sunnuntai 29. marraskuun 2015

Pikkuisen jo pikkujouluista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

ILTAA IHANAT!

Kun pöytään on katettu blinejä, mätiä, sipulia sekä smetanaa ja lasissa on pirtsakan kylmää kuohuvaa, niin ei voi olla asiat huonosti 😉 Kutsuttiin eilen mummu meille iltaa istumaan, tosin hänelle ei uskallettu kuplajuomaa juottaa, kun on lääkitys päällä. Tai siis kuplajuomana hällä toimi vissy. Tunnelma oli sellainen pre-pikkujoulumainen. Hetken aikaa unohdettiin kaikki viime ajan sairastelujutut sun muut ja vaan nautittiin ruoasta. Yksi ruoka, joka voisin syödä päivästä toiseen on mäti ja smetana. Tilliä ja sipulia, blineistä puhumattakaan, en viereen kaipaisi. Pelkkä mäti ja smetana riittävät. Blinit teen aina tällä samalla reseptillä. Ja mikä parasta on se, että tuon taikinan juuren pystyy tekemään jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Nyt tein sen eilen puolen päivän aikaan ja jätin sen tekeytymään huoneenlämpöön.

BLINIT

3 dl kermaviiliä
15 gr hiivaa
2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja sulata hiiva siihen. Sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Annan tekeytyä huoneenlämmössä pari tuntia tai jääkaapissa yön yli. Sekoita ennen paistamista taikinanalkuun kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä varovasti vaahdotettu valkuainen. Paista taikinasta ohukais- tai blinipannulla miedolla lämmöllä voissa paksuhkoja blinejä. Tarjoa kuumana smetanan, mädin ja sipulisilpun kanssa.

**************************

Kaivoin viime vuonna ostamani mustan parivuoteen lakanan pöytään ja kera kullanväristen kynttilälyhtyjen saatiin aikaan ihan kivasti jouluista fiilistä. Arvokkaalla vivahteella. Onkos siellä vietetty ekaa adventtia? Meillä jäi tänä vuonna adventtikynttelikkö tekemättä. Mutta toisaalta ei haittaa yhtään, sillä unohdan polttaa niitä kynttilöitä, vaikka muuten kynttilöitä poltankin. Käytiin koulun joulumyyjäisissä ja sitten jouduin taas taipumaan tämän pitkittyneen flunssan edessä (tai lähinnä viime viikolla lukkiutuneen korvan) ja käydä korvalääkärillä. Ääh ja puuh. Jatkotutkimuksiin mars ja toivottavasti saadaan korva vielä pelittämään 🙂

Sellaiset sunnuntaikuulumiset, toivottavasti siellä ollaan terveinä! Jatkossa ajattelin kyllä mennä vähän aiemmin lääkäriin. Mutta se kun on tämä luonne, että sinne lekurille mennään vasta pää kainalossa 😀

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,

alle


sunnuntai 29. marraskuun 2015

Ilahduta ystävääsi!

*yhteistyössä Indiedays ja M&M’s

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA M&M's05-sideOLYMPUS DIGITAL CAMERAHEI HUOMENTA,

ja oikein ihanaa ensimmäistä adventtia♥ Palataan ekan adventtiviikonlopun tunnelmiin myöhemmin tänään. Sitä ennen haluan katsokaas kertoa, kuinka kiva ihmisiä on ilahduttaa. Harvemmin sitä tulee lähdettyä töihin kassi täynnä namipusseja. Niin kuitenkin tämä ”namutäti” teki perjantaina 🙂 Indiedaysin ja M&M’sin yhteistyökampanjan myötä sain jaettavaksi herkullisia M&M’s suklaa- ja pähkinäsuklaapusseja. Pitkään pohdin, kenelle näitä tarjoilisin, kunnes keksin. Työkaverit ovat niin suuri osa elämääni, että halusin ehdottomasti ilahduttaa heitä. Perjantaina piristin täten ollen työkavereita ja muutamaa yhteistyökumppania herkullisten M&M’sien voimin. Suu kääntyi hymyyn itse kullakin, kun pussin suuta raotin 🙂 Myöhemmin päivällä bongasin keltaisen karkkipussin muun muassa trukista ja eurolavan päältä. Pussin rapina toimistossa sekoittui näppäimistölle osuvien sormien ääneen. Mmmm-lausahdukset ja tyytyväiset myhäilyt täyttivät työpaikkamme marraskuun sateisena ja varsin harmaana perjantaipäivänä. Tehtävä oli suoritettu ja olin hyvilläni.

M&M's10-side OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkkien lisäksi leivoin  keksejä. Joissa luonnollisesti oli myös käytetty M&M’s -karkkeja. Yllätyksiä täynnä oli viime perjantai, tällaisia ex tempore ilahduttamisia pitää tehdä jatkossakin! Minulla oli työpäivän aikana kaksi eri palaveria, joissa tarjoilin keksejä niiden ainaisten pullien sijaan. Harvemmin kuulemma palaveripöydästä löytyy itse leivottuja herkkuja 😉 Popcornien suolaisuus, M&M’sien suklaisuus ja maapähkinävoin maku ovat lyömätön yhdistelmä!

CHEWY M&M’S & POPCORN COOKIES
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl raakaruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
2-3 rkl maitoa
100 gr sulatettua voita

2 rkl maapähkinävoita
ripaus suolaa
1 pss M&M’s -suklaakarkkeja
popcorneja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää sulatettu voi, muna & maapähkinävoi kuiviin aineisiin. Sekoita hyvin.
3. Lisää 2 rkl maitoa sekä popcornit ja M&M’s karkit.
4. Seoksen kuuluu olla käsin muotoiltavaa, joten tarvittaessa lisää maitoa.
5. Pyörittele taikinasta palloja ja litistä ne keksiksi leivinpaperin päälle.
6. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.
7. Anna jäähtyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

M&M’sit tekivät kauppansa niin tuotannon puolen kuin toimistonkin työntekijöille. Naisille ja miehille. Juroimmankin miehen kasvoja korosti hymy, kun juttelimme tulevan viikonlopun ohjelmasta ja napostelimme nameja. Suoraan pusseista. Kekseistä laitoin muutaman jemmaan ennen kuin menivät parempiin suihin. Leffaillan kruunasi M&M’s -keksijäätelö. Sekä poppareiden ja M&M’sien sekoitus. Mä olen ihan hulluna suolaisen ja makean liittoon. Tuon jäden olisi voinut tehdä ennalta niin, että sekoittaa murustettuja keksejä jäätelöön ja laittaa pakkaseen odottamaan tarjoilua. Meillä leffailta tuli sen verran yllättäen, että söimme ihan perusvaniljajäätelöä ja murskasimme M&M’s keksejä sen päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluaisin saada teidänkin suut hymyyn. Ja veikkaanpa, että näin tulee käymään, sillä yksi onnellinen voittaa M&M’sin tuotepaketin, joka sisältää 12 pussia (á 165 g) joko pähkinä- tai suklaamakeisia! Siitä riittää karkkeja kuulkaas ystävienkin ilahduttamiseen. Arvontaan osallistuminen on yksinkertaista; kommentoimalla seuraavaan kahteen kysymykseen kommenttiboksissa, olet mukana arvonnassa:

Suklaa vai pähkinä?
Kenen kanssa jakaisit M&M’sit?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy jo keskiviikkona 2.12.2015 klo 23:59!

Käykäähän hei myös tykkäilemässä M&M’sien facebook-sivuista. Sieltä löytyy vaikka mitä muuta hauskaa ja kivoja kilpailuja!

Nyt kohti ekan adventin touhuja, koulun joulumyyjäisiä ja sunnuntaiaskareita 🙂

SULOISTA SUNNUNTAIAAMUA,

alle


maanantai 16. marraskuun 2015

Kaamosjuhlien tunnelmaa & lukijakilpailu

*yhteistyössä Indiedays & VAASAN

HEIPPAHEI!

Muistatteko, kun viime viikolla vähän manasin tätä yhtäkkistä pimeyttä? Indiedaysin ja VAASANin yhteistyökampanjan myötä pääsin suunnittelemaan pienimuotoiset juhlat. Päätin tarttua härkää sarvista ja pitää pimeyden kunniaksi oikein kaamosjuhlat. Mikäs sen kivempaa keskellä viikkoa koulun jälkeen kuin koota pöydän ympärille pikkuisia koululaisia ja tarjota välipalan jälkeen vähän herkkuja. Kaamosjuhlia varten ostimme kaupan pakastealtaasta VAASANin OOH Minikakkuja. Helppoja herkkuja ja tuunattavissa juhlien mukaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVAASANOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistelimme kolmea eri laatua OOH Minikakkuja; porkkanakakkuja, suklaakakkuja ja mutakakkuja. Kaikki ne ovat 30 minuutin sulattamisen jälkeen valmiita sellaisenaan kahvipöytään, mutta mikä ettei niihin voisi itse lisätä hieman koristeluita. Koska porkkana- ja suklaakakuissa oli valmiina kreemiä, niin koristelimme myös mutakakut kreemillä. Osa minimutakakuista sai perinteisen valkoisen kreemin ja loppuihin tuli suklaakreemi. Kaamosjuhlissa kuuluu vähän kimaltaa, joten koristelimme minikakut teeman mukaan lumihiutaleilla, nonparelleilla ja pikkuisilla hopeisilla kuulilla. Istuimme kynttilänvalossa, herkuttelimme ja nautimme pimenevästä päivästä! Yhtäkkiä marraskuu tuntuikin ihan mukavalta pimenevine päivineen ja tihkusateineen 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä kaamosjuhlien arvovaltainen maistelijaraati valitsi suosikikseen nuo uudet OOH Mini mud caket ja täytyy sanoa, että itsekin kallistuin niiden puoleen. Miten voi pakasteesta suitsaitsukkelaan sulatetut minikakut pysyä noin mehukkaina? Minimutakakuissa maistui suussasulavan suklaan lisäksi raikas vadelma. Ajattelin tarjota näitä tyttöjen synttäreillä kera vaniljajäätelön ja vadelmamelban. Takuuvarma menestys 🙂 Yleensä tykkään, että juhlapöydässä saa olla monenlaista tarjottavaa. Mutta tällä kertaa päätin, että vähemmän on enemmän. Eipä sitä muita herkkuja kaivattu kuin nämä näyttävät minikakut! Tulipas muuten tuossa mieleeni, että lasten kaverisynttäreillä perinteisen täytekakunkin voisi korvata minikakuilla. Laittaa vain puhallettavat kynttilät suoraan synttäriteeman mukaan koristeltuihin minikakkuihin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten ja missä sinä tarjoilisit OOH Minikakkuja ? Kertomalla kommenttiboksissa ideasi voit voittaa lahjakortin VAASANin leipomomyymälään. Ja hei lahjakortteja (á 10 euroa) on jaossa viisi kappaletta! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy viikon päästä eli maanantaina 23.11.2015 klo 16.00.

Käykäähän muten tutustumassa kampanjasivuilla VAASANin pakastealtaan uutuuksiin sekä muihin herkkuihin!

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti! 🙂

AURINKOISIN MAANANTAITERKUIN,

alle


sunnuntai 01. marraskuun 2015

Bloggers’ Inspiration Day

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

MOIMOI,

voi elämä – siitä taitaa kuulkaas taas olla aikaa, kun on viimeksi ollut näin leveä jälkihymy 🙂 Ihana, ihana, ihana Bloggers’ Inspiration Day keräsi eilen ravintola Maxineen, Helsingin kattojen ylle, huikean määrän bloggaajia. Monia entuudestaan tuttuja kasvoja, mutta myös monia uusia kasvoja. Ja hei mikä parasta, kaikkia meitä yhdistää se intohimo bloggaamiseen. Ihanan Emilian ja Sallyn kanssa käytiin läpi yhteistyökumppaneiden pisteitä kaikessa rauhassa ennen kuvauksia Instrumentariumin standilla. Olipa ihana kun sai kerrankin kuvailla ilman ihmishulinaa.

Instrumentariumin pisteellä esiteltiin Swarowski-mallistoa. Kauniit kehykset olivat kuin koruja. Tästä teen vielä oikein erillisen postauksen, sillä se ansaitsee sen. Olympuksen supertyylikäs standi houkutteli puoleensa. Tiedättekö, että tätä nykyä kameroihin saa ihan älyttömän tyylikkäitä kantohihnoja. Menevät korusta. Ja eikä enää huolta, jos kamera ei mahdu laukkuun, nyt on saatavilla myös mielettömän tyylikkäitä kameralaukkuja. Ei mitään sellaisia mustia pehmustettuja rohmelolaukkuja vaan ihan design-laukuista meneviä katseen vangitsijoita. Muotiasusteet kameraan -mallisto iski allekirjoittaneeseen!

Santa Marian pisteellä maistoimme taivaallista korealaista ruokaa ja tutustuimme maustevalikoimaan. Kotiin pääsi mukaan maustepussi sekä sriracha-kastike. Noista ajattelin viikon varrella tehdä aterian…Santa Marialla on kilpailu, jossa parhaimman reseptin blogissaan jakanut voittaa lahjakortin Gaijiniin. Aah ja ooh. Eikä ne ruokailut tähän loppuneet 😉 Tuplan standilla esiteltiin fitness-mallistoa. Proteiini- ja energiapatukkaa. Ensimmäinen treenin jälkeen ja toinen treeniä ennen. Nam!

Vagabondin pisteellä ihastelimme kenkä- ja laukku-uutuuksia. Yhdet konjakinväriset nilkkurit jäivät kaihertamaan tuonne takaraivoon. Kerrassaan ihania kenkiä. Biozellin uusi suihkutettava tyviväri on ihan huikea uutuus myös meille, kenellä harmaita platinanvärisiä raitoja pukkaa tyvestä 😉 Fresitan standilla maistoimme ihanan jouluista drinskua; Fresitaa ja Blossaa yhdistettynä. Aikas namia sekin!

You know me, parasta antiahan tuolla oli (kollegoiden tapaamisen lisäksi) ruoka. Oih ja voih. Santsikierrosta santsikierroksen perään. Suolaista naposteltavaa ja väliin muutama kuppikakku. Ruokatarjoilu oli ihan piste iin päälle! Päivätilaisuuden jälkeen kävimme miehen kanssa katsomassa uusimman Bondin. Suosittelen, aika kului kuin siivillä. Iltatilaisuudessa mulla ei ollutkaan enää kameraa mukana. Olisi kyllä pitänyt olla, sen verran kuvauksellisia Halloween-kostyymejä oli kanssajuhlijat pukeneet päällensä. Me jatkoimme sitten raksun kanssa romanttiselle illalliselle Farangiin. Jälleen kerrran oih ja voih. Kyllä se on kuulkaas loistava seura ja ruoka kun tekevät päivän. Ihana päivä aamusta iltaan takana, mutta kyllä täällä kotonakin on hyvä olla. Syli on ollut varattuna kotiintulosta lähtien  🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. kiitos vielä Indiedaysille ihan huikeasta päivästä ja illasta! Kuten myös teille kanssabloggaajille, olette superihania – nähdään taas 


perjantai 23. lokakuun 2015

Fredagsmys!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMOIKKAMOI IHANAT!

Tämä tunne. Se tunne, kun saa istua ihan älyttömän kivan ja kiireisen viikon jälkeen alas. Viikonloppu. Nollata aivot kuvien käsittelyn ja blogipostauksen muodossa. Se on ihan parasta ♥ Pitkästä aikaa tein täyden työviikon ja siihen päälle vielä päivittäin pari kolme tuntia blogijuttuja. Tietyllä tapaa tuntuu, että tää on just sitä, missä mä olen parhaimmillani. Multitaskingissä. Projekteja siellä sun täällä. Yöunet ovat olleet mitä ovat ja flunssakin painaa taas päälle. Tai edelleen. Eipä se siitä mihinkään ole mennyt. Mutta tiedättekö, en valita yhtään. Elämä on just niin kovin hyvin nyt.

Töiden jälkeen laitoin Tracy Chapmania pitkästä aikaa soimaan, veivasin pizzataikinan kohoamaan, autoin miehelle frakin päälle ja pusuttelin lapset, kun lähtivät ystävälleen naapuriin yökylään. Kun viimeinenkin perheenjäsen laittoi oven kiinni takanaan, tunsin hetken aikaa pientä yksinäisyyttä. Kunnes tajusin, että tämähän on aika siistiä olla yksin kotona 🙂 Saa laulaa Tracyn mukana, valikoida pizzan täytteet ihan itse, notkua somessa ilman huonoa omatuntoa, jättää tavarat vähän hujan hajan ja olla hiljaa.

Yleensä olen kova puhumaan, mutta nyt pienimuotoinen viskibasso on tehnyt sen, että ajattelin säästää vähän ääntä. Korkeat lauluäänet vielä menee 😉 Pieni tilkka punaviiniäkin lasissa tekee kurkulle ihmeitä. Hei ja tuo pizza! Uuh. Hitaana hämäläisenä mä koklasin nyt vasta valkoista pizzaa. Oletteko te kokeilleet? Voin sanoa, että meillä syödään jatkossa tätä. Pohjan tein tuttuun tapaan mututuntumalla. Siitä tuli erityisen rapsakka ja maukas. Ensin lämmitin 2 dl vettä. Sekoitin siihen jauhoja, kuivahiivapussista noin puolet, ripauksen suolaa ja sokeria. Lopuksi vaivasin mukaan oliiviöljyn. Ai niin, ja jauhojen sekaan sekoitin oreganoa. Annoin kohota noin tunnin. Huom! Taikina saa olla aika löysää. Tunnin jälkeen vaivasin taikinasta ilmat pois ja tein neljä soikeaa pizzapohjaa. Pizzapohjien päälle tein täytteen ranskankerman ja valkosipulilla maustetun tuorejuuston seoksesta (puolet ja puolet). Öljysin pizzapohjien reunat. Täytteeksi kirsikkatomaatteja ja punasipulia sekä ripaus mustapippuria. Puoliin pizzoista laitoin tuoretta timjamia. Uunissa 250 asteessa 10 minuuttia ja avot!

Yhden ongelman kohtasin tässä yksin kotona olemisessa. Kuka päättää mun puolesta, katsotaanko Possea vai Vain elämää? Kunnes tajusin, että kanavarallikin on nyt sallittu 😀

IHANAA PERJANTAI-ILTAA,
NAUTITAAN 

allePS. jos kaipaatte hyvää pizzapohjan ohjetta, niin klik 🙂