Toivottavasti siellä vietettiin rentouttava ja rakkauden täyttämä isänpäivä ♥ Meillä viikonloppu kului pääosin ruoan merkeissä. Eli ei lainkaan kuulkaas huono viikonloppu 😉 Eilen käytiin perinteitä kunnioittaen syömässä Näsinneulassa ja onhan se hyvä. Vuodesta toiseen. Lauantai-iltana istuttiin pitkään katetun pöydän äärellä ystävien kanssa. Tyttöviisikko sujahti jossain välissä alakertaan kikattelemaan ja me aikuiset jatkoimme juttua. Siitä, mihin se oli jäänyt. Välillä naposteltiin syötäviä ja taas juteltiin. Niin paljon juttua riitti, että kun tuli aika erota, niin teki mieli kääntää kelloja pari tuntia taaksepäin.
Sain kyselyitä Instan puolella, että voisinko laittaa reseptejä lauantain tarjoiluihin. Aluksi mietin, että mitäs nyt noita laittamaan, sillä nämähän ovat niin peruskauraa. Mutta hei, kuten ollaan juteltu, niin se peruskaura on elämässä parasta.
Meitä oli yhdeksän ruokailijaa pöydän ympärillä. Viisi lasta ja neljä aikuista. Toiveissa oli myös tehdä niin simppeliä tarjottavaa, että ne saa vaan nostettua pöytään vieraiden tultua. Mä en ole yleensä sellainen ”emäntä”, joka tykkää häärätä keittiössä kun meillä on vieraita. Ellei sitten häärätä siellä vieraiden kesken. Sen takia olen yleensä näiden helppojen ja ennalta valmistettavien tarjoilujen kannalla. Tarjolla oli savulohisalaattia, ceasarsalaattia, kinkkupaprikapiirakkaa, pekoniavokadoja ja patonkeja. Jälkkäriksi herkkutarjotin joulutortuista, kekseistä, viinirypäleistä, juustoista, suklaasta ja pähkinöistä.
Alla reseptejä salaatteihin ja piirakkaan. Mututuntumalla kun teen, niin määrät ovat itse mukaeltavissa. Maistelkaa, haistelkaa, tutkikaa. Olkaa luovia ja tehkää ruokaa rennolla otteella. Silloin tulee paras lopputulos.
Savulohisalaatti
kartanosalaattia
salaattisekoituspussi
tuoretta tilliä
kurkkua
tomaattia
savulohta
keitettyjä kananmunia
-revi salaatit, pilko kurkku ja tomaatti, sekoita mukaan myös pienistelty tilli
-lisää pienistelty savulohi ja sekoita varovasti
-kaada päälle kastike ja sekoita
-tarjoile keitettyjen kananmunien kanssa
romainesalaattia
broileria (kaupan grillibroilerista)
krutonkeja
parmesania
-revi salaatti kulhoon, lisää pienistelty broileri
-lisää kastike ja sekoita kunnolla
-tarjoile kruntonkien ja raastetun parmesanin kanssa
Kastike
n. 2 dl oliiviöljyä
1 muna (joskus laitan vain keltuaisen)
1 valkosipulin kynsi
1-2 tl dijon-sinappia
puolikkaan sitruunanmehu
pari tl kapriksia
pippuria
-surauta sauvasekoittimella sekaisin ja laita vähäksi aikaa tekeytymään jääkaappiin
Kinkkupiirakka
Pohja
150 g voita
vehnäjauhoja (noin 3-4 dl)
-nypi muruiksi
2-3 rkl jääkylmää vettä
-sekoita taikinana ja vaivaa
-laita taikina jääkaappiin hetkeksi
Täyte
palvikinkkua
punaista suippopaprikaa
persiljaa
2 kananmunaa
3 dl kermaa
juustoraastetta pieni pussillinen (käytin Emmentalia)
pippuria, suolaa
-painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille
-lisää pienistelty palvikinkku, paprika ja persilja
-sekoita keskenään kananmunat, kerma, juustoraaste ja mausteet
-kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 35-40 mins (tarkkaile, ettei ruskistu liikaa)
Koska yksi vieraamme on ollut on/off -ketodieetillä, niin tein vielä grillattuja pekoniavokadoja (grillivastuksen alla uunissa, kunnes pekoni on rapsakkaa). Usein olen korvannut pekonin myös serranon kinkulla ja sekin toimii hyvin! Pöydässä oli tarjolla myös fetakuutioita, pähkinöitä ja lisäkrutonkeja.
Niin ihana ilta ja jälleen kerran vierailun jälkihehkuissa miehen kanssa juttelimme, että mikä siinä onkaan, että nykyään tulee kutsuttua ystäviä kylään aivan liian harvoin. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni! Tosin nämä loppuvuoden viikonloput on jo myyty, mutta josko sitten tammikuulle sopia jo treffejä 🙂
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,
PS. patonkeja jäi ihan hirmuisesti. Ajattelin tänään koklata, miten noista (vähän jo kovettuneistakin) patongin käppyröistä saa tehtyä suolaisia köyhiä ritareita!
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!
Viimeksi kaupallisen yhteistyön myötä K-Supermarketin kanssa kerroinkin teille niitä muistoja, joita ruoka ja ruoanlaitto minussa herättää. Siitä, kuinka pikkutyttönä Oriveden mummulassa näin, mistä ruoka tulee. Kuinka hurmasin mieheni hirmuisen tulisella makaronilaatikolla aikoinaan ja kuinka tuo ei edes sitä pelästynyt. Vaan on ollut rinnallani kaikki nämä 17 vuotta. On ollut suunnaton onni ja kunnia toimia perheen pääkokkina kaikki nämä vuodet, sillä tyhjät lautaset ovat suurin kiitos, mitä kokki voi saada. Ruoanlaittotaito taas on taidoistani rakkain. Niin paljon se on minulle antanut. Niin elämän iloisissa hetkissä kuin niissä surullisimmissakin.
Tänään jatketaan muisteloilla ja ajattelin kertoa teille hieman omasta ruoanlaittofilosofiastani. Vastata K-Supermarketin ”Mikä on sinulle tärkeää?” -kysymykseen vielä laajemmin ruoan kautta. Kuten kerroin, niin kävimme Oriveden mummun kanssa kauppa-autolla, mutta ensimmäiset varsinaiset ruokakauppamuistoni liittyvät vahvasti meidän lähimpään K-Supermarket Länsitoriin. Joka sittemmin muuttui Länsiportiksi ja toimii nyt K-Supermarket Westerin nimellä.
”Parkkeeramme auton ja äiti ottaa takaluukusta kauppakassinsa. Sen mustan kankaisen, jota raahaa ihan joka paikkaan. Kirjastoon, kauppaan ja kaupungille. Minua vähän hävettää, sillä tuossa kassissa on äitin työpaikan logo kyljessä. Eikö meillä ole varaa muovikasseihin? Nousemme rappuset ylös ja astumme kauppaan sisään. Länskäri on meidän kotikauppa. Rakastan käydä maitokaupassa äitin kanssa. Varsinkin Länskärillä. Länskäri on nimittäin siitä metka ruokakauppa, että siellä myydään lelujakin. Äiti antaa minun punnita kurkut, satsumat ja perunat. Lihatiskillä saan ottaa vuoronumeron automaatista. Jaahas, meillä on taas mustamakkarapäivä. Se kuuluu kuulemma meidän tamperelaisten yleissivistykseen.
Jos ei äiti pian lopeta tuota juttelua lihatiskin yli, niin makkarat jäähtyy, ajattelen. Äiti jää Länskärillä aina suustaan kiinni. Kauppias Simo on tuttu näky käytävillä ja lihatiskin sedälläkin on aina paljon asiaa. Yritän hoputtaa äitiä, mutta äidin kilometrin mittainen kauppalista on vielä puolessa välissä. Saan luvan mennä leluosastolle jo etukäteen katselemaan. Ikuisuuksien päästä äiti tulee täysien ostoskärryjen kanssa hakemaan minut kohti kassoja. Se sama iloinen täti juttelee kassalla ne samat jutut kuin viimeksi. Eikö noiden aikuisten jutut koskaan muutu? Huikataan heipat kassalle ja kysyn äidiltä, että mistä sä oikein tunnet tuon tädin? Äiti vastaa, että ei mistään, mutta kassatäti on tullut vuosien varrella tutuksi kauppakäynneiltä.”
Edelleen rakastan käydä ruokakaupassa. Ruokakaupassa käynti ei ole minulle mikään pakko, vaan elämys. Se, että tilaamme liki joka viikko ruoat kotiin saa minut välillä kaipaamaan ruokakaupassa asiointia. Vaikka en osta kuin tarpeeseen, niin välillä tykkään työmatkan varrella poikkasta Tesomalla tieltä ja ajaa Westerin etuparkkiin. Joka on juurikin siinä kohtaa kuin missä Länskärin yläparkki aikoinaan sijaitsi. Nousta autosta. Käydä ostamassa uunituoretta leipää ja ihastella vegehyllyjen runsautta. Vastata henkilökunnan hymyileviin tervehdyksiin ja jutella muutaman sanan kassalla. Aivan kuten meidän äitikin aikoinaan teki.
”Ihanaa, viikonloppu edessä. Kuljen ruokakaupan leipäosaston läpi vihanneshyllylle ja mietin, että mitäköhän ihanaa sitä tekisi tänä iltana ruoaksi. Perjantai-iltojen ruoanlaitolla kun on itselleni ruokaakin syvempi merkitys. Sitä ei sovi ottaa kepeästi, vaan tykkään uhrata hieman ajatusta ja tehdä muutakin kuin sitä perinteistä perjantaipizzaa. Huomaan kotimaisia suppilovahveroita ja nostan ne koriini. Ajatus vähän erilaisemmasta perjantaipizzasta tulee mieleeni. Sienisalaattipizza onkin itselleni aivan uusi juttu. En malta odottaa, että pääsen kotiin kokkailemaan. Kierrän vielä sushikärryn ohi ja mietin, että olisiko sittenkin ollut helpoin napata tuoretta sushia mukaan. Päätän kuitenkin pitäytyä perusperjantaisissa, sillä ruoanlaitto perjantai-iltana kruunaa alkavan viikonlopun.
Suljen kotioven takanani, otan kengät pois, huikkaan moikat perheelle ja rapsutan selälleen kellahtaneen koiran masua. Käyn vaihtamassa kotivaatteet, puran kauppakassin ja laitan musiikkia soimaan. Uppoudun tekemiseeni täysillä. Huomaan, kuinka raskaan työviikon jännittämät lihakseni alkavat rentoutua. Maistelen sienisalaattia ja päätän lisätä siihen vielä vähän lipstikkaa. Liinan alla ollut pizzataikinakin kohoaa mukavasti lampun alla lämmössä. Laitan sienisalaatin jääkaappiin ja oikaisen hetkeksi sohvalle. Siinä kynttilän lepattavaa liekkiä tuijotellessani mietin, että kuinka paljon ruoanlaitto on minulle vuosien saatossa antanut.”
Silloin, kun elämässä on ollut raskaita aikoja, ruoanlaitto on toiminut itselleni ikään kuin meditaationa. Sellaisena hetkenä, jolloin saan olla aivan rauhassa. Omien ajatusten kanssa ja keskittyä täysin tekemiseeni. Lasten ollessa pieniä huomasin perjantaisin töiden jälkeen suuntaavani keittiöön pikkukakkosen aikoihin. Tästä alkoi blogissa perinteiseksi muodostuneet perjantaimyyssipostaukset. Kun sai hetken hengähtää työviikon jälkeen keittiöpuuhissa, pystyin olemaan loppuviikonlopun se läsnäoleva äiti.
Sen jälkeenkin olen huomannut, että kun elämässä on haastavia aikoja uppoudun ruoanlaittoon tai leipomiseen. Taikinaterapia on itselleni se paras terapiamuoto. En välttääkseni kohtamasta haastavien aikojen tuomaa surua tai murhetta, vaan saadakseni hetken omaa aikaa. Jotta voin taas prosessoida vaikeita aikoja uusin silmin. Nähdä sen valon, joka tunnelin päässä on. Keittiössä koen usein sitä tärkeää flowta, jota ihminen tarvitsee aina välillä. Itse kehittelemäni reseptit ja maukas lopputulos myös palkitsevat.
Ruoka ja ruoanlaitto kuuluvat myös iloisiin tapahtumiin. Niihin kesäpäiviin, kun kokkaamme koko perheen kanssa mökillä. Lapset ovat vastuussa salaateista, mies grillaamisesta ja itse toimin jokapaikan höylänä. Arvostan ruokaa ja ruokailua sen verran paljon, että kunnioitan niitä usein myös kattamalla kauniisti. Niin kuin sanonta kuuluu, niin kaunis kattaus on jo puoli ruokaa.
Vaikka rakastan perhettäni ylikaiken, niin myös itseään pitää osata rakastaa. Ruoanlaitto on minulle sitä itseni rakastamista parhaimmillaan ♥
”Havahdun sohvalla siihen, kun koira painautuu ihan kiinni kylkeeni. En ollutkaan ajatellut nukahtavani, mutta niin vain kävi. Toiselta sohvalta tavoitan miehen katseen. Huomenta, oliko hyvät unet? Onneksi en ollut nukkunut onneni ohi, vaan juurikin sopivan aikaa; pizzataikina on valmis työstettäväksi. Muotoilen siitä kuusi palloa ja kaulin ne pikkupizzoiksi. Levitän niihin ennen uuniin menoa öljyä ja tunnen pullasudin liikkuvan pehmeän taikinan pinnalla.
Pizzojen ollessa uunissa katan ruokahuoneen pöydän. Lapset ovat ystäviensä kanssa, joten saamme nauttia perjantai-illan herkuista miehen kanssa kaksin. Sekoitan nopeasti salaattisekoituksesta, oliiviöljystä ja pellavansiemenistä vihersalaatin. Täytän hieman jäähtyneet pizzat sienisalaatilla ja lorautan päälle balsamicoa. Istahdan alas ja mietin, kuinka ihanaa onkaan syödä ihan rauhassa. Keskustella menneen viikon tapahtumat ja rentoutua ruoan äärellä. Maailman parhaimmassa seurassa.”
Sienisalaattipizzat olivat niin hyviä, että niitä pitää tehdä uudemman kerran. Meillä lapset ovat melko kaikkiruokaisia, mutta sieniä eivät ole vielä tottuneet syömään. Pitänee aloittaa totutus miedommista sienistä. Itse rakastan suppilovahveroiden makua, mutta ymmärrän kyllä, että lapsille ne eivät välttämättä maistu. Ruoanlaitossa olen tottunut luovimaan. Toteuttamaan arjessa sellaisia ruokia, jotka maistuvat koko perheelle.
-sekoita kuivat aineet
-lisää kädenlämpöistä vettä niin, että taikinasta tulee helposti käsiteltävä
-vaivaa taikinaa ja lisää vaivauksen loppuosassa öljyä loraus
-laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi
-pyörittele kuusi palloa ja kaulitse ne pizzoiksi
-voitele pizzat halutessasi öljyllä
-paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat nätin ruskeitä
-täytä sienisalaatilla
sienisalaatti
1 litra suppilovahveroita
100 g kanttarellituorejuustoa
1/2 desiä majoneesia
puoli punttia lipstikkaa
suolaa, mustapippuria, balsamicoa
-puhdista sienet ja kuullota niitä pannulla, kunnes neste haihtuu
-notkista tuorejuusto ja majoneesi, lisää sienet ja pienistelty lipstikka
-mausta suolalla ja mustapippurilla
-laita pizzan päälle ja lorauta vielä päälle balsamicoa
Mikä on Sinulle tärkeää? Minulle tärkeintä on perhe ja terveys. Rakastaminen ja rakkaus. Tunne, että on rakastettu. Ruoanlaitto hyvällä fiiliksellä ja syöminen. Ruoasta ja elämästä nauttiminen. Hymyileminen ja ystävällisyys. Koskettaminen ja lähellä oleminen. Musiikki ja luonto. Suomalaisuus ja sen myötä tekemäni ruokavalinnat tuossa lähi K-Supermarketissani.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.
HEIPPAHEI IHANAT! 🌸
Äitienpäivä on nurkan takana tuota pikaa ja täytyy myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän äitienpäivä minulle merkitsee. Mitä enemmän takana on vuosia äitinä, niin sitä vahvemmin tunnen olevani äiti. Äitienpäivä on yksi suosikkijuhlapäivistäni. Silloin kun lapset olivat pieniä heräsin äitienpäivän aamuun yleensä aikaisin. Aivan liian aikaisin ottaen huomioon sen, että en saanut nousta muuta perhettä ennen ylös.
Sängyssä pyörin ja hyörin kuunnellen kilistelyä ja kolistelua keittiössä. Kunnes kahvin tuoksu kiiri makkariin ja tiesin, että pian täytyy esittää nukkuvaa. Ottaa vastaan herätykset ja uniset halit. Söpöimpiä äitienpäivämuistoja on ehdottomasti lasten päiväkodissa askartelemat kortit ja pienin kätösin tekemät muistamiset.
Yksi äitienpäivien kohokohdista on aamupala koko perheen kesken. Se, kun saa istua valmiiseen pöytään. Kaupallisen yhteistyön myötä Maldonin kanssa tulin jakamaan teille muutaman herkun, joita ainakin itse mielelläni söisin äitienpäivänä aamiais- tai brunssipöydässä. Äitiyttäni minulla on ollut kunnia juhlia jo monena äitienpäivänä, mutta Maldon-suola on ollut juhlissa mukana jo hurjan monta vuotta aiemmin. Voitteko nimittäin kuvitella, että Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 asti! Sitä valmistetaan yhä Englannin Maldonissa samoin perinteisin käsityömenetelmin, jota on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi.
Suolalla on todellakin väliä. Vaikkei suolaa saakaan liikaa ruoanlaitossa tai leivonnassa käyttää, niin olen sitä mieltä, että pieni ripaus suolaa kuuluu myös makeisiin leivonnaisiin. Tasapainottamaan makeutta ja tuomaan makua. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Meillä on Maldon-suola päivittäisessä käytössä. Niin arjessa kuin juhlassakin. Sitä löytyy pienestä messinkisestä morttelista lieden viereltä. Siitä otan hyppysellisen ja maustan ruoat. Maldon on niin hyvä suola, että sitä ei tarvitse käyttää yhtä paljon kuin edullisempaa suolaa. Pienempi määrä riittää. Muistan vielä ajan, kun Maldon -suolaa ostettiin harvoin ja käytettiin vain erityislaatuisissa tilanteissa. Kunnes huomasin, että tuon suolan avulla ruoanlaittoni nousi uusiin ulottuvuuksiin.
Lähdin suunnittelemaan herkkuja äitienpäivän aamuun sillä kulmalla, että mitä itse haluaisin nauttia tuona juhlahetkenä. Kuin varkain terveellisemmät herkut ovat tulleet olennaiseksi osaksi ruokavaliotani viimeisten parin vuoden aikana. Herkulliset chia-siemenpatukat ja omenapaistokselle maistuva tuorepuuro veisivät ainakin tämän äidin kielen mennessään. Kyytipojaksi hieman vaniljalta maistuvaa kahvia. Kenties myös yksi croissant ihanan pirteän lime curdin kera. Tuoreita marjoja ja nauravia lapsukaisia pöydän äärellä. Suuren suuri kiitollisuuden tunne ja onnellisuus harteilla. Hymy huulilla.
Yleensä olen tehnyt chian siemenistä välipalapatukoita, mutta voi jösses, että tämä kehittelemäni resepti sopi loistavasti myös aamupalapöytään. Olemaan se pieni makeampi herkku, johon päättää aamupala. Sellainen herkku, joka saa ottamaan vielä yhden santsikupillisen kahvia ja nauttimaan suloisen äitienpäiväaamun tunnelmasta.
-sulata maapähkinävoi, kookosöljy ja hunaja kattilassa miedolla lämmöllä
-sekoita sekaan kaurahiutaleet, kookoshiualeet, raakakaakao ja chian siemenet
-vuoraa vuoka leivinpaperilla ja painele taikina sen pohjalle
-lisää 1-2 tl Maldon Merisuolaa
-laita pakkaseen tekeytymään noin tunniksi
-leikkaa patukoiksi (10-12 kpl)
-säilytä patukoita jääkaapissa tai pakkasessa
Oli aika, että söin tuorepuuroa enemmän kuin laki sallii. Niin paljon, että tuorepuuron nauttimiseen tuli tauko. Nyt se on jälleen ollut arkiaamujeni pelastaja. Nopeudessaan yliveto, herkullisuudessaan myös. Äitienpäiväksi kehittelin samettisen tuorepuuron, jossa maistuu lapsuuden kauraomenapaistos. Tässä on jotain lohdullista, sellaista että se sopii juurikin äitienpäivän ihanaan aamuhetkeen.
-sekoita kaurahiutaleet, pesty ja kuutioitu omena, mantelimaito, jugurtti, pienistellyt taatelit (joista kivi poistettu),
kaneli, kardemumma ja ripaus suolaa keskenään
-anna tekeytyä seuraavaan aamuun ja nauti esimerkiksi pähkinöiden kanssa.
Maldonin kanssa olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä; herkulliset sadonkorjuujuhlien syksyiset tarjoilut ja suussa sulava piparimokkapalakakkuovat todiste siitä, että Maldon suola taipuu moneen. Päivittäisessä käytössä meillä on tavallinen Maldon Merisuola, mutta varsinkin kesäisin tykkään käyttää Maldon Savustettua Merisuolaa.
Se tunne, kun ottaa sormien väliin hyppysellisen suolakiteitä, ripottelee ne hiljaksiin pannulla porisevan ruoan pinnalle. Tässä vaiheessa tulee aina tunne, että en haluaisi sekoittaa ruokaa. Katson, kun kiteet hiljalleen sulavat. Meditaatiota tuokin, tavallaan.
Rakastan tuota vanhaa äidiltäni perittyä messinkistä morttelia ja sitä, kun se on täynnä luonnollisia, lisäaineettomia suolakiteitä. Se on kovin kaunis. Mutta kovin kauniita on myös kaupoista löytyvät Maldonin suola- ja pippurimyllytkin. Niitäkin kehtaa pitää työtasolla käden ulottuvilla!
Jälleen edessä tynkäviikko; muistankohan oikein että jonkun tutkimuksen mukaan nelipäiväinen työviikko lisää työn tehokkuutta? No ainakin tuntuu lisäävän, sillä viiden päivän työt tulee mahdutettua neljään päivään 😀 Eilen ajelimme mökkirantaan ja kyllä, mökkijärvi on sula. Lukuunottamatta sitä, että koko järven jäät ovat tuulen mukana pakkautuneet tuohon meidän lahdelle. Tänä iltana on pakko ehkä ajaa tarkistamaan vielä tilanne. Ettei käy niin, että huomenna höösäämme paikalle isoin pakaasein ja saareen pääsy olisikin jäiden takia evätty.
Tulin pikaisesti vinkkaamaan munkkivinkin huomista vappendaalia varten teille, ketkä inhoavat/pelkäävät munkkien uppopaistamista. Postauksen kuvituksena toimii vuoden takaiset kuvat, sillä munkkeja en ole vielä ennättänyt täksi vapuksi paistamaan. Mutta josko huomenna sitten viimeistään? Viime vuonna tein ne ekaa kertaa ikinä uunissa! Ja hei ilokseni huomasin, että ne ovat liki yhtä hyviä kuin uppopaistetutkin. Taisin tuossa postauksessani sanoa, että nämä ovat 4,5/5 eli ihan ookoo, eikö? Pullataikinana käytin sitä vanhaa tuttua, Oriveden mummulta perittyä pullataikinaohjetta.
VAPPUMUNKIT UUNISSA
5 dl punaista maitoa 1 pkt hiivaa 1 muna 1 dl sokeria 2 tl suolaa 1 rkl kardemummaa 100 g voita n. 14 dl vehnäjauhoja
voitelemiseen rypsiöljyä pinnalle sokeria
-liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon
-sekoita maito, muna, sokeri, suola ja kardemumma keskenään
-lisää noin 5 dl jauhoja ja sekoita hyvin
-lisää loput jauhot vähitellen ja vaivaa
-lisää vaivaamisen loppupuolella huoneenlämpöinen voi
-anna taikinan kohota tunnin ajan
-jaa se kahteen osaan ja kaulitse taikinat noin vähän reilun sentin paksuiseksi
-ota lasilla tai muulla pyöreällä siitä muotti ja sitten pienemmällä pyöreällä muotilla munkin keskiosa pois
-kohota munkkeja liinan alla noin puoli tuntia
-voitele munkit rypsiöljyllä
-paista 225 asteessa (kiertoilma) noin 13 minuuttia
-dippaa munkit kuumana sokerikippoon
(jos öljy on ehtinyt imeytyä munkkiin paiston aikana eikä sokeri tartu, niin sivele sudilla hiukkasen lisää öljyä munkin pintaan)
Aikamoinen satsi munkkeja tuli ja muistaakseni osa jäi syömättä. Munkithan ovat tunnetusti parhaimmillaan heti uunista tullessaan, mutta kyllä ne menevät seuraavana päivänä kahviin dipattunakin 🙂 Nyt kohti uutta viikkoa ja yksiä ruokakuvauksia. Ennen ruokakuvailuja on kyllä pakko kipaista takapihalle katsomaan, että mitenkä istutukseni ovat selvinneet pakkasyöstä. Täällä kun oli maa ihan kuurassa aamusta. Jaiks!
ja hellät tunteet ♥ Nyt on taas juhlittu rakkaiden tyttäriemme sukulaissynttärit. Muutama rakas ja tärkeä olivat joukosta pois. Ovat olleet jo muutamia vuosia. Mutta uskon, että olivat kuitenkin erittäin paljon hengessä mukana. Se, että lapset ovat syntyneet molemmat samassa kuussa helpottaa syntymäpäiväjuhlien järjestelyä. Kahdet syndet samoilla juhlilla. Vaikka mieluusti sitä kutsuisi lähisukua ja lasten kummeja useamminkin kylään. Niin harvoin kuin nykyään nähdään.
Joka vuosi päätän, että puolitan edellisvuoden tarjottavat. Ja arvatkaas kuinka monena vuonna olen näin tehnyt? Jep, en kertaakaan. Mulla on niitä tiettyjä tarjottavia, joita tarjoa joka ikinen vuosi. Mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi 🙂
Tämän vuoden tarjoilut olivat seuraavanlaiset:
Pikkupitsoja Kinkkupiirakkaa Kinkkuruisnappeja Katkarapuruisnappeja Porkkana- ja kurkkutikkuja sekä hummusdippiä Hummussipsejä, sipsejä ja dippiä Suklaaseen dipattuja mansikoita ja vaahtokarkkeja Tuulihattuja Kinuskikakku Geishakakku Mansikka-sitruunaraakakakku Nameja
Jälleen kerran eilen suolaiset tekivät kauppansa, mutta kinuskikakun ja raakakakun loput päätyivät pakkaseen. Geishakakusta on vielä reilusti yli puolet jäljellä ja se on jääkaapissa. Kinkkupiirakan loput vein töihin kahvipöytään ja namit piilotettiin tytöiltä hyvään piiloon 🙂 Täältä vanhasta postauksestanimuuten löytyy juhlatarjoilut tyttöjen synttäreiltä aina vuodesta 2013 vuoteen 2018 asti!
Eilen illalla kuvia käsitellessäni en voinut jälleen kuin ihmetellä. Missä vaiheessa niistä pikkuisista on kasvanut tuollaisia 12- ja pian 14-vuotiaita nuoria naisen alkuja? Ihan käsittämätöntä. Toinen on jo hujahtanut pituudessa ylitseni, kengänkokokin on isompi kuin itselläni. Toinen on niin sirpakka ja pienoinen, että en tiedä kehen on tullut. Kaksin käsin syötän ruokaa, mutta pituus kasvaa. Painoa ei tule. Ei ole saanut äitinsä geenejä…voiskohan äiti omia jostain tyttärensä geenit 😉
Yhtä kaikki, kokoon ja pituuteen katsomatta, musta tuntuu että meidän neitokaiset ovat varsin onnellisia ja tasapainoisia. Sellaisia äidin ja iskän mussukoita, joita saa vielä rutistella. Paitsi julkisilla paikoilla. Jotka maastoutuvat autolla ajaessamme ja huikkaavat repsikan penkin jalkatilasta ”Meniks se jo ohi?”. Jotka maitokaupan käytävillä katoavat nanosekunnissa kuin tuhka tuuleen nähdessään tuttuja. Välillä äiskän ja iskän kanssa on vähän noloa olla julkisilla paikoilla. Mutta sekin kuulunee ikään ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.