sunnuntai 04. helmikuun 2018

Sunnuntai on sämpyläpäivä

HEISSAN IHANAT!

Toivottavasti siellä on sujunut sunnuntai leppoisasti. Niin kuin lepopäivän kuuluukin 🙂 Ja hei toivottavasti olette päässet ulos tankkaamaan aurinkoenergiaa! En tiedä onko se vain korvien välissä, mutta mun mielestä aurinko lämmitti jo jonkun verran aamulenkillä järven rannalla kävellessämme. Meillä on nyt aika monena sunnuntaina leivottu joko leipää tai sämpylöitä. Tämä sunnuntai on toinen sunnuntai perätysten, kun leivomme sämpylöitä.  Joten voipi vetää mutkat suoriksi ja sanoa, että sunnuntai on sämpyläpäivä! Saamme iltapalavieraita, joten mikäs sen mukavampaa kuin kattaa pöytään uunituoreet sämpylät, juustosiivut ja paprikat. Juomaksi lämmintä teetä hunajalla.

Viime sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa ihanan Sikke Sumarin iki-ihania Namaste sämpylöitä ja jälleen kerran mietin, että kuinka viime kerrasta on taas vierähtänyt niin kauan aikaa. Koska yksinkertaisesti parempaa sämpyläreseptiä ei ole. Tosin olen vuosien saatossa vähän jalostanut reseptiä aina sen mukaan, mitä kaapista on löytynyt. Tänään ei löytynyt tarpeeksi vehnäjauhoja, joten korvasin osan niistä ruisjauhoilla ja kaurarouheella. Myös suolan määrää olen vuosien saatossa vähentänyt siitä alkuperäisestä ruokalusikallisesta. Myöskään tuorehiivaa ei ollut tänään saatavilla, joten kuivahiiva ajaa asiansa. Täältä löytyy Siken alkuperäinen resepti. Täältä ja täältä omat sovellukseni ohjeesta. Ja alta viimeisin reseptisovellukseni.

NAMASTEN SÄMPYLÄT
7,5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl rkl suolaa
4 dl ruisjauhoja
n. 7 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurarouhetta

-sekoita kaikki aineet keskenään (taikina jää löysäksi ja sitkeäksi) anna kohota huoneenlämmössä pari tuntia.
-nostele kahdella isolla lusikalla pellille nokareita.
-huiskuta päälle vehnäjauhoa ja tee saksilla sämpylöihin risti.
-paista 230 asteessa noin 30-35 minuuttia. Älä peitä sämpylöitä liinalla vaan anna jäähtyä hieman pellillä.

Veikkaan, että Suomesta ei löydy montaa, kuka ei olisi tätä reseptiä kokeillut. Tai siis sitä Siken alkuperäistä reseptiä. Jos sinä kuulut niihin harvoihin, niin suosittelen kokeilemaan. Varoituksen sanana, ei ole paluuta enää muihin sämpylöihin näiden jälkeen 🙂 Yleensä teemme niin, että paistamme kaikille iltapalaksi sämpylät ja lopusta taikinasta aamulla sämpylät. Niin helppoja ja hyviä. Taikinaa ei tarvitse vaivata lainkaan, mistä kymmenen pistettä ja papukaijan merkki! Tämän postauksen kuvat ovat viime sunnuntain sämpylöistä, sillä laitoin juuri vasta sämpylätaikinan kohoamaan.

Nyt vielä nauttimaan viime hetken valoilmiöstä tuolla taivaalla ja sitten kohti suloisen sunnuntai-illan touhuja.
Pyykkäystä ja sitten vähän myöhemmin iltapalastelua isommalla porukalla.

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

 


lauantai 03. helmikuun 2018

Ikävä mökille!

HEIPPAHEI!

Mä olen tässä jo tovin odottanut, että koska se jokavuotinen ikävä mökille iskee. Toissa yönä näin unta mökistä. Kesäilloista saaresta ja eilen aamulla oli pakko selata puhelimen mökkikuvakansiota läpi. Vaikka olen erittäin hyvä elämään hetkessä, niin silti ajatus karkaa välillä tuleviin kesäiltoihin. Joista povaan erittäin lämpimiä ja leppoisia 🙂 Jotkut teistä muistavatkin meidän murikkatestit viime keväältä. Ne huhtikuun lopun / toukokuun alun tuskaiset ajelumatkat mökille tai ei niinkään tuskaiset ajelumatkat vaan sen tuskan venesatamaan päästessämme; järvi ei sulanut ei sitten mitenkään. Mutta niinhän se on, että kun jotain oikein kovin odottaa ja kun odotus palkitaan, niin se on sen väärti. 

Miehen kanssa usein mietimme, että jos mökille pääsisimme ympäri vuoden, niin tuntuisiko se samalta. Näin kun laitamme mökin lokakuussa talviteloille ja aloittelemme kauden huhtikuulla (kyllä, tänä vuonna ne jäät saavat luvan sulaa huhtikuussa), niin on jotain mitä odottaa. Mökkeilyä ei pidä itsestäänselvyytenä, osin sen takia että ollaan luonnon armoilla. Osin sen takia, että ollaan tässä vuosien mittaan ymmärretty millainen kultakimpale me löydettiin. Ja miten kohtalolla oli näppinsä pelissä. Kesäkuussa viitisen vuotta sitten ensimmäisen mökkiviikonlopun jäljiltä kirjoitin näin:

”Monta viikonlopun varrella esiintullutta asiaa on saanut suun auki ja hiljentymään hetkeksi. Yrittäen ymmärtää sitä, että millainen onni on ollut matkassa ja miten meidät, jotka aina vannoivat, että saarimökkiä ei osteta, tämä ensimmäinen ja ainoa saarimökki sai aivan haltioihinsa.  Miettimään, että jollain suuremmalla taitaa olla tässä näppinsä mukana ♥  Ikinä en kuvitellut omistavani mökkiä, johon on 80-luvun puolivälissä mennyt ihka ensimmäinen labraerä isäni v.1985 perustaman maalitehtaan kuultavan puunsuojan sävyä, jonka mökin omistajapariskunnan rouvan äiti oli käynyt isäni maalitehtaassa yhdessä isäni ja silloisen pääkemistin kanssa kehittelemässä. Rakkaudesta lappiin ja kelomökkeihin. Kelon sävyä, josta myöhemmin tuli hitti. Mutta jonka ensimmäiset versiot siveltiin tuohon mökkimme alkuperäisosan ulkoseiniin.

Istuimme myyjäpariskunnan rouvan kanssa tuossa saunan terassilla valkoisilla tuoleilla ja hän kertoi tarinaa, kun äitinsä oli tullut sydän pakahtuen kotiin 1980-luvun puolivälissä ja kertonut saaneensa palvelua, jota ei ikinä osannut odottaa. Ja kera puunsuojan, joka pääsi veneen kyydissä saareen. Rouva mainitsi paikkakunnan, jossa tuo maalitehdas silloin oli ja sitten palaset loksahtivat kohdilleen… Pieni ihminen kyllä hiljentyy kohtalon edessä.”

Tuo yhtymäkohta historiaan merkitsee tänä päivänä vielä enemmän kuin tuolloin. Nyt meillä on palanen iskää ja iskän työhistoriaa mökin myötä mukana. Onko siinä se syy, minkä takia emme ole saaneet aikaiseksi käsitellä tuota päämökin vanhaa osaa uudelleen? Tiedä häntä, mutta aika hyvin tuo vanha kuultava puunsuoja on mökin ulkoseinässä kestänyt.

Eniten mökiltä kaipaan mökkisänkyä ja saunaa. Sitä hiljaisuutta. Niitä aamuja, kun hipsii aamupissalle ulkohuussiin, jättää oven auki ja yrittää laskea kuinka monen eri linnun äänen kuulee. Sitä olotilaa, kun ollaan ainoana saaressa. Hiljaisuutta. Ohi lipuvien veneiden bongailua. Rauhaa. Nämä pari päivää olen miettynyt kesän tulevia projekteja mökillä. Ei mitään suurta, mutta vähän sisustukseen liittyvää. Keittiötä voisi vähän freesata, samoin ruokailutilaa. Haaveissa on niin iso ruokapöytä ruokatilaan, että kylmillä keleillä mahdutaan siihen isolla porukalla syömään. Niinä päivinä, kun kesähuoneen lämppärit eivät jaksa lämmittää tarpeeksi.

Rakastan meidän mökkiä sen takia, että se on just meidän näköinen. Ei liian fiini, vaan kodikas. Sillain, että puitteet kertovat, että mökillä ollaan. Vaikkakin meillä sieltä aika paljon löytyykin mukavuuksia, niin silti olo ja elo on kovin mökkimäistä. Sellaista, johon höperöityy 

Ihanaa, että talvi olet täällä, mutta kerro sille kesälle että sekin on kovin tervetullut! Nyt (ilta)päiväsaunaan ja sitten kommenttien pariin. Toivotaan, että tämä koko päivän vallinnut syvähorkka ei kieli lähestyvästä flunssasta vaan siitä, että vanha talo hengittää hyvin kovilla pakkasilla ;D Mites muut kesämökkiläiset, joko on kova kaipuu mökille?

LEPPOISAA LAUANTAITA,


perjantai 02. helmikuun 2018

Ovi auki ystäville ♥

ID HEI HELLUREI IHANAT!

Ja teille, ketkä lähettelitte niin kivoja viestejä ja kommentteja erään kokkikolmosen (”vähänkö noloista nolointa, äiti”) videoista, lähettelen teille takaisin vielä kiitoksia tähän heti alkuun tätäkin kautta. Ja teille, ketkä ette vielä seuraa instan puolella (atmarias), niin mikäli haluatte nähdä meidän elämää blogin takana, niin tervetuloa seuraamaan 🙂 Tuo insta story on vähän sellainen, että välillä sinne tulee ladattua enemmän materiaalia ja välillä vähemmän. Tänään siellä katsastettiin, miltä näyttää bloggaajan päivä, kun kyseessä on yhden kaupallisen yhteistyön valmistelu. Sen ansiosta meillä on tänään nautittu rapeita riisipiirakoita munavoin kanssa.

Tässä kodissa on aina ollut ovi auki ystäville. Niin silloin kolmekymmentä vuotta sitten kuin tänäkin päivänä. Muistan jo aikoinaan, että äiti ja isä olivat niitä, jotka rohkaisivat viettämään aikaa ystävien kanssa täällä meillä. Silloin vietimme aikaa joko keittiössä tai täällä ylhäällä mun huoneessani. Tässä samassa  huoneessa, jota nykyisin meidän makuuhuoneeksi kutsutaan. Pari kertaa äiskä ja iskä saattoi hihkaista alhaalta aamuyön tunteina, että volyymia voisi laittaa pienemmälle, mutta yllättävän pitkä pinna heillä näin jälkikäteen ajateltuna oli. Joskus tulin kotiin ja löysin ystäviäni meidän olohuoneesta jutskaamasta iskän tai äidin kanssa. Ovet olivat aina auki. Silloinkin kun itse en edes ollut kotona.

Muistan saaneeni remppavaiheessa ohjeita, että rakentakaa lapsille omat tilat, niin saavat viettää siellä aikaa ystäviensä kanssa. Meillä on tytöillä omat huoneet, mutta aika usein kun ystäviä tuovat kotiin, niin viettävät aikaa kellarissa. Tai keittiössä. Harvoin omissa huoneissaan. Ja se sopii meille enemmän kuin hyvin. Tykkään, että saan jutella tyttöjen ystävien kanssa ja tiedän, keiden kanssa liikkuvat. Vielä tässä iässä ei ole syytä olla huolissaan, mutta jahka muutamia vuosia tulee lisää, niin se kaveripiiri, missä tytöt liikkuvat muodostuu tärkeäksi. Sillä ystävää ei jätetä.

Tänä perjantai-iltana Marian bistrossa tarjoillaan fredagsmyseväinä sipsiä, dippiä ja vähän namuja. Miesluolan lattialle on levitetty patjat ja telkkarissa pauhaa tanssipeli. Neljä punaposkista tyttöä ottaa hien päälle ennen saunaan menoa. Joku voisi ajatella, että meidät miehen kanssa on ajettu tänne ylös makkariin, mutta ehei – omasta tahdosta täällä ollaan. Ihana antaa lapsille tuo alakerta käyttöön. Kaadettiin lasilliset täyteläistä punaviiniä, otettiin tyttöjen valmistamat tex mex-ruoat ylös ja pidetään piknikkiä sängyllä. Samalla kun hurrataan Tapparaa voittoon. Kuten huomaatte kuvista, niin tänä perjantaina lasit on puoliksi täynnä 😉 Nämä hemmottelujutut, joista eilen juteltiin, ovat niitä joihin voisi todeta, että olkaamme onnellisia, että edes on se lasi. Kaikilla ei näin kuulkaas ole.

Pelin jälkeen ajateltiin laittaa elämä risaiseksi ja hakea muutamat palat raakasuklaata alakerrasta. Ottaa kirjat käteen ja olla möllöttää molemmat omilla puolen sänkyä. Perjantai-iltaa parhaimmillaan – elämysmatkailua omassa kodissa ♥

IHANAA PERJANTAI-ILTAA,

PS. kuron kommentit kiinni huomenissa, heti Asta-messujen jälkeen. Tulkaahan nykäisemään hihasta, jos näette tutut kasvot messuhulinassa 🙂


tiistai 30. tammikuun 2018

Resepteistä parhaimmat ♥

HEIPSUN IHANAT

siellä ruutujen takana! Toivottavasti teillä on ollut mukava tiistai. Täällä ollaan oltu eilisen kotitoimistopäivän jälkeen täysin maalitehtaan työn touhussa, mutta blogi on ollut mielessäni tämän tästä. Eikä vähiten sen takia, että tänään on luvassa yksi mun lemppariaiheista ikinä. Nimittäin maailman parhaimman äidin maailman parhaimpiin resepteihin sukeltamista. Ruokamuistot, varsinkin leipomismuistot elävät vahvasti mukana lapsuudesta. Olenkin kertonut, että pikkutyttönä mun suosikkiherkku oli äidin tekemä suklaapelti. Reseptin taas oli saanut omalta äidiltään. Meidän äidiltä jäi monia ihania keittokirjoja, mutta silti mikään ei voita tuota paperikasaa rottinkikorissa.

Sieltä löytyy lehtileikkeitä, joissa on niitä äidin hyväksi toteamia reseptejä, mutta mikä ihaninta; sieltä löytyy äiskän käsin kirjoittamia reseptejä. Just niistä ruoista ja herkuista, joita meillä tehtiin kotona. Ja tiedättekö, että eilen kun niitä selasin tuossa olkkarin pöydällä niin sieltä tulvahti tuttu ja turvallinen tuoksu ♥

Tukholmasta ostin reseptikirjan. Tarkoitukseni oli kirjata siihen omia lempireseptejäni, mutta eilen aamulla koin ahaa-elämyksen. Kirjoitan siihen äiskän parhaimmat reseptit. Jossain vaiheessa sain idean, että vaikka reseptit tilaa vievätkin alkuperäismuodossaan, niin en lähde niitä kirjoittamaan puhtaaksi. Noihin lappusiin kun sisältyy niin paljon elämää.ID

Kuten näkyy tuosta suklaapellin ohjeesta, niin se on ollut vahvasti läsnä leivontahetkistä. Myös mummuni pari reseptiä pääsee arvoisalleen paikalleen kansien väliin. Rahkaomenakakkua en ole ikinä vielä itse tehnyt, mutta siinä seuraava leipomisprojekti. Tuo smetanassa haudutettu broilerisuikalelaatikko on yksi maailman maukkaimmista ruoista, suosittelen! Muistan mummuni tehneen sitä aina, kun menimme kylään ruoka-aikaan. Hukan teillä on vielä muutama resepti; äidin hirvipaistin voittanutta ei ole eikä kyllä kaalikääryleidenkään. Varsinkin sen kaalikääryleiden kastikkeen reseptiä kaipaan kovin. Voipi olla, että ne tuolta lehtileikkeiden seasta vielä löytyvät 🙂 Sain myös sellaisen idean, että täytyy teettää tästä reseptikirjasta kopioita ja antaa aina jokaiselle kotoa pois muuttavalle mummun lapsenlapselle mukaan mummun reseptiarkiston helmiä. Näin ne muistot jatkuisivat ja jalkautuisivat sukupolvelta toiselle.

Toivon, että teilläkin on niitä ihania ruokamuistoja lapsuudesta. Muistoja, joita välittää eteenpäin mahdollisesti omille lapsille. Hei nyt takaisin työn touhuun hieman venyneeltä iltapäiväkahvitauolta! Ollaanhan taas kuulolla 🙂

TIISTAITERKUIN,


maanantai 29. tammikuun 2018

Onnellisuuden break-even point & Tukholman terkut

MOIKKAMOI IHANAT

ja moikkamoi maanantai ja sitä myötä uusi ihana viikko! Karvisolosta ei ole tietoakaan tänä maanantaina, kiitos tuon miniloman, joka virkisti kyllä mukavasti. Kuten tapanani on ollut viime aikoina, niin jälleen syvennyin tarkkailemaan ja analysoimaan ihmisiä ja asioita reissussa ollessamme. Pääasiassa itseäni, mutta myös kanssamatkustajia. Monella tapaa olin epämukavuusalueellani, siitäkin huolimatta että reissu oli aivan todella ihana. Huomasin, että laivan illallisbuffett ei ole enää se mun juttu. Ihmismassa sai mut haukkomaan vähän henkeä ja huomasin, että en nauti ihmispaljoudesta. Liian paljon ihmisiä siihen, että olisin nauttinut ruokailusta. Se ihisti, kun ihmisiä ryntäili takavasemmalta, edestä ja sivulta. Ihan kuin kaikki joutuisivat tappelemaan ravinnosta. Ikäänkuin se ruoka loppuisi juuri sillä sekunnilla kesken. Sitten kun itse kärsivällisesti jonotat sen lautasesi kanssa ja joku tönii sinua koko ajan ja etuilee, niin tekee mieli sanoa, että kiitti ja heippa 😀

Nautin buffetissa kuitenkin viherjutuista ihanine salaatteineen ja kalapöydän notkuvista herkuista. Olenkin kertonut, että voisin elää mädillä ja smetanalla. Mutta ei sitä koko reissua ihan viher/kalalinjalla menty, sillä lauantain lounaspaikassa Da Peppessä nautin täysin rinnoin pitkästä aikaa pitsasta. Hiljaisesta ruokailusta ja lasillisesta tajunnanräjäyttävän hyvää punaviiniä. Pitsapohjasta, joka kiilasi top 3 pitsapohjiin ikinä. Tarjoilijasta, joka oli charmantti vanha mies. Siitä, että kaikki toimi ja ruokailusta pystyi nauttimaan. Oppia ikä kaikki, olen joskus nauttinut myös laivan buffett ruokailusta. Keski-ikäinen minä taas ehkä laittaisi muutaman latin lisää likoon ja menisi laivan johonkin muuhun ravintolaan. Se varttuneempi Maria on kuitenkin sitä mieltä, että koska lapset nauttivat buffettruokailusta suunnattoman paljon, niin sen voimin hänkin sen jaksoi tehdä. Kahtena iltana peräkkäin. Aika monet asiat kun ovat sellaisia, että haluaa laittaa itsensä likoon lasten hauskanpidon edessä. Meillä tytöt nauttivat risteilystä niin, että vielä tänä aamunakin silmät kiiluen kertoivat kokemuksistaan. Kallisarvoisia muistoja.

Ehkä se on se uusi minä, joka haluaa elämässä keskittyä juurikin niihin pieniin nautintoihin. Ei suurella mittakaavalla, vaan ihan pikkuisesti vaan. Tästä lähtien tiedän nauttivani enemmän yhdestä laadukkaasta viinilasillisesta ruoan kanssa kuin parista kolmesta ei niin laadukkaasta viinilasista. Tiedän nauttivani enemmän sokerittomista herkuista kuin kourallisesta salmiakkifiguureita. Kukin meistä tablaa tyylillään ja mun mielestä olisi ihan hirmuisen hienoa, että jokainen löytäisi sen oman onnellisuuden ”break-even pointtinsa”. Sen tilan tai kriittisen pisteen, jonka yli tapahtuvat jutut ovat kaikki plussaa. Löytäisivät sellaisen elämäntavan, jossa pysyisi pitkällä juoksulla tuon break even pointin yläpuolella. Jotta elämä olisi mielekästä. Jotta ei tarvitsisi taistella hyvänolon saavuttamiseksi. Vaan voisi todeta, että hei – mä olen siellä jo.

Voin eilen kotiintulon jälkeen jotenkin tosi huonosti. Parina iltana nautitut muutamat viinilasilliset ja se kourallinen salmiakkifiguureita  yhdistettynä pariin huonosti nukuttuun yöhön saivat aivoni johonkin sellaiseen tilaan, ettei ajatus kulkenut. Pitkästä aikaa taas niveliäkin särki ja silmät menivät ihan väkisin kiinni. Iho oli kelmeän veltto ja ihohuokoset kolminkertaistuneet. En löytänyt mitään muuta syytä kuin tuo alkoholi ja sokeri. Vertasin eilistä olotilaani tammikuun tipattomaan ja sokerittomaan ajanjaksoon ja päätin, että ei enää koskaan. Kroppa huusi eilen vihersmoothieta ja kaikkea terveellistä.  Iho huusi puhdistavaa ja kuorivaa naamiota. Täten jatkan siis alkuvuoden linjaa. En orjallisesti noudattaen vaan tilanne ja päivä kerrallaan.

Mutta tänään olo on kyllä jo normaalin euforinen. Ollaan päästy taas sinne onnellisuuskäyrän plussapuolelle. Hymyilyttääkin ihan hassulla tavalla huomata, että mukavuusalueella ollaan. Talvinen Tukholma oli ihana ja antoi huikean paljon lisää energiaa. Aurinkoinen ja tuulinen, mutta silti tosi kiva. Lapset halusivat Zaraan ja Hollisterille, joten niissä kävimme. Kävelimme ympäriinsä, kunnes oli annettava viimalle periksi ja suunnattava laivalle takaisin. Sen verran kylmä oli, että kamerakin pysyi suurimman osan ajasta laukusta. Eräs reissun kohokohdista oli pieni hurmurikummipoika, joka on just nyt niin parhaassa iässä ♥ Jutut ovat sitä luokkaa, että ei tarvitse minkäänsortin lisäviihdykettä etsiä 🙂

Mutta hei, nyt erään projektin pariin. Vilautan tuota projektia myös täällä blogissa tällä viikolla. Siihen liittyy nuo kaikki äiskän reseptit, jotka ovat sikinsokin sekaisin.
Energisen maanantain kunniaksi luvassa vähän organisointia 🙂

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,