täällä huhuilee sinun kroppasi. Se yksi ja ainoa, joka sinulla on. Juuri se kotisi, jossa sinun on hyvä olla ja jota rakkaudella vaalit. Yleensä. En tiedä, miksi olet mennyt viime aikoina sieltä, missä aita on matalin, mutta oletko huomannut, että minä en ole kunnossa? Mmm, taidat tuntea sen vielä pahemmin kuin minä. Kipupisteen oikean kankkusi päällä. Siinä kohtaa, missä tällä hetkellä on kirkuvan pinkkiä kinesioteippiä. Jos se sinusta tuntuu vähän ikävältä, niin mietipä miltä se minusta tuntuu. Mietipä, miltä minusta tuntui, kun lasersäteet tänään tunkeutuivat sisälleni. Suoraan viimeisen selkärangan nikaman kohdalta. Kun se liki -90 asteinen jääsuihku yhtäkkiä lävisti minut, tuntui etten saa happea. Mutta näin iltaa kohden kieltämättä koen voivani paremmin kuin aamulla. Toivottavasti sinäkin huomaat sen.
Olen hienovaraisesti yrittänyt lähettää sinulle signaaleja kevään ja alkukesän kuluessa. Signaaleja siitä, että tarvitsen hellää huolenpitoa. Ei, enkä nyt puhu siitä ihanan täyteläisestä voiteesta, jota minuun lutraat aina suihkun jälkeen vaan siitä, että minä kaipaan liikuntaa. Minä kaipaan rakennusaineita, joiden avulla voin hyvin. Vihreää ja rouskuvaa. Pirteän punaista ja hapokasta. Tiedän, että sinulla on hylly pullollaan vitamiineja. Sen kuukauden, kun niitä muistit syödä minä myhäilin tyytyväisenä. Minun oli niin kovin hyvä olla. Mutta mitä tapahtui? Äläkä vain syytä kiirettä. Olen huomannut, että se aina niin tehokas ajankäyttösi on alkanut rakoilemaan. Oletkohan haalinut itsellesi hieman liian monta projektia päällekkäin?
Tiedätkö, minä rakastan sinua. Ja tiedän, että sinäkin rakastat minua. Me olemme tiimi. Voidaanko siis sopia, että vastedes pidät itsestäsi parempaa huolta? Osoitat minulle sen, että välität? Meillä on monta yhteistä vuotta vielä edessä. Annan sinulle aikaa elokuun puoleen väliin. Viimeistään silloin edellytän, että ryhdyt toimenpiteisiin meidän suhteen hyvinvoinnin eteen. Haluan, että nautimme jälleen juoksulenkeistä järven rannassa. Että kyllästät minut niillä niin hyvää tekevillä vitamiineilla ja lisäravinteilla. Kasviksilla ja marjoilla. Sen sijaan, että mottosi olisi aamulla ”kahvia koneistoon” olkoon se vastedes ”puurolla puhtaaksi”. Tiedän, että sinulla on tietoa ja taitoa meidän suhteen parantamiseen ja mikäli epäilet omia kykyjäsi, niin voit aina hakea apua.
Kirjahyllyn Pilates-kirjasta ja kuntosalilta. Oletko muuten huomannut kuinka pölyttyneessä tilassa tuo salikassisi on? Jep, toivoisin kantavani sitä siitä elokuun puolesta välistä eteenpäin useammin sinne salille. Miksi annan sinulle siihen asti aikaa? Koska en voi vaatia sinua muuttamaan elintapojasi kerrasta. Koska on niin monta muuttuvaa tekijää ennen sitä. Tiedän, että sinä jos kuka siihen pystyt. Tiedän, että kun yhdessä päätämme, että elokuussa alkaa, niin näin se on. Minä tuen sinua, kun tiedän, että sinä hoidat minua.
Ehkä sinäkin teit tänään jo ennen tätä avautumistani päätöksen voida hyvin. Ethän sinä turhaa olisi vienyt uuteen kotiimme ”karkkilaatikon” täytettä. Toivon, että tuosta yhdestä laatikosta ammennat pian meille uutta voimaa. Koet jälleen sen, miltä tuntuu kun me kaksi ollaan yhtä. Ilman kipuja ja kremppoja. Pidä itsestäsi huolta ♥
ja moikkamoi te ihanat! Sielunsiskoni Johanna tuossa tiedusteli yhtenä päivänä, että koskas mulla olikaan kesäloma. Silloin vasta tajusin, että ei vietävä soikoon – mullahan ei tänä vuonna ole kesälomaa. Sillä tavalla kuin muina kesinä. Niinä kesinä, kun suljen toimiston oven vähän jälkeen kello neljä perjantai-iltana, huokaisen helpotuksesta ja kurvailen kotiin vapauden tunteesta nauttien. Niin kuin vain yrittäjä osaa vapauden tunteesta lomallaan nauttia. Kyllä te tiedätte 🙂 Nyt kun olen kokopäivätoiminen bloggaaja, niin kesäloma on vieras käsite. Eih, ei sillain negatiivisesti sanottuna vaan sen suhteen, että en ikinä kuuna päivänä osaisi olla neljää viikkoa bloggaamatta.
Ihan jo ajatuksenkin tasolla tuo kuukauden breikki blogista ihistää 😀 Toki blogistakin tarvitsee ehkä silloin tällöin lomaa. Itselleni riittää päivä tai kaksi. Sitten on jo pakko palata takaisin. Olen lukenut viime aikoina muutamia blogipostauksia siitä, kuinka bloggaaminen työnä tuntuu suorittamiselta. Kun on muka pakko keksiä jutun juurta ja ottaa vastaan kaiken maailman yhteistyöjuttuja. Jos on tähän pisteeseen ajauduttu, niin mielestäni ollaan väärässä työpaikassa. Ehkä silloin se blogin tekeminen ei ole sun juttu. Bloggaaminen jos mikä vaatii intohimoa asiaan. Ilman intohimoa tekemiseen ei pysty tuottamaan tekstiä. Ei pysty nauttimaan tekemisestään ja se, jos mikä kuultaa teksteistä läpi aivan varmasti.
Vaikka tätä työkseni teenkin, niin täytyy sanoa, että yhtäkään yhteistyökuviota ei ole pakko ottaa vastaan enkä kyllä otakaan, ellei itselläni ole kosketuspintaa tuotteeseen/palveluun. Jos lähdetään rahankiilto silmissä tekemään yhteistyöjuttuja mennään mielestäni pahasti metsään. Vuosien varrella mullekin on tarjottu yhteistyökuvioita, joista on ollut pakko kieltäytyä. Joskus tuote ei ole ollut sellainen, jonka takana voisin seistä. Toisinaan on taas täytynyt kieltäytyä, kun aikataulu ei ole sallinut yhtään uutta yhteistyöpostausta.
Niiden eteen kun saa helposti kulumaan yhden työpäivän ja vähän päälle. Muodon vuoksi olen siis ottanut itselleni heinäkuun lomakuukaudeksi. Voin sanoa olevani lomalla. Mikä tarkoittaa sitä, että yritän pysyä pois blogista aina silloin tällöin 😉 Heittäydyn sängylle kirjan kanssa kesken päivän tai nukun päikkärit. Joten jos aina välillä tulee postaukseton päivä, niin ei huolta. Täällä lomaillaan. Olen tietoisesti rajoittanut yhteistyöpostausten määrää täksi ”lomakuukaudekseni”. Heinäkuu blogataan siis suurimmalta osin ex tempore. Mökillä kesäsateesta nauttien, kaupungissa muuttolaatikoiden keskellä istuen. Milloin mistäkin. Aika rennolla otteella sitä tulee muutenkin bloggailtua, mutta nyt heinäkuussa mennään vielä rennommin.
Jotkut ihmiset tarvitsevat sen neljä viikkoa lomaa. Itse olen aina ollut ekan lomaviikon jälkeen jo pikkuisen valmis töihin. Tiedän, että kuulostaa ihan hassulta. Ehkä se, että osaa nauttia hetkessä minimoi loman tarpeen. Tiedä häntä. Itselleni lomaa on sekin, kun pääsen keittiöön leipomaan. Kuten saan valokuvata leipomukseni. Vaikka valokuvaus on osa työtäni, on se myös samalla rakkaimpia harrastuksiani. Lauantaina mökillä leivoin tämän kesän ekan britakakun. Äiskän ohjeella. Meidän äiti teki muuten maailman parhainta britakakkua. Ei tämä vielä kertaakaan ole maistunut samalle kuin äidin tekemä, mutta jatketaan harjoituksia♥
1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mansikoilla ja luonnon antimilla (varvuilla tms.)
Viikonloppuna ihastelin sitä, että miten taivas on aivan keltaisen oranssi siltä puolelta, mihin aurinko laskee. Ja purppuranliila taas sieltä toiselta puolelta. Kesäillat. Niiden avulla tankkaan voimia tulevaan syksyyn ja talveen. Mutta nyt menen tankkaamaan hetkiseksi läheisyyttä karvakorvan viereen ja sukellan Fjällbackan kauniisiin maisemiin mielikuvissani kirjan välityksellä 🙂
Ja ehei, ei tarvitse pelätä siellä, että meikä on leikkinyt tulella ;D Otsikko kuvaa tämän hetken olotilaani. Alkuvuodesta puhuinkin teille siitä elämisen hyvästä flow’sta. Tilasta, jossa tuntuu olevan yhtä aikaa sinut itsensä kanssa. Harmoniassa. Mulle tällainen tila on sellainen, jossa voin olla tyytyväinen tehtyihin asioihin. Tila, jossa saan paljon aikaan. Rästihommia pois alta. Siinä missä eilinen meni pienoisen ketutuksen kourissa (se alituinen aivasteleminen ja niistäminen), on tänään ollut aamusta alkaen erittäin hyvä buugi.
Tekemisen meininki. Mikä siinä onkaan, että esimerkiksi laskupinoa ei saa maksettua kuin kerran kuussa? Mä olen oikein laskujen jyväjemmari. Aivan ääripää tuosta miehestä, joka maksaa kaikki laskut samantien, kun ne postilaatikosta löytyvät. Tai ainakin syöttää ne eräpäivällä maksupalveluun. Aamulla kurvasin töihin laskupinojen kera. Kyllä, kolme eri muovitaskua; kuolinpesän laskut (oikeesti, kuinka paljon niitä vielä tulee!), omat ja yhteiset laskut.
Kun sain laskut maksettua olin niin onnellinen. Ihan kuin iso taakka olisi tippunut harteilta. Muutama lasku jäi odottamaan palkkapäivää, mutta silti ne on valmiiksi syötetty sinne nettipankkiin. Pari muuta työtä pois listalta ja sitten siirryin kotitoimistolle. Hyvä buugi jatkui töiden suhteen ja kirjoittelin erään postauksen valmiiksi, jonka olin ajatellut kirjoittaa tänään iltamyöhään. Deadline on vasta huomen aamulla klo 10, joten olin varsin ajoissa liikenteessä 🙂
En lainkaan aliarvioi levon tarvetta, mutta tiedättekö, että silloin kun on tämä tällainen flow meneillään, niin ei auta kuin mennä ja olla tehokas. Saada aikaan. Ilman veren makua suussa. Ilman tarvetta suorittamiselle. Tälle illalle suunnitelmissa vielä juoksulenkki, uuden kodin keittiön loppusiivous, keittiötavaroiden muuttaminen osittain ja eilisen postauksen kommentteihin vastaaminen.
Itseltänihän hyväksyn tämän tekemisen flow-tilan, mutta mitäs, kun lapsilla on tuo tila päällä? Little girl on fire ei ole aina kovin tuottavaa, mutta pääasia, että toiset viihtyy muutenkin kuin luuri kädessä. Pikkuisempi tuossa juuri kysyi, että ei meillä sattuis olemaan piilolasinestettä. Ajatteli kuulemma tehdä jotain limaa, johon sitä tarvitaan. Eipä löydy, joten saippualla, liimalla ja maissitärkkelyksellä mennään. Lisätään tuohon tämän illan tekemisiin muuten sitten keittiön siivoaminen. Vähän sen näköistä touhua on, että joutuu kaivamaan imurin esiin 😉
Nyt äkkiä pakoon limatalkoita sinne mummulaan keittiön loppusiivousta tekemään. Ollaanhan ystävät taas kuulolla ♥
Hei jee, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko 🙂 Olen tainnut joskus vuosia sitten tehdä samantyylisen postauksen, mutta pakko jälleen ihastella ääneen luontoa. Lauantaina kuljin kameran kanssa ”sillä silmällä” mökillä ja pysähtelin tämän tästä. Kun katsoo laajalla kulmalla maisemaa se on kaunis. Silmä näkee seesteisen näyn. Kun tsuumaa katsettaan näkee sen kaiken yksittäisen kauneuden siellä seesteisen näyn takana. Miten luonnossa kaikki muodot, värit ja tuoksut ovat niin harmoniassa keskenään?
Vihreät eivät riitele keskenään eikä lämpimät sävyt kylmien kanssa. Näyttäisi kun se suopursun kukkaan juuri istunut mehiläinen olisi mätsätty olemaan siinä aina. Luonto on kaikessa kauneudessaan vallan trendikäs. Aina aallonharjalla. Vai mitä mieltä olette puolukan kukkien nuppujen liukuvärjätystä lookista? Alla olevan valkokukkaisen (mikähän mahtaa olla) kasvin liilan ja mustansävyistä kukkaosiossa? Kuusen vihreydestä, jossa vuoden trendiväri sointuu kauniisti muihin vihreisiin?
Me ihmiset olemme myös luonnon luomia. Miksemme mekin voisi olla harmoniassa keskenämme ja mikä tärkeintä, harmoniassa itse itsemme kanssa? Kunnioittaisimme toisiamme kuin nuo muutkin luontokappaleet. Nojautuisimme toisiimme vaikeina hetkinä niin kuin mustikkavarpu puolukkavarpuun. Kasvaisimme ylväänä yksin, elämästä kuitenkin yhdessä nauttien. Osaisimme sateen jälkeen nauttia siitä, että aurinko pilkistää pilven takaa. Eilen iltalenkillä koiran kanssa ollessani ja samalla kaatosateesta nauttien jäin kuuntelemaan erään orapihlaja-aidan takaa lasten iloisen äänekästä lallatusta. Vilaukselta näin keltaiset sadetakit pomppivan trampoliinilla. Sieltä kuului sateen ylistysloitsuja. Väkisinkin hymyilin sisäisesti ja mietin, että niin sitä pitää. Tätä asennetta lisää!
Luonnon omia, jotka puhkeavat kukkaan sateella. Nuo pomppivat pellavapäät tuolla trampalla.Tosin tänään on taas todettava, että voi kauniit luonnon omat, minkä teettekään! En muista toista vuotta, että mulla olisi ollut allergiat näin voimakkaana. Noin parin viikon välein menee yksi päivä aivastellessa ja vesinuhasta kärsien. Silmät valuen. Liekö eläinpöly ja remppapöly saaneet myös siitepölyn sietämiseni nolliin. Tai sitten tämä vähän hektinen elämänvaihe on laittanut immuniteetin nollille. Pitäisi syödä allergialääkkeitä joka päivä, mutta yleensä hoksaan sellaisen ottaa vasta silloin kun allergia on jo päällä. Mutta eihän se enää siinä vaiheessa auta. Tänään on yksi noista päivistä. Pari viime päivää tuossa mummulassa pölyjen keskellä taisi tehdä tehtävänsä. Puolikkaan nessupaketin jälkeen nesduukkeli näyttää siltä, että ei hyvä heilu sen lupaamani meikkauspostauksen kanssa tällä viikolla 😀
Mutta hei, me saadaan mies tänään kotiin reissusta ♥ Nyt hätsynpikainen pintapuolinen siivous (kuka täällä sotkee?) ja sitten illan ruokapolitiikka kuntoon.
Nyt seuraa viimeinen postaus osana Terveystalon kaupallista yhteistyötä. Toivon, että näistä on ollut hyötyä teillekin. Yhtä paljon kuin tästä kampanjaan lähdöstä on ollut itsellenikin. Viimeisen vuoden ajan olen käynyt työterveyslääkärissä Terveystalolla aika tiuhaan. Milloin yleislääkärillä, milloin korvalääkärillä. Selittämättömien aamupäänsärkyjen ja toispuoleisten korvakipujen takia. Korvan huminan ja kuulon alenemisen takia. Nuo oireet eivät ole saaneet yksiselitteistä vastausta. Siinä vaiheessa, kun laitoin oireet googlen hakuun olin jo varma, että minulla on vähintäänkin joku parantumaton sairaus.
Mikä tietysti lisäsi stressiä ja sitä myöden kiusallisia korvaoireitani vielä enemmän. Välillä talvella oli päiviä, että väsyin päivän aikana ihan hirmuisesti, mikäli olin hälinässä. Äänet kuuluivat ikään kuin stereona ja joskus se sai olon erittäin tuskaiseksi. Syytä ei löytynyt. Kuulotestissä todettiin kuulon alenema vasemmassa korvassa. Kuulohermon kasvaimen mahdollisuus poissuljettiin ja epätietoisuus oireiden jatkuessa paheni.
Elettiin perjantaita ennen hiihtolomareissua, kun oloni oli erittäin kamala. Työtaakka oli melkoinen ja oli pakko saada työt tehtyä ennen lomaa. Oksetti, väsytti, korvassa soitti viuluorkesteri epävireistä sävelmäänsä ja saman puolen poskea pisteli. Jälleen kerran varasin ajan Terveystalon työterveyslääkärille, sillä ajattelin, etten voi nousta lentokoneeseen korvatulehduksen kanssa. ”Ei täällä mitään tulehdusta ole, mutta kannattaisi käydä hammaslääkärillä.” Leukaniveleni oli niin tulehtuneessa tilassa, että melkein itkin lääkärin tutkiessa korvaani ja pyytäessä samaan aikaan minua avaamaan suuni. Lääkäri kysyi narskuttelenko yöllä hampaitani. Itse en siihen herää, mutta mieheni on siitä jo parin vuoden välein aina välillä huomauttanut.
Pariin viikkoon Thaimaassa en huomannut korvassani tai olossani mitään outoa. Aloin itsekin uskomaan, että oireeni saattavat olla stressiperäisiä. Kuten olen kertonutkin, niin en juuri tiedosta stressiä. Hampaiden narskuttelu, bruksismi voi olla myös stressiperäistä. Sitä käy yöllä läpi päivän asioita. Ja aamulla herää koko pää jumissa ja korva suhisten. Eräänä päivänä uima-altaalla maatessani sain puhelimeen viestin, jossa kysyttiin kiinnostaisiko minua lähteä mukaan Terveystalon yhteistyökampanjaan hampaiden hyvinvointiteemalla. Mietin itsekseni, että eihän tämä voi olla todellista. Jollain oli ollut telepaattisia kykyjä. Juuri kun olin saanut passituksen hammaslääkärille ennen tuota lomaani.
Tämä kampanja mullisti elämäni monella tavalla. Ensinnäkin se sai minut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hammaslääkärille. Ensimmäistä kertaa ikinä koin miellyttävän hammaslääkärikäynnin. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että jatkan yhteistyötä omakustanteisesti. Nyt olen käynyt kerran suuhygienistillä puhdistamassa alahampaani hammaskivestä. Tämän kuun lopulla on toinen käynti. Tuo maailman sympaattisin hammaslääkäri Tampereen Hammaslääkäriasemalla Anna-Maaria Lehtonen totesi heti, että hänen tuoliinsa istui narskuttelijapotilas ja teki lähetteen alan ammattilaiselle Hanna Mustanojalle. Paikkasi myös muutaman reiän ja korjasi yhden repsottavan reiän.
Kävin Hannan vastaanotolla ensimmäisen kerran reilu pari viikkoa sitten. Ennen kuin edes istuin hänen tuoliinsa hän totesi, että vasemman puolen poskilihakseni on narskuttelun johdosta paljon isompi kuin oikean puolimmainen. Itsekin olin sen jo peilin kautta todennut. Tietämättä tosin, mistä se johtuu. Röntgenkuvista onneksi näkyi, että mitään rakenteellista vikaa ei leukanivelissäni ole.
Perusteellisen tutkimuksen jälkeen Hanna totesi, että purentakisko voisi helpottaa ainakin hampaisiin aiheutuvaa rasitusta, mutta myös leukanivelen ja -lihasten kireyttä. Vasemman puolen lihaksisto suun ympäriltä oli melkoisen jumissa ja jopa rintarangan lihakset olivat saaneet osansa tuosta narskuttelustani. Vasemman puolen kaulan lihaksista puhumattakaan. Hampaissa näkyi jo nyt kulumaa ja esimerkiksi kulmahampaani olivat niin kuluneet, että niihin rakennettiin uudet kulmat. Lisäksi päivittäiset leukanivelien jumppatuokiot tulevat tarpeeseen. Tarpeen mukaan myös tulehduskipulääkekuuri ja fysioterapiakäynnit.
Olen tyypillinen narskuttelijapotilas; noin 40-vuotias nainen, jolla on monta rautaa tulessa. Purentaelimistön toimintahäiriö, TMD, on kuulemma yksi eniten sairauspoissaoloja aiheuttava vaiva. Se on niin moninainen ja elämänlaatua häiritsevä vaiva. Itselleni kuitenkin tämä diagnoosi oli helpotus. Kyse kun on vaivasta, johon ei tarvitse syödä lääkkeitä lopun elämää. Taudista, joka ei koidu kohtalokseni.
Viime viikolla kävin Hannan luona hakemassa tuon purentakiskon, joka tehtiin omaan suuhuni sopivaksi muottien avulla. Pikkuhiljaa siihen olen öisin totutellut. Jos jotain huonoa puolta siitä yritän keksiä niin se, että sen kanssa puhuttaessa s-kirjain suhahtaa inhottavasti. Sen takia tykkään laittaa kiskon tai lähinnä tuota voisi muotiksi kutsua, suuhuni vasta juuri ennen nukkumaanmenoa. Mieshän tosin olisi sitä mieltä, että mitä aiemmin kiskon suuhuni laitan niin sen parempi 😉 Hiljaisuus on kuulemma iltaisin välillä ihan tervetullutta. Lisäksi sain määräyksen olla syömättä purukumia, mikä on tuntunut erittäin haastavalta. Huomaan pitkin päivää jännittäväni suutani ja purevani hampaita yhteen. Yritän tietoisesti rentouttaa suun alueen lihaksiani. Hampaiden kun kuulemma pitäisi koskettaa toisiaan vain syödessä.
Minä olen aiemmin ollut yksi niistä suomalaisista, jotka pihistävät hammasterveydestä. Mikäli olisin käynyt hammaslääkärillä tässä kahdeksan vuoden aikana, niin tämä narskutteluni olisi saatu kiinni jo ennen kuin se on tässä pisteessä. Ennen kuin se alkaa aiheuttamaan näin paljon inhottavia oireita. Leukanivel sijaitsee ihan korvakäytävän vieressä ja kun itselläni on paha vaihe, niin tuo koko nivel on turvoksissa ja tulehtunut. Se vaikuttaa suoraan korvaan ja sitä myötä kuulooni. Tekee olon hassuksi, huteraksi ja välillä jopa ärtyneeksi.
Olen niin onnellinen saatuani vihdoin vaivoihini selityksen. Elämänlaatuni on näiden parin viikon aikana parantunut huimasti. Tieto siitä, että kyse ei ole mistään vakavasta on erittäin helpottavaa. Jatkossa pitää muistaa välttää stressiä, joka itselläni aiheuttaa bruksismia. Ulkoilla, vähentää kahvin määrää, pitää taukojumppatuokiota ja ylipäätään hidastaa elämää. Se elämän hidastaminen kun on ollut tapetilla tämän kevään ja kesän aikana niin paljon. Tämän kampanjan myötä olen saanut arvokasta tietoa siitä, kuinka koko suun hyvinvointi vaikuttaa kokonaisterveyteen. Ihminen kun on kokonaisuus, niin on hienoa nähdä, että Terveystalon palveluista löytyy myös hampaiden ja suun terveyteen liittyvät palvelut. Kyllä kuulkaa on helppo hymyillä, kun ei satu minnekään. Kun ei korva humise. Kun kuulee. Isoja pieniä asioita elämässä, joita oppii arvostamaan välillä kantapään kautta.
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.