tiistai 27. kesäkuun 2017

DINNER FOR ONE / KREIKKALAINEN PANNUKAKKU

HEISSULIVEI!

Voi kun voisin välittää ruudun kautta teille tuoksun, jossa yhdistyvät feta, aurinko, sipuli ja rakkaus elämään Sellainen täällä tällä hetkellä leijailee. Instagramin puolella seuraavat ovatkin saaneet nähdä tätä uutta keittiötä hieman laajemmin kuin aiemmin. Myös tuon kauniin (kauneus on katsojan silmässä ;)) näkymän pikkuikkunasta. Kamalaa mutavelliä tuo meidän takapiha, mutta naapurin syreenit kukkivat kovin kauniisti. Pikkuhiljaa olen tuonut keittiöön tavaroita. Vielä täytyy alasokkelit naputella kiinni ja poistaa turkoosit suojamuovit kaapeista sekä lattian suojamatto. Sitten olemme keittiön suhteen valmiita.

Nyt kun mies alkoi uudet työt, niin reissut lisääntyivät huimasti. Mutta kuten totesin aiemmin, niin se on meille arkipäivää. Lasten ollessa ihan natiaisia olin aika paljon viikot yh:na. Nythän tämä jo menee siis ihan rutiinilla. Tykätään viettää tyttöjen kanssa laatuaikaa kolmistaan. Toki sitä toista on ikävä. Varsinkin iltaisin. Varsinkin niitä illan hetkiä kaipaan, kun syömme myöhäisen iltaruoan kaksin ja juttelemme niitä näitä. Tai olemme juttelematta. Pääasia, että se toinen on läsnä.

Kolmistaan kun ollaan tyttöjen kanssa niin usein teen ihan perusarkiruokaa. Nakkikastiketta ja perunoita, italianpataa, kalakeittoa. Miehen ollessa kotona tykkään aina silloin tällöin testata jotain erilaista. Niille meidän myöhäisille arki-iltojen myysseille. Tänään mietin, että miksen mä voisi nauttia siitä hieman erilaisesta ruoasta myös yksikseni. Päivällinen yhdelle. Kun ne kaksi olivat jo syöneet eilisen illan italianpadan jämät. Mieleni teki kreikkalaista salaattia, mutta myös jotain lämmintä. Marian keittiön uunissa valmistui kreikkalainen pannukakku. Dinner for one.

KREIKKALAINEN PANNUKAKKU

taikina
4 dl maitoa
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
suolaa
1 rkl juoksevaa margariinia

täytteet
tomaattia
kevätpunasipulia
fetajuustoa

-sekoita taikinan ainekset keskenään
-kaada voideltuun uunivuokaan tai uuninkestävään paistinpannuun
-lisää päälle siivutettua tomaatti ja kevätpunasipulia
-ripsottele päälle vielä reilusti fetajuustoa
-paista 200 asteessa noin 30 minuuttia
-nauti!

Hei muistattehan te nauttia muuten tästä kesästä? Suomen ihanasta suvesta. Vaikkei sitä aurinkoa ja hellettä ihan joka päivälle riitäkään (better days are coming my friend…), niin onhan tää nyt ihmisen parasta aikaa. Sateenropina on ehkä ihanin ääni, minkä tiedän. Varsin rauhoittava. Kesällä kivointa on se, että elämä alkaa vasta tällain illalla. Itse olen armoton illan torkku yleensä, mutta kesäisin musta tulee illan virkku. Kello lähentelee usein yhtä yöllä, kun maltan lopettaa päivän askareet. Aika ohuilla yöunilla mennään, mutta ehtiihän sitä nukkumaan sitten syksyn pimeilläkin 🙂

Mutta nyt kohti muistipelimatsia. Lapset löysivät mun vanhan eläinaiheisen muistipelin mummulasta. En tiedä onko se tämä vanheneminen vai mikä, mutta kyllä mua viedään niin muistipelissä kuin Unossakin kuin litran mittaa. Pitäis alkaa skarppaamaan asian suhteen 😀

IHANAA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


maanantai 26. kesäkuun 2017

Suloinen appelsiinisuklaakakku & marmeladin monet käyttötarkoitukset

HEI SULOISTA MAANANTAIHUOMENTA!

Viikko alkaa jälleen makeissa merkeissä. Pääsin viime viikolla jälleen lempipuuhaani, nimittäin kakkureseptin ideoimiseen, kakun leipomiseen ja kuvailemiseen osana kaupallista yhteistyötä Mackaysin kanssa. Meillä on yleensä Mackaysin marmeladit ja tahnat käytössä aamupalapöydässä, mutta tämän kampanjan myötä tein paljon taustatyötä ja tulin tulokseen, että vain taivas on rajana laadukkaiden marmeladien ja tahnojen käytössä.

Lähdin kehittelemään kesän juhliin soveltuvaa kakkua Mackays Perinteisen Appelsiinimarmeladin ympärille. Mielestäni ei ole suklaan ja appelsiinin liiton voittanutta, joten alusta asti oli selvää, että marmeladin makupariksi kakkuun pääsee laadukas tumma suklaa. Kakun kuorrutukseen halusin kuitenkin hieman kesäistä vaaleutta. Pirteää oranssia ja nakukakkumaista rosoisuutta.

SULOINEN APPELSIINISUKLAAKAKKU

1 dl Mackays Perinteinen Appelsiinimarmeladia
200 g voita
0,5 dl (intiaani)sokeria
3 munaa
100 g tummaa tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 dl leivontakaakaojauhetta

1. vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri
2. vatkaa joukkoon munat yksitellen
3. lisää sulatettu suklaa ja Mackays Appelsiinimarmeladi
4. sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti siivilöiden taikinaan
5. kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan
6. paista 200 asteessa noin 40 minuuttia
7. anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrutus
8. kun kakku on jäähtynyt, niin halkaise se
9. levitä kakkupohjalle kuorrutusta
10. aseta kakun kansi paikoilleen ja levitä kuorrutusta veitsellä kakun päälle ja sivuille
(huom! kakku on näyttävä myös ns. naked -versiona)
11. koristele appelsiininsiivuilla ja raastetulla suklaalla

Kuorrutus
200 g suolatonta voita
400 g tomusokeria
1 appelsiinin kuoret raastettuna
1-2 rkl appelsiinimehua

1. vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi
2. lisää puolet tomusokerista ja vatkaa
3. lisää loput tomusokerista, appelsiininkuoret sekä appelsiinimehu

Koristeeksi
appelsiininsiivuja
suklaarouhetta

Koska tuo kuorrutus on melkoisen makea, niin itse kakku ei tarvitse ylenmäärin lisättyä sokeria. Itse käytin intiaanisokeria, mutta myös tavallinen sokeri käy vallan mainiosti. Tämä kakku oli ihanan kostea ja vielä maukkaampi seuraavana päivänä! Alunperin oli tarkoituksenani tehdä se 18 cm halkaisijaltaan olevaan kakkuvuokaan, mutta se oli leivontatalkoiden aikaan harmikseni mökillä. Joten käytössäni oli 22 cm kakkuvuoka. Pienempään kakkuvuokaan tehtäessä kakkuun kannattaa tehdä kolme eri kerrosta. Saa aikaan korkean ja näyttävän kakun!

Leivontaprojektista jäi hilloa yli, joten mikä ettei sitä voisi käyttää seuraavan päivän aamiaispöydässä. Puuron seassa, paahtoleivän päällä, croissanttien välissä juuston kanssa. Perinteinen Appelsiinimarmeladi menee sellaisenaan myös voileipäkeksien päällä. Paahdetun leivän päälle sipaisin turkkilaista jugurttia ja sen päälle nokareen appelsiinimarmeladia. Niin herkullista, kannattaa kokeilla!

Meillä on jääkaapissa aina marmeladeja ja hilloja. Sillä ne ovat hurjan monipuolisia. Menevät sekä suolaiseen ruoanlaittoon kuin makeaankin leivontaan. Toimivat loistavasti hätävarana vierastarjoiluihin. Ihan pelkältään suolakeksien kera tai sitten leivonnaisissa. Mackays Vadelmatahnasta saa oivan täytteen kesäiseen täytekakkuun, Raparperi-inkiväärihillolla voi tuoda ryhtiä perinteiseen raparperipiirakkaan ja Lime-sitruunamarmeladia sujauttaa savustetun lohen kylkeen. Tuo käyttämäni Mackays Perinteinen Appelsiinimarmeladi menee niin paahtoleivän päälle kuin leivontaankin. Pitkään haudutetun riistapaistin kanssa ja kesäisiin juomiin. Tuotteet sopivat niin arkeen kuin juhlaankin.

Nyt uudella innolla kohti juuri alkanutta viikkoa. Hetken hengähdys remontti- ja muuttokiireistä teki tehtävänsä!

MAANANTAITERKUIN,


maanantai 19. kesäkuun 2017

Kesäruokaa & kemiaa

HEIPPAHEI IHANAT! 

Nyt on minilomat vietetty ja se tavallinen ihana arki on täällä. Vaikka silloin torstaina vähän uumoilin, että näinköhän pystyn nauttimaan lapsettomasta elämästä niin jälkikäteen voin todeta, että voi kyllä 🙂 Yhtäkkiä perjantai-iltana mökin kesähuoneessa istuessamme tajusin, että ei vitsit – tämä on oikeasti luksusta. Ei tarvinnut pitää hiljaisuuskisaa saunan terassilla vilvotellessamme tai miettiä, että grillaisko lapsille makkarat, jos tekemäni ruoka ei maistukaan.

Elämä on aika ihanaa muutenkin, mutta tuolloin perjantai-iltana saaressa se oli vielä hitusen ihanampaa. Järvi oli tyyni ja sen yllä leijaili hienoinen savuverho. Jollain muullakin oli ohjelmassa perjantaisauna. Saaren varvikkomeri loisti kirkkaan vihreänä laskevan auringon voimasta ja koira teki tutkimusmatkojaan rantaviivassa.

Jostain kuului järvessä leikkivien lasten kikatusta, mutta ehei, se ei saanut ikävöivän äidin rinnassa olevaa möykkyä aktivoitumaan. Mielestäni suoriuduin erittäin hienosti 🙂 Vaikka olenkin sitä vannonut, että arki on elämisen ihaninta aikaa, myös parisuhteen kannalta, niin kyllä tämä minilomakin teki ihan hyvää. Se on hieno homma havaita, että se kemia on vielä tallella 15 vuoden jälkeenkin. Vaikka ollaan äiti ja isä, niin ollaan silti myös aviopari. Kun se aviopari siellä äiskän ja iskän takana voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin.

Perjantai-illan kruunasi loistavasti onnistunut ruoka. Kesäruokaa parhaimmillaan. Helppoa ja hyvää. Sitruunabroileria ja kesäsalaattia.

SITRUUNABROILERI
2-3:lle

3 broilerin rintafilettä
1 sitruuna
1 solovalkosipuli

marinadi
loraus öljyä
puolikkaan sitruunan mehu + kuoret raastettuna
pilkottua chiliä
persiljaa
suolaa
pippuria
hunajaa

-leikkaa broilerin fileet keskeltä halki (ei kokonaan)
-aseta tuonne leikkaamaasi taskuun sitruunan viipale sekä siivutettua valkosipulia
-kiinnitä fileet cocktailtikuilla
-sekoita marinadin ainekset keskenään (maista suola/hunaja -tasapaino)
-valele broilerin fileet marinadilla ja anna tekeytyä vartin verran
-grillaa broilerit kypsiksi

KESÄSALAATTI

salaattisekoituspussi
fetakuutioita

marinoidut kasvikset
retiisinippu
kevätsipulinippu
parsakaali
loraus valkoviinietikkaa
loraus öljyä
hunajaa
suolaa

-pilko kasvikset kattilaan
-lisää valkoviinietikka, öljy, hunaja ja suola
-anna porista viitisen minuuttia
(meillä nämä porisi viisi minuuttia liian kauan)
-kaada seos salaattisekoituksen päälle
-tarjoile fetakuutioiden kanssa

Pitkät yöunet mökillä ja lauantaina lapsia vastaan keskustaan. Pari tuntia laatuaikaa perheen kesken ennen rakkauden juhlaa. Häät onnistuivat yli odotusten eikä suinkaan vähiten sen takia, että näki monta hyvää ystävää samalla kertaa. Ruoka tuolla Ravintola Tampellassa oli aivan mielettömän hyvää, joten iso suositus. Uuden kodin makkariin kömmittiin yöllä kahden maissa ja uni tuli silmään saman tien. Sen verran railakkaan juhlat olivat, että kello 10 brunssi sunnuntaiaamuna jäi haaveeksi 😉 Harvoinhan noita dagen efter -päiviä on, onneksi. Eilen illalla maistui pizza ja kylmä kokis taivaalliselta!

Juhannusviikko lähti käyntiin hurjassa metelissä; meillä alkaa peltikattojen maalausprojekti ja homma alkoi kattojen pesulla. Tuntuu, että tuolla katolla rymistelee norsulauma…onneksi ei rymistellyt eilen 😀 Juhannusviikko tuo mukanaan juhannuksen ruokien suunnittelun. Saamme saareen juhannuksena vieraita ja tässä yritän miettiä jotain uutta tarjottavaa sen ainaisen savustetun kalan ja uusien perunoiden tilalle. Tai toisaalta, miksi muuttaa hyväksi totuttua kaavaa? Sillit, uudet perunat ja tillit kun kuuluvat juhannukseen siinä missä mansikkakakkukin.

Toivottavasti sielläkin elämä makaa mukavasti näin maanantaina 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


maanantai 12. kesäkuun 2017

Suloisen sadepäivän mustikkapannukakku

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei oikein ihanaa alkanutta viikkoa. Niin sitä taas ollaan vähän lähempänä juhannusta. En halua spoilata kenenkään kesäfiilistä, mutta tiedättekö mikä juhannuksesta alkaa? No joulun odotus tietenkin ;D Jep. Viikonlopun kesäiset kelit kantavat pitkälle. Niin pitkälle, että tämän maanantain synkkä ilmakaan ei haittaa lainkaan. Ainakaan meitä, ketkä saamme sisätiloissa sadepäivää viettää. Pikkuisemmalla alkoi tänään golfkurssi, joten sinänsä hieman kökkö juttu tuo sade. Vietellään täällä isomman pikkuisen kanssa laatuaikaa. Leivontapäivän merkeissä. Toki muutto- ja remppahommat on visusti mielessä ja osin työn allakin, mutta siinä sivussa uuni käy kuumana.

Se taisi olla viime viikolla, kun lasten yksi ystävä sanoi, että heillä on mustikkapannukakku uunissa. Siitä lähtien olen himoinnut mustikkapannaria. Omenapannukakkua on tullut tehtyä, mutta mustikkapannukakkua ei ikinä. Tästä tuli kyllä niin maukasta, että varmasti tehdään sitä toistekin!

MUSTIKKAPANNUKAKKU

7 dl maitoa
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 rkl sulatettua voita

jäisiä mustikoita
kanelia
sokeria
-sekoita maito ja munat
-lisää suola ja sokeri
-sekoita joukkoon pienissä erissä vehnäjauhokaurahiutaleseos
-lisää sulatettu voi ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia
-kaada taikina leivinpaperin päälle pellille
-ripottele päälle mustikoita, kanelia ja sokeria
-paista 225 asteessa noin 30 minuuttia

Ja hei, kuinka kauniisti sopii nuo sireenit (vai syreenit?) mustikkapannukakkukattaukseen? Meillä ei ole vielä omia sireenejä niin käytin jokamiehen oikeuttani ja napsin muutaman oksan kauppareissulla mukaani. Se ehkä ei ole rikoksista pahin, eihän?  Nyt hakemaan pienempää sieltä golfleiriltä. Saas nähdä onko tälläkin kertaa golfauton kyydissä matkustaminen se kivoin juttu, niin kuin viimeksi 😉 Sen jälkeen mulla on treffit teidän kanssanne tuolla edellisten postausten kommenttiosioissa!

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,

PS. olen saanut jonkin verran kyselyitä siitä, että mitä mun Snapchatille on tapahtunut. Sille on tapahtunut asia nimeltä kiire. Instan puolella kyllä tulee päiviteltyä tarinoita, mutta valitettavasti snäppi on nyt määrittelemättömällä tauolla 🙂


perjantai 02. kesäkuun 2017

Mökkikeittiön pikkujättiläinen; KitchenAid Mini -yleiskone & helppo mansikkakakku

HEIPPAHEI IHANAT!

Viime aikoina se on ollut tuo mökkikeittiö, jossa leivonta- ja ruoanlaittoinspiraatio on ollut huipussaan. Ollakin, että mökkikeittiö on niin kovin pieni. Kyllä sinne kuitenkin pari innokasta kokkia mahtuu kokkailemaan. Pieneen keittiöön saimme leivontaa ja ruoanlaittoa helpottamaan pienen ja pippurisen KitchenAid Mini –yleiskoneen osana KitchenAidin kaupallista yhteistyötä.

Hetkinen, saattaa joku teistä tuumata muistaessaan kertomukseni leivontahetkistä maalla mummun kanssa. Niistä hetkistä, kun mummun yleiskone sai pölyttyä rauhassa keittiön kaapissa. Hartiat kipeänä ja sormet krampaten se alakouluikäinen Maria vaivasi pullataikinaa. Kerta toisensa jälkeen. Tietämättä, että on helpompikin vaihtoehto. Siinä missä olen aiemmin rakastanut tunnetta, kun saan upottaa sormet taikinaan, on vaihtunut ihan parin viime viikon aikana siihen onnentunteeseen, kun saan hörpätä vaikka muutaman kulauksen kahvia sillä aikaa, kun tuo uusi keittiöapulaiseni on vaivannut taikinan. Mukisematta ja huikean tehokkaasti. KitchenAid Mini

Vaikka tuo uusi KitchenAid Mini –yleiskone on kooltaan 25% kevyempi ja 20% pienempi kuin muut nostopäämalliset KitchenAidin yleiskoneet, on se silti tehokkuudeltaan samaa luokkaa (250 W). Ulkonäkö iskee allekirjoittaneeseen ajattomalla tyylikkyydellään. Tuo meidän kaunokainen on väriltään hunajameloni, mutta konetta on saatavilla myös viidessä muussa värissä; matta musta, matta harmaa, twilight blue, hot sauce ja roosa.

Eräänä kesäisen kauniina perjantai-iltana päätin tutustua tuohon hunajameloniseen ystävääni paremmin. Päätin tarjota muulle perheelle mansikkakakkua alkaneen kesän ja mökkikauden kunniaksi. Enkä mitään perinteistä mansikkakakkua vaan trendin aallonharjalla olevaa nakumansikkakakkua. Nämä nakukakut vetoavat ulkonäöllään. Sopivan rustiikkisia ja puolivalmiin näköisiä. Maultaan kuitenkin tuttuja ja turvallisia. Tein mansikkakakun pohjan reseptillä, joka on ihan älyttömän helppo. Jonka oma äitini on perinyt hänen äidiltään. Tämä tulee kulkemaan suvussa jatkossakin. Kakkupohjan kolmea ainesosaa laitetaan kaikkia sama määrä. Oli mittavälineenä kyse siis kahvikupillisesta, mukillisesta tai lasista.

HELPPO MANSIKKAKAKKU

Pohja

1 mukillinen kananmunia
(minulla tuli pohjaan 6 munaa)
1 mukillinen vehnäjauhoja
1 mukillinen sokeria
-vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi
-lisää vehnäjauhot ja sekoita pienellä teholla
-kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan
-paista uunin alatasolla 175 asteessa 35-40 minuuttia
-anna jäähtyä
-halkaise kakku kolmeen osaan
-täytä kakku mansikkahillolla ja tuorejuustokermavaahdolla (ks. ohje alla)
-kuorruta kakku kermavaahdolla ja koristele tuoreilla mansikoilla

Täyte

1 dl mansikkahilloa
(pakastemansikoita ja sokeria survottuna)
2 dl kuohukermaa
ripaus sokeria
1 prk mascarponejuustoa
1 prk kuningatartuorejuustoa
-vaahdota kuohukerma, lisää sokeria maun mukaan
-lisää mascarponejuusto
-ota em. seoksesta talteen noin pari desiä
-lisää loppuun seokseen kuningatartuorejuusto

ID

En ollut varma, kuinka yleiskone suoriutuu kerman vaahdottamisesta, mutta yllätyin kyllä täysin. Kermavaahto tuli silmänräpäyksessä ihanan kuohkeaksi. Myönnettäköön, että en edes uskaltanut toivoa, että se valmistuu niin nopeasti. Meinasin näet hörppiä kahvia siinä määrin, että leivontakulhossa oleva kermavaahto alkoi olemaan jo aika paksua 🙂 Mikä toki oli kakun täyttämisen kannalta ihan hyvä!

Vaikka KitchenAid Mini onkin niin näyttävä, että sitä kelpaa esitellä keittiön työtasolla on se myös kokonsa puolesta helposti kaapissa helposti säilytettävissä. Tätä pientä tehopakkausta on saatavilla mm. Kokkipuodista, Hobby Hallista, Verkkokaupasta, Mokosta ja Carlsonilta. Varaosia koneeseen on saatavilla siinä, missä isompikokoiseenkin KitchenAid yleiskoneeseen. Kulhon tilavuus on 3,3 litraa, jossa valmistat esimerkiksi 60 kappaletta keksejä tai 2 kilogrammaa perunamuusia.

KILPAILU: tilaamalla Kitchen Aidin uutiskirjeen täältä ja tykkäämällä KitchenAid Suomen Facebook -sivusta olet mukana kilpailussa, jossa voittaja saa KitchenAid Mini -yleiskoneen.
Voittaja ilmoitetaan KitchenAidin FB-sivulla.

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,