Kuinkahan monta postaustani olen otsikoinut ”helppo ja herkullinen” -alkuliitteellä? No monta, mutta se nyt vain johtuu siitä, että nämä helpot ja herkulliset arkiruoat ovat niitä, joista itse niin mahdottomasti pidän. Niitä arki-iltojen pelastajaruokia.
Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tehnyt lohisoppaa. Ihan tuoreesta lohesta tai savustetusta lohesta. Molemmista saa nopeasti herkullisen syysiltoina lämmittävän sopan aikaiseksi, mutta tällä kertaa jääkaapista löytyi valmiiksi savulohta, joten sillä mentiin.
Ei ole mikään häpeä kiireessä käyttää pakasteita. Sitä paitsi, ainakin tällaiselle, ken inhoaa perunoiden kuorimista on nuo valmiit pakasteesta löytyvät keittokasvispussit ihan tarpeen. Tein isomman satsin soppaa sillä ajatuksella, että sitä syötäisiin pari päivää. No ei ihan riittänyt. Missä vaiheessa nuo meidän lapsetkin ovat alkaneet syömään aikuisten kokoisia annoksia? 🙂
Savulohisoppa
2 peruna-kasvispakastepussia
1 l punaista maitoa (mä käytin Kiehua)
vettä
puolikas Koskenlaskijajuustopaketti
savulohta
suolaa
sitruunapippuria
tilliä
-lisää maito ja kasvikset kattilaan, lisää vettä niin paljon, että kasvikset liki peittyvät
-anna kiehua pikkuhiljaa, kunnes kasvikset ovat kypsiä
-lisää pienistelty juusto, mausta suolalla ja sitruunapippurilla
-lämmitä, kunnes juusto on sulanut
-lisää pienistelty lohi ja reilusti tuoretta tilliä (ja lämmitä jos haluat lohen lämpimänä)
Tässä kaappeja yksi päivä kolutessani bongasin tuon äiskän vanhan Arabian soppakulhon (äiti nimitti tuota pilkkumiksi…). Muistin, että jossain kaapin kätköissä on siihen sopivia lautasiakin. Ei kuitenkaan ihan samaa sarjaa, mutta samansävyisiä. Pitäisi ottaa nuo vanhat lautaset arkikäyttöön. Lohisoppa ja sinivalkoiset astiat. Tuikitavallinen tiistai-ilta muuttui jotenkin kertaheitolla astetta juhlavammaksi ♥
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!
Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.
Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.
”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.
Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”
Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.
”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun.
Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”
Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.
Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.
Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.
Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥
”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.
Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”
Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.
-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla
sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa
-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa
Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.
Ja superihanaa alkanutta lokakuuta. Vitsit soikoon, mihin ihmeeseen se syyskuu taas meni? Täytyy sanoa, että vaikka en missään nimessä halua vielä tohkeilla joulujutuilla, niin pienessä mielessäni olen kuitenkin jo himpun verran ajatellut joulua. Lähinnä sitä, kuinka ihana olisi vetää överijoulukoristeet. Tiedättekö, joulupukin talon seinustan tikkaille kapuamaan ja sen sorttista meininkiä. All or nothing. Mieshän tykkäisi tästä ideasta ihan hirmuisesti; hänen mielestään joulukuuseenkin kuuluu niin paljon kaiken maailman lippuhärpäkkeitä, että se olisi ihan sama onko siellä koristeiden alla koivu vai kuusi, kun ei sitä kuitenkaan näy ;D
Ennen joulujuttuja vietetään nyt tämä lokakuu tästä pois alta. Jos sitten marraskuun alussa annetaan mopon keulia, jooko?! Meillä ei ihan täysin vietetä lihatonta lokakuuta, joten otsikko oli ehkä hiemanharhaanjohtava, pahoitteluni siitä. Meillä vietetään lihattomampaa lokakuuta. Se saa luvan nyt riittää. Itse ajattelin viettää pääosin lihatonta lokakuuta, mutta en voi vaatia koko perhettä siihen osallistumaan. Kuten olen niin monet kerrat kertonutkin, niin voin kasvisruoalla hyvin. Kroppani ja mieleni rakastaa sitä.
Eilen kokkasin ekaa kertaa ikinä Beanit-härkäpapusuikaleita lounassalaatin päälle. Ne veivät kielen mennessään. Rapsakka pinta ja valkosipuliyrttiöljyn maku olivat kovin mieleeni. Tänään törmäsin Hälsans Kökin Incredible Mince -”jauheliha”mainokseen ja päätin, että tuota pitää kokeilla mitä pikimmin. Paketissa näytti aivan jauhelihamaiselta. Ilman lihaa. Jos työstöominaisuudet ovat kuin jauhelihalla, niin avot. Tänä päivänä saatavilla on niin paljon vaihtoehtoja lihalle ja mitä olen hintoja vertaillut, niin enää ei jää hinnastakaan kiinni lihan vähentäminen.
Myös lihankorvikkeiden maku ja rakenne ovat ottaneet viime vuosina huiman harppauksen eteenpäin. Esimerkkinä Boltsit, joihin olen aivan sekoboltseina. Varsinkin ne chilimaustetut menevät kylmänä jääkaapista huikopalaksi. Tykkään!
Falafeleita tykkään itsekin tehdä, mutta kiireessä nappaan usein pakastealtaasta pussin mukaani. Esimerkiksi Pirkan Falafelpyörykät on aivan tosi hyviä, kun pannulla paistaa rapean pinnan. Niistä ja bulgurista tein tässä eräänä päivänä meille kotitoimistolaisille superlounaat. Ainesten määrällä tämä salaattikulho ei koreile, mutta maulla kylläkin.
Falafel-bulgurkulho
2:lle
2 dl bulguria
4 dl vettä
öljyä, suolaa
10 falafelia
1 pieni punasipuli siivutettuna
loraus Hellmann’s hummuskastiketta
salaatin lehtiä
-kiehauta vesi, lisää suola, öljy ja bulgurit
-anna turvota kannen alla sillä aikaa, kun paistat falafelit ja sipulit pannulla (8-10 minuuttia)
-tarjoile bulgur ja falafelit salaattipediltä ja mausta hummuskastikkeella.
Sellaisia mietteitä lokakuun ekaan päivään!
Vietetäänkö siellä lihatonta tai lihattomampaa lokakuuta? Pienin askelin -mentaliteetillä olen sitä mieltä, että lihattomampi riittää. Parempi sekin kuin ei mitään, eikö?!
Eihän me sitten ehdittykään eilen sinne Tammerkosken rantaan valoshowta katselemaan. Tai liiemmin skumppalasilliselle. Lenkin ja saunan jälkeen syötiin myöhäinen iltaruoka ja linnottauduttiin telkkarin eteen. Josko tänä iltana sitten sitä valoshowta!
Tämä sunnuntaiaamu on alkanut hyvin rauhallisesti. Aamupalan kanssa ei turhaa hötkyilty, vaan sitä tehtiin koko perheen voimin rauhassa. Bongasin eilenSivumaku-blogin facebookista reseptilinkkauksen, jota oli pakko kokeilla. Mättöjen mättöaamupala miehen nimppareiden kunniaksi. Jos tykkää pekonista, kananmunista ja croissanteista, niin tässä yhdistyvät ne kaikki. Muutin reseptiä hieman pienemmäksi, sillä meillä ei ollut kuin neljä syöjää pöydän äärellä. Näistä neljästä syöjästä kaksi sellaisia hitusen nirsosyöjiä, jotka syövät kuulemma croissantit croissanttina ja munat munina. Pekoni heille ei maistu.
-valmista ensin pekonit uunissa; 225 asteessa kunnes ovat rapsakoita
-rullaa croissantit pakkauksen ohjeen mukaan ja asettele voideltuun uunivuokaan
-sekoita munat, maito, kerma ja cheddar sekaisin
-lisää silputtu kevätsipuli & pekoni, muutama kierros suolaa ja pippuria myllyistä
-kaada croissanttien päälle
-paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes croissantit ovat ottaneet hieman väriä
Mikäli siellä ruudun toisella puolella on tapana tehdä isänpäivänä aamupala valmiiksi, niin uskon, että 99,9% suomalaisista miehistä tykkäisi tästä. Meidän isimies ainakin tykkäsi. Itselleni riitti yksi croissant ja vieläkin tuntuu, että pekonit vaeltavat tuossa ruokatorvessa paikkaansa etsien 😉 Mutta kieltämättä, hyvää oli ja hei vähän erilaista!
Mitäs sunnuntaisuunnitelmia siellä on? Meillä on illalla tuo valoshow, mutta sitä ennen ei mitään. Ehkä katson pari jaksoa Affairia miehen golfin aikana ja sitten pitäisi tehdä se kirjareflektio, joka perjantaina jäi kesken. Myös kenkäkaapin sisältö pitäisi vaihtaa hieman syksyisemmäksi. Kuten sunnuntain yleensä, niin tämäkin sunnuntai menee rentoillessa. Uutta viikkoa odotellessa.
SULOISTA SUNNUNTAITA,
PS. Edit; ai niin, onhan meillä tänään myös hissankokeisiin lukua tiedossa. Säätyjä ja sen sellaista. Oppimisen kannalta otan itsekin tuon. En tiedä missä olen ollut alakoulun hissan tunneilla, mutta ihan kuin lukisin uusia asioita lasten koulun myötä 😀
Nonni, nyt kävi näin, että kun ruokapostauksia toivottiin, niin niitä piisaakin sitten vähän reilummalla kädellä. Huomisellekin on vielä tulossa ruokapostausta ja näillä näkymin myös perjantaille perinteisten perjantaimyyssien merkeissä 🙂 Ensi viikolla jatketaan taas sitten jollain ihan muilla aiheilla. Ainakin osa päivistä.
Sen sata kertaa olen kertonut teille perunarakkaudestani. Perunaa tulee tehtyä kaikissa muodoissaan ja aina ruoasta saa maukkaan. Peruna on vähän niin kuin sellainen luottoraaka-aine; tietää tiedätkös saavansa rahallensa (edukkaitahan nuo) vastinetta.
Mäiskyperunoita ei olla pariin kuukauteen tehty, mutta nyt kun näin viimeisimmässä Glorian Ruoka & Viini -lehdessä mäiskyperunat, niin pakkohan niitä oli tehdä. Parhaiten ja nopeiten nämä valmistuvat edellisen päivän potuista, mutta nyt keitin mäiskyperunoita varten perunat h-hetkellä. Lehden reseptin mukainen kastike kuulosti kaikessa yksinkertaisuudessaan niin hyvältä, että pakkohan sitäkin oli kokeilla. Tosin määriä en laittanut ylös, vaan sovelsin. Taas.
Mäiskyperunat 4:lle
8 perunaa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
Kastike
turkkilaista jugurttia
fetaa
-pese perunat ja keitä kypsiksi
-laita kypsät perunat uunivuokaan/pellille ja litistä ne esimerkiksi lasin pohjalla
-ripsota päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria
-paista 200 asteessa uunin ylätasolla, kunnes perunat ovat ottaneet kaunista ruskeaa väriä itseensä
-valmista sillä aikaa kastike sekoittamalla turkkilaista jugurttia ja murustettua fetaa keskenään
-tarjoile perunat kastikkeen kanssa
Me tykättiin heittää jääkaapista löytyneet rucolan jämät myös pottujen päälle. Lisäksi tarjolla oli salaattia. Kaikki saivat vatsansa täyteen ja viimeinen peruna katosi kylmänä keittiön tasolta parempiin suihin illan aikana. Ei sen ruoanlaiton aina tarvitse olla hifistelyä. Parasta ruoanlaitossa on soveltaminen. Ei aina tarvitse löytyä kaikkia aineksia jääkaapista. Hyvin olisin fetan uupuessa voinut korvata sen vuohenjuustolla. Tai jos sitäkään ei olisi ollut olisin kenties päätynyt tsatsiki-tyyppiseen kastikkeeseen. Pääasia, että saa kaappeja tyhjäksi!
Kuten lupailin, niin huomennakin on luvassa ruokajuttuja. Ruoka- ja rakkausjuttuja ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Mitäs sunnuntaisuunnitelmia siellä on? Meillä on illalla tuo valoshow, mutta sitä ennen ei mitään. Ehkä katson pari jaksoa Affairia miehen golfin aikana ja sitten pitäisi tehdä se kirjareflektio, joka perjantaina jäi kesken. Myös kenkäkaapin sisältö pitäisi vaihtaa hieman syksyisemmäksi. Kuten sunnuntain yleensä, niin tämäkin sunnuntai menee rentoillessa. Uutta viikkoa odotellessa.
