sunnuntai 28. huhtikuun 2019

Ikävä on tavallaan ihana tunne!

4

MOIKKAMOI IHANAT!

Mites siellä on viikonloppu sujunut? Oletteko nauttineet näistä ihanista kevätpäivistä? Onneksi on kuulkaa nuo lapset, jotka saavat vähän järkeä tämän hurahtaneen gardenistan pääkoppaan. Muistuttavat klo 16.37, että en ole syönyt lounasta (lasten lounas toki tuli hoidettua – kävivät ystäviensä kanssa kaupungissa ja napostelivat samalla huikopalaa). Ja johan tuo oli aika alkaa valmistamaan iltaruokaakin. Kesän ykkösherkku tulee olemaan tänä kesänä pasta primavera, kauden kasvisten sävyttämänä. Niin hyvää. Laitan reseptiä ensi viikolla tulemaan.

Ensi yönä saadaan vihdosta viimein mieskin kotiin neljän yön reissusta. Levänneenä, I hope. Tosin seitsemän golfkierrosta 3,5 päivään voi käydä kyllä voimille ;D  Onneksi on viikolla yksi arkivapaa, jolloin sitten lepuuttaa. Olen touhunnut näinä päivinä paljon, mutta aina välillä istuessani alas olen tuntenut pientä ikävää. Iltaisin skipannut kokonaan sohvan ja iltaohjelmat. Mennyt suoraan sänkyyn ja kuunnellut äänikirjaa. Kun mies on pois, en vaan osaa viettää iltojani tuolla kellarissa telkkaria katsoen. Joku puuttuu. Ihan kuin osa musta olisi amputoitu. Ja hei, olisi suuri rikos alkaa katsomaan meidän parisuhdesarjojen, the Blacklistin ja Wistingin uusimpia jaksoja ilman häntä.

Pari kertaa olen taas näiden päivien aikana miettinyt, kuinka onnellinen sitä olenkaan. En vain sen puolesta, että olen löytänyt elämäni rakkauden, vaan myös sen puolesta, että mulla on kotona toinen, joka kantaa arjessa vastuun. Aikuiskontakti, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Juttelukaveri. Ihminen, kenen kanssa viettää ilomielin aikaa. Näiden neljän päivän aikana olen kyllä saanut ihan samperin paljon aikaan. Trampoliini on koottu, on vedetty yhdet kaveriyökyläsynttärit. Siivottu ja saatu etupihan iso istutusallas vehreäksi. Tehty lisää istutuksia ja taas lisää istutuksia. Tänään viimeisenä tein istutusaltaan tuohon ulko-oven viereen.

Niin, että ei tässä touhuillessa ihan hirmuisesti ole ikävä ehtinyt iskemään. Mutta sillain sopivasti. Ikävä on toisaalta kovin terve tunne, tykkään mä. Se kertoo, että välittää siitä toisesta. Kaipaa häntä. Tässä tapauksessa voisin jopa väittää ikävän olevan ihana tunne. Verrattuna siihen ikävään, jota kokee heitä kohtaan, joita ei koskaan enää näe. Tässä ikävässä on toivoa. Tietää, että ikävä helpottaa ensi yönä klo 01.00.

Tässä vaiheessa viikonloppua olisi hyvä rauhoittua tulevaan viikkoon. Mutta ehei, lapset haluavat mökkirantaan ajelulle tsekkaamaan mökkijärven jäätilanteen. Näinköhän on, että se ei ole vieläkään sula…stay tuned IG Storyn puolella. Päivittelen jäätilannetta sinne! Ja hei, peukut pystyyn, eiks ni! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 27. huhtikuun 2019

Hempeästi & lempeästi ♥ (+ suussa sulavaa Oreo brownieta)

10

LAUANTAI-ILTAA IHANAT!

Tämä ilta, just tässä ja nyt on ihana. Hempeä ja niin kovin lempeä. Neljätoista vuotta sitten tähän aikaan olo oli valehtelematta erittäin väsynyt, mutta ennen kaikkea huolestunut. Reilu kolme tuntia sitten minusta tuli äiti, mutta sitä vauvaa ei ollut vierellä. Hän oli VTO:lla, koska aika pitkälle edennyt raskausmyrkytys ja synnytyksessä tapahtuneet dramaattiset käänteet olivat ottaneet veronsa. Se, että yhdessä hetkessä on niin hirmuisen huolissaan jonkun muun hyvinvoinnista oli täysin lamaannuttavaa. Olinhan tuohon asti ollut periaatteessa vastuussa vain itsestäni.

Mutta hei, tuostakin selvittiin, kuten myös selvittiin siitä tyhjyyden tunteesta, kun kotiuduin ilman vauvaa.  Reilun viikon kuluttua saimme vauvan kotiin ja siitä asti meillä on asunut rakkaus. Sellainen rakkaus, jollaista ei koskaan kuvitellut tuntevansa. Tiedän, että lapset voivat käydä välillä meidän vanhempien hermoille ja kiristää nutturaa, mutta ei se rakkaus sieltä mihinkään katoa. Se vain syvenee ajan saatossa.

Tänä aamuna herätellessäni esikoisen kakun kanssa katsoin häntä jälleen aivan uusin silmin. Tähän asti olin pitänyt toista äiskän ja iskän pikkuisena. Tosiasiassahan hän on jo erittäin hieno nuori nainen. Ei enää mikään pikkuinen. Vastuuntuntoinen kuin mikä ja mikäli minä olen pitänyt itseäni kukkahattutätinä, niin hän on sitä potenssiin sata 🙂

Nyt on molemmat tytöt siirtyneet uusiin lukemiin. Mikä ei muuta arkea mihinkään. Ainoa muutos on se, että mahdollisia lomamatkoja tilatessa pitää muistaa vaihtaa automaattisen syötön antamat iät lapsille. Ei enää 11- ja 13- vuotiaat vaan 12- ja 14-vuotiaat.

Pienempi, pari viikkoa sitten 12 vuotta täyttänyt, piti viime yönä muutamalle ystävälleen yön yli synttäribileet. Muuten ei kaivattu äiskän apua leivonnaisten suhteen, mutta toiveena oli Oreo browniet, jotka eilen kotitoimistopäivällä leivoin. Näiden ohjetta kyseltiin Instagramissa, joten lupailin sitä antaa. Ohje on Arlan, mutta muutin kuivien aineiden grammat deseiksi. Meillä ei ole vaakaa, joten joudun aina guuglaamaan nuo mittasuhteet.

OREO BROWNIET

300 g tummaa suklaata
200 g voita
3,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2,3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
15 kpl Oreo keksejä

-sulata voi, suklaa ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hieman.
-sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
-sekoita jauhot ja kaakaojauhe
-siivilöi taikinan joukkoon
-kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan
-asettele Oreo keksit taikinan päälle ja kaada lopputaikina vuokaan
-paista 180° noin 25 minuuttia
-anna jäähtyä

Maistoin vähän brownieta ja ah, miten hyvää se oli. Tuo keksi taikinan sisällä oli ihan ässä!

Tänään vietettiin päivää synttärisankarin toiveiden mukaan kaupungilla. Syömässä ollessamme hämmästelin sitä, miten siistiä on, että toisten kanssa pystyy oikeasti jo keskustelemaan vaikka mistä. Monesti mietin, että mikä on se salaisuus, että lapsista on kasvanut noinkin tasapainoisia neitosia. Se on kieltämättä ollut rajat ja rakkaus, mutta uskon että myös tietynlainen herkkyys, hempeys ja lempeys ovat olleet niitä valttikortteja. Varsinkin niinä hetkinä, kun nuoren mieli on myllertänyt ymmällään siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Silloin meidän vanhempien tärkeimpänä tehtävänä on olla se tuki ja turva. Toki aina, mutta varsinkin niinä hetkinä ♥

Josko sitä kuulkaas vähäksi aikaa suuntaisi vielä pihalle. Himskatin vanha olkapäävamma on alkanut vihoittelemaan liiallisesta kuopsuttamisesta. Eikä tulehduskipulääkettä löydy koko talosta. Täytynee turvautua jäiseen hernemaissi-pussiin illemmalla. Mutta nyt kaivamaan taas kuoppia! Hih, olen muuten viimeisen viikon aikana ymmärtänyt tuota koiruuttakin paljon paremmin; kuoppien kaivaminen on varsin terapeuttista 🙂

AURINKOISTA LAUANTAI-ILTAA,


perjantai 26. huhtikuun 2019

Tää on mun kotini ♥

6

HEIPPATIRALLAA!

IG:n puolella seuraavat tietävätkin, että meillä oli eilen pikkuista säätöä. Sellaista, joka sai illalla kaatumaan aivan suorilta jaloin sänkyyn. Mutta hei, yksi puhjennut autonrengas, yksi melkein tukkeutunut vessan viemäri ja yksi karannut koira – se on elämää se. Sellaista, joka ehkä vähän sapettaa tapahtumahetkellä, mutta joka saa vahvasti tunteet elämisen ihanuudesta pintaan.

Tähän päälle vielä yksi trampoliiniprojekti. Oletteko koskaan koonneet tramppaa? Meillä on mies koonnut ne pari trampoliinia, joita meillä on ollut ja uskoin lapsia, kun sanoivat, että osaavat koota moisen kaksistaan. Olivathan auttaneet iskää kokoomispuuhissa aiemminkin. Ja katinkontit sanoin minä! Mutta hei, nyt on tramppakin kasattuna tämän päivän pienemmän kaveriyökyläsynttäreitä varten. Yllättävää kyllä, se sopii tuonne tontin nurkkaan täydellisesti. Niin kauan kuin mä muistan, niin tässä pihassa on ollut trampoliini. Se olikin aika tyhjä ilman sitä. Ilman pomppivia ja kikattavia lapsia.
Usein multa kysytään, että kaipaanko vanhaan kotiin. Tuohon tien toiselle puolelle. Olihan se ihana koti ja niin erilainen pohjaratkaisuiltaan ja jopa tekniikaltaan kuin tämä perinteisen kaavan mukaan rakennettu talovanhus. Kaikki valot sai yhdestä napista päälle ja pois. Tai sitten yksittäin päälle ja pois seinässä olevan hallintapaneelin avulla.

Täytyy myöntää, että hieman jännitin viime lauantaina astua vanhan kodin ovesta sisään. Ihanat naapurimme olivat kutsuneet meidät lasilliselle ja tottahan toki me kutsuun vastasimme myöntävästi. Astuin eteiseen ja huomasin, että tuulikaappia oli avarrettu (miksei meillä käynyt tämä mielessä! :)), kaikki wc:t oli uusittu, kuten myös liki kaikkien huoneiden pinnat. Saunaosasto oli ihana ja kodinhoitohuone toimiva.

Siinä sohvalla korkean olkkarin katon alla istuessani katselin keittiön suuntaan. Siitä samasta kohtaa, josta olin katsellut näkymää monta kertaa aiemminkin. Ihastelin avaruutta ja muistelin, miltä tuolla kodissa oli näyttänyt meidän siellä asuessa. Ajattelin, että tuo koti on kerrassaan ihana. 

Mutta tiedättekö, että silti tuolla vanhassa kodissa vieraillessamme tuli tunne, että mun sydän on tien toisella puolella. Tässä kodissa, jota olemme reilun parin vuoden ajan rempanneet. Tajusin, että paljon saisi tapahtua, että tästä pois muuttaisin. En tiedä vaikuttaako se asiaan, että tämä on lapsuudenkotini, mutta nämä nurkat ovat niin rakkaat, että ajatuskin niistä luopumisesta sattuu jonnekin tuonne sisimpään. Tää on mun kotini ♥

Ja tänään täällä kodissa leivotaan ja siivotaan, viritellään kellariin juhlakoristukset ja juhlitaan pikkuisemman kaverisynttäreitä. Huomen aamulla juhlat jatkuvat ja 14 vuotta täyttävä esikoinen saa synttäriaamiaisen sänkyyn. Tiedossa sankarin suunnittelema päivä eli aamupalaksi röstiperunoita (!) ja sen jälkeen kaupunkikeikkaa. Pienesti shoppailua ja synttärilounasta yhdessä Tampereen legendaarisimmista pihvipaikoista. Ottaen huomioon, että sankari itse ei syö lihaa, niin tämä oli yllättävä valinta 😀

AURINKOISIN PERJANTAITERKUIN,

PS. postauksen kuvat ovat muuttoamme seuraavalta päivältä, heinäkuulta 2017. Näitä kuvia katsoessani muistan sen pienen epäröinnin siitä, että teimmekö oikean ratkaisun muuttaessamme lapsuudenkotiini. Mutta näin jälkikäteen – tuo on yksi parhaimmista ratkaisuistamme ikinä!

 


torstai 18. huhtikuun 2019

Pääsiäissuunnitelmat uusiksi

12

HEISSUN IHANAT!

Joko siellä ollaan pikkuhiljaa pääsiäislomatunnelmissa? Siis te, keillä edessä on neljä vapaapäivää 🙂 Täällä on toinen jalka jo vähäsen lomalla. Vaikka pääsiäislomasuunnitelmat menivätkin uusiksi, niin silti pääsiäinen tuntuu ihanalta breikiltä arkeen. Hirmuinen hinku olisi ollut lähteä Pyhälle. Eiliseen asti pidettiin sekin vaihtoehto avoinna. Vaikka takaraivossa tiesi kuitenkin, että kolmen päivän takia ei välttämättä kiireisten työviikkojen keskellä kannata ajaa pohjoisiin, niin silti ajatus pääsiäisestä Lapissa oli koko ajan hollilla. Ei itse asiassa taideta juurikaan tietää muunlaista pääsiäistä. Viimeiset 11 pääsiäistä ollaan oltu Lapissa, poislukien yksi pääsiäinen, kun oltiin Thaimaassa.

Meillä Toby joutuu ottamaan rauhoittavia (geeli ikeneen) tuon automatkan ajan ja mietittiin, että karvakaverillekin aikamoinen rykäisy olisi viiteen päivään istua autossa yhteensä reilut parikymmentä tuntia. Lisäksi, kun toinen on viime aikoina hieman kipuillut. Ollut ärtyisä ja jotenkin kankeanoloinen. Jalka ei ole noussut enää niin korkealle pisuttaessa ja takapää on näyttänyt jäykältä. Eilen lääkärillä epäilykset kivuista vahvistuivat ja nyt on lihasrelaksantit ja kipulääkkeet käytössä. Kuukauden päästä röntgen, jossa suljetaan pois rakenteelliset tms. viat. Toki aiemminkin kuvataan, mikäli tilanne huononee. Nyt ainakin jo tuntuu ekan lääkityn yön jälkeen, että meidän oma Topsukka on palannut. Silmissä on taas se tuttu innostunut ilme.

Pitkät lenkit on kiellettyjä, samoin riehuminen. Jos joku tietää, mistä Duracell-pupusta saa patterit pois, niin vinkkejä otetaan vastaan 🙂 Ei saisi juuri riehua tai rellestää. Hyppiäkään. Ja toinen on kuin aropupu sille päälle sattuessaan, niin pitäisi olla silmät selässäkin. Onni onnettomuudessa, että ollaan nyt sitten seuraavat neljä päivää kotona. Saa seurata, mihin vointi menee. Eilen hyppyytti toista takajalkaa iltalenkillä, mutta voipi olla jalka ottanut ell:n venyttelyistä ja kopeloinneista hieman itseensä.

Joten, uuden edessä ollaan! Pääsiäinen kotona. Mitä ihmettä sitä kuuluu tehdä? 😀 Pääsiäisruokia tilasin kotiinkuljetuksella, joten luvassa on ainakin grillausta. Monta kertaa. Tankoparsakausi saa luvan alkaa pääsiäisestä. Ja vaikka lihansyöntiä olemme huomattavasti vähentäneetkin, niin meidän pääsiäiseen kuuluu kuitenkin myös valkosipulinen lammasruoka. Ehkä myös lasi täyteläistä punaista. Niin on luvattu hienoa keliä, että takapihaa ajattelin myös haravalla ruopsutella. Hakea myös muutaman lavakauluksen ja multaa. Istuttaa hienosti sisällä idättämäni ruohosipulit, basilikat ja laventelit. Hakea veljen perheen pihasta raparperia ja iskän aikoinaan Irgutskista tuomaa valkosipulia.

Mutta mitä odotan pääsiäislomalta eniten on se, että saa vain olla. Tiedättekö, mitä tarkoitan. Vailla suunnitelmia. Ja vaikka takapiha jäisi ruopsuttamatta ja istutukset istumatta, niin voisi hyvällä omalla tunnolla lötköttää sohvannurkassa. Meidän perhe on aika liikkuvaa sorttia ja koko ajan pitäisi olla sata rautaa tulessa. Tänä pääsiäisenä sammutan nuo raudat ja lepään. Kuulostelen ja nautin ♥  Blogi kyllä päivittyy pääsiäisenkin aikana ja ehkä perjantaina voisi viettää perjantaimyyssejä pääsiäisen tapaan. Katotaan, mitä päivä tuo tullessaan 🙂 Rennoin ottein mennään myös täällä blogissa ja somessa seuraavat neljä päivää.

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ TOIVOTELLEN,

 


torstai 11. huhtikuun 2019

Lapset kasvavat, elämä helpottuu

2

HEI HELLUREI IHANAT!

Niin vain sitä Oslon keväiset maisemat ovat vaihtuneet Tampereen keväisiin maisemiin (lumi takapihalla hieman kieltämättä romuttaa illuusiota keväästä ;). Kerroinkin teille, että meillä on huhtikuussa juhlahumua, kun molemmat tytöt viettävät synttäreitään. Tulevana viikonloppuna juhlitaan tyttöjen sukulaissynttäreitä ja yhtään ajatusta en ole tarjoiluille antanut. Ellei oteta huomioon sitä, että tänä aamuna Jussinhannan leipomossa kahvilla käydessäni menin ja tein jotain, mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Tilasin nimittäin kinuskikakun synttäreille. Ihan ex-tempore. Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki tehdään itse. Ja että tarjolla pitää olla sen seitsemää sorttia kakkua ja keksiä 😀

Ja tiedättekö, hetken tunsin tunteen, josta en pitänyt. Tietynlaista syyllisyyttä siitä, että menin tilaamaan täytekakun. Vaikka mulla ihan hyvin aikaa olisi sellainen leipoakin. Ihmismieli on jännä. Aloin heti perustelemaan tuota tilausta itselleni sillä, että sain annettua tamperelaiselle yritykselle töitä. Ihan hölmöläisen hommaa tuollainen itsensä syyllistäminen, sanon minä. Muiden tarjoilujen osalta otetaan myös löysin rantein. Josko suolaisen piirakan leipoisi. Laittaisi lisäksi hummusta ja kasviksia pöytään. Ja hei, onneksi lapset ovat jo siinä iässä, että ovat ajatelleet itse leipoa mokkapaloja ja jonkun suklaakakun.

Vaikka tietynlainen haikeus valtaa mielen aina, kun lapset täyttävät vuosia, niin täytyy sanoa, että kyllä elämä helpottuu, mitä isommaksi lapset kasvavat. Vaikka aina sanotaan sitä, että mitä isommat lapset, sitä isommat murheet. Meillä ei onneksi vielä tämä sanonta ole toteutunut. Ja mikäli äitinsä tyttöjä ovat, niin ei tule toteutumaankaan. Itselläni kun ei ollut minkäänlaista teini-iän angstia päällä ja päästin vanhempani suht’ helpolla 😉

En tiedä onko sillä vaikutusta asiaan, mutta edelleen teemme perheenä paljon asioita. Ihan pieniä juttuja arjessa, jotta yhteys noihin lapsiin säilyy. Jotta se perheen välinen yhteys ylipäätään säilyisi, vaikka kasvukivut kuinka myllertäisi. Ymmärtääkseni teini-iässä vanhemmat voivat tuntua vähän mälsiltä. Ja niinhän me vähän väliä tunnutaankin, mutta siinä hetkessä, kun ollaan kaikki keittiön pöydän ääressä ja pelataan lautapelejä, kaikki tuo unohtuu. Ne meidän isot lapset muuttuvat hetkeksi taas pieniksi. Sellaisiksi, että tekee mieli rutistaa ja pyytää pysymään juuri sellaisena kuin on.

Lasten kasvaessa se ei ole vain se lapsi, joka kasvukipuilee. Itse ainakin kipuilen hiukkasen myös. Vaikka elämä vuosien saatossa on helpottunut hurjasti, niin sitä joutuu itsekin miettimään toimintatapoja uudelleen. Oppimaan suodattamaan osan lasten sanoista ja pistämään teini-iän piikkiin. Antamaan siimaa ja luottamaan. Vaikka haluan olla vanhempi, niin mitä isommaksi lapset kasvavat, niin huomaan meneväni myös ystävärooliin. Se, jos mikä on myös tärkeää. Olla lapsensa ystävä.

Nyt tämä lasten ystävä menee lukemaan ruotsin ja matikan kokeisiin. Aika aikaansa kutakin  ♥

TORSTAITERKUIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »