MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei aurinkoista, ja pienen tauon jälkeen varsin kesäistä sunnuntai-iltaa 🙂 Vaikka rakastinkin niitä muutamaa kynttilänvalossa vietettyä iltaa viime viikolla, pimeitä ja syksyisiä sellaisia, niin kyllähän nämä kesäiset kesäpäivät vaan tuntuvat jotenkin kivoilta, eikö? Meillä on jälleen ladattu akkuja siellä, missä se parhaiten onnistuu. Saaressa, pikkuisessa mökissämme. Viime kesänä en tainnut olla kertaakaan tyttöjen kanssa mökillä yötä ilman miestä, mutta nyt huomasin taas, että eihän tuolla ole mitään pelättävää. Valoisat illat ja valoisat aamuyöt. Lauantaiaamuyöllä vessareissun jälkeen meinasin kaivaa viiden maissa kamerani esiin ja mennä ikuistamaan aivan ta-jut-to-man kaunista aamun hetkeä. Onneksi olin kaukaa viisas ja painuin takaisin pehkuihini. Unta nimittäin riitti siitä vielä viisi tuntia eteenpäin.

Ympärikellon nukuttuja öitä, hyvää ruokaa ja mökkisaunan lempeitä löylyjä. Erittäin ihania nuoria naisia ja heidän juttujaan. Päivä päivältä sitä alkaa pitämään kiinni tiukempaan tästä ajasta. Siitä, kun nuo meidän nuoret neidot ovat juuri tuossa iässä kuin ovat. Siitä, kun saan olla osa heidän ja heidän ystäviensä elämää. Opettaa heille asioita, mutta myös oppia heiltä. Havainnoida, kuunnella ja hymähdellä toisten jutuille. Eilen oli tarkoituksenamme ensin leipoa pullaa. Ajattelin, että omien tyttöjen lisäksi tuon Oriveden mummulta oppimani neljällä letillä pullapitkon letittämisen voisin opettaa myös tyttöjen ystäville. Tilanne kääntyi kuitenkin siihen, että he opettivat minua. Pyysivät saada olla keittiössä rauhassa ja tehdä salaattia. ”Ei me mitään pullia nyt kaivata!” Opettivat mulle sen, että joskus on ihan hyvä vain olla ja levätä. ”Mars makkariin lukemaan, äiti!” Kertoivat, että ovat jo tarpeeksi isoja pärjätäkseen tuolla keittiössä omin nokkinensa.

Reilun puolen tunnin päästä siitä, kun mut oli komennettu makuuhuoneeseen lueskelemaan pääsin valmiiseen lounaspöytään. Kanat oli paistettu juuri sopivan mehukkaaksi ja ceasar-salaatin kastikkeessa oli juuri oikea määrä parmesania. Siinä ruokapöydän äärellä naisporukalla istuessamme tunsin suuren suurta liittolaisuutta. Vaikka osan aikaa olinkin kuulemma erittäin nolo kysymyksineni ja juttuineni ;D Nolous nousi sfääreihin sitten illan suussa, kun saimme miehen saareen. Me hiivittiinkin siitä tuplanoloine juttuinemme vähin äänin laiturin nokkaan ihastelemaan ilta-aurinkoa.

Kukkahattutätinä sitä täytyy olla erittäin kiitollinen, että kaikkien meidän lasten ystävien käytöstavat ovat sellaista luokkaa, joidenkalaisia toivoisin omien lastemmekin omaavan. Se tunne, kun sanat kiitos ja anteeksi tulevat automaattisesti lämmittää vanhan tädin minun sydäntäni kovin 🙂 Monta kertaa keittiön ovesta kurkisti vieras lapsen pää ja huikkasi, että voinko auttaa jotenkin ♥ Havahduin siihen, että nämä tytöt alkavat olemaan siinä iässä, että heidän kanssaan pystyy myös juttelemaan ihan kaikesta. Toki ovat vielä lapsia, mutta toisaalta taas jo nuoria naisia. Uteliaita, puheliaita ja jos vertaan itseeni tuossa iässä niin jotenkin varttuneempia. Hyvällä tavalla, toki.

Hei, nyt kuulkaas iltalenkille ja saunaan! Palataan vielä illemmalla edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos niistä jälleen ♥

SUNNUNTAITERKUIN,

PS. Instagramin puolella on nyt se viime sunnuntaina lupaamani arvonta; kommentoimalla mustikkamansikkakulhokuvan alle, voit voittaa 50 euron lahjakortin Lifeen sekä itsellesi että ystävällesi. Kantsii käydä osallistumassa! 🙂

ILTAA IHANAT!

Ja ihanaa kesälomaa teille, ketkä kesälomalaitumille tänään kirmasitte. Vaikka itselläni kesäloma ei siinnä vielä näköpiirissä, nautin silti siitä, että nuo raskaan työn raatajat, pienet koululaiset pääsivät vihdoin lomille. On ollut kuitenkin aika pitkä lukuvuosi. Paljon ollaan tehty töitä koulun eteen porukalla, mutta hurjan määrän ovat myös tytöt itse tehneet huippuhyvien arvosanojensa eteen. Olemme kyllä kertoneet, että rakastamme, vaikkei koulumenestystä tulisikaan. Meidän silmissä omat on aina omia. Silti mukava yllätys oli, että tuo alakoulun päättävä esikoinen sai stipendin koulumenestyksestään. Sellaisella keskiarvolla, joita ei meidän vanhempien todistuksissa koskaan nähty.

Aamulla kokoonnuimme tuon vanhan puukoulun pihapiiriin viettämään kevätjuhlaa. En muista toista kevät- tai joulujuhlaa, että olisin ollut niin herkillä. Nieleskelyä, niiskuttelua ja vuotavia silmäkulmia. Lopulta annoin kyynelten virrata poskille, sillä eihän siinä ole mitään hävettävää. Ehkä se oli tuo alakoulun päättävän lapsen  vanhemman rooli, kauniit puheet, ekaluokkalaisten lähtölaulu kutosille ja Suvivirsi, mitkä herkistivät. Kun stipendien saajien nimet luettiin, niin padot aukesivat. Tuntuu, että koko elämäni olen matkannut tunteiden vuoristoradassa. Ollut herkillä milloin mistäkin, mutta tuossa hetkessä mietin että kuinka ihanaa on liikuttua ilosta.

Toisaalta myös haikeudesta. Se kun oli meidän äiskä, kenelle kuuluu iso kiitos siitä, että opetti tytöt siihen, että läksyt tehdään aina ekana koulusta tullessa. Niinä ekoina kouluvuosina lapset eivät tarvinneet iltapäiväkerhoja, vaan heidän iltapäiväkerhonsa oli mummula. Kuten omassa lapsuudessani, niin myös tuolloin lapset istuivat keittiön pöydän äärellä niin kauan, että läksyt oli tehty. Ja tarkastettu. Kuulusteltu viimeisen päälle mummun toimesta. Omassa lapsuudessani meillä oli äidin äiti se, kuka patisti tekemään ne läksyt. Sama kaava siis toistui meidän lasten kohdalla. Vaikken sitä omassa lapsuudessani osannut arvostaa, niin näin jälkikäteen se on yksi parhaimmista opeista, jonka olen elämän varrelle saanut. Se, että jotkut, välillä ikävämmätkin, asiat kuuluu hoitaa pois alta ennen hauskanpitoa.

Tunteiden vuoristorataa, sitä tämä herkän ihmisen elämä tuntuu olevan. Mutta tiedättekö, en laita sitä lainkaan pahakseni. Välillä on ihan hyvä vähän itkeskellä, nieleskellä suolaisia kyyneleitä ja olla räkä poskella. Sitten taas tulee se hetki, kun tulee kikatettua pissat housussa ja jälleen pyyhittyä niitä kyyneleitä poskilta. Elämä on tunteiden vuoristorataa, mutta ei siinä suhteessa, että toivoisi vuoristoradan kyydin loppuvan. Tätä haluaa lisää. Kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjassa, niitä ala- ja ylämäkiä, korkkiruuveja ja jopa niitä kovin puhdistavia kyyneliä ♥

LAUANTAI-ILTATERKUIN,