maanantai 09. marraskuun 2020

Edullinen, nopea ja herkullinen lounaskeitto

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Toivottavasti isänpäiväjuhlallisuudet sujuivat hyvin ♥ IG:n puolella seuraavat tietävätkin, että jouduimme perumaan eilisen pöytävarauksen ja siinä aamusella isänpäiväruokaa miettiessäni päätin ottaa hirven ulkofileen sulamaan pakkasesta. Ollakin, että olen lapsuudenkodissani hirveä syönyt paljonkin, niin koskaan ennen en ole sitä yksin (ilman äitiä) valmistanut. Nyt saattaa oma kehu hieman haista, mutta hei harvoissa on ne kerrat, kun olen syönyt yhtä mureeta ja hyvältä maistuvaa lihaa. Täytyy suosia jatkossa riistaa enemmänkin. Kuten myös näitä kasvisruokia, joita kuvien herrrkullinen tomaattilinssikeitto edustaa.

Mä en tiedä miten olin taas unohtanut tämän mun yhden suosikkikeitoistani. Selasin viikko takaperin ruokapostauksia vuosia taaksepäin, sillä mulla löi aivan tyhjää ruokia suunnitellessani. Olin täysin unohtanut tomaattilinssikeiton. Joka on muuten helposti mausteiden avulla muutettavissa tulisenmakeaksi kylmien syyspäivien lämmittäjäksi.

Tomaattilinssikeitto
2-3:lle

1 prk (230 g) punaisia linssejä suolaliemessä
1 prk (290 g) tomaatti-basilikapastakastiketta
2 dl vettä
mustapippuria
chililastuja
loraus hunajaa

-sekoita aineet kattilassa ja anna porista viitisen minuuttia
-soseuta sauvasekoittimella

tarjoiluun
ranskankermaa
chililastuja
tuoretta korianteria

Laskin tuossa, että annoksen hinnaksi tulee (tästä riitti kolmelle) vähän euron verran. Eli on varsin edukas sen lisäksi, että on ”sairaan” hyvään 🙂

Nyt vielä muutama tunti töitä ja sitten kohti kotia ja maanantai-illan puuhia. Kauppakassitilaus jäi tekemättä tältä viikolta, joten kaupan kautta käy tieni. Tänään ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan rehtiä ja rehellistä makaronilaatikkoa!

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA SINNEKIN!


tiistai 03. marraskuun 2020

Jokasyksyinen lohturuoka kehiin!

HEIPPAHEI!

Marraskuun (ihana) pimeys saa ainakin mut nauttimaan kotonaolosta vielä enemmän kuin aiemmin. Ja kuten tiedätte, niin nautin olla keittiössä. Marraskuussa tuo nautinto nousee uusiin ulottuvuuksiin ja huomaan pitkästä aikaa kehitteleväni uusia reseptejä ja kaivavani niitä vanhoja tuttuja jostain sielujen sopukoista. Yksi syksyn lohturuokien suosikeistani on perunagnocchit. Aika pitkään mentiin tänä syksynä ennen kuin tartuin perunagnocchipussiin kaupassa. Taisin viime syksynä syödä gnocchikiintiöni täyteen 🙂 Mutta hei, mikään ei ole parempaa kuin voissa ruskistetut gnocchit. Niin hyviä ja helposti muunneltavissa.

Joku päivä vielä yritän tehdä gnoccheja itse, mutta siihen asti mennään muiden tekemillä gnoccheilla. Mä olen käyttänyt sekä pakaste- että kylmäaltaan tuotteita ja tykkään kyllä siitä, että tuotetta ei tarvitse sulattaa ennen kuin alkaa tekemään ruokaa.

Perunagnocchien seuraksi laitoin ihan ekaksi uuniin 200 asteeseen terttutomaatteja ja yhden sellaisen fetajuustopakkauksen, jossa on yrttiöljy mukana. Tomaatit sai mehustua uunissa perunagnocchien valmistamisen ajan 🙂

Taivaalliset perunagnocchit

1 pss perunagnoccheja
vettä
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria
pieni punasipuli
pieni sitruuna
parmesania
basilikaa

-keitä gnoccheja pussin ohjeen mukaan (mä keitin kaksi minuuttia), valuta ne
-sulata uunin kestävällä paistinpannulla voi ja lisää pienistelty punasipuli
-kuullota punasipulia, kunnes se pehmenee ja lisää pannulle perunagnocchit
-paista gnoccheja, kunnes ne ovat saaneet väriä
-lisää pienen sitruunan mehu, suolaa ja mustapippuria
-raasta päälle parmesania maun mukaan ja laita paistinpannu gnoccheineen uuniin siksi aikaa, kunnes juusto alkaa sulaa

En ymmärrä, miksen ole näiden vuosien aikana oppinut, että nälkäisenä ei kantsi kirjoittaa ruokapostausta saatikka käsitellä kuvia. Johan se on onneksi iltapäivän välipalan aika. Välipalana toista lohturuokaa nimittäin lounaalta jäänyttä helmipuuroa. Hei sen kanssa pehmeän makeaa persimonia pilkottuna, vähän kanelia ja siemeniä. Uijui

TIISTAITERKUIN,

 


sunnuntai 25. lokakuun 2020

Sunnuntai-illan suloinen salaatti

HEPSKUKKUU!

Olenko ainoa, kenen mielestä tämä päivä on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi? Hyvällä tavalla tosin 🙂 Nyt täytyy pysyä vielä hetki hereillä ennen nukkumaanmenoa, joten päätin tulla pikaisesti jakamaan teille mun yhden syksyisen salaattisuosikkini. Koska rakastan persimoneja,  laitan likipitäen jokaiseen salaattiin, jonka tällä hetkellä valmistan.

Parhaimmillaan persimon on ihanan mehukas ja pehmeä. Vähän ruskeaa pilkkua itseensä ottanut. Silloin sen makeus on niin ylitsepääsemättömän ihanaa, että se menee varsinkin feta- tai sinihomejuuston kanssa sellaisenaankin. Tänään meillä syötiin persimonia superhyvässä salaatissa, jossa persimonin lisäksi löytyi sinihomejuustoa.

Persimon-sinihomejuustosalaatti

salaattia
puolikas kurkku
2 dl keitettyä kvinoaa (käytin valmiskvinoaa)
1 mehukas persimon
1 pieni punasipuli
pieni pala sinihomejuustoa murusteltuna
pannulla paahdettuja cashewpähkinöitä
pellavansiemeniä
oliiviöljyä

-pilko salaatti ja kurkku, lisää tarjoiluvadille
-lisää myös keitetty kvinoa ja pienistelty punasipuli
-pilko persimon pieneksi ja murustele pieni kulma sinihomejuustosta, lisää nämä salaattiin
-paahda kuumalla pannulla pähkinöitä ja koristele niillä sekä pellavansiemenillä salaatti
-lorauta päälle oliiviöljyä, laita kynttilät palamaan ja nauti

Kuitattiin tällä miehen ja mun iltaruoka, lapsille haettiin subit matkalla kaupungilta kotiin. Käytiin katsomassa valoshow Tammerkosken rannassa ja olihan se taas upea. Sitä huomaa näinä poikkeusaikoina nauttivansa kaikesta vähänkin normaalista poikkeavasta toiminnasta. Ilo tulee revittyä paljon pienemmästä kuin aiemmin. Ehkä se kuulkaas on tietyllä tapaa ihan hyvä, ettei se lentolippu polttele takataskussa. Arvostaa taas paljon enemmän sitä, mitä meiltä täältä läheltä löytyy

KAUNIITA UNIA (joko saa mennä nukkumaan?) &
IHANAA ALKAVAA VIIKKOA,


maanantai 19. lokakuun 2020

Ahmi kasviksia! 3 x suussasulava kasvisruoka


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa.


 

MOIKKAMOI MAANANTAIHIN!

Aloitetaan viikko ahmimalla kasviksia. Instagramin puolella seuraavat ovatkin huomanneet, että olen viime viikkojen aikana kysellyt teiltä kasvistarinoita ja -muistoja. Kiitos kaikille niitä jakaneille, siellä on ollut ihania tarinoita kasvisten ympäriltä. Meillä on ollut myös joka viikolla eri teema kasvistarinoissa. Nyt tulin tekemään yhteenvedon teemaviikon kasviksista ja resepteistä, joita olen kokkaillut teidän äänestämien kasvisten pohjalta.

Aloitetaan käänteisessä järjestyksessä eli viime viikon teemasta. Jokaista kasvisruokaa sulostuttamaan valitsin Apetina-juuston, joka toimii oivana kaverina kasviksille tuoden täyteläisyyttä ja makua ruokaan. Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Apetinan kanssa.

Resepti oudoimman/tuntemattomimman kasviksen ympäriltä.

Kyselin teiltä oudointa/ tuntemattominta kasvista ja vastauksia tuli aina fenkolista latva-artisokkaan ja mustajuuresta retikkaan. Alla muutamia tarinoita oudoimman kasviksen ympäriltä:

”Mummo teki lantusta kukkoo. Lapsena en meinannut millään käsittää, miten lantusta saa kukon.”

”Retikka. Entinen avomies laittoi sitä wokkiin ja oli kyllä hyvää. Hyvää myös raakana.”

”Fenkoli. Luulin, et kauhea hienhaju, kun mies sitä keitti.”

Yhdessä tarinassa törmäsin kasvikseen, joka oli itsellenikin aivan outo. Nimittäin juuripersiljaan. En ollut koskaan edes nähnyt moista ja oli positiivinen yllätys huomata, että se on tämän hetken satokausikasvis. Myös ruusukaalista pyydettiin reseptiä ja koska itse en ole juuri ruusukaalinkaan kanssa ollut tekemisissä, niin päätin yhdistää samaan reseptiin sekä juuripersiljan että ruusukaalin.

Juuripersilja-ruusukaaligratiini

100 g Apetina Pala juustoa
300 g juuripersiljaa
noin 8 ruusukaalia
1 valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
1 rkl hunajaa
tuoretta timjamia

-kuori juuripersiljat ja lohko ne pitkuliaisiksi paloiksi
-puolita ruusukaalit
-pienistele valkosipulin kynsi ja kuullota sitä oljyssä uunin kestävällä paistinpannulla
-lisää juuripersiljat ja ruusukaalit
-paista noin 10 minuuttia, kunnes ne alkaa rusehtumaan
-murustele kasvisten päälle Apetina juustoa
-paista uunissa ylätasolla grillivastuksen alla, kunnes juusto alkaa hieman rusehtumaan
-mausta hunajalla, mustapippurilla, sormisuolalla ja tuoreella timjamilla

 

ID

Resepti rakastetuimman kasviksen ympäriltä

”Miehen tekemät uunipaprikat. Ne saavat sukat pyörimään jaloissa!”

”Porkkanatikut dipattuna on meidän herkkuruokaa niin arkena kuin juhlana.”

”Kaali. Kaikissa muodoissaan. Varsinkin mummon tekemä kaalilaatikko.”

Tiedättekös, että suurimmalla osalla teistä on sama rakkaus tomaattiin kuin itsellänikin. Ei ole tomaatin voittanutta. Se menee pelkältään välipalana, leivän päällä että kaikenmoisessa ruoanlaitossa ja leivonnassa. Toiseksi rakastetuin kasvis oli porkkana, mutta koska siitä teimme reseptin värikkäimmän kasviksen kohdalla, niin valitsin viikon teemakasvikseksi tomaatin. Myös syksyn kultainen kasvis kaali sai ääniä. Kaali on meilläkin käytössä viikoittain. Niin keitossa, laatikossa kuin salaatissakin. Mutta ei ole tuon tomaatin voittanutta!

Tällä kertaa valmistin tomaatista välimerellisiä juusto-tomaattibruschettoja. Bruschetta nauttii rapsakasta, valkosipulilla sivellystä leivästä, välimerellisen juuston maustamasta tomaatista sekä hivenestä makeutta balsamicon myötä.

Välimerellinen juusto-tomaattibruschetta
2:lle

4 hapanjuuri/maalaisleipäviipaletta
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 pkt (150 g) Apetina Original Välimerellinen juustopala
3-4 tomaattia
mustapippuria
tuoretta basilikaa
tummaa balsamicokastiketta

-valele leipien molemmat puolet oliiviöljyllä
-paista 180 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes leipä alkaa rapsakoitumaan
-ota leivät pois uunista ja hiero niiden pintaan valkosipulin kynttä
-aseta leivän päälle murusteltua Apetina-juustoa ja pienisteltyjä tomaatteja
-mausta mustapippurilla, tuoreella basilikalla ja balsamicolla

Resepti värikkäimmän kasviksen ympäriltä

Värikkäin kasvis sai ehdottomasti eniten kasvistarinoita. Mielenkiintoisin näistä oli raitajuuripuuro. Sellaista en ole koskaan kokeillut ja mikäli en ihan väärin muista, niin eipä raitajuurta ole koskaan tullut laitettuakaan. Paprika, munakoiso ja tomaatti saivat myös paljon ääniä, mutta ylivoimaisesti eniten ääniä sai porkkana. Ja hei, en yhtään ihmettele – tuo hyväntuulisen värinen kasvis on yksi oma suosikkini myös.

”Porkkanamixistä tehty raaste ilahduttaa ruokapöydässä. Siihen vielä rusinoita joukkoon, niin lapsetkin tykkää.”

”Munakoiso ehdottomasti ihan jo värinsä takia.”

”Kirkkaan punaset ja keltaset tomaatit. Menee sellaisena naposteluun.”

Paahdettuna porkkanasta tulee ihanan makea. Paahdetun porkkanasalaatin kruunasi murusteltu Apetina-juusto sekä pistaasipähkinät, jotka toivat myös purutuntumaa salaattiin.

 

Paahdettu Porkkanasalaatti

5 porkkanaa
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria
loraus hunajaa

-laita uuni lämpiämään 225 asteeseen
-pese ja kuori porkkanat, leikkaa ne noin 10 cm pituisiksi ohuiksi paloiksi
-aseta porkkanat uunipellille ja kierittele niitä oliiviöljyssä, lisää suolaa ja pippuria
-paista uunissa noin 20-25 minuuttia välillä käännellen, kunnes porkkanat alkavat vähän ruskistua

Salaatti
65 gr babypinaattia
5 luumua
1 dl keitettyä kvinoaa
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 pkt (150 g) Apetina Original Välimerellinen juustopala
tuoretta minttua

-sekoita pinaatti, jäähtyneet porkkanat ja keitetty kvinoa keskenään ja aseta salaattilautaselle
-lisää pienistellyt luumut ja murusteltu juusto
-kaada päälle kastike ja koristele pistaasipähkinöillä sekä tuoreella mintulla

Kastike
0,5 dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
loraus hunajaa
tuoretta minttua
suolaa
-sekoita aineet keskenään

Jos haluatte jakaa postauksen kommenttiosiossa kasvistarinoitanne, niin mielelläni niitä kuulisin lisääkin 🙂 Mä rakastan kasviksia ja tämän kampanjan myötä inspiroiduin kokeilemaan uusia kasviksia. Sellaisia, joita olen kenties aiemmin kartellut tuolla hevi-osastolla. Täyteläisen Apetina-juuston kanssa ne oudoimmatkin kasvikset saavat tutumman kosketuksen ja ovat sitä myötä helpommin lähestyttävissä. Ja toisaalta ne entuudestaankin tutut kasvikset nousevat täyteläisen juuston kanssa uuteen loistoon

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


perjantai 21. elokuun 2020

Voi pojat, miten herkullinen lounas!

HEIPPAHEI IHANAISET, NAURAVAISET

ja mitä mainiointa perjantaiaamua! Istuttiin yksi sunnuntaiaamu Jamien kanssa tuossa meidän olkkarissa ja jutskattiin ruokajuttuja. Pitkästä aikaa. Te muuten varmaan myös tiedätte Jamien. Oliver taisi olla hänen sukunimensä, jos en nyt ihan väärin muista. Kuitenkin, joskus muinoin vietettiin aikaa paljon enemmän yhdessä, mutta kuten aina kiireessä, niin ystävyyssuhteet tuppaavat harmikseen ottamaan osumaa. Meidän ystävyys on aika yksipuolista, mutta silti olen yrittänyt sitä vaalia. Koska saan my buddy Jamieltä niin paljon. Inspiraatiota ruoanlaittoon ja sellaista huoletonta otetta keittiötouhuihin. Mä oon vähän kuin Jamie. Huiskin raaka-aineita menemään sinne tänne. Ei se ruoanlaitto niin vakavaa ole 🙂

Tuona sunnuntaiaamuna kokkailtiin Jamien kanssa monenmoisia herkkuja, tai lähinnä Jamie kokkasi ja mä katselin vierestä. Olin jotenkin niin tohinoissani Jamien seurasta pitkästä aikaa, etten tajunnut kirjoittaa reseptejä ylös. Joten mututuntumalla mennään. Mut hei, musta tuntuu että niin Jamiekin menee. Tässä nyt sunnuntaiaamun kokkailuista ensimmäinen herkullinen ohje oman pään muistilokeroista kaivettuna.

Koska nyt ei pääse Italiaan, niin toin Italian meidän kotiin. Parhaimmillaan tämä makeista tomaateista ja pehmeästä mozzarellasta koostuva, valkosipulisesta ciabattasta terävyyttä saava lounas olisi tietty nautittuna siellä paikan päällä. Vaikka meidän viime vuotisen villamme patiolla, silmän levätessä Toscanan kukkuloilla. Koska tein tätä lounaaksi arkipäivänä, niin ei ollut soveliasta kaataa lasiin valkkaria, mutta siellä Toscanassa se varmastikin sallittaisiin myös arkenakin. Jamiekin sellaista nautti.

Tomaatti-mozzarellasalaatti leivällä

1 ciabatta ciabatta
1 valkosipulin kynsi

Salaatti
punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
kivellisiä kalamataoliiveja
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
pippuria
(buffalo)mozzarellaa
parmesania

-viipaloi ciabatta ja paista palat pannulla/parilalla/grillillä/uunissa
-murskaa tomaatit ja oliivit (poista kivet) käsin niin että tomaattien mehu valuu salaattikulhon pohjalle
-sekoita sekaan tuoretta revittyä basilikaa sekä muut aineet (poislukien juustot)
-kun ciabatat ottaneet väriä, ota ne pois uunista ja valele niitä hieman puolikkaalla valkosipulin kynnellä
-lado päälle tomaattisalaattia, mozzarellaa ja parmesanraastetta
-valuta koko komeuden päälle vielä salaattikipon pohjalta nestettä

Tällaisia lounasterkkuja tulin lähettelemään perjantaiaamuun, josko siellä mietitte esimerkiksi viikonlopun lounasjuttuja.  Kotitoimisto vaihtuu pian mökkitoimistoon ja kuten yleensä, niin maisemanvaihdos tekee hyvää. Tänä viikonloppuna saadaan vihdosta viimein tuo rantaterassi valmiiksi. Kelpaa sitten parin viikon päästä tulla sielunsiskojen kanssa mökille Tallinnan sijaan

IHANAA PERTSIPERJANTAITA,