…alkaa olla pimeä
…pitäis tehdä ruokaa
…pyykit pitää viikata
…sykemittarista on ihan just menossa akku
…onpa vähän liukkaan näköistä
…goretex juoksukengät on hukassa
…ne kivoimmat urheilurintsikat on just pesukoneessa pyörimässä ja mähän en voi mennä lenkille ilman niitä
…mies pelaa Xboxia ja tarvitsee mua kertoon, mistä päin viholliset hyökkää 😀
…on vielä vähän tukkoinen olo
…enhän mä ehtiskään kuin puolen tunnin lenkille ja mitä sitä nyt suotta sen takia vaihtaa vermeitä
…jos vain tekisin pientä kuntopiiriä sisällä myöhemmin, kun isovarvasta vähän kolottaa
…ja voipi olla, että penikkavaivaakin taas on tulossa, kun jotenkin tuntuu siltä
…vatsa on vähän täynnä ruokailun jäljiltä
HEIPPAHEI,
siinä ihan muutamia tekosyitä alaskirjattuna. Tekosyitä siihen, miksen mä ole käynyt tämän vuoden puolella juurikaan lenkillä. Ennen kuin otin itseäni sunnuntaina niskasta kiinni. Noin ”ääneen sanottuna” tekosyythän näyttää ihan naurettavilta. Mä en todellakaan tiedä, missä vaiheessa musta on tullut tekosyiden keksijä 🙂 Aiemmin odotin intoa piukeena, että pääsen lenkille. Jokaiseen em. tekosyistä voisin sanoa nyt vastalauseen ja täten ollen kumota tekosyyn. Mutta ei hitto vie, että on ollut vaikea aloittaa liikunta uudelleen. Uusille lukijoille tiedoksi; olin koko syksyn flunssassa ja lääkäri kielsi liikunnan osaksi aikaa. Ihan ymmärrettävää kyllä, flunssien ja varsinkin pitkittyneiden sellaisten kanssa ei sovi leikkiä.
Tuossa vuoden vaihteen jälkeen, kun alettiin miehen kanssa käymään pikkuisilla kävelylenkeillä huomasin, että syke pompsahtelee ihan ihme lukemiin (yhtäkkiä kesken kävelylenkin huiteli hetkellisesti 170-180). Aluksi mietin, että se johtuu siitä, että kunto meni niin pohjamutiin syksyn aikana. Enkä sitten uskaltanut sen takia aloittaa vielä tuota kovin rakastamaani juoksuharrastusta. Mielenrauhani (…& mieheni mielenrauhan) takia kävin eilen makoilemassa EKG:ssä. Ei siinä pitäisi mitään ihmeitä olla ja huomenna lääkäri soittaa sen sekä muutamien verikokeiden tuloksista. Lääkäri kyllä vahvasti epäili tuon syksyn pitkän sairasteluputken sekä tämän hiukkasen ahdistavan alkuvuoden olevan syynä noihin sykkeiden nousuihin. Leposyke kuitenkin on ihan ookoo. Sunnuntaina kävin ekalla pidemmällä sauvakävelylenkillä tämän vuoden puolella ja syke vielä huiteli välillä korkealla, mutta arvatkaas mitä…tämän päivän sauvakävelylenkillä vedin aika täysillä ja keskisyke pysyi siellä 140:ssä. Jihuu 🙂 Huh, josko se siitä. Edelleen vain ihmettelen, että voiko se kunto romuttua noin pohjamutiin neljän kuukauden aikana…
Eli nyt mulla ei ole enää yhtään tekosyytä, miksen liikkuisi. Se on vaan fakta, että kun elämä vähän koulii, niin maltillinen liikunta auttaa jaksamaan. Kukin taablaa tyylillään. Tosin eipäs ole kokemusta korkin aukaisemisesta murheisiin, mutta voisin väittää että enemmän hyötyy liikunnasta 😉 Mulle toimii liikunta. Volbeat ja volat kaakkoon lenkki. Nyt pitää vain malttaa tuon juoksun kanssa aloitella hissunkissun.
Semmotteisia tänään – huomenna sitten juttua siitä, miten me päädyttiin asumaan tähän lapsuudenkotini naapuriin!
ILOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,
PS. terveellisesti syöminen ei ole onneksi kaivannut tekosyitä, joten ainakin on vähän helpompaa palata ruotuun, kun on edes yksi osa-alue kunnossa! 🙂
Voi, noi tekosyyt on ainakin mulle NIIIIIN tuttuja… voisin jatkaa tota sun listaa vaikka kuinka pitkään 🙂 Varsinkin ”vatsa on vähän täynnä ruokailun jäljiltä” on toiminut vähän turhankin usein… Olet niin oikeassa, että etenkin silloin kun elämä on rankkaa, sitä liikuntaa pitäisi juuri silloin jaksaa harrastaa sen tuoman hyvän olon vuoksi. Olen itsekin nyt saanut taas riuhtaistua itseni liikkeelle pitkästä aikaa ja voi että kuinka hyvä olo siitä on seurannut! Isäni sairastui vakavasti viime vuoden alussa ja siitä seurannut suru ja huoli kaatoivat mut sohvan nurkkaan suremaan. Allekirjoitan muuten ihan täysillä sun aikaisemmassa postauksessa kirjoittamat selviytymiskeinot, ihan samoilla ohjeilla itse pärjäsin koko viime vuoden (lukuun ottamatta sitä liikuntaa…)! Meillä on isä parantunut, toivon mukaan sinunkin äitisi pääsee yli näistä vaikeista ajoista!
Olipa hei ihana resepti toi edellinen polenta-ruoka (Ellan kirja on ihan paras)! Mun neuvo miesväen ruokkimiseen on proteiinipitoinen kasvisruoka – meillä ainakin ukkeli pysyy tyytyväisenä (ja kehuu hyvää oloa) riittävän tukevan kasvisaterian päätteeksi. Tänään blogiin tulossa superhyvä linssimuhennoksen ohje, sillä pitäisi lähteä nälkä 🙂 Kannattaa siis käydä kurkkaamassa illemmalla!
Mukavaa viikon jatkoa Maria! En ole lähiaikoina kauheasti kommentoinut, kun se ei edelleenkään onnistu kotona pöytäkoneelta ja töissä en ehdi koneella istumaan. Nyt otin töistä kannettavan mukaan, josko pääsisin läpi tällä masiinalla.
Emma
p.s. tilasin sen ihanan Olympuksen kameralaukun – tai käsilaukkuhan se on! Oli kallis, mutta mielestäni kannattava ostos, koska laukku on niin nätti, että sitä voi ihan hyvin käyttää myös pelkkänä käsilaukkuna. Ja sen verran tilava, että sinne mahtuu kameran lisäksi kännykkä ja varman pikkukukkarokin, en ole vielä ehtinyt testata mitä kaikkea se vetää. Perustelin itselleni rahanmenon sillä, että ”tämä on oikeastaan Marian vika, koska hän vinkkasi mulle siitä kamerastakin”…. Tekosyiden keksiminen on välillä niin helppoa 🙂
Moikkelis Emma
ja anteeksi, kun kommentteihin vastaaminen nyt kestää – pienimuotoista vuoristorataa ollut tämä viikko. Onneksi on perjantai 🙂
Hihii, me ollaan siis tekosyysamiksia 😀 Sepäs se on, että sitten kun siihen liikuntaan pääsee kiinni, niin koukuttuu. Mutta esim. surun keskellä ei saa riuhtaistua itseään lenkille. Onneksi teillä isä parantui <3 Meillä äiskä pääsee huomenna kotilomalle 🙂
Jep, tuo proteiini on se avainsana. Ettei tule kiukkuista miestä ;D Hei juu, kiitos tulen blogiin katsomaan linssimuhennosta ja muitakin postauksia. En olekaan ehtinyt blogeissa vierailemaan taas toviin!
Oih, onnea kameralaukulle (vaikka olikin mun vika :D)! Mäkin haluan sellaisen 🙂
Ihanaista viikonloppua sinne Emma <3