sunnuntai 08. helmikuun 2015

Antamisen ilosta ♥

HELLUREI

ja hellät tunteet! Kiitos kaunis ihanat runsaista kommenteistanne eiliseen postaukseen. Ollaan ihan rakastuttu tuohon tummanharmaaseen seinään! Sitä onkin tullut tuijoteltua tänään oikein urakalla 🙂 Aurinko paistaa ja sunnuntai on muuetnkin ollut varsin leppoisa. Mies ilahdutti meitä aamulla viemällä koko perheen hotelliaamiaiselle. Me ollaan bruukattu käydä hotelliaamiaisella ihan täällä Tampereella pari kolme kertaa vuodessa. Ihan siitä lähtien, kun tytöt ovat olleet aivan pieniä. Se on meille sellaista arjen luksusta. Aiemmin tytöistä ei mennyt hintaa, mutta nyt menevät puolella hintaa. Pääosin ollaan käyty Ilveksessä, mutta myös pari kertaa Rosendahlissa. Olen kuullut, että August von Trappessa, Cafe Pispalassa ja Hullussa Porossa olisi hyvät sunnuntaibrunssit, joten ehkä seuraavan kerran suunnataan johonkin niistä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiaisen jälkeen päivä on vierähtänyt kokolailla keittiössä. Esikoisen kanssa aloitimme tämän vuoden joulusiivot ja siivosimme pari keittiön laatikkoa. Löysimme kuulkaas marmorimorttelin ja -suola/pippurisirottimet. Sekä marmorikaulimen. Mahtaakohan tuo marmori olla enää in? Mä tuun vähän jälkijunassa näiden trendijuttujen kanssa 😀 Sen lisäksi olen ylittänyt sisäisen kokkikolmoseni ja taikonut herkkua jos jonninlaista 😉 Täytyy kyllä sanoa, että tuo tumma seinä antaa kuviin sen syvyyden, mitä halusin. Tänään tuli kuvailtua vähän ruokapostauksia ja keskiviikkona pääsen aina niin rakkaisiin kattauskuvauspuuhiin. Keväiset värit astioissa ja tumma seinä kuulostaa toimivalta combolta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hei, tulipas taas jaariteltua. Piti ihan lyhyesti tulla juttelemaan antamisen ilosta. Se tunne, kun saa ilahduttaa ystävää. Se on aika korvaamaton. Sain ihanalta Tainalta Mansikkatilan mailla -blogista Ilahduta bloggaajakaveria -haasteen. Haaste on alunperin lähtöisin Tipulassa -blogista. Kiitos sekä Tainalle että Emoselle kivasta haasteesta! Harvemmin sitä enää tulee perinteistä postia läheteltyä, saatikka ilahduttavaa pientä pakettia. Mä olen maailman huonoin haasteiden toteuttaja, mutta tämän nyt ajattelin kunnialla suorittaa loppuun 😀

Haasteen säännöt ovat simppelit:

– Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
– Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
– Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Niin, mä taisin muuten tehdä vähän nurinkurisesti tässä haasteessa, sillä tämä on mun eka postaus asian tiimoilta ja Tainan paketti tuli jo postissa. Ups. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂 Taina ilahdutti minua Sara la Fountainin keittokirjalla, raakasuklaalla ja kauniilla Minna Immosen kortilla. Osui ja upposi. Ihan täydellinen ilahdutuspaketti. Kiitos vielä Taina ♥ Antamisen ilo on ihanaa, senpä takia haluaisin heittää haasteen eteenpäin seuraaville bloggaajille, in random order…olipas muuten vaikea karsia, sillä mieluusti olisin tämän jakanut kaikille blogeille!:
Vaaleanpunaisessa hirsitalossa
Sally’s
Beauty of life
Sisustusunelmia
My sweet home
Valkoisen Talon Reetta

Joten lähettäkäähän ihanat mulle osoitteenne sähköpostitse: maria.nurmi@coloria.fi, niin mä ilahdutan teitä postin välityksellä. Ilahdutus tosin menee maaliskuulle; helmikuussa on ostoslakko ja muutenkin ajattelin ilahduttaa teitä Thaimaan tuliaisilla 🙂
Nyt ylös, ulos ja lenkille; vielä kun aurinko hieman jaksaa paistaa!
SULOISTA SUNNUNTAIN JATKOA,
alle

12 Responses to “Antamisen ilosta ♥”

  1. Voi kiitos ihan mielettömän paljon ♥ Ihanan muistamisen sait sinäkin, antaminen on ihan super hienoa, siitä saa hyvän mielen itselle ja toiselle 🙂

    Sähköpostia tulee jossain vaiheessa 😀

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä <3

      Enkös saanutkin? Ei olisi Tainan paketti osua enemmän nappiin 😀

      Ihanaa maananataita sinne <3

  2. Ja kylläpä sä osasit ottaa kauniit kuvat noista! Ja näinhän tää juuri meni kuin pitikin. Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan haastoin muuten minäkin, muttei se mitään haittaa, kun haastaa voi jo aiemmin haastettujakin. Minäkin sain haasteen kahdelta taholta yhtäaikaa.:)

    Ah, toi hotelliaamupala kuulostaa niin kivalta! Mulla on ollut mielessä brunssin järjestäminen…Ehkä hiihtolomalla!:)

    • Maria sanoo:

      No voi kiitos Taina,
      tuo mun kamera tekee ihmeitä…en mä ;D

      Voi pönttö mua, nyt kun sen sanoit, niin muistin, että sähän haastoit jo Marjan! No, saa sitten pari ilahdutusta 🙂

      Ihanaa maanantaita, jaksaa jaksaa <3

  3. Leena sanoo:

    Hauskaa, luulinkin nähneeni miehesi ja toisen tyttäristäsi aamupalalla. Sinua en harmikseni bongannut. Ja hei, kiitos taannoisesta äiti laihiksella -kirjoituksesta!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Leena,

      eikä, olitko sinäkin siellä? 🙂

      Hei ja kiitos sinulle, herätti paljon keskutelua tuo tärkeä aihe!

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  4. Sari Riekkola sanoo:

    Voi kiitos tuhannesti Maria♥
    Olen aivan otettu tästä!!
    Osoite tulee piakkoin:)

    • Maria sanoo:

      Olehan hyvä,
      sinäkin olet sen ilahdutuksen ansainnut, kun aina jaksat ilahduttaa kommenteillasi <3

      Ei muuta kuin osoitetta tulemaan 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

  5. Aaah, mie en kestä!! Mä aloin kiljumaan äsken ja mini ihmetteli, että mitä ihmettä tapahtuu ;D. Kiitos tuhannesti Maria <3 <3 Todella ihana piristys! PUS!

Kommentoi