselle, vähemmän värikylläiselle feedille sytyn kyllä myöskin. Tsekatkaahan tämä ihanuus:

@emmakateco

emmakateko

Oliko näissä teille uusia tuttavuuksia? Ja juu, näin jälkikäteen vähän harmittelen, ettei tähän tullut nyt yhtään suomalaisten huikeita instatilejä, mutta niitäkin on vaikka kuinka. Seuraan tällä hetkellä 897 instagram-tiliä ja tuntuu, että seurattavia olisi vaikka millä mitalla lisää 😀 Onko teillä vinkata tilejä, joissa on sitä jotain? Nyt vielä vähän töitä ja sitten kohti kotia. Ja sen verran suunnitelmiin tuli tässä työpäivän aikana muutoksia, että lapset menevätkin yökylään serkuilleen. Jihuu, laatuaikaa 😉 Golfia, wingsejä ja sitten hurrataan Tappara voittoon! Pelin tiimellyksessä kuron myös kommentteihin vastaamiset kiinni.

SUPERKIVAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA 

alle


10 Responses to “Inspiraatiota etsimässä”

  1. Hanna sanoo:

    Nuo kaksi alinta piti heti klikata seurantaan. Tykkään installaatio. Mies välillä ihmettelee äänen miten jaksan katsella vieraiden ihmisten kuvia 🙂 Kivaa viikonloppua t. @hannamelukyla

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanna

      ja hei voi että, miten kauniita kuvia sinulla instassa <3
      Hih, meillä mies on just samanlainen!

      Ihanaa lauantai-iltaa <3

  2. Hanna sanoo:

    Mikä ihmeen installaatio 😀 sanansyöttö, argh. Piti olla instasta 😉

    • Maria sanoo:

      Heh, mun oli pakko ottaa tuo sanansyöttö pois puhelimesta, kun meni herne nenään, kun puhelin kirjoitteli mitä sattuu 😀

  3. Annele sanoo:

    Hmmm. Some on hvä asia. Pitää myös miettiä kuinka pitkälle siellä menee ja antaa itsestään. Jos seuraa 878 Instassa niin mitä siitä saa? Niitä vaan seuraa eikä exes pysty seuraamaan. Paras keskittyä siihen missä on hyvä. Olla oma ittensä kuten oot.☀️

    • Maria sanoo:

      Moikka Annele

      ja juu, eihän sitä ehdi instassa kaikkea noita aktiivisesti seurata 😀 Jep, just näin 🙂

      Kivaa lauantaita <3

  4. E lla sanoo:

    Avec Sofien blogin kautta löytyi tämä https://www.instagram.com/mimousaz/
    Ihana tarina kuvien takana löytyy Sifin blogista

    • Maria sanoo:

      Hei kiitti vinkistä,

      tuo tarina ja instagram tili on ihana! Täytyy mennä oikein paremmalla ajalla selaamaan kuvia 🙂

      Ihanaa lauantaita <3

  5. M sanoo:

    Inspiraatio välillä täysin hukassa kun miettii mitä tekisi ruuaksi. Tulee pyöriteltyä samoja tylsiä ruokia. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan 🙂
    Instaa en ole vielä käyttänyt mutta täytyy tuo virhe korjata 😉
    Oma koti on väritykseltään aika valkoinen ripauksella harmaata ja mustaa ja vaikka viihdynkin tosi hyvin omissa nurkissa, toisten värikkäät kodit näyttävät tosi kivoille. Se on eräänlaista väriterapiaa 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa M,

      käyhän tsekkaan tämä
      http://www.foodlover.fi/ Ruokainspistä kerrakseen eikä tarvitse Instaa 🙂

      Just sitä se on, väriterapiaa! Ihana ihastella muiden värikkäitä koteja 🙂

      Leppoisaa lauantaita <3

Kommentoi