perjantai 07. lokakuun 2016

Perjantai ♡

perjantai-1-of-1perjantai-4-of-10perjantai-6-of-10perjantai-1-of-10 perjantai-3-of-10perjantai-10-of-10 perjantai-5-of-10 perjantai-7-of-10 perjantai-8-of-10 HELLUREI

ja hellät tunteet! Tänä perjantaina on monta syytä heittää kannat kattoon. Syitä, jotka saattavat jonkun korvaan kuulostaa ihan ylimalkaisen tavallisille. Pikkujuttuja monelle, mutta mulle just tällä hetkellä tosi tärkeitä. Ihan ensinnäkin tämä perjantai tuo miehen takaisin kotiin työreissusta. Onkin ollut ikävä! Tämä perjantai oli pitkästä aikaa ensimmäinen kokonainen työpäiväni. Teki hyvää käydä välillä töissä vaihtamassa kuulumisia ja saada tiedot miten maalikauppa makaa ajan tasalle. Tuli hoidettua siinä sivussa yksi tuikitärkeä palaverikin. Maanantaina vielä toinen kokonainen työpäivä. Heh, älkäähän käsittäkö väärin; kyllä mä töitä teen kotonakin, mutta puhun tuosta töissäkäymisestä, kun lähden töihin sinne maalitehtaaseen paikan päälle. Perjantai tiesi myös älyttömän hyvää lounaspitsaa hyvässä seurassa. Pitsaa, jonka jälkeen on turha haaveilla sen kummemmin mistään ruokaan liittyvästä fredagsmysistä 😉 Ähky on aikamoinen. Perjantain viimeiset minuutit töissä oli tulipalokiireisiä, sitä sai venyttää itsensä taas vähän tehokkaammaksi. Sekin oli kivaa pitkästä aikaa!

Perjantain kunniaksi kotiin tullessani sain tuplamäärän määrän suukkoja karvaiselta kaverilta verrattuna normikotiinpaluuseen. Myös kaksi kullannuppua ovat olleet kaulassa kiinni tämän tästä. Jännä juttu muuten, että niin kauan kuin oli työvaatteet päällä, kukaan noista kolmesta ei rauhoittunut. Nyt kun on työvaatteet vaihtuneet risoihin farkkuihin ja college-paitaan uskalsi koirakin ummistaa silmänsä jalkojeni juureen. Tytsytkin puuhailevat rauhassa omiaan. Tähän väliin ajattelin ottaa puolen tunnin tehosiivouksen. Tää on se kohta ”kannat kattoon” by me 😉 Kuvissa näkyvä näkymä onkin ainoa, jossa ei vallitse kaaos. Sitten voisi käydä kaupassa ja tehdä raksulle ruokaa. Suunnata kohti lentokenttää ja aloittaa viikonloppu koko perheen voimin. Ja hei, kommentteihinkin kyllä ajattelin tässä tämän illan aikana palata.

Huomen aamulla suuntamme pitkästä aikaa mökille! Vähiin alkavat mökkiviikonloput käymään ennen talven tuloa, joten pitää nauttia näistä viimeisistä. Muistutan jälleen teitä tuosta Instasta ja Snäpistä (atmarias), johon päivittyy fiiliksiä reaaliajassa…blogiin sitten seuraavan kerran ehkä sunnuntaina tai huomenna, mikäli jaksan avata mökillä tietokoneen 🙂

SUPERIHANAA PERJANTAI-ILTAA,

alle

PS. missä vaiheessa tuon karvaisen kaverin karvoja voi vähän itse leikata? Eihän tuo reppana näe mitään tuolta karvakasan alta 😀


keskiviikko 21. syyskuun 2016

Sohvahaaveiluja

HEIPSANKEIPSAN,

heti aamusta treffasimme veljen vaimon kanssa mummulassa ja liki koko päivä touhutettiin menemään. Vaikkei se tuossa äidin vaatteita läpikäydessä kovin pahalta tuntunutkaan, niin nyt on henkisesti aivan kaputt. Tai siis joku ylitsepääsemätön väsymys iski päälle yllättäen. Sitä ei varmastikaan aivot pysy mukana koko touhussa, mutta syvällä sisimmässään prosessoi asioita. Jännä tunne. Mummula alkaa pikkuhiljaa tyhjenemään, vaikka paljon on vielä tyhjennettävää. Ennen remonttia. Joka sekin nyt tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Kunpa joku vain tulisi ja sanoisi, että näin tehdään, tässä rahat remppaa varten ja tässä suunnitelmat – soitamme kun voitte muuttaa sisään 😀

No mutta hei, jotain positiivista; olohuone tulee olemaan yksi niistä harvoista huoneista, joka jää pohjaltaan ja käyttötarkoitukseltaan entisenlaisekseen. Se onkin ainoa huone, johon olen jo mallannut meidän huonekalut. Ja varsin hyvin pärjäisimme olemassa olevilla huonekaluilla, mutta jotenkin uuteen muutettaessa tekisi mieli uusia sohvat. Eihän kuusi vuotta sitten ostetuissa Ikean Kivikeissä mitään vikaa ole, mutta jos mies huolisi ne telkkarihuoneeseensa ja mä saisin olkkariin uudet… Olen pyöritellyt muutamaa vaihtoehtoa:

GERVASONI GHOST (kuva täältä)

ghost_12_1

Valkoisena ja kahtena kappaleena kiitos. Ainoa pieni este on hinta. Joten hyvänä kakkoshaaveena toimii:

LE GRAND AIR (kuvat täältä)

legrandair2_9 legrandair3_10

Onko teillä kokemuksia jommasta kummasta sohvasta? Olen alkanut olemaan avoin jollekin muulle sohvan värille kuin valkoiselle. Esimerkiksi hiekka tai harmaa sohvan värinä toimisi tuolla vanhassa talossa aivan loistavasti! Sohvan lisäksi olen haaveillut sohvapöydästä. Näinköhän se on, että hitaana hämäläisenä alan ”jo tässä vaiheessa” syttymään marmoripöydälle? 😉 Ruokatilan paikka muuttuu siitä, mitä alunperin suunnittelimme. Se tietää pienemmän ruokapöydän ostamista. Tosin se ei ole ongelma, sillä ongelma on ollut nykyinen ruokapöytä. Tai sen liian iso koko. Kattaminen on perin hankalaa ja pienempi pöytä mahdollistaa kodikkaammat kattailut. Muutenkin sitä on alkanut ajattelemaan koko rempan suhteen sitä, että mikä on järkevintä ja kotoisinta. Kuinka paljon lisää tilaa sitä ihminen tarvitsee? Käyttääkö kaikki sallitut neliöt vai yrittääkö pärjätä niillä mitä on?

Nyt hetkeksi tuulettumaan ulos, ehkä sen jälkeen remppakaaoskin näyttää taas selkeämmältä! 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


tiistai 06. syyskuun 2016

Suuri sisustuskauppakierros Tukholmassa, vol 2

HEIPPAHEI JA AAMUPÄIVÄÄ,

nyt postausta, jota lupailin jo eilen illalle. Mutta meille tuli vähän muunlaista projektia ja blogihommat jäivät illalla. Niin ihania kuin nuo yhdeksän omenapuuta mummulassa ovatkin, niin eilen kirosimme ne sanonko minne. Tippuneita omenia oli ainakin tsiljoona ja eihän sitä nurmikkoa pysty ajamaan ennen kuin omput on kerätty. Huh ja hah. Tänä aamuna olen löytänyt itsestäni lihaksia, joita en tiennyt olevan olemassa. Hyötyliikuntaa, katsokaas. Tuo pikkuinen valkoinen karvapalleromme oli kovasti mukana touhuissamme ja nurmikonleikkuun jälkeen huomasin, että sisustuskoira on ottanut vaikutteita syksyn trendeistä; tassut ja masunalunen olivat aivan älyttömän kauniin vihreät 😀 Onneksi trendiväri lähti pesussa…

Sisustusliikkeisiin palatakseni. Täältä postauksestani löytyy sisustuskauppakierroksen ensimmäinen osa, nyt katsastetaan loppuihin käymiimme sisustuskauppoihin. Jälleen in random order. Tai lähinnä siinä järjestyksessä kuin ne kiersimme.

Norrgavel Stockholm Birger Jarlsgatan 27, 111 45 Stockholm

-kaunista ja skandinaavista, täältä Emilia löysi tulevan joululahjansa 🙂

Sisustuskauppa (30 of 30) Sisustuskauppa (28 of 30) Sisustuskauppa (27 of 30) Sisustuskauppa (29 of 30)

Dusty Deco Hornstulls strand 7, 117 39 Stockholm

-oi, Hornstull – ehkä mun yksi suosikkipaikkani Tukholmassa. Alkuun mietin, että mikä ihme paikka tämä Dusty Deco on, mutta hei – se oli täynnä aarteita. Vintageaarreaitta!

Sisustuskauppa (22 of 30) Sisustuskauppa (16 of 30) Sisustuskauppa (19 of 30) Sisustuskauppa (18 of 30) Sisustuskauppa (17 of 30)Sisustuskauppa (15 of 30) Sisustuskauppa (20 of 30)

House of Rym Hornsgatan 73, 118 49 Stockholm

-kauppa, josta olisin voinut ostaa jok’ikisen tavaran. Taas. Mutta en ostanut 🙂 Kaunista ja skandinaavista. Eleganttia ja nuo astiat – to die for!

Sisustuskauppa (14 of 30) Sisustuskauppa (3 of 30) Sisustuskauppa (6 of 30) Sisustuskauppa (11 of 30) Sisustuskauppa (10 of 30) Sisustuskauppa (8 of 30) Sisustuskauppa (5 of 30)

Aikas monta sisustuskauppaa kiersimme pariin päivään, eikö? 🙂 Eikä tässä vielä kaikki. Lisäksi kävimme Asplundilla (Sibyllegatan 31, 114 42 Stockholm), jossa ihastuin valaisimiin sekä ajatonta muotoilua oleviin huonekaluihin. Ehkä myös vähän marmoripintoihinkin 🙂 Ihan harmittaa, että en ottanut kuvia Herr Judit Brandstationen (Hornsgatan 64, 118 51 Stockholm) tuota alla olevaa kuvaa lukuunottamatta. Ehkä reissumme mielenkiintoisin liike. Tuonne täytyy päästä uudelleenkin. Sisustusesineitä, koruja, aurinkolaseja, kaktuksia you name it. Ja kaiken lisäksi liikkeen tuoksu (kyllä!) ja taustalla soiva musiikki rimmasivat täysin esillä oleviin sisustusesineisiin. Nimensä mukaisesti tämä löytö sijaitsee 100 vuotta vanhassa paloasematalossa.

Sisustuskauppa (2 of 30)

Alla olevan kuvan hurmaavaa punaista taloa vastapäätä sijaitsi Behagligt (Södermannagatan 24, 11623 Stockholm). Omaan lompakkooni ehkä joiltain osin hiukkasen tyyris, mutta voi pojat, täältäkin olisin ehkä voinut ottaa jokaisen esineen omaan kotiini. Enkä vähiten niitä kauniita kalalautasia mökille. Tai tyynynpäällisiä, tai käsin maalattuja keramiikka-astioita.

Sisustuskauppa (1 of 30)

Toivottavasti nämäkin Tukholman vinkit tulivat teille tarpeeseen. Itse ainakin yllätyin Tukholman monipuolisuudesta. Tai sanotaanko niin, että aiemmin olen ehkä ummistanut siltä silmäni. Kun lähtee himpun verran etäämmälle keskustasta ja vanhasta kaupungista, voi löytää uusia ulottuvuuksia. Metrolla pääsee sutjakkaasti siirtymään paikasta toiseen, joten vaikka liikkeet sijaitsevatkin ripoteltuna kartalla sinne sun tänne, niin ne eivät ole kuitenkaan saavuttamattomissa.

Sitten olisi vielä Formexista muutama kuva tulossa, jos jaksatte vielä postauksen verran sympaattista Tukholmaa? Itse asiassa, koska Formexin kuvia on niin tuhottomasti, niin ajattelin ladata ne jonkinlaiseen kuva-albumiin netissä ja lisätä teille sinne linkin. Ei tule sitten kuvatulvapostauksia ylenmäärin 😉

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

alle

PS. itselleni on aina helpompi hahmottaa kohteita, kun näen ne kartalla. Joten klikklik, niin näette kaikki esittelemäni sisustuskaupat ja ravintolat Tukholman kartalla.


perjantai 02. syyskuun 2016

Suuri sisustuskauppakierros Tukholmassa, vol 1

PERJANTAIHUOMENTA BLOGISTANIA!

Lupasin viedä teidät sisustuskauppakierrokselle Tukholmaan heti aamusta, joten niin tehdään. Enjoy the ride! Visit Swedenin vieraina Tukholmassa ollessamme reissumme pääpaino oli sisustuskaupoissa (ja ruokailuissa ihan mielettömästi sisustetuissa ravintoloissa, mutta niistä lisää myöhemmin). Sisustuskauppoja tuli kierrettyä kahden päivän aikana sen verran monta, että jaan postauksen niistä nyt kahteen osaan. Lähinnä sen takia, että kuvatulvasta tulisi infernaalisen pitkä. Ei sillä, pitkä se on nytkin 🙂

Täytyy kyllä sanoa, että homma toimi kuin junan vessa; sisustuskauppoihin perehtynyt oppaamme vei meitä pitkin poikin Tukholmaa mitä mielenkiintoisempiin kauppoihin. Missään näissä en ollut aiemmin vieraillut, joten se oli kuulkaas yhtä ooh ja aah -ihastelua. Kuten eilen kerroinkin, niin lompakon nyörit olivat visusti kiinni. Yhtään ostosta ei tarttunut mukaan, mutta joissain kaupoissa tiedustelimme nettikaupan toimituksista Suomeen ja sellainen kuulemma järjestyisi. Varsinkin tässä ekassa, omassa suosikissani.

SPITI Sankt Eriksplan 2, 113 20 Stockholm

-marokkolaishenkistä sisustustavaraa
Tukholma sisustuskaupat (18 of 30)Tukholma sisustuskaupat (17 of 30) Tukholma sisustuskaupat (19 of 30) Tukholma sisustuskaupat (21 of 30) Tukholma sisustuskaupat (20 of 30) Tukholma sisustuskaupat (22 of 30) Tukholma sisustuskaupat (16 of 30)

Grandpa clothing store Fridhemsgatan 43, 112 46 Stockholm

-ihana lifestylemyymälä täynnä sisustusta ja vaatteita, lisäksi viihtyisän näköinen kahvila/baari. Tänne tullaan juttelemaan viikonlopun kuulumisia ja viihtymään!

Tukholma sisustuskaupat (24 of 30) Tukholma sisustuskaupat (28 of 30) Tukholma sisustuskaupat (30 of 30) Tukholma sisustuskaupat (29 of 30) Tukholma sisustuskaupat (25 of 30) Tukholma sisustuskaupat (26 of 30) Tukholma sisustuskaupat (27 of 30)

Garbo Interiors – Inredningsbutik  Brahegatan 21, 114 37 Stockholm

-voi pojat, tänne olisin voinut muuttaa; jokaikisen huonekalun voisin ottaa omaan kotiini!Tukholma sisustuskaupat (5 of 30) Tukholma sisustuskaupat (8 of 30) Tukholma sisustuskaupat (7 of 30) Tukholma sisustuskaupat (4 of 30) Tukholma sisustuskaupat (6 of 30)

Oscar & Clothilde Birger Jarlsgatan 27, 114 54 Stockholm

-ihana kauppa, ihastuin ehkä hieman tuohon ruokapöytään, jossa liilat tuolit. Tiedän, ei ole yhtään tyyliseni, mutta silti…Tukholma sisustuskaupat (15 of 30) Tukholma sisustuskaupat (13 of 30) Tukholma sisustuskaupat (14 of 30)

Toivottavasti näistä oli vinkkiä! Seuraavaan postaukseen jäi sitten saman verran sisustuskauppoja. Näin jälkikäteen ajateltuna en voi käsittää, miten olen ko. kaupoista päässyt pois ilman heräteostoksia 😀 Hei, palataan illalla fredagsmysien merkeissä. Mulla on sitä varten eräs kiva toteuttamiskelpoinen idea – saa yllättää tanskalaisesta hyggestä kotiin palaavan miehen 🙂

PIRTSAKKAA PERJANTAITA,

alle


tiistai 30. elokuun 2016

Olohuoneen uusvanha järjestys

Olohuone (2 of 12)Olohuone (4 of 12)Olohuone (6 of 12)Olohuone (1 of 12)Olohuone (8 of 12) Olohuone (3 of 12) Olohuone (5 of 12)Olohuone (10 of 12) Olohuone (7 of 12) Olohuone (9 of 12) Olohuone (11 of 12) Olohuone (12 of 12)HELLUREI IHANAT!

Taas takana sellainen päivä, kun elämä on yhtä pylväsdiagrammia ja tilastoa. Huomista myyntikokousta varten täytyy tehdä vielä vähän materiaalia, mutta tähän väliin kuvia olkkarista. Oltiin Emilian ja Essin kanssa viikonloppuna Formexissa (sisustusmessuista vielä lisää paremmalla ajalla), kun huomasimme ihastelevamme vastakkain aseteltuja sohvia. Emilia siinä kysyi, että onkos meillä tällä hetkellä sohvat vastakkain. No ei ollut, ennen tätä päivää. Siellä taitaa moni ruudun toisella puolella muistaa ajan, kun tuo Bestå-taso oli ikkunan alla ja sohvat vastakkain. Nyt Bestå-taso sai jäädä isolle seinälle, sillä tykkään, että musta kaappi ja sivupöytä sopivat tuonne makuuhuoneen seinälle. Mitä mieltä olette, eikös olekin ihan kivaa vaihtelua?

Messuilla näkyi myös runsaasti kanervan sävyjä ja vihreää. Vaalean kanervan väriä löytyi onneksi kotoota valmiina parin tyynyn muodossa. Vielä sellaista metsänvihreää olisin vailla. Mutta ehkä tuota pikaa voisi tuoda havuja sisään? 🙂 Messuilla oli myös paljon jouluisia juttuja ja allekirjoittaneelta meinasi lähteä joulunodotus lapasesta. Onneksi on tuo järjen ääni, joka toppuuttelee joulujuttujen kanssa.

Hei, kiitos kaunokaiset kommenteistanne eiliseen turvaverkkopostaukseen. Ne vahvistivat ajatustani sitä, että kovin kiitollinen saa olla. Palaan niihin ja muihin kommentteihin, kunhan excel-sulkeiset ovat ohi, lapset ruokittu ja koira leikitetty!

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

alle

PS. mummulan remppa etenee tasaisen tappavaan tahtiin, tänään on arkkitehdin kanssa mittailtu ja mallailtu. Kaupungilta on tilattu tarvittavat kartat ja vielä yksi piirros. Sitten rakennuslupahakemus vetämään 🙂