torstai 30. elokuun 2018

Osaatko rentoutua arjessa?

HEIPSULIHEI!

On monia asioita, joita osaan, mutta sitten on liuta asioita, joita en osaa. Tai luulen osaavani, mutta tietyin väliajoin huomaan, että en ole sittenkään osannut. Yksi niistä on täydellinen rentoutuminen arjessa. Harvinaisen usein sitä tulee posotettua sängystä nousun jälkeen kokolailla siihen asti, kun menee illalla takaisin sänkyyn. Eikä siinä mitään, jos kroppa ja pääkoppa tämän kestää. Itselläni on ihan vauvana todettu lihasjäykkyyttä, joka itse asiassa oli niin paha, että vanhemmilleni sanottiin, että tämä lapsi ei välttämättä koskaan kävele (aloin kävellä vajaan 10 kk ikäisenä…).

Liekö tuo synnynnäinen lihasjäykkyys vai mikä, mutta kroppani reagoi kiireeseen nimenomaan siten, että lihakset vetävät aivan jumiin. Henkisen puolen hommat kostautuvat fyysisellä puolella. Gradun kirjoitusaikana ennen jännitysniskadiagnoosia kävin kattavissa neurologisissa tutkimuksissa huimauksien ja pahoinvoinnin takia. Tuolloin epätietoisuus ja niskaoireet laukaisivat myös paniikkihäiriön, jota lääkittiin kolmiolääkkeillä. Kun niska saatiin auki ja stressi purkautumaan loppui oireetkin ja sitä myöten purettiin lääkitystä neljän pitkän kuukauden ajan. Luulisi, että tästä olisin ottanut opikseni.

Mutta ei. Silloin kolmisen vuotta sitten äidin sairastuttua en tuntenut stressiä, mutta fyysiset oireet olivat kamalat. En ollut pysähtynyt ajoissa ja viheltänyt peliä poikki. Yritin hoitaa siinä samalla äitiä, kotia ja kahta työtä. Aamuisin heräsin ahdistukseen ja koko päivän korvissa soi. Päässä humisi ja nivelkipujen takia kävin lääkärissäkin. Nämä eivät suinkaan loppuneet äidin sairauden loppumiseen, vaan jatkuivat jatkumistaan. Ravasin korvalääkäriltä toiselle, koska korva tuntui siltä kuin se olisi ollut tulehtunut. Syyksi paljastui bruksismi eli yöllinen narskuttelu ja leukanivelien vaivat. Kuulemma tunnollisten ihmisten vaiva. Itse prosessoin päivän asioita yöaikaan todella vahvasti.

Pelkästään diagnoosin saaminen helpotti oireita, mutta lopullisen niitin oireisiin sain hammaskiskojen lisäksi sillä, että aloin tietoisesti tehdä rentouttavia asioita päivän mittaan. Hengitin rauhallisesti, suljin silmät ja rentoutin leuat. Pienikin hetki auttoi. Iltaisin kuuntelimme miehen kanssa sängyssä meditaatioappeja ja rauhoituimme. Huomasin, että yhtäkkiä kaikki vaivat olivat tiessään. Sormien ja varpaiden niveliin ei sattunu enkä herännyt joka aamu päänsärkyyn. Viimeisen vuoden ajan olo on ollut ihana.

Silti olen posottanut menemään ja sen myötä kuin vaivat lähtivät en juuri ole rentoutunut arjessa. Tietoisesti ainakaan. Muuta kuin aamulla kahvikupin äärellä pikaisesti. Arjen alettua huomasin pari viikkoa takaperin, että puhun kuin suussani olisi kuuma peruna. Ääneni narisi kuin öljyämätön ovi. Ja vaikkei minulla vielä ollut korvaoireita, niin tunnistin leukojen olevan jumissa. Ei totaalijumissa, mutta niin jumissa että teki kipeää avata suu. Yökiskotkin olivat jääneet käyttämättä, sillä ajattelin, että kun ei oireita ole, en jaksa niitä käyttää. Aika iso virhe…

Joten ennen kuin on liian myöhäistä olen jälleen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni tuon tietoisen rentoutumisen kanssa. Olen kuunnellut äänikirjoja enemmän kuin laki sallii, koska oikeastaan se on likipitäen ainoa puuha tällä hetkellä, jossa tulee keskityttyä 100% siihen mitä kuuntelee. Telkkaria katsoessanikin huomaan miettiväni tekemättömiä juttuja ja arjen askareita. Ei hyvä! En tunne stressiä. Ja se on aika huono juttu. Sitten vasta tunnen kiireen, kun kroppa on jo niin jumissa, että omin avuin ei välttämättä selviä.

Jos joku kysyisi onko minulla ollut nyt muka niin kiireistä tämä elokuu, niin sanoisin, että ei mun mielestäni. Mutta leukanivelet puhukoon puolestaan 😀 Sain hammaslääkäriltä vuosi sitten tiedon, että meitä bruksismipotilaita varten on helpottavia hierontoja. Voice massage kuulostaa ihanalta, eikö? Noh, otin itseäni niskasta kiinni ja eilen kävin tuollaisessa hieronnassa. Totesimme hierojan kanssa yhdessä, että tilanne on aika paha. Varsinkin tuolla vasemmalla puolella, jonka korvakin aikoinaan vihoitteli. Jumit saattavat olla jo sieltä gradun ajoista, sillä eipä noita leukaniveliä ole tullut juuri hieroskeltua.

Vertaisin eilistä leukanivelien hierontakipua synnytyskipuihin.  Silmistäni valui kyyneleet ja välillä tuntui, että pyörryn kivusta. Ihana hieroja kuitenkin pyysi kertomaan heti, kun en kestä. Sinnittelin ehkä liikaa. Mutta olo tuon hieronnan jälkeen oli euforinen. Tuntui, että se peruna oli kadonnut suusta ja äänikin tuli hieman pehmeämmin eikä raspikurkkuäänenä. Hieronnan jälkeen mietin, että miksi en ole tehnyt tätä aiemmin? Ensi viikolle on uusi aika ja tälle välille harjoituksia kotiin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka paljon elämä helpottuu, kun päässä ei suhise. Kun veri kiertää sinne asti vaivatta. 

Miksi kerron tämän kaiken? Sen takia, että tiedän että siellä ruutujen takana voi olla kohtalotovereita. Teitä, ketkä ette ehdi tietoisesti rentoutua arjen keskellä ja kärsitte samoista krempoista. Pikaisin rentoutuskeino, minkä tiedän on hengittäminen. Hengityslihaksenikin kuulemma ovat niin jumissa, että olen mennyt pintahengityksellä liian pitkään. Nyt muutama syvä hengitys ja sitten hetkeksi äänikirjan pariin. Piti pestä ikkunat nyt illlalla, mutta eiköhän sekin voi odottaa toiseen päivään.

Muistakaahan kuulostella itseänne. Hengittää syvään ja olla lempeitä itsellenne 

TORSTAITERKUIN,

 


tiistai 28. elokuun 2018

Elämän risteyskohtia

HIPSULIHEI!

Tässä työhuoneen pöydän äärellä istuessani ja ulos katsoessani en voi muuta kuin taas ihailla. Tuota luonnon värikirjoa nimittäin. Vaikkei ruskaa vielä liiemmin ole, niin lännestä paistava aurinko ja idästä kurottavat mustat pilvet saavat aikaan sen, että luonto on kuin tuplasti värikyllästetty. Niin syvän vihreää, joka osiltaan taittaa jo ruosteenpunaiseen. Kauempana näkyy täydessä värikirjossaan oleva vaahteran latvus. Elämän risteyskohtia. Aika jättää kesä taakse ja siirtyä eteenpäin.

Se kertoo siitä, että syksy on täällä. Sen sisäisen fiiliksen lisäksi. Sen, joka saa kaivautumaan kotiin. Joka saa tämän ekstrovertin muuttumaan muutamaksi kuukaudeksi hieman introvertiksi. Huomaan joka syksy saman ilmiön; en tarvitse mitään muuta ohjelmaa elämääni kuin sen, että saan olla kotona. Kotoilla pesänrakennusviettini keskellä. Tähän sisälle sulkeutumiseen kuuluu olennaisena osana jokasyksyinen neuloosi. Himo kutomiseen nosti jälleen kerran päätään ja kävin penkomassa äidin jättämiä lankavarastoja.

Nyt kun villasukkatehdas on äidin osalta laittanut lapun luukulle, niin sitä täytyy olla omavarainen. Aloitin lasten sukista. Äiti osti sinä syksynä, kun sairastui tytöille lankaa säärystimiä ja villasukkia varten. Villasukat jäivät kutomatta. Silloin tytöt valitsivat tuollaiset hopeanhohtoiset langat sukkiinsa. Nostin lankakerät lankalaatikosta ylös miettien, että mistäköhän muuttolaatikoista alkaisin sopivia puikkoja etsimään. Kunnes lankojen välistä tippui avaamaton paketti. Viisi sukkapuikkoa, kuin tilauksesta.

Meidän perhe on villasukkakansaa. Siitä kertoo jo sekin, että meillä on yleensä iso korillinen villasukkia. Myös vieraille. Nyt tuo kori ammottaa tyhjyyttään. Vanhan talon vanhat nurkat tekevät sen, että puikot pääsevät tänä syksynä tositoimiin. Sukkapuikkojen vieno kilkatus, kynttilän valo ja seinällä Vionojan tyttö ilman kasvoja. Taulun tuijottamista ja miettimistä, että mistä kasvottomuus kertoo. Takaisin neulomuksen pariin siirtymistä. Vailla vastausta. Jumitusta kantapääkohdassa. Siinä kohdassa, kun yleensä kiikutin neulomukseni tänne tien toiselle puolelle ja noudin ne kantapääkohdat valmiina. Elämä on yhtä oppimista. Myös sen suhteen, että miten niistä risteyskohdista pääsee eteenpäin. Ilman luovuttamista.

Nyt tietokone säppiin ja heiluttelemaan puikkoja. Sitä ensin ehkä katson netin syövereistä, että miten tuo kantapää taas tehtiinkään. Toisaalta, eihän niiden sukkien nyt aivan täydellisiä pidä olla. Eihän elämäkään ole ja se siitä tekeekin niin ihanaa. Epätäydellisen ihanaa ♥ 

TIISTAITERKUIN,


sunnuntai 26. elokuun 2018

Rapurallaata, haikeutta & hävyttömän hyvää tomaattikeittoa

MOIKKAMOI!

Tiedättekö, että mulla on ollut koko päivän jotenkin sellainen haikea fiilis. Vähän sellainen höhlä olo. Ei nyt ihan sellainen kuin hautajaisten jälkeen, mutta jotenkin sellainen olo, että tietty aikakausi on nyt taputeltu loppuun. Pitkään mietin, että onko se eilisten mökkikauden päättäjäisten takia (vaikka meillä kyllä mökkikausi jatkuu), kunnes keksin että ei se ole. Se on kuulkaas taas tämä empatia, myötäeläminen mikä nostaa päätään. Tämä haikeus johtuu täysin tuon yhden maamme suurimman artistin lopettamiskeikasta ja tästä viikonlopusta, kun meillä on luukutettu Cheekiä lasten toimesta. Esikoinen on vähän myös allapäin, ehkä osin flunssan ansioista, mutta kysyi tuossa, että ”ketä mä nyt sit fanitan?” 

Eiliset rapurallaatkin tuli syötyä, harvinaista kyllä, valoisalla. Yleensä ollaan odotettu pimeän tuloa, jotta kesähuone kynttilälyhtyineen pääsee oikeuksiinsa. Nyt syötiin niin, että kun keikka alkoi televisiosta, meillä oli mukavat oltavat töllöttimen ääressä. Itse olen nähnyt Cheekin vain kaksi kertaa livenä ja molemmat keikat oli erinomaisia. Eilisen keikan tunnelman saattoi tuntea tv:n kautta. Mitä nyt sumusilmiltään telkkarista mitään näki. Superherkkänä herkistyin heti, kun lähetys alkoi.

Tiedän, että niin kuin kaikkia julkkiksia, niin myös tätä herraa kohtaan on jollain jotain hampaankolossa. Tiedän, että ei kaikkien tarvitse tykätä musiikista tai tyylistä, mutta joskus tuntuu että se on se kateus, mikä saa negatiiviset fiilikset vellomaan jonkun ihmisen ympärillä. On pakko tuoda julki, että ei arvosta eikä pidä minään. Kuka tahansa meistä voisi koittaa saavuttaa samanlaista hypeä kuin tuo vauvasta vaareihin ja mummoihin iskevä stadionit vallannut, eikö? Itse ainakin nostan hattua. Kovalla työllähän tuohon asemaan pääsee. Itse nostan hattua myös sille, että osaa viheltää pelin poikki kun on sen aika. Kun on huipulla.

Mutta hei, niihin eilisiin rapujuhliin palatakseni. Tein alkuun aivan hävyttömän hyvää tomaattikeittoa. Vaikka itse sanonkin 😀 Tätä täytyy tehdä myös jonain arki-iltana töiden jälkeen. Sen verran nopeaa valmistui!

HELPPO TOMAATTIKEITTO
4-6:lle

3 purkkia tomaattimurskaa (käytin Muttia)
1 punasipuli
(2 valkosipulin kynttä)
1 prk aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
vettä
tuoretta oreganoa puoli nippua

-kuori sipulit ja pilko ne
-kuullota oliiviöljyssä noin viisi minuuttia
-lisää tomaatimurskat, reilu desi vettä ja tuoretta oreganoa
-anna porista kymmenisen minuuttia
-lisää tuorejuusto ja maun mukaan mustapippuria
-anna porista vielä muutama minuutti ja passaa vedellä koostumus sopivan keittomaiseksi
-surauta sileäksi sauvasekoittimella ja nauti

Sitten vielä vähän töitä tähän sunnuntai-iltaan, juoksulenkkiä ja saunaa. Onneksi sitä on näin vanhemmiten tullut sen verran viisaaksi, että edes rapujuhlien jälkeen ei ole estettä kunnon hikilenkille. Niin hyvää kuin tuo kuvissa näkyvä akvavit onkin, niin puolikas snapsilasillinen riitti 😉

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


perjantai 24. elokuun 2018

Fredagsmys goes mökki!

JUHUU

kauan kaivattu perjantai-ilta on taas täällä! Suunnattiin heti töiden jälkeen kohti mökkiä. Tuntuu, että siitä on pitkä aika, kun ollaan viimeksi saatu olla täällä koko viikonloppu. Se tuoksu, kun mökin oven avaa saa aina yhtä ihanat fiilikset pintaan. Se tuoksu kertoo leppoisista illoista, luonnon rauhasta ja pitkään nukutuista aamuista. Se tuoksu kertoo tuossa päämökin vanhassa osassa, jonne astutaan ulko-ovesta suoraan, ihanista muistoista, joita seinät ovat kätkeneet sisäänsä sitten rakentamisvuoden 1963. Aina silloin tällöin haaveilemme tuon vanhan osan pyöröhirsien käsittelemisestä valkoiseksi. Mutta hei, se on niin kovin lämmin ja kutsuva noin. Joten olkoon ainakin toistaiseksi puulla.

Tänään, venetsialaisten ja rapujuhlien aattona, meillä nautittiin älyttömän pikaisesti valmistuvasta herkusta. Niin kuin näin perjantaisin on tapana. Mätimoussepiirakka voisi mennä rapujuhlien alkupalastakin. Huomiselle tosin valmistan itse samettista tomaattikeittoa alkupalaksi, mutta täytyy muistaa tämä piirakka seuraavilla rapukekkereillä. Piirakan pohjaan käytin kotipakkasesta yhden viime jouluisista torttutaikinapakkauksista. Niitä kun kuulkaas saa taas kohta sulatella torttuja vartenkin 

MÄTIMOUSSEPIIRAKKA

3 torttutaikinalevyä

2 rs kirjolohen mätiä
1 prk Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit
1 prk ranskankermaa
sitruunapippuria
suolaa
tilliä
sitruunaa

-sulata torttutaikinalevyt ja painele ne yhteen pitkältä sivulta
-voitele reunoista noin 2 cm leveydeltä kananmunalla
-levitä pohjan päälle ohuelti Créme Fraichea
-paista uunissa 200 asteessa noin 12 minuuttia
-anna jäähtyä hieman
-sekoita mätirasiat, ranskankerma, loppu Créme Fraiche Valkosipuli & Yrtit keskenään
-mausta sitruunapippurilla, suolalla ja tuoreella tillillä
-levitä piirakkapohjan päälle ja koristele tillillä ja sitruunaviipaleilla.

Mikäli tykkäätte mädistä ja vaikkei nyt niin blinikausi olekaan, niin myös tuo aiemmin esittelemäni blinipannukakku menisi hienosti rapujuhlien alkuruokana! Itse voisin elää mädillä, smetanalla, punasipulilla ja tillillä 😀

Hei, nyt korttipelit käyntiin sillä aikaa kun palju lämpiää. Eipä ole tänä kesänä tullut paljua juuri käytettyä. Etelästä nousee sen näköisiä pilviä vaahtopäitä nostattavan puhurin kera, että kohta alkaa satamaan. Kesähuoneessa on kuitenkin lämmintä tuulensuojassa. Veikkaan, että tänä iltana (kuten myös huomennakin) kesähuoneessa istutaan pitkään iltaa ja parannetaan maailmaa 

IHANAA VENETSIALAISVIIKONLOPPUA!


keskiviikko 22. elokuun 2018

Arkiruoan upgreidaus; pizzamureke

HOLA HOLA!

Eilen kerroin IG storyn puolella, että mökillä kävi illalla ex tempore saunareissulla aikamoinen puhuri. Sellainen, että kun aurinko meni pilveen, niin ei juuri tarjennut saunasta käydä vilvoittelemassa. Ääneen sanoinkin miehelle, että pitää pukea saunan jälkeen hyvin päälle. Kuivasin jopa hiukset, mitä en ikinä mökillä tee. Ja ette ikinä arvaa; silti heräsin tänä aamuna tukkoiseen nenään ja kurkkukipuun. Koko päivän töissä on tullut aivasteltua ja niistettyä siihen malliin, että menisin hienosti joulunäytelmän petteri punakuonosta. Eihän siitä ole kuin pari hassua viikkoa, kun selvisin kesäflunssasta. Ja hei, kaikki vitamiinit käytössä. No, ehkei kuitenkaan ole syyttäminen täysin vilustumista, sillä meillä myös tytöt ovat tukkoisia ja kuulemma kouluissa on tyypilliseen tapaan liikkeellä jo ekat kausiflunssat. Great, eikö? 🙂

No mut hei, kipeänä tai ei niin ruokahuollon pitää toimia näinä päivinä, kun mies tulee vasta myöhään kotiin. Kaksi supernälkäistä neitoa odotti yllätystä, kun kerroin tekeväni jotain mitä meillä ei ole aiemmin tehty. Söin nimittäin itse viime viikolla työpaikan läheisessä lounasruokalassa pizzamureketta. Niin tuhtia tavaraa se oli kesken työpäivän (otin liikaa!), että lopputyöpäivä meni koomaillessa. Tällä kertaa osasin aavistaa tuon pizzamurekkeen täyttävyyden ja osasin ottaa sopivasti. Yleensä meillä on tehty mureke perinteisen kaavan mukaan eli jauhelihaan sekoitettu kananmuna, sipulikeittopussi ja kermaviili. Tuossa lähilounasruokalassa jauheliha oli niin tiiviissä muodossa, että siellä tuskin oli noita murekkeelle tuttuja lisukkeita. Joten yksinkertaistakin yksinkertaisempi reseptini tällä arkiruoan upgreidaukselle menee näin:

PIZZAMUREKE

800 g naudan jauhelihaa
2 tl suolaa
3 tl oreganoa
2 tl valkosipulia
1 tl pippuria
4 tomaattia
juustoraastetta

-sekoita naudan jauhelihaan mausteet
-painele kädellä noin sentin paksuiseksi levyksi uunivuokaan
-viipaloi päälle tomaatit
-peitä koko komeus juustoraasteella
-paista uunissa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia

Mulla tuli pizzamurekkeesta vähän liian paksu, mutta tehkää te jauhelihalevystä noin sentin paksuinen. Se mehustuu ihanasti tomaattien ja juustoraasteen myötä. Lisäksi meillä oli tarjolla puolikkaita uuniperunoita. Eli jauhoiset perunat pesin hyvin ja puolitin. Ladoin uunivuokaan leikattu puoli ylöspäin, ripsotin öljyllä ja maustoin yrttisormisuolalla. Sama paistoaika kuin murekkeellakin. Viime viikon maanantaina tein kokonaisen pellillisen näitä uuniperunoita ja niitä syötiinkin sitten loppuviikko 😀 Tuunaten välillä uunin kautta kapriksilla ja parmesanilla (suosittelen), välillä sellaisenaan.

Tuo pizzamureke toimisi muuten myös loistavasti perinteiseen murekkeeseenkin. Eli lisää päälle vain tomaatit ja juustoraasteen. Sipulikeittopussin mausteiden lisäksi vielä oreganoa ja valkosipulia. Tein tarkoituksella mureketta tänään kahden päivän annoksen. Helpottaa huomattavasti huomista iltaa, kun saa vain lämmittää töiden jälkeen ruoan uunissa/mikrossa! 🙂

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,