…alkaa olla pimeä
…pitäis tehdä ruokaa
…pyykit pitää viikata
…sykemittarista on ihan just menossa akku
…onpa vähän liukkaan näköistä
…goretex juoksukengät on hukassa
…ne kivoimmat urheilurintsikat on just pesukoneessa pyörimässä ja mähän en voi mennä lenkille ilman niitä
…mies pelaa Xboxia ja tarvitsee mua kertoon, mistä päin viholliset hyökkää 😀
…on vielä vähän tukkoinen olo
…enhän mä ehtiskään kuin puolen tunnin lenkille ja mitä sitä nyt suotta sen takia vaihtaa vermeitä
…jos vain tekisin pientä kuntopiiriä sisällä myöhemmin, kun isovarvasta vähän kolottaa
…ja voipi olla, että penikkavaivaakin taas on tulossa, kun jotenkin tuntuu siltä
…vatsa on vähän täynnä ruokailun jäljiltä
HEIPPAHEI,
siinä ihan muutamia tekosyitä alaskirjattuna. Tekosyitä siihen, miksen mä ole käynyt tämän vuoden puolella juurikaan lenkillä. Ennen kuin otin itseäni sunnuntaina niskasta kiinni. Noin ”ääneen sanottuna” tekosyythän näyttää ihan naurettavilta. Mä en todellakaan tiedä, missä vaiheessa musta on tullut tekosyiden keksijä 🙂 Aiemmin odotin intoa piukeena, että pääsen lenkille. Jokaiseen em. tekosyistä voisin sanoa nyt vastalauseen ja täten ollen kumota tekosyyn. Mutta ei hitto vie, että on ollut vaikea aloittaa liikunta uudelleen. Uusille lukijoille tiedoksi; olin koko syksyn flunssassa ja lääkäri kielsi liikunnan osaksi aikaa. Ihan ymmärrettävää kyllä, flunssien ja varsinkin pitkittyneiden sellaisten kanssa ei sovi leikkiä.
Tuossa vuoden vaihteen jälkeen, kun alettiin miehen kanssa käymään pikkuisilla kävelylenkeillä huomasin, että syke pompsahtelee ihan ihme lukemiin (yhtäkkiä kesken kävelylenkin huiteli hetkellisesti 170-180). Aluksi mietin, että se johtuu siitä, että kunto meni niin pohjamutiin syksyn aikana. Enkä sitten uskaltanut sen takia aloittaa vielä tuota kovin rakastamaani juoksuharrastusta. Mielenrauhani (…& mieheni mielenrauhan) takia kävin eilen makoilemassa EKG:ssä. Ei siinä pitäisi mitään ihmeitä olla ja huomenna lääkäri soittaa sen sekä muutamien verikokeiden tuloksista. Lääkäri kyllä vahvasti epäili tuon syksyn pitkän sairasteluputken sekä tämän hiukkasen ahdistavan alkuvuoden olevan syynä noihin sykkeiden nousuihin. Leposyke kuitenkin on ihan ookoo. Sunnuntaina kävin ekalla pidemmällä sauvakävelylenkillä tämän vuoden puolella ja syke vielä huiteli välillä korkealla, mutta arvatkaas mitä…tämän päivän sauvakävelylenkillä vedin aika täysillä ja keskisyke pysyi siellä 140:ssä. Jihuu 🙂 Huh, josko se siitä. Edelleen vain ihmettelen, että voiko se kunto romuttua noin pohjamutiin neljän kuukauden aikana…
Eli nyt mulla ei ole enää yhtään tekosyytä, miksen liikkuisi. Se on vaan fakta, että kun elämä vähän koulii, niin maltillinen liikunta auttaa jaksamaan. Kukin taablaa tyylillään. Tosin eipäs ole kokemusta korkin aukaisemisesta murheisiin, mutta voisin väittää että enemmän hyötyy liikunnasta 😉 Mulle toimii liikunta. Volbeat ja volat kaakkoon lenkki. Nyt pitää vain malttaa tuon juoksun kanssa aloitella hissunkissun.
Semmotteisia tänään – huomenna sitten juttua siitä, miten me päädyttiin asumaan tähän lapsuudenkotini naapuriin!
ILOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,
PS. terveellisesti syöminen ei ole onneksi kaivannut tekosyitä, joten ainakin on vähän helpompaa palata ruotuun, kun on edes yksi osa-alue kunnossa! 🙂
tässähän on harjoiteltu jo menettämisen pelkoa ja surua viimeisen parin vuoden aikana (kliks) ja just kun täällä blogissakin ”mainostin”, että surusta on selvitty hyvin eikä enää tarvitse pelätä öistä soittoa sairaalasta, tilanne kääntyi ihan päälaelleen (kliks). Perusterve ja pirtsakka 67-vuotias äippä onkin yhtäkkiä vakavasti sairas. Vei kauan aikaa sisäistää tämä. Enemmän aikaa vei sisäistää se, että tähän sairauteen ei ole parannuskeinoa. Olen oikeasti ollut siinä uskossa, että lääketiede pystyy tänä päivänä liki mihin tahansa. Little did I know. Tautia voidaan ainoastaan hyvällä säkällä hidastaa etenemästä ja elämänlaatua parantaa. Se ensimmäisissä kuvissa näkynyt ”pieni ja helppo” kasvain aivoissa osoittautui leikkauksessa pahimman luokan möröksi. No onneksi oli edes pienenpieni. Kokonaan näitä harvoin saadaan poistettua leikkauksellakaan, mutta uskomme ja toivomme, että sädehoitojen ja sytostaattien avulla sairaus saadaan hetkeksi tauolle. Ja äidin vointi hyväksi. Tekee välillä pahaa nähdä se, kuinka tilanne vaikuttaa potilaaseen itseensä. Vielä pari kuukautta maailman skarpein ihminen tuntee yhtäkkiä ihan hirmuista epätoivoa siitä, kun ei pysty ajattelemaan samalla tavalla. Eikä pysty aina pukemaan sanoiksi sitä, mitä haluaa.
Koska multa on nyt aika monta kertaa kysytty, että miten pystyn säilyttämään tämän positiivisuuden vaikeinakin aikoina, niin ajattelin raapustaa teille muutaman selviytymiskeinon, jotka ainakin auttaa omalla kohdallani. Toivottavasti näistä on apua teillekin. (ja sorry jo etukäteen pitkälliset sepustukset ;).
1. Älä katkeroidu
Jep, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta se ei ole kenenkään etu, että jäädään makaamaan itsesääliin tai säälimään sairastunutta (ainakaan hänen kuullensa). Elämä on ihan ihmeellinen. Outoja asioita tapahtuu. Välillä sataa kakkaa niskaan, mutta onneksi kuitenkin se kivojen asioiden määrä kumoaa sen kakan määrän. Kertaakaan en ole miettinyt, että miksi mulle käy näin. Miksi menetin isäni yllättäen 65-vuotiaana tai miksi äiti sairastui vakavasti noin nuorena? Mä olen kääntänyt asian niin, että kuinka hieno juttu on se, että mä sain maailman hienomman iskän ja äitin vanhemmikseni. Ja niin moneksi vuodeksi. Kaikilla ei kuulkaas ole asiat edes niin hyvin.
Voin vuodenvaihteessa ja vielä reilu pari viikkoa sitten ihan äärettömän huonosti. Näin jälkikäteen se on pakko myöntää. Itse en sitä ehkä silloin tajunnut. Laitoin kortisonikuurin lopettamisen piikkiin. Osa oireista varmaan siihen kyllä menikin. Rintaan koski, lihaksia koski, sormet puutuivat, ahdisti, nukuin neljän tunnin yöunia, housun vyötärö alkoi löystymään huolestuttavaan tahtiin, ruoka ei maistunut. Henkinen stressi oli ottaa otteen ja viedä mukanaan. Kunnes taas muistin nämä elämän kultareunat ja sen, minkä takia kannattaa taistella. Aloin syömään tasaisin väliajoin ja riittävästi. Unikin alkoi maistumaan, kun olin sisäistänyt sen, että en voi tälle tilanteelle mitään. Herran haltuun. Pahintahan oli nettailla klo 01.30 yöllä sairaudesta ja miettiä, että oliko tämä nyt tässä. Ehei, älkää googlettako. Tapahtui mitä tahansa. Lääkärit kyllä osaa hommansa. Kävelylenkit miehen kanssa ovat saaneet taas liikunnan syrjään kiinni. Vielä se puolimaratonia vuosi sitten juokseva Maria on etäinen haamu, mutta sitä kohti mennään. Liikunta auttaa ainakin mulla vaikeina aikoina ihan hirmuisen paljon. Sykettä nostava rääkki olisi ihan paras keino selvitä henkisen paineen alla.
3. Puhu, puhu, puhu
Kaikki ketkä ovat kysyneet ovat saaneet vastauksen. Välillä ihan liian pitkästikin. Mutta puhuminen auttaa. Yllättävästi sitä muuten löytää kohtalotovereita, kun avaa suunsa. Se ei helpota, että jonkun muunkin äiti tai isä on sairastunut. Vaan tieto siitä, että mä en ole ainoa. Tieto siitä, että muutkin ovat selvinneet.
4. Säilytä huumori
Mulla on paha tapa heittää vitsiä ehkä vähän vakavistakin aiheista. Mutta se on mun selvitytymiskeino. Ja veikkaanpa, että äiskäkin olisi astetta enemmän maansa myynyt, mikäli allekirjoittanut ei murjoisi niitä (puujalka)vitsejään 🙂 Musta tuntuu, että sille sairastuneelle itselleenkin on kivempi olla tsemppaavien ja rohkaisevien ihmisien ympäröimänä. Mitä tahansa voi tapahtua, selviytymistarinoita kannattaa lukea. Niistä saa voimaa ja uskoa tulevaan.
5. Älä tee radikaaleja elämänmuutoksia elämääsi sairastumisen keskellä, yksi muutos riittää
Etuovi.com oli ahkerassa käytössä tuossa syksyllä. Heh, mutta voin sanoa, että nyt pyritään pitämään elämä niin stabiilina kuin pystytään. Yksi iso muutos kerrallaan. Veikkaanpa, että on jo lastenkin takia hyvä näin. Lisäksi omat voimavarat säilyvät paremmin, kun ei tarvitse tuhlata energiaa moneen isoon muutokseen kerrallaan.
6. Luota tulevaisuuteen
Sehän on sellainen raaka fakta, että kaikki me täältä jossain vaiheessa lähdetään. Sen opin oikeastaan vasta iskän kuoleman jälkeen. Sen tajuaminen helpotti. Vaikka silloin kohtasin hetkellisesti pelkoa siitä, että muutkin läheiset sairastuvat. Menettämisen pelkoa ennen aikojaan. Ei voi elää pelossa. Sen takia kehotan elämään hetkessä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta pitää osata luottaa tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki menee hyvin. Sitä on karaistunut, tietää selviänsä. Tapahtui mitä tapahtui.
7. Salli suru, mutta älä hautaudu surun syövereihin
Niin, tilannehan on surullinen. Surutyötä tulee varmasti tehtyä paljon etukäteen. Sitä valmistaa ehkä itseään siihen pahimpaan. Mutta yksikään kyynel ei mene hukkaan. Kunhan sieltä surun syövereistä nousee hetken surtuaan ylös. Taistelutahtoa se vaatii, mutta kyllä se sitten palkitseekin. Tunteet menevät vuoristorataa. Mutta on ihana huomata, että pohjakosketuksen jälkeen tulee aina vaihe, kun elämä hymyilee. Kyllä, kaiken tämän ahdistavan sairauden keskellä.
8. Muista, että sinullakin on elämä elettävänä
Niin, vaikka tuntuu että oma elämä kaatuu, niin älä anna sen kaatua. Jos ei mulla olisi miestä ja lapsia niin todennäköisesti hukuttaisin itseni töihin. Onneksi on nuo elämää tasapainottavat tekijät. Näe ystäviä, tee asioita. Muista, että sinullakin on elämä elettävänä. Tee asioita, joista nautit. Vaikka täytyy kyllä todeta, että kyllähän se huoli kalvaa koko ajan takaraivossa. Välillä on ihana huomata, että hei…sain ”pissa housussa (ei, en ole tulossa vanhaksi ;)) kikatuskohtauksen”. Silloin tulee tunne, että I’m alive! Ja niin se pitää ollakin ♥
Meillä äiskä voi tällä hetkellä ihan kivasti, vaikka on nyt tämän viikon vielä sairaalassa. Puhe vähän takeltelee, mutta kovasti tekee töitä sen eteen, että kuntoutuisi ennalleen. Vaikka tiedän, että aina niin ei tule käymään. Onneksi jaksaa olla kaikesta huolimatta positiivinen. Muuten olisi kotiutuskunnossa, mutta tänään alkaa säde- ja sytohoidot, joten seuraavat tilannetta näin ensi alkuun sairaalassa. Ja hyvä niin.
Nyt vielä vähän töitä ja sitten kohti noita meidän hoitoja. Niin, sairaushan koskettaa koko perhettä, vaikka vain yksi on sairastunut. Myötäeletään mukana ja ollaan tukena. Sekin on niin kovin tärkeää sairastuneelle. Vaikka eletään ruuhkavuosien keskellä, niin välillä on ihan hyvä poistua sieltä ruuhkavuosien syövereistä epäitsekkäistä syistä. Oikeastaan tässä on muuten tuo koko termi ”ruuhkavuodet” kokenut inflaation….mihin sitä nyt muka mikään hirveä kiire olisi? 🙂
Vitsit, että sanonta onnellinen, mutta väsynyt kuvaa olotilaa tällä hetkellä 😀 Onnistunut viikonloppu takana kahden sielunsiskon kanssa. Kun aloimme syyskuussa tätä viikonloppua suunnittelemaan tuntui, että tammikuu on valovuosien päässä. Näin jälkikäteen ajateltuna aika riensi kyllä kovaa kyytiä. Mä olen hirveän huono ehdottelemaan blogin kautta mitään yhteistyötä millekään taholle, mutta nyt rohkaistuin kysymään Solo Sokos Hotel Tornista, josko heitä kiinnostaisi bloginäkyvyyttä vastaan tulla hieman hinnassa vastaan tyttöjen viikonlopun majoituksen osalta. Ja niinhän he tulivatkin. Kiitos vielä Torni-hotellille ihanasta lomasta! Loma se on minilomakin ja mitkä puitteet meillä oli. Perjantai-iltana saavuimme verrattain myöhään hotellille (niin kuin olisin toivonut kuvaavani tuon kauniin huoneen päivännäöllä), mutta silti kävimme kuuntelemassa livebändiä aulabaarissa ja ihastelemassa maisemia 25. kerroksen Sky Barissa. Sky Barista näkee yli Tampereen. Käykäähän katsomassa tuolta Torni-hotellin kotisivuilta kuvia maisemista. Perjantai-iltana baari oli sen verran täynnä, etten kehdannut kameraani heilutella 🙂
Lauantaina nukuimme pitkään ja hei käsi ylös, kenen mielestä hotelliyöpymisissä aamupala on parasta? Jep, rauhassa syöty aamupala ilman ruuhkia ja rapean pekonin kera. Sitä ei voita mikään. Vaikka satuimmekin aamupalalle ruuhka-aikaan, niin silti ruuhkaa ei näkynyt tai tuntunut. Isot plussat runsaan aamiaisvalikoiman lisäksi aamiaishuoneen ihanalle henkilökunnalle. Kahvit tuotiin pöytään termareissa ja sai vielä valita haluaako tummaa vai vaaleaa paahtoa. Aamiaisella olisi voinut istua vaikka koko päivän 😉 Mutta niin vain pikaisen huoneessa löffäystuokion jälkeen suuntasimme kaupungille. Ilo oli näyttää ystäville tätä kaunista kotikaupunkiani. Sen verran, mitä Stockan päästä Koskikeskukseen jaksettiin kävellä. Yhden pysähdyksen taktiikalla (ja tapaslautasen voimalla).
Aika pian hiffattiin, että Torni-hotelliin pääsee kätsysti rautatieaseman tunnelin kautta. Ei tarvitse kierrellä mistään isoja autoteitä pitkin. Kaupunkikierroksen jälkeen jälleen otettiin hieman lepoa tuolla hotellihuoneessa. Mitäs pidätte K-tuolista ja tuosta rouhean ihanasta betoniseinästä? Valaisimista puhumattakaan. Siveli tälläisen sisustusfriikin silmää. Kuten myös tuo kokomusta / syvän tummanharmaa kylppäri. Tosi chic! Lauantai-iltana kävimme syömässä ja uni korjasi aikaisin. Hyvä näin, sillä ihanien sielunsiskojen juna ja bussi takaisin kotiin lähti eilen ennen puolta päivää.
Hyvää seuraa ja ruokaa, maailman parannusta, sopivassa suhteessa lepoa ja menoa. Ei sitä viikonlopulta voisi muuta odottaakaan. Taas jaksaa 🙂 Toivottavasti teilläkin meni viikonloppu mukavasti! Nyt vihdosta viimein niiden kommenttien kimppuun ja sitten kohti uutta työviikkoa. Tuntuu, että perjantaista on ikuisuus.
Käsi ylös kuinka moni kärsii kuivasta ihosta näin pakkasella? Täällä on molemmat kädet ylhäällä. Oikeastaan aloin kärsimään kuivasta ihosta jo viime vuoden puolella; se sisäisesti nautittu kortisonikuuri sai aikaan sellaisen ihokiristyksen, etten ennen ollut moista nähnyt. Kämmenselät koppuroitui liki haavoille, mutta eniten itsäni häiritsi kasvojen ja säärien kuivuminen. Kreivin aikaan sain tietää päässeni mukaan Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyökampanjaan. Kampanjaan sisältyi kolmen viikon testijakso ja täytyy kyllä myöntää, että nyt on tullut testattua Ceridalin tuotteita ihan äärimmäisissä olosuhteissa; pohjoisessa lomaillessamme kun mittari painui reilusti pakkaselle ja päivät kuluivat mäessä, tulivat ihoa suojaavat ja kosteuttavat tuotteet tarpeeseen. Samat pakkaslukemathan sitten jatkuivat täällä etelässä. Joten testi jatkuu.
Kerron pian testituloksistani, mutta saanen sitä ennen esitellä tuotteet, joita olemme testanneet. Niin me, sillä myös atooppisesta ihosta kärsivä esikoinen pääsi testiryhmääni 🙂 Meillä on ollut käytössä kolme Ceridalin tuotetta: Ceridal Voide, Ceridal Lipolotion ja Ceridal Lipogeeli. Näistä ensimmäinen eli CERIDAL VOIDE pääsi testiin atooppisen esikoisen ihonhoidossa. Se on koko perheen vartalovoide, joka on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön. Päästä varpaisiin eli sopii myös kasvojen herkälle iholle. Meillä esikoisella varsinkin kyynärtaipeet kutisevat helposti ja tuntuu, että liian täyteläiset ja öljyiset eivät sovi. Mutta tämä voidepas sopi! Se pehmentää ja rauhoittaa myös kutisevaa ihoa. Ja mikä pääasia, se imeytyy ihanan nopeasti! Esikoiselle ei sovi lainkaan hajustetut voiteet ja rasvat, joten plussat hajusteettomuudesta tälle voiteelle!
CERIDAL LIPOLOTION on ollut meillä käytössä jo lasten ollessa vauvaiässä. Sitä lisättiin kylpyveteen loraus ja vielä ihon kiristäessä kylvyn jälkeenkin suihkautettiin ympäri vartaloa. Muistan sen olleen ihan ehdoton vauvoilla karstan poistossa. Suihkaus päänahkaan ja kymmenen minuutin vaikutusajan jälkeen karsta lähti pois. Rasvakoostumus on 100% ja tämä vedetön öljy ei kirvele iholla. Huomasin sen, sillä kämmenselkieni ollessa kuivimmillaan erehdyin töissä laittamaan hajustettua käsivoidettani. Lipolotion helpotti kuivuutta välittömästi. Iho ei kiristänyt ja kämmenen kärsi laittaa nyrkkiinkin ilman tuskaa. Ja mikä parasta, kämmenet eivät kuitenkaan jääneet öljyiseksi.
Varsinaisen kolmen viikon haasteen aikana käytin CERIDAL LIPOGEELIÄkoppuroihin sääriin sekä estämään pakkasen puremia poskia muodostumasta. Lähtökohta säärien suhteen oli sellainen, että ennen kuvia ei tohdi tähän laittaa. Sääret olivat kuin Saharan autiomaa. Hilseilevät, kutisevat ja kiristävät. Housut pois riisuessani huomasin, että säärien kohdalta housut olivat ihan valkoiset. Kuivaa ihoa täynnä. Ei kiva! Otin siis kerrasta järeämmät aseet käyttöön. 100% rasvakoostumus ja vedetön voide tuntui jo ennen käyttöä sellaiselta, joka tehoaa. Vaikka nimi Lipogeeli voisi viestiä geelimäisestä muodosta, niin tuote muistuttaa enemmän voidetta. Se ylläpitää ihon luonnollista kosteustasapainoa vahvistamalla ihon omaa suojaa ja ehkäisemällä kosteuden liiallista haihtumista. Ceridal Lipogeeli sopii koostumuksensa ansiosta ihan äärimmäisen vaativiin olosuhteisiin. Ja uskokaa, minullahan sellainen oli noiden säärieni kanssa. Kolmen viikon testijakson aikana säärien kimmoisuus ja kosteus alkoi pikkuhiljaa palautumaan. Laitoin Lipogeeliä yleensä suihkun jälkeen iltaisin kuiviin sääriin. Suihkun jälkeen huomasin jo viikon jälkeen merkittävän parannuksen. Iho tuntui pehmeältä, vaikken ollut suihkun jälkeen sitä millään rasvannutkaan.
Se on tarkoitettu myös kuiville ja pienille ihoalueille täsmähoidoksi, mutta itse näin parhaaksi, että se sopii myös vähän laajemmalle ihoalueelle. Kuten niille säärille. Sen lisäksi sitä voi käyttää esimerkiksi koppuroihin kyynärpäihin tai kuiviin kynsinauhoihin. Hoidin kämmenselkieni halkeilevaa ihoa Lipolotionin lisäksi Lipogeelillä. Tulipas tuosta mieleeni viedä Lipogeeli töihin, jotta meidän kemisti voi sitä myös testata; hän joutuu pesemään käsiään monta kertaa päivässä ja aina rasva peseytyy pois. Lipogeeli kestää pesua lämpimällä vedellä, joten se sopii käsiään usein peseville ihmisille loistavasti!
Muistatteko, kun äiti aina pienenä rasvasi posket ennen ulkoilua pakkasella? Ja tuntui, että se rasva jäätyy poskiin kiinni? Mä ainakin muistan sen tunteen liian hyvin 🙂 Sen takia olenkin välttänyt rasvaamasta poskia ennen ulosmenoa. Lapissa kuitenkin kävi sellainen viima ja pakkasen purevuus oli erittäin kova, että päätin kokeilla pakkassuojaa poskille. 20 minuuttia ennen ulosmenoa levitin Lipogeeliä poskille ja hei, siinä missä aiemmin poskeni lehahtivat pakkasesta punaiseksi ja pistelivät, oli jäänyt unholaan. Toki posket ulkoilun jälkeen rusottivat kauniisti, mutta ne eivät kuumottaneet ja pistelleet. Tätä samaa jatkoin myös täällä etelässä näinä pakkaspäivinä.
Onnellinen ja helpottunut olen, että sain ihoni jälleen kuntoon. Se on osaltaan iän tuomaa tuo ihon kuivuminen, mutta myös ulkoiset ärsykkeet vaikuttavat siihen merkittävästi. Ja näköjään myös sisäiset, kausiluontoisesti syötävät lääkkeet. Enpäs sitäkään tiennyt ennen kuin kohdalleni korput sääret osui 🙂 Jatkossa pitää tsempata ihon kosteustasapainon ylläpitämisessä. Ettei edes päästä ihoa kuivumaan!
Muistattekos, kun haastoin teidät ja siinä samalla itseni syömään terveellisesti tasan kuukausi sitten? Tuo haastepostaukseni löytyy täältä. Se on osa Indiedaysin ja OPn yhteistyökampanjaa, jonka myötä pääsin uuden OPn Syke -vakuutuksen pilottivaiheeseen. OPn Syke on uudenlainen vakuutuskonsepti, jossa yhdistyy suomalaisten startup-yritysten hyvinvointiosaaminen, ja OPn tahtotila huolehtia asiakkaidensa hyvinvoinnista. OPn Syke haastaa jokaisen huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja myös palkitsee siitä. Lyhykäisyydessään homma toimii niin, että puhelimeen ladataan MealLogger -sovellus, jonne syötetään päivän syömiset. Tavoitteena on syödä riittävä määrä (yhteensä vähintään viisi kourallista/päivä) kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Eli
1) Ota kuva ruoka-annoksestasi ja arvioi kasvisten/marjojen/hedelmien määrä lautasellasi 2) Lisää arvioidut annokset Servings-kohtaan painamalla + nappia ja tallenna
Kunkin kalenterikuukauden jälkeen MealLogger toimittaa OP:lle tiedon, kirjasitko MealLogger-sovellukseen Syke-tavoitteen mukaiset 5 annosta kasviksia tai hedelmiä vähintään 20 päivänä kuukaudessa. Tavoitteen saavuttamisesta palkitaan alentamalla kyseisen kuukauden vakuutusmaksu! Mukaan pilottivaiheeseen pääsee edullisen 15 euron kuukausihintaan. OPn syke -pilotti kestää vuoden 2016 toukokuun loppuun asti, ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana milloin vain.
Edelleen olen sitä mieltä, että tällainen vakuutuskonsepti on ihan huippu! Se ei vielä auta sinua voimaan hyvin, kun otat vakuutuksen. Vaan se, että pidät huolta itsestäsi (ravinto, liikunta lepo) ja ko. vakuutus palkitsee siitä. Hyvinvointi kun lähtee omasta itsestäsi.
No miten hyvinvointihaaste on mennyt omalta osaltani? Alunperin lähdin juuri tähän haasteeseen mukaan, sillä epäilin syksyn sairastelujen johtuvan siitä, etten ollut panostanut tarpeeksi säännöllisiin ruokaväleihin ja siihen, että söisin tarpeeksi. Kasvisten, hedelmien ja marjojen syömisen osalta kokeilujakso meni hyvin, mutta vakuutusmaksun alentamisen suhteen ei tarpeeksi hyvin 🙂 Eli huomasin, että kun elämässä on hektinen vaihe (äidin vakava sairastuminen), niin sitä ei välttämättä riitä energiaa ottaa kuvia jokaisesta ateriasta, mitä syö. Tai kuvia ehkä tuli otettua, mutta niiden jakaminen tuonne sovellukseen harmittavan usein jäi. Ja oikeastaan stressi on saanut tietyllä tapaa myös ruokahaluni vähenemään. Myös joulu sekoitti vähän pakkaa.
MealLoggeriin ei ole täten ollen kirjautunut tarvittavaa määrää ruokakuvia. Uskoisin, että olen kuitenkin syönyt tarvittavat viisi annosta hedelmiä/marjoja/kasviksia päivässä melko usein. Kiitos joululahjaksi saamani mehulingon. Siinä onkin muuten vaikea arvioida hedelmien sun muiden määrää. Eli onko esimerkiksi yksi appelsiini kuitenkin yksi annos, vaikka hedelmälihaa ei tule syötyä? Näin mä kuitenkin olen laskenut. Muuten tuon MealLoggerin oppi aika nopeasti ja siinä olisi aineksia vaikka mihin. Sinne kun pystyy kirjaamaan myös liikunnatkin. Ehkäpä jatkossa kirjaan sinne ruokailujen lisäksi myös liikuntasuoritukset.
Siitähän ei pääse mihinkään, että ruokailut vaikuttavat omaan jaksamiseen merkittävästi. Joten olkoon kuinka stressaava elämänvaihe tahansa, niin päätin jälleen skarpata ruokailujen kanssa. Lähinnä nyt sen kanssa, että tulee syötyä, vaikkei niin nälkä olisikaan. Joten uskoisin, että tuo MealLogger toimii ihan älyttömän hyvänä motivaattorina tässäkin tapauksessa. Pitääkin ottaa itseään niskasta kiinni 🙂
Lähtisitkö mukaan haasteeseen? OPn Syke haluaa kutsua kaikki blogini lukijat vakuutuksen pilottivaiheeseen edulliseen 15 euron kuukausihintaan. Pilottivaihe kestää toukokuun 2016 loppuun asti ja vakuutuksen voi irtisanoa pilotin aikana milloin vain. Ja hei, vakuutusturva kattaa pilotin aikana äkillisesti syntyvien vammojen hoidon Omasairaalassa, Helsingissä. Kuten tuolla aiemmin mainitsin, niin kuukausimaksu 15 euroa ei päätä huimaa. Saatikka se, että tuosta saa alennusta, mikäli kirjaa MealLogger-sovellukseen Syke-tavoitteen mukaiset 5 annosta kasviksia tai hedelmiä vähintään 20 päivänä kuukaudessa. Pilotti toimii hyvänä tsempparina esimerkiksi kuntoprojektissa tai elämänmuutoksessa.
Ja sitten siihen huikeaan kilpailuun. Miltä kuulostaisi hyvinvointiviikonloppu Vierumäellä? Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiboksissa, sinulla on mahdollisuus voittaa 250,00 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee viettämään hyvinvointiviikonloppua Vierumäellä. Ihan huikeaa! Kaikkien kampanjaan kuuluvien bloggaajien postauksia kommentoneiden kesken arvotaan yksi lahjakortti, joten pitäkäähän silmät avoinna myös muissa blogeissa olevien arvontojen suhteen 🙂
Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää OPn Sykkeen kaltainen pilotti, joka yhdistää vakuutuksen ja hyvinvoinnin?
Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy 5.2.2016. Kilpailun säännöt löydätte täältä.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
