maanantai 27. kesäkuun 2016

Maanantaiset & Kirami-arvonnan voittajat

P6271576 P6271579P6271582 P6271583 P6271584MOIKKULIMOI!

Ensimmäinen virallinen lomapäivä alkoi herätyskellon pirinällä. Jep 😀 Johan tuossa tuli juhannuksen pyhinä nukuttua. Olen sellainen ihmistyyppi, joka haluaa hoitaa kaikki hommelit alta pois nopsaa. Ennen puolta päivää olin saanut kaikki ”pakolliset” tehtävät tehtyä. Kurvannut leipomon kautta sairaalalle kiittämään ihania hoitajia ja lääkäreitä kera kahden uunituoreen mansikkawienerpitkon. Saanut hieman henkistä apua hoitajilta, muisteluiden merkeissä. Ottanut mukaan hautausluvan ja äidin korut. Kiikuttanut hautausluvan hautaustoimistolle ja ajanut töihin. Laskenut hautajaisvieraiden määrän ja kartoittanut muistotilaisuuspaikkoja. Alun perin oli puhetta, että pidämme muistotilaisuuden mummulassa, mutta väkimäärä kasvoi niin isoksi, että eihän me sinne mahdutakkaan. Loppujen lopuksi sain varattua tilan ja päätettyä tarjoilut. Savulohivoileipäkakkua ja kesäistä mansikkakakkua. Kaneliässiä ja karjalanpiirakoita. Ei tehrä tästä ny numeroa – oli äidin lempisanonta. Sillä mennään. Varmistanut hautapaikan vieraan paikkakunnan seurakunnasta. Äiti pääsee iskän viereen lepäilemään ♥ Hoidellut uurnan laskemiseen liityvät jutut ja kaivanut esiin isän hautajaisten ohjelmalehtisen. Todennut virret aikaa kestäviksi ja päättänyt, että niillä mennään nytkin. Toki veljeltä aina kaikkiin päätöksiin luvan saaden. Huomiselle jäi vielä kukkien tilaaminen. Päätimme, että saattoväki saa paikan päällä kauniit ruusut, jotka viedään alttarille maljakkoon. Äidin tyyliä mukaellen.

Eikä siinä kuulkaas vielä kaikki. Sitten kun olin saanut nämä ns. ikävimmät jutut pois alta, niin menin ja varasin meille sen Köpiksen matkan. Hautajaisten jälkeisellä viikolla lentää hurautamme isommalla porukalla Nyhavniin voileiville ja Tivolin vilskeeseen. Hotellikin onnistui kuin ihmeen kaupalla. Tuossa vähän aika sitten katsoessani kaikki kohtuuhintaiset perhehuoneet oli myyty loppuun, mutta nyt niitä onneksi oli pari ilmaantunut. Niin, että miltäs kuuloistasi Marian kokonaisvaltainen järjestelypalvelu Oy Ab? Mä olen tehokkaimmillani, kun saan tehdä ja järjestellä. Bookkailla ja suunnitella. Lisäksi olen tässä miettinyt, että Marian iloisempi hautajaispalvelu Oy tulisi tarpeeseen myös. Toki hautajaiset ovat surullinen tapahtuma, mutta silti näen, että kuolemassa ja hautajaisissa on myös toivoa. Suuria tunteita, joita ei tule peitellä. Saa itkeä kuin itkettää, mutta kyllä mun mielestä saa myös nauraa ja hymyillä kun siltä tuntuu. Toki näin karun sairauden sivusta seuranneelle hautajaiset ovat tavallaan helpotus ja ne ilon tunteetkin sallitumpia. Toista se oli silloin isän äkillisen poismenon kanssa. Muistan kyllä silloinkin ammentaneeni jostain sitä ääretöntä henkistä pääomaa, jossa toivo näytteli suurta osaa.

Sanomattakin selvää, että hiukkasen raskaan ja tiivistahtisen aamupäivän jälkeen olin valmista kauraa päikkäreille. Tunti unta palloon ja vällyjen alta heräsi uudelleen syntynyt organisoija. Siinä iltapäiväkahvin kera silmäilin mummulan pohjapiirrustuksia ja mietin, että jaksaisinkohan vielä kaivaa skissipaperin esille ja piirtää tuon keskikerroksen. Vai pitäisikö suosiolla pirauttaa ammattilainen paikalle. Kovin paljon tilaa vievä porraskäytävä tarvitsisi laittaa uuteen uskoon. Ennen skissipaperia ja sauhuavaa kynää heitämme peräkärryn kiinni autoon. Sen kerran kun mies ehdottaa Ikean reissua, niin siihen on kuulkaas suostuttava 🙂 Mökin kesähuoneen tuolit ovat niin siivottomassa kunnossa, että käydään katsomassa niiden tilalle uudet!

MAANANTAITERKKUSIN,

alle

PS. Kiramin arvonnassa onni suosi seuraavia:
Kirami Freedom-ulkotulen voitti Taina kommentilla ”Ulkotulistelupaikkaa olemme rantaan suunnitelleet – tuo Freedom-ulkotuli sopisi tyyliin, tunnelmaan mainiosti.” ja kaksi kappaletta Kirami Triholdy-sisustuselementtejä Sanna kommentilla ”Tässähän olisikin täydellinen ratkaisu meidän vielä ratkaisemattomaan polttopuusuojaongelmaan mökillä :)” Onnea onnea, laitamme teille sähköpostia mitä pikimmin!


tiistai 21. kesäkuun 2016

Satsaus syksyyn & kuulumisia

P6211549P6211543P6211539 P6211544 P6211546 P6211542 P6211552 P6211553 P6211556 P6211557
HEIPPULI!

Mä en tiedä mikä mussa on nykyään vikana, mutta kun pitäisi alkaa siivoamaan, niin keksin kaikkea ihan muuta. Mikä lie laiskamato iskenyt, mutta tämä toiminta ei ole lainkaan mulle ominaista. Aiemmin rakastin siivousta ja nyt siivoamisen aloittamista tulee pitkitettyä vaikka millä turhalla. Esim. snapchatin selailulla ja musiikin tahtiin tanssahtelulla. You name it! No sen verran siivosin, että viikkasin pyykkikasan toiselta sohvalta. Joten älkää kiinnittäkö huomiota kuvissa näkyviin pölypalloihin tai lattialla lojuviin kuivuneisiin oliivipuun lehtiin. Ne hoituu siitä kyllä tuota pikaa 😀 Tein pitkän pohdinnan jälkeen eilen investoinnin. Tähän asti on menty kannettavalla tietokoneella ja viime aikoina on tuntunut, että olisi kiva nähdä kuva isommalta ruudulta. Satsasin syksyyn ja siihen, kun hyppään vähäksi aikaa pois päivätöistä. Se, mitä silloin teen on vielä vähän auki. Blogia entistä tehokkaammin juu, mutta jotain siihen sivuun voisi kehitellä. Näin kesäisin mut valtaa aina opiskelukuume. Mutta se ala on vielä hakusessa. Toisaalta kiinnostaa ihan älyttömän paljon graafinen ala tai sitten jatkaa niitä sisustussuunnitteluopintoja. Eikä se lisurikaan ole ihan vielä poissuljettu vaihtoehto.

Sen lisäksi, että satsasin tietokoneeseen, niin satsasin uuteen kuvankäsittelyohjelmaan. Ei sillä, iPhoto ja Aperture ovat toimineet loistavasti. Näissä valokuvaus- ja kuvankäsittelyhommissa se tuppaa vaan olemaan niin, että nälkä kasvaa syödessä. Nyt aloitetaan Lightroomin opettelu. Latasin viikonloppuna siitä koeversion ja jäin koukkuun. Aikalailla samoilla periaatteilla mennään kuin Aperturessa, mutta Lightroomissa on vielä enemmän säätömahdollisuuksia. Jos teillä on vinkata nettisaittia, josta löytyy helpot ohjeet Lightroomiin, niin saa vinkata. Kiitos 🙂

Täällä odotetaan jo kovin juhannusta. Saamme juhannusaattona sittenkin vieraita mökille. Ystäväperhe, kuopuksen kummit tuosta naapurista tulevat saareen. Ihan hyvä päästä värittelemään ja parantamaan maailmaa. Eilen iltaruoan jälkeen saimme jälleen puhelun sairaalasta, että nyt voisi tulla paikan päälle. Kävimme toistamiseen kiittämässä ja hyvästelemässä. Kertomassa, että rakastetaan. Silitin poskea ja sanoin, että on ihan ookoo lähteä iskän luokse taivaaseen. Sen sijaan, että olisimme heränneet aamulla suru-uutiseen, heräsimme odottamaan. Odottavan aika on kuulkaas kovin pitkä ♥ 

Tässä odotellessa taidan pistää pölyhuiskan heilumaan ja imurin laulamaan. Grillin tulille ja Marian kokeilevan keittiön tuotokset tulemaan. Täytyy kyllä sanoa, että on tuolla maailman parhaimmalla aviomiehellä hyvät oltavat. Tulla siivottuun kotiin työreissusta ja istua katettuun pöytään. Ai niin, kerroinkos jo, että valkoviinikin on kylmässä? 😉 Muistakaa hemmotella toisianne!

TIISTAITERKUIN,

alle


sunnuntai 22. toukokuun 2016

Rakkaudesta ♥

20052016 320052016 520052016 8 20052016 4 20052016 7 20052016 6
HEISSULIVEI!

Hui, ihan tuntuu olo syntiseltä ollakseen sisällä näin kauniilla ilmalla 🙂 Mutta mä taisin saada auringosta tarpeeksi tuossa lenkin aikana. Arska porotti suoraan takaraivoon koko matkan, enkä ollut tajunnut laittaa lippistä päähän. Hei, kesä on taas täällä. Aikas mukavaa! Heti tämän postauksen jälkeen on pakko mennä ostamaan kesäkukat.

Perjantaiset yökyläsynttärit olivat superkivat. Niistä ei nauttinut vain päivänsankari ja vieraat vaan myös me vanhemmat. Pari kertaa olen tässä viikonlopun tiimellyksessä kuullut kysymyksen, että kuinka sä jaksat ja viitsit. Se on kuulkaas se suunnaton rakkaus, jonka voimalla sitä jaksaa ja viitsii. Mitä sitä ei tekisi lastensa eteen. Ollakin, että viime viikot ovat olleet vähän raskaita äidin sairauden kanssa ja vire on ollut alakantissa. Ehkäpä se on juuri osaltaan se syy, minkä takia jaksaa ja viitsii. Juhlat tulivat tarpeeseen meille kaikille!

Palkitsevinta oli se lasten kikatus. Onnellinen hymy synttärisankarin kasvoilla. Tämä pikkuisemme on luonteeltaan täydellinen. Heh, voi olla vähän puolueellisesti todettu tämä asia 😉 Jos mä olen positiivinen, niin hänessä se on jatkunut potenssiin kolme. Pikkuinen hönttätoippari, jonka jutuille saa nauraa vedet silmissä monta kertaa päivässä. Puhumattakaan ihan älyttömän svengaavista tanssimuuveista. Empaattisuus on sitä luokkaa, että voisi jakaa sitä muillekin. Tyylitajusta näytteenä tämä synttärijuhlamekko, jonka itse kaupasta oli ostanut. Kelpaisi myös äidille!

Nyt sinne kukkakauppaan, palataan illalla kommenttiboksin puolella. Lämpimät kiitokset kommenteistanne ja pahoitteluni, että vastaamiset vähän laahaa ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


keskiviikko 18. toukokuun 2016

Kuppi kuumaa kahvia & huikea arvonta

*yhteistyössä Indiedays & OBH Nordica

HEIPPULIHEI!

Saako olla kuppi kuumaa kahvia näin aamupäivään? Täällä juodaan jo kolmatta kupillista 🙂 Olenkin kertonut teille aikaisemmin, että tykkään herätä viikolla tuntia ennen muuta perhettä. Jotta saan juoda kaikessa rauhassa sen ensimmäisen kupillisen kahvia. Pikkuisen luomumaidolla valkaistuna. Tuijotella ulos ikkunasta, siemailla kahvia ja olla ihan hiljaa. Indiedaysin ja OBH Nordican kampanjan myötä pääsin testaamaan kahvin kuumana tarjoilevaa Legacy-kahvinkeitintä. Vaikka aikoinani pienten lasten myötä totuin juomaan kahvini myös jäähtyneenä, niin tänä päivänä osaan arvostaa sitä seikkaa, että kahvi on kuumaa. Vankkarakenteisen Legacyn tehokas 1550 watin kuparivastus suodattaa kahvijuoman laatustandardien mukaan juuri oikeassa 92–96 asteen lämpötilassa ja alle kuudessa minuutissa. Koska juon kahvini maidon kanssa on tärkeää, että kahvi on kuumaa vielä maitotilkan lisäämisen jälkeenkin. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi jo illalla, käyn napsauttamassa keittimen päälle heti herättyäni, pesen hampaani ja keittiöön takaisin tullessani keitin porisee jo sen merkiksi, että kahvi on valmista. Malttamaton kun aamuisin olen, niin arvostan tuota tippalukkoa yli kaiken. Joskus tulee otettua ensimmäinen kahvikupponen jo ennen kuin kahvi on kokonaan valunut. Legacyssa on automaattinen virrankatkaisu 40 minuutin kuluttua, mikä on ainakin meille ruuhkavuosien keskellä eläville ihan must ominaisuus. Veikkaanpa, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka palaavat tuulikaapista töihin lähteissään vielä tsekkaamaan, onko kahvinkeitin pois päältä 🙂 

OBH 1 OBHNordica 4 OBHNordica 8 OBHNordica 5

Legacy-kahvinkeitin hivelee myös sisustussilmääni kauniilla muotoilullaan. Valitsin kolmesta värivaihtoehdosta valkoisen. Se raikastaa mukavasti tuota ruskeaa tasoa ja alakaappeja, vai mitä mieltä olette? Meille sopii tämä valkoinen, mutta käykääs katsomassa tuota herkkuväriä eli turkoosia ja aina muodissa olevaa mustaa. Aikas tyylikkäitä, eikö? Sen lisäksi, että kahvi kuuluu olennaisena osana aamuihini toimii se myös niiden harvinaisten, mutta sitäkin ihanampien hetkien kruununa. Niiden hetkien, kun talo on ihan tyhjä ja kietoudun shaalin alle sohvalle lukemaan sisustuslehtiä. Ajan myötä sitä on oppinut nauttimaan hiljaisista hetkistä. Kuten myös laadukkaasta kahvista. Kahvihammas on jalostunut. Legacy on suunniteltu sinulle, joka olet tarkka kahvisi suhteen. Täydellisen suodatuslämpötilansa ja makunsa ansiosta se on merkitty Kultainen Papu- laatumerkillä. 

OBHNordica 12 OBH 2 OBHNordica 7 OBHNordica 6OBHNordica 1 OBHNordica 11

Hei ja sitten siihen postauksen loppuhuipennukseen: Kertomalla kommentiboksissa, missä tilanteissa sinä arvostat kupillista kuumaa ja laadukasta kahvia, olet mukana OBH Nordica Legacy -kahvinkeittimen arvonnassa! Liittyykö kahvi olennaisena osana siihen rauhalliseen hetkeen, kun lapsi on päiväunilla? Vai onko kahvi sinulle sosiaalisten tilanteiden juoma? Kertokaahan kahvitarinanne, innolla odotan niitä! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.5.2016 klo 20.00. Vink vink, tässä olisi muuten oiva valmistujaislahja ja voittamansa kahvinkeittimen värin voi valita saajan mukaan 🙂

AURINKOISIN KESKIVIIKKOTERKKUSIN,

alle


lauantai 14. toukokuun 2016

Sangen leppoisa lauantai

Lauantai 7 Lauantai 6 Lauantai 15 Lauantai 2 Lauantai 11 Lauantai 5 Lauantai 14 Lauantai 3 Lauantai 10 Lauantai 4 Lauantai 13 Lauantai 12Lauantai 8 Lauantai 1 Lauantai 9MOIKKULIMOI!

Kuvatulvan myötä terkkuja mökiltä! 🙂 Tultiin eilen illalla kympin jälkeen ja justiinsakin missattiin ihan mielettömän näköinen auringonlasku. Tuleehan niitä vielä! Mökillä tulee ihan ekaksi heitettyä kello pois kädestä ja farkut pois jalasta. Kelloa ei todellakaan tarvitse, sillä kurniva maha kertoo milloin syödä, auringon kierto kertoo milloin laittaa iltasauna tulille ja jokailta laulaen saapuva joutsen kertoo milloin on uniaika. En tiedä minne toinen on jättänyt puolisonsa, mutta tämän kevään on lentänyt yksin tuohon meidän lahdelle. Ihan ekalla mökkikerralla tänä vuonna olin kyllä näkeväni kaksi joutsenta, mutta nyt niitä on vain tuo yksi. Eilen illalla lapset nukahtivat aiemmin ja me miehen kanssa menimme myöhäisillan saunaan. Saunan terassilla vilvotellessa kuulimme joutsenenlaulun jo kaukaa. En ole aiempina vuosina kiinnittänyt huomiota siihen niinkään, mutta tuo ääni on ihan tajuttoman kova.

Tänään ollaan nautittu pitkien yöunien jälkeen leppoisasta lauantaista. Juotu vielä yhdet santsikupit aamukahvia, luettu ja surruutettu klapikoneella. Pitkästä aikaa polttelin kynttilöitäkin. Tuli muuten ihan samantien jouluinen tuoksu. Aloin miettimään, että ei siihen jouluunkaan enää paljoa aikaa ole. Mutta ei, vielä ei aleta sitä odottamaan – hoidetaan eka tuo pitkä kuuma kesä elämästä nauttien läpi 😉 Sanottakaan, että kuuma kesä on tällä hetkellä vähän tauolla. Mökin mittarissa on 9,6 astetta. Just hyvä keli tehdä pihahommia! Ai niin, arvatkaas mitä? Meidän pari viikkoa sitten laittama linnunpönttö on saamassa ihka ensimmäiset asukkaat. Toinen västäräkki on passissa siellä pöntössä, kuikuilee välillä ulos ja toinen tuo koko ajan lisää pesänrakennusmateriaalia. Luontoa on sitten ihana seurata. Viikossa on luontokin herännyt henkiin. Yön sateet tekevät kyllä luonnollekin hyvää.

Nyt jääkiekkoa, grillimakkaraa kerttiksiltä syötynä, päivätorkkuja ja sitä rataa. Leppoisasti ilman sen kummempia suunnitelmia. Täsmäisku sairaalaan ja sitten kiireen vilkkaa illaksi takaisin. Iltasaunaa, kalastusta ja ehkä joku hyvä leffa. Tapahtukoon elämässä mitä tapahtuu, niin silti nautin. Joka hetkestä ja suurella sydämellä.

LEPPOISAA LAUANTAITA
muistakaahan nauttia joka hetkestä ♥

alle