HEISSULIVEISSULI!

Perjis ja sitä myötä casual Friday ovat täällä. Tosin meillä taitaa olla töissä vähän aina kasuaalipukeutumiskoodi. Toki niinä päivinä, kun on tapaamisia, niin heitetään tarvittaessa virallisempaa päälle. Olen saanut taas pyyntöjä päivän asu -kuvista. Jotensakin ei tule ihan luonnostaan tuo poseeraaminen näissä 😀 Kävin tehtaan puolella vähän kuvailemassa materiaalia yhteen mukavaan arvontaan ja samalla nappasin kuvan päivän asusta. Hieman vaivautuneena ja häpeillen 😉 Iso hatunnosto muotibloggareille! Tänään jalkaani valikoituivat Holly & Whyten viime vuonna ostamani chinot, yläosaan muodikasta denimiä ja jalkoihin paremmat päivänsä palvelleet Caterpillarit. Preppy casual, mutta ilman sitä perinteistä kauluspaitaa. Jotain uutta (no ei oikeastaan ollut), jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain kulahtanutta, jotain blingblingiä. Kaivoin muuten aamulla vaatehuoneen uumenista mun leveälahkeisia suoria housuja esille. Kaipaavat silittämistä. Mutta koska ovat nyt kuulemma muotia, niin pääsevät ensi viikolla päälle töihin. Onneksi en noita heittänyt kierrätykseen viime kerralla vaatehuonetta siivotessani. Jotain hyötyä tästä vanhenemisestakin on; vaatekoko on pysynyt kokolailla samana viimeisen kymmenen vuotta…toki synnytykset hieman levensivät lantiota (se paras selitys :D), mutta ei niin paljoa, ettei kymmenen vuotta vanhat housut enää jalkaan menisi 😉

Ja arvatkaas, mitä muuta kaivoin esille? Värifarkkuja! Punaiset farkut meinasivat jo tänään päästä jalkaan, mutta ajattelin, että ehkä ovat vielä aavistuksen liian keväiset. Huh, pian se sieltä tulee. Nahkatakkikelit ja värifarkut. Tulevana viikonloppuna pitää tehdä vähän suurempi rymsteeraus vaatehuoneessa, sillä mulla ei ole harmainta hajuakaan, minne olen piilottanut kesävaatteeni. Toivoa sopii, ettei ne ole jääneet suurilta osin möksälle. Viikonloppuna on vähän juhlaa molempina päivinä; ystävyyttä ja laskiaista. Huomen aamulle on suunnitelmissa brunssi. Meillä on miehen kanssa myös kihlajaispäivä, joten voipi olla, että päivä aloitellaan kuplivalla.

Tänä iltana ajattelin jättää perinteisen fredagsmys-postauksen väliin; ollaan tyttöjen kanssa kolmistaan kotona ja ajateltiin pitää leffailta. Mutta never say never. Niin tottunut olen noihin perjantai-illan postauksiin, että jos hirmuinen eroahdistus blogiin iskee, niin ehkä mä tulen välittämään perjantai-illan tunnelmia siinä leffan lomassa 🙂

IHANAA PERJANTAITA &
ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥

HELLUREISSAN,

oletteko miettineet, että mistä unet tulee? Välillä näkee ihan hassuja unia. Sellaisia, joita tekee mieli nähdä uudestaan. Sitten on taas sarjassamme unet, joita ei halua enää nähdä. Uskon, että myös tietyt unet ovat ns. enneunia ja antavat sysäyksen jollekin toiminnalle. Näin viime yönä unta, jossa mulla oli päällä sellainen kakinvärinen (ei khakin vaan kakin 😉 mokkahapsutakki. Muistatteko, sellainen joita oli joskus vuonna yks ja kaks. Itselläni ei koskaan sellaista ollut, mutta hyvin todentuntuiselta se unessa tuntui. Unessa mulla oli myös säkkäräpermatut hiukset. Myös otsis 😀 Permanentista en alkanut haaveilemaan, mutta hapsuista kylläkin. Ne taitaakin olla nyt edes vähäsen muotia, sillä pikaisella googletuksella löysin jos jonkinlaista hapsutuotetta.

Yleensä pidän aika simppeleistä vaatteista ja jos päälläni sattuu olemaan yksi ei-simppeli vaate, niin se riittää. Mutta näissä hapsuissa ajattelin, että more is merrier. Alla olevaan kollaasiin keräsin kyllä kaikkea muuta kuin yksinkertaista; on hapsuja, ripped jeanseja, sulkia ja liehulaihupaitaa. Mutta silti voisin kuvitella suunnattomasti viihtyväni alla olevassa asussa. Meillä lapset ostivat viime vuonna Thaimaan reissulta sulkakorviksia ja mä olen nyt vasta syttynyt niihin. Hidas hämäläinen, kun kerran olen 🙂

Niin nyt mä olen sitten, kiitos tuon unen, hurahtanut tämän päivän aikana hapsuihin. Ihan tuollaiseen YSL:n hapsulaukkuun eivät rahkeet riitä, mutta halvemmallakin hapsulaukun saa. Ostoslakossahan saa haaveilla, eiks vaan? 🙂 Eipäs ole ostoslakkoakaan enää jäljellä kuin 12 päivää. Mitään sen ihmeempää tässä ostoslakon aikana ei ole tullut kaivattua, yllättävän hyvin on mennyt. Thaimaan reissulle on kyllä jo kertynyt muutama must-have ostos, kuten yhdet valkoiset ja yhdet mustat katu-uskottavat lenkkarit. Ja lisäksi miehelle pitää metsästää yksi Oakleyn vyönsolki, johon vuosi sitten törmättiin Oakleyn myymälässä. Ihana oranssinen metallisolki, joka jäi kummittelemaan molempien mieleen. Toivottavasti niitä vielä saa!

Mites on, iskeekö teihin hapsut vai tuovatko liikaa muistoja villeiltä nuoruusvuosilta? 😉

TORSTAI-ILTATERKUIN,

HELLUREI

ja hellät tunteet! Kiitos kaunis ihanat runsaista kommenteistanne eiliseen postaukseen. Ollaan ihan rakastuttu tuohon tummanharmaaseen seinään! Sitä onkin tullut tuijoteltua tänään oikein urakalla 🙂 Aurinko paistaa ja sunnuntai on muuetnkin ollut varsin leppoisa. Mies ilahdutti meitä aamulla viemällä koko perheen hotelliaamiaiselle. Me ollaan bruukattu käydä hotelliaamiaisella ihan täällä Tampereella pari kolme kertaa vuodessa. Ihan siitä lähtien, kun tytöt ovat olleet aivan pieniä. Se on meille sellaista arjen luksusta. Aiemmin tytöistä ei mennyt hintaa, mutta nyt menevät puolella hintaa. Pääosin ollaan käyty Ilveksessä, mutta myös pari kertaa Rosendahlissa. Olen kuullut, että August von Trappessa, Cafe Pispalassa ja Hullussa Porossa olisi hyvät sunnuntaibrunssit, joten ehkä seuraavan kerran suunnataan johonkin niistä.

Aamiaisen jälkeen päivä on vierähtänyt kokolailla keittiössä. Esikoisen kanssa aloitimme tämän vuoden joulusiivot ja siivosimme pari keittiön laatikkoa. Löysimme kuulkaas marmorimorttelin ja -suola/pippurisirottimet. Sekä marmorikaulimen. Mahtaakohan tuo marmori olla enää in? Mä tuun vähän jälkijunassa näiden trendijuttujen kanssa 😀 Sen lisäksi olen ylittänyt sisäisen kokkikolmoseni ja taikonut herkkua jos jonninlaista 😉 Täytyy kyllä sanoa, että tuo tumma seinä antaa kuviin sen syvyyden, mitä halusin. Tänään tuli kuvailtua vähän ruokapostauksia ja keskiviikkona pääsen aina niin rakkaisiin kattauskuvauspuuhiin. Keväiset värit astioissa ja tumma seinä kuulostaa toimivalta combolta.

Hei, tulipas taas jaariteltua. Piti ihan lyhyesti tulla juttelemaan antamisen ilosta. Se tunne, kun saa ilahduttaa ystävää. Se on aika korvaamaton. Sain ihanalta Tainalta Mansikkatilan mailla -blogista Ilahduta bloggaajakaveria -haasteen. Haaste on alunperin lähtöisin Tipulassa -blogista. Kiitos sekä Tainalle että Emoselle kivasta haasteesta! Harvemmin sitä enää tulee perinteistä postia läheteltyä, saatikka ilahduttavaa pientä pakettia. Mä olen maailman huonoin haasteiden toteuttaja, mutta tämän nyt ajattelin kunnialla suorittaa loppuun 😀

Haasteen säännöt ovat simppelit:

Vaaleanpunaisessa hirsitalossa
Sally’s
Beauty of life
Sisustusunelmia
My sweet home
Valkoisen Talon Reetta

Joten lähettäkäähän ihanat mulle osoitteenne sähköpostitse: maria.nurmi@coloria.fi, niin mä ilahdutan teitä postin välityksellä. Ilahdutus tosin menee maaliskuulle; helmikuussa on ostoslakko ja muutenkin ajattelin ilahduttaa teitä Thaimaan tuliaisilla 🙂

Nyt ylös, ulos ja lenkille; vielä kun aurinko hieman jaksaa paistaa!

SULOISTA SUNNUNTAIN JATKOA,

HEI HUOMENTA!

Jihuu, perjantai on täällä! Vaikka just julistin, että ei voi elää koko viikkoa ”Olispa jo perjantai” -ajatusmaailmassa, niin näemmä olen ainakin itse siihen sortunut. Sen verran mukavalta tämä perjantai tuntui. Kovin odotetulta ja mieluisalta. Työviikon vikalta päivältä, jonka kunniaksi töissäkin on poikkeuksetta perjantaitunnelma. Ihmisillä on hymy herkässä. Itselläni kaikessa siirappisuudessaan on jostain kumman syystä soinut Williams Pharellin Happy päässä heräämisestä lähtien. Poissa on se hetkittäinen turhautuneisuus (kiukku ja suunnaton ketutus suomeksi sanottuna), jonka eilen koin, kun piti alkaa lukemaan esikoisen kanssa enkun tenttiä varten; kirjat olivatkin jääneet kouluun. Ei siinä mitään, kaikille meille sattuu tällaisia välillä. Mutta jos eilisen kirjojen unohdus toistaa samaa kaavaa kuin toissapäivänä; silloin oli jäänyt matikan kirjat kouluun ja piti alkaa kokeeseen lukemaan. Mies kyllä handlasi hyvin murtolukujen pänttäämisen pikkuisen kanssa. Itselläni kun oli ihan ensimmäinen reaktio, että mikä on murtoluku? 😉

Muutenkin olen tässä taas viime viikkoina oppinut sen, että turhasta ei kannata stressata; koulu- ja työjutut ovat kuitenkin vain koulu- ja työjuttuja. Niin kauan kuin on terveyttä, niin millään muulla ei ole väliä. Edes sillä, että löysin toissapäivänä muutaman harmaan hiuksen lisää. Eilen hutaisin hiuksiin vähän vaaleita raitoja ja kas, ei niitä harmaita enää edes huomaa. Taitaa olla niin, että vietän loppuelämäni blondina. Niin kuin suurimman osan elämästäni. Myös hiusten suhteen 😀  Hei, löysin eilen ystäväni fb-feedistä alla olevan sloganin ja totta tosiaan, välillä ne vähän tuskallisemmatkin asiat muuttuu positiiviseksi, kun niitä katsoo toiselta kantilta.

Viikonloppu tuntuu varsin mieluisalta senkin suhteen, että kalenterissa ei ole pakollisia menoja. Ulkoilua, urheilua ja laatuaikaa perheen kanssa. Pari blogiin liittyvää juttua sunnuntaille, joten saa viettää aikaa taas keittiössä. Hommahan lähti taas sinä määrin lapasesta, että mulla on visio, johon kuuluu ruokatilan tumma seinä. Näyttäisi kameran linssin läpi kivalle. Ehkä. Joten huomenna telan varteen ja tummaa maalia seinään. Pitänee kyllä varmaan ottaa varmuuden vuosi myös valkoista maalia mukaan, mikäli tuo tumma seinä ei näytäkään siltä, miltä sen kuvittelen. Tää on just tätä, soutamista ja huopaamista. Niin kuin vähän koko elämäkin. Kaikessa ihanuudessaan ♥

Illalla luvassa perusperjantaisettiä; hyvää ruokaa, kotoilua, scrabblea ja lasillinen viiniä. Tai no, viinilasillinen ei olekaan siihen kuulunut pitkään aikaan, mutta veikkaanpa, että tänä iltana kuuluu. Katsotaan kuinka väsynyt sitä on, että jaksaako ikuistaa myyssejä blogin puolelle. Jos ei, niin toivottelen nyt jo hyvät viikonloput. Mutta voipi olla, että vielä treffataan 🙂

Muistetaan nauttia niistä elämän pikkujutuista, harmaista hiuksista ja arkipäivistä. Ei ne perjantaitkaan muuten tuntuisi perjantailta!

PERJANTAITERKKUSIN,

MOIKKAMOI,

ja ihanaa alkanutta viikkoa! Elämä voittaa – vaikkei lauantain juhlissa tullutkaan alkoholia liikaa nautittua, niin pari alle kuuden tunnin yöunta teki tehtävänsä; eilen oma sänky kutsui jo ennen iltayhdeksää. Ei ole vanhaksi tulemista 😉 Niin ne vaan vierii, viikot nimittäin. Tuntuu, että koko ajan on joko maanantai tai perjantai. Tuossa tammikuun alussa tosin tuntui, että aika mateli tunti tunnilta. Kuun alussa alkanut sokerilakko otti koville. Kovemmalle kuin mitä täällä edes annoin ymmärtää. Haaveilin siitä hetkestä, kun herkkulakko loppuu. Päätin, että ryntään samantien ostamaan ison pussillisen irttareita. Sokeri oli koukuttanut mut ihan täysin. Joulun ajan päivittäinen karkinsyönti kruunasi tuon sokerin ja mun symbioosin. Karkkilakko (tai noh, herkkulakko; myös pullat, keksit, jädet sun muut olivat tammikuun pannassa) tuli siis todellakin tarpeeseen. Ihan ekoina päivinä ilman sokeria olin kärttyinen, päätä särki, sydän pamppaili ja uni oli katkonaista. Näin jälkeen päin tunnistan nuo vierotusoireiksi. Puolivälissä kuuta meinasi tulla se repsahdus, josta täälläkin avauduin. Onneksi selvisin siitä, sillä jossain kolmen viikon kohdalla huomasin, että kroppa ei enää kaivannut karkkia. Neljän viikon jälkeen, kun oli lupa jälleen herkutella, niin ei vain yksinkertaisesti tehnyt mieli herkutella. 

Eilen otin tuota torstaina leipomaani mutakakkua palasen ja lämmitin sitä hieman mikrossa. Suklaasydän suli kauniisti ja odotin paljon mun ja sokerin jälleennäkemiseltä. Aiemmin tuo syntinen suklaakakku olisi sulanut suuhuni ja saanut huokailemaan. Arvatkaas mitä teki hän? Otti kuvat kakusta, maistoi palasen ja tyrkkäsi kakun lopun miehelle. Vihreä kirpeä omena voitti taistelun. Se omena maistui taivaalliselle. Mutakakku – no ei sekään pahaa ollut, mutta makuuni aivan liian makeaa. Kerran aiemminkin olen ollut karkkilakossa. Kolme viikkoa kestin ja muistaakseni tuossa välissäkin sorruin kerran. Tällä kertaa suuhun ei eksynyt karkin karkkia tai keksin murusta. Ikinä en kuvitellut omaavani selkärankaa moiseen. Muun perheen nauttiessa banaanijäätelösmoothieta, mä nautin banaanimantelimaitosmoothieta. Kuulostaa tylsältä, eikö? 😀
Päinvastoin, sillä en muista, että pitkään aikaan olisin voinut näin hyvin. Sokerisymbioosissa sitä koko ajan on vähän levoton. Kiireessä nappaa kassajonossa suklaapatukan, jonka puputtaa autossa kotimatkalla. Ruoka-aikana ruoka ei oikein maistunut, sillä oli saanut pahimman nälän taltutettua suklaan voimin. Sitten taas kuitenkin nälkä kiiri takavasemmalta ja ennen iltalenkkiä tuli nappaistua keksi tai pari. Kierre oli valmis. Syksyllä tietoisesti aloin pitämään herkuttelupäivän, joka sittemmin venyi herkutteluviikonlopuksi ja kulminoitui joulun tienoilla viikon herkutteluksi. Mikä taas kulminoitui vatsapöhön ja plääh-olon myötä kokonaisvaltaiseksi pahaksi oloksi. Neljän viikon karkkilakon aikana olen huomannut alun vierotusoireiden jälkeen pelkästään positiivisia sivuvaikutuksia; olo on energisempi (kiitos tasaisen verensokerin), uni on syvempää, mieli on levollisempi (no ups and downs), iho on puhtaampi, hampaat eivät vihlo, terveellinen kotiruoka maistuu taivaalliselle. Näin ihan muutaman vain mainitakseni.

En kannusta sinua kokeilmaan karkkilakkoa, mikäli sinulla ei ole ongelmia sokerin kanssa. Mutta jos kaipaat virkeämpää mieltä ilman mielialan vaihteluita ja tajunnanräjäyttävää väsymystä sekä kirkkaampaa ihoa, niin suosittelen. Tuskin tuosta kenellekään haittaa on 🙂 Viina on viisasten juoma ja samalla tavalla ajattelen vastedes sokerin kanssa. Mulla on edessä pitkä tie opetella käyttämään sokeria kohtuudella. Kokonaan sitä en suostu pois jättämään, sillä syöminen on yksi niistä elämän nautinnoista, joista en luovu. Hyvä jälkkäri kruunaa aterian. Jos tekee mieli makeaa, niin sen sallin itselleni silloin tällöin, mutta en anna itseni enää koukuttua karkkeihin. Kohtuus kaikessa -ajatuksella. Lomilla ja viikonloppuisin vähän rennommin kuin arkena. Muistan aikoinaan opiskeluaikoina Makuunin yläkerrassa asuessani tehneeni tuttavuutta Makuunin myyjien kanssa siinä määrin, että moikkailtiin ihan kaupungillakin 😀 Ei ollut kerta eikä kaksi viikossa, kun sängystä nousin vielä viimeisenä illalla livahtaakseni hissiin pyjamahousuissani ja hurruutelleeni hissillä alas karkkiostoksille.

On todettu, että sokeri on yhtä addiktoivaa kuin huumeet. Jälkimmäisestä omakohtaista kokemusta ei ole, mutta sokeriin addiktoituneena en halua sitä enää kokea! Kuten niin monessa muussakin asiassa, sokerikoukkuun on helpompi langeta kuin päästä sieltä pois. Miten teillä karkkilakot yleensä sujuu ja varsinkin kiinnostaisi tietää, miten sen karkkilakon jälkeen on mennyt. Oletteko lipsuneet vai pysyneet kaidalla tiellä?

MAKEAA MAANANTAITA MURUT!