tiistai 26. helmikuun 2019

Kun sydän hymyilee

ILTAA IHANAT!

Kiitos kaunis kommenteistanne eiliseen postaukseen, palaan niihin myöhemmin  Sitä ennen pakko tulla jakamaan ajatuksia, jotka heräsivät tänään illallispöydässä. Jälleen kerran olen nimittäin huomannut, että kun pääsee irti arkiympyröistä, edes hetkeksi, niin kaikki näyttäytyy niin kovin kauniilta. Ne tietyt jutut, jotka arjessa tuntuvat olevan ehkä jopa niitä koetinkiviä, katoavat kuin tuhka tuuleen lomalla.

Tytöt, jotka arjessa tappelevat ihan taukoamatta, ovat kuin parhaita kavereita konsanaan. Kikattelevat ja uivat keskenään. Supsuttelevat ja vetävät yhtä köyttä. Niin ihana on tuota siskojen bondausta sivusta seurata. Toivottavasti pahimmat kränät olisivat nyt takana ja leppoisa yhteisolo jatkuisi kotonakin.

En tiedä onko mahdollista, mutta niin paljon kuin tuota miestäkin jaksan arjen keskellä rakastaa, niin lomalla rakastun aina uudelleen. Ehkä se on tuo lomasänki tai se leppoisampi hän, joka saa sukat pyörimään jalassa. Tai omat vaaleanpunaiset lomabrillit, jonka takaa katselen elämää. Mutta yhtä kaikki en laita lainkaan pahakseni.

Myös maut ja tuoksut tuntuvat voimakkaammilta. Kaikki aistit ovat pinnassa. Ja miksei olisi. Eksoottiset maut ja tuoksut ovat joka nurkan takana läsnä. Auringonlaskutkin näyttäytyvät värikkäämmiltä ja niitä onkin tullut näinä neljänä iltana tuijoteltua ihastellen.

Joten vaikka sanoin, että en kaipaa lomaa, niin tältä kantilta katsottuna loma tekee erittäin hyvää. Etenkin noille tytöille. Vaikka arjessa ja kotiympyröissä elämä on ihanaa, niin kyllä se loma ja pieni breikki arkeen tulee tarpeeseen. Ehkä ne on ne pyykkisulkeiset, arkiruokalistat ja lasten aamuherätykset, joista välillä on hyvä saada taukoa. Vaikkei sitä taukoa edes tunnista kaipaavansa.

Jos onnellisuuden mittarina on tuo pikkuinen, joka hampaita pestessään hoilaa parhaillaan tätä kirjoittaessani, kuinka onnenkyyneleet tippuvat takin kaulukseen, niin onnellisuusmittari on tapissa. Sydän hymyilee – toivottavasti sielläkin ♥ 

TIISTAITERKUIN,

PS. siellä taitaa olla jo aika keväiset tunnelmat, eikö? Tässä aloin haaveilemaan mökkipääsiäisesstä…toivottavasti kevät tulee kohisten! 🙂


torstai 21. helmikuun 2019

Terveellisempi välipalavinkki koko perheelle & arvonta



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Linkosuon kanssa.


 

HEIPPAHEI!

Tiedättekö ne ihanat muistot lapsuudesta, joita ajatellessa tulee vain yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle. Itselläni yksi tällainen lapsuudenmuisto liittyy mummuuni, pianotunteihin ja Linkosuon Café Siilinkariin täällä Tampereella. Alakouluikäisenä hyppäsin koulun jälkeen bussiin, huristin kohti kaupunkia ja treffasin mummun kanssa kerran viikossa ennen pianotuntiani. Sama aika, sama paikka. Siihen aikaan, kun ei ollut kännyköitä, niin piti vain luottaa, että mummu odottaa siellä Siilinkarin vakkaripöydässä. Vakkarivälipalan kanssa.Tuolloin itselläni toimi välipalana Linkosuon vaniljawiener.

Vieläkin tänäkin päivänä tuon vaniljawienerin maistaessani tulee mieleen mummuni. Ollakin, että välipalat ovat kyllä noista ajoista muuttuneet hurjan paljon terveellisemmiksi 🙂

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Linkosuon kanssa ja sen merkeissä tulin kertomaan teille meidän perheen tämän hetken välipalasuosikeista. Joista itse asiassa muodostui välipalasuosikkejamme jo ennen koko kampanjaa. Kuopuksella on ollut talven aikaa kerta viikkoon sellainen liikuntatunti koulussa (kolme tuntia putkeen), johon ovat saaneet ottaa välipalaa mukaan. Kerran halusi kaupan hyllyltä sinivalkoisen pussin Linkosuon Rye Sport -ruisvälipaloja. Häneltä oli jäänyt muutama ruisnappi jäljelle ja koulupäivän jälkeen tarjosi myös minulle maistettavaksi yhtä.

Tuo kermaviilin ja sipulin makuinen pieni ja rapea ruisnappi vei kielen mennessään. Niin hyvänmakuinen ja rapsakka se oli, että tuosta lähtien meillä on löytynyt kaapista aina vähintäänkin yksi kerta-annospussillinen (50g) Rye Sport Sour Cream & Onionia hätävarana. Treenin jälkeen nautittavaksi, automatkalle, lapsille välipalaksi tai vaikka sinne koulun liiksatunnille evääksi. Myös vierasvarana aivan loistava tuote. Makuvaihtoehtona on suolaisen Sour Cream & Onionin lisäksi myös makea Vadelma-Jogurtti

 Listasin alle muutaman asian, miksi Rye Sport ruisnapit ovat omasta mielestäni hyvä välipalavaihtoehto:

kotimaisia
muita välipaloja, esimerkiksi välipalakeksejä, alhaisempi sokeripitoisuus
runsaskuituisia
on the go -välipala on helppo ottaa mukaan
proteiinia 11-15 g / 100 g
kerta-annospussi on juuri sopivan kokoinen, jopa jaettavaksi
 helposti saatavilla; löytyy kaupoista välipalakeksi- tai kuivaleipähyllystä

Perheen pienemmille on saatavilla myös Lol Oats maustettuja kauranappeja. Jotka ovat vehnättömiä, runsaskuituisia ja täynnä hyviä rasvoja. Lisäarvoa näihin tuovat lisäaineettomuus ja vegaanisuus! Meidän pienet ovat jo sen verran isoja, että heille maistuvat mieluummin nuo ruisnapit. Itse tykkään kyllä myös kauranapeista. Silti koko perheen suosikki on tuo kermaviilillä ja sipulilla maustettu ruisnappi. Varoituksen sanana: niihin tulee himo!

Oletteko te maistaneet näitä rouskuvia ja maistuvia uutuusvälipaloja? Jos ette ole, niin suosittelen lämmöllä. Viidellä teistä lukijoistani on mahdollisuus voittaa Linkosuon Rye Sport & Lol Oats – tuotepaketin vastaamalla tämän postauksen kommenttiboksin puolella alla olevaan kysymykseen:

Missä tilanteissa teillä syötäisiin näitä herkullisia ja terveellisempiä välipaloja?

Arvonta-aikaa on 27.2.2019 asti ja arvonnan säännöt löydätte täältä.

TORSTAITERKUIN,


tiistai 19. helmikuun 2019

Pieni sana – mahtava voima

IHANAA ILTAA!

Mä olen kuuluisa yhdestä huudahduksesta; ihanaa! Veikkaan, että jos otettaisiin yhteenveto kaikista käyttämistäni sanoista elämäni aikana, niin tuo ihanaa olisi kärkikahinoissa. Siinä, missä se ärsyttää monia, niin seison jokaisen ihanaa -huudahdukseni ja -huokaukseni takana. Aina tuo ”ihanaa” tulee täydestä sydämestä. Jopa silloin, kun sillä on vähän sarkastinen merkitys 😉

Töissä saankin välillä noottia sanasta, jota viljelen tämän tästä. Mutta hei, elämä on ihanaa. Velikulta osaa jo todeta itsekin kuinka ”ihanaa” joku asia onkaan. Heti sen jälkeen, kun on ko. asiaa minulle marmattanut. Näkee kasvoistani, että pian se tulee….ihanaa -huudahdus! Ihanaa, sanottuna edes vitsillä saa hymyn huulille ja kepeän mielen.

Kävellessämme loskateitä pitkin räntäsateessa lounasravintolasta takaisin työpaikalle muiden valittaessa olosuhteita, päästän tuon ”ihanaa” -lausahdukseni. Ja hei, kaikki nauraa. Tai ainakin tirskuu toivottomalle minulle, joka yrittää ylläpitää positiivista mielialaa. Ja kas, heti kaikilla on parempi mieli.

Ajaessamme miehen kanssa marraskuussa pilkkopimeässä meinasimme joutua perheriitaan. Ja todettakoon, että tätä tapahtuu ehkä kerran vuoteen. Mies päästeli ärräpäitä ja manasi marraskuun alempaan hemmettiin. Itse totesin nauru suusta purkautuen, että ”Eikä, tää on ihanaa!” Mielipideasioistahan ei voi riidellä. Ja loppujen lopuksi nauroimme molemmat sille, että ei kaikki voi olla niin ihanaa.

Oletteko huomanneet, kuinka huikea voima positiivisella ajattelulla on? Elämä ei ole, eikä sen kuulu suinkaan aina olla, ihanaa. Mutta noistakin hetkistä selviää ajattelemalla mielessään sanaa ”ihanaa”. Mulla ainakin auttaa tuon pienen sanan miettiminenkin. Vaikka sitten vaikka hammasta purren ja sarkastisesti. Töissä alkoi vilunväreet ja mietin, että kuume tästä vielä puuttuisikin. Kuinka kertakaikkisen ”ihanaa” se olisi 😀 Tänään keräilin työpäivän jälkeen itseäni sohvalta ennen pilatesta ja orastava flunssa oli viedä takaisin sohvan pohjalle. Mietin kuitenkin, että kuinka ihanaa olisi pilateksen jälkeen.

Ja hei niinhän se oli. On vieläkin. Olo on euforinen. Sanana ihana on yksi kauneimmista, mitä tiedän. Merkitykseltään se on jopa vielä enemmän. Se antaa toivoa ja uskoa niinä hetkinä, kun elämä ei ole niin kovin ihanaa. Ja vastaavasti tekee ihanasta hetkestä vielä ihanamman 

TIISTAI-ILTATERKUIN,


sunnuntai 17. helmikuun 2019

Kasvisruokaa helposti ja herkullisesti



Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa


 

SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

En tiedä teistä, mutta itselläni välillä arkiruokien keksiminen tuottaa päänvaivaa. Tai lähinnä se, että kun tulen puoli viiden jälkeen töistä kotiin ja lapset ovat ehtineet soittaa puoleen tuntiin sen 17 kertaa ja valittamaan kurnivista vatsoista. Että mistä taion nopeasti maukasta iltaruokaa. Tuskanhiki otsalla kaarran kotipihaan ja mietin kaikkia niitä ruokavaihtoehtoja, joihin meillä olisi kaapissa ainekset. Jos oikein toimin ripeästi saatan saada iltaruoan aikaan varttiin. Mutta siinäkin on kymmenen minuuttia liikaa heille, ketkä kärsivät hangry-syndroomasta. Joilla se lautanen pitäisi olla edessä täynnä täyttävää ruokaa samantien. Mikäli teillä on välillä arki-iltaisin samanlaisia ruoan aikataulutusonglemia, niin ei huolta. Kerron seuraavaksi, miten meillä on hoidettu ruokailut noina iltoina, kun se ruoka pitäisi vain taikoa jostain salamannopeasti pöytään.ID

Nopeat arkiruoat ovat olleet jälleen tapetilla, varsinkin vuodenvaihteen jälkeen arjen alettua. Kuka meistä ei haluaisi töistä kotiin tultuaan tarjoilla perheelleen tai ihan vain itselleen nopeasti hyvää ja herkullista. Ja kun tämän tekee vielä vastuullisesti, niin se hyvä olo on taattu. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mitä ja miten syön. Onko minulla varaa parantaa jollain osa-alueella vähentääkseni hiilijalanjälkeäni. Pieniä muutoksia olenkin jo tehnyt ruokailutottumuksissani. Tai oikeastaan koko perheen ruokailutottumuksissa. Olenhan se minä, joka pääasiassa vastaa siitä, mitä meillä syödään.

Kuten olen kertonutkin, niin kasvisruokapäiviä löytyy viikostamme sen aiemman yhden sijaan ainakin kolme. Olemme myös paljon puhuneet lasten kanssa vastuullisesta ruokailusta ja  varsinkin punaisen lihan syömisestä. Mikä ilahduttavinta, niin myös kouluissa on nykyään kasvisruokapäiviä. Tämän innostamana olemme korvanneet osan lihansyönnistämme kasvisproteiinilla myös kotona. Lisäksi olemme panostaneet toden teolla ruokahävikkiin. Mikään ei ole kamalampaa kuin heittää ruokaa roskiin. Suunnitelmallisuus, se on avain siihen, että ruokahävikin määrä pysyy aisoissa.

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa ja sen tiimoilta pääsin maistelemaan Knorrin uusia Vego-aterioita. Sekä kertomaan teille siitä, kuinka helposti ja herkullisesti kasvisruoka on mahdollista ottaa osaksi arkiruokailua. Lisäksi ehkä myös innostamaan teitä kokeilemaan kasvisruokapäiviä. Jos ette ole tottuneet kasvisruokaan, niin nyt kynnys kasvisruokapäivään on erittäin matala. Tuotteilla, jotka on nopea valmistaa ja jotka maistuvat koko perheelle, on helppo aloittaa kasvisruokapäivien pitäminen. Eihän se sitä tarkoita, että kertaheitolla pitäisi ryhtyä kasvissyöjäksi, vaan tässäkin pätee se sääntö, että jo pienellä ruokailutottumusten muutoksella saa paljon aikaan.

Knorr Vego ateria-ainesperheestä löytyy kolme eri tuotetta:

🌿 Vego Balls Tomaattikastikkeella
🌿 Vego Bites Punaisella Currykastikkeella
🌿 Vego Chili Sin Carne

Nämä kaikki ovat kasvissyöjille sopivia ja tuo viimeinen eli Vego Chili Sin Carne on vegaaninen. Rakastan chili sin carneja ja mikään ei ole oivempaa talvi-illan ruokaa kuin hyvinmaustettu chili sin carne. Mutta itse tehtynä olen tykännyt haudutella sitä toista tuntia. Nyt olen löytänyt tuotteen, joka on lämmitystä vaille valmis. Tuote, joka on haudutettu puolestani. Se on niin maukasta sellaisenaankin eikä kaipaa lisämakua. Mutta koska tykkään aina vähän tuunata kaikkia ruokia, niin tähänkin lisäsin tarjoiluvaiheessa nokareen kaurapohjaista creme fraichea. Himpun verran tuoretta korianteria ja ah, muutama slaissi chiliä. Riisit olivat edellispäivältä jääneitä, joten koko aterian valmistukseen meni kaksi minuuttia. Se on se aika, jonka Vego Chili Sin Carne vaati mikrossa lämmitykseen.

Mies, joka oli soittanut seitsemän minuuttia aiemmin autosta lounasta kysellen oli ällikällä lyöty, kun täällä oli valmistunut ateria sillä välin, kun hän ajoi toimistolta kotiin. Ja arvatkaas, mikä oli parasta? Ei tiennyt syövänsä kasvisruokaa 🙂 Kovin kehui ja kiitti. Huristeli syötyään takaisin toimistolle. Siinä missä Vego-tuotteet sopivat kiireisiin arki-iltoihin, ovat ne omiaan myös kiireisiin arkilounaisiin!

Vego-tuotteet ovat soijapohjaisia, luontaisia proteiininlähteitä ja mikä myös lämmittää mieltä niin se, että niissä ei ole säilöntäaineita, väriaineita tai makuaineita. Myös käytetyt vihannekset ja yrtit ovat vastuullisesti viljeltyjä. Vaikka Vego-tuotteet ovat valmiita sellaisinaan, niin niitä on myös helppo tuunata erilaisilla lisukkeilla. Vego Bites Punaisella Currykastikkeella voisi päästä jopa osaksi thaityyppistä keittoani. Kookosmaitoliemeen tehtynä. Tai sitten sellaisenaan riisin kanssa. Vego Ballsit Tomaattikastikkeessa taas huutavat päästä spagetin päälle tarjolle.

Olen huomannut, että Vego-tuotteiden sijoittelu kaupoissa vaihtelee; osassa kaupoista ne löytyvät viileistä vegehyllyistä ja toisesta kaupasta ne saattaa taas löytyä lämpimästä. Itse olen kotioloissa säilyttänyt tuotteet kuivamuonakaapissa. Yhdestä pussillisesta saa herkullisen aterian kahdelle. Kahdella pussillisella olemme saaneet koko perheelle herkullisen aterian ja yleensä tuosta on jäänyt vielä itselleni evääksi töihin seuraavalle päivälle.

Olisi kiva kuulla, oletteko te ottaneet kasvisruokapäiviä käyttöön? Meillä lapset ovat siinä iässä, että kun vain haluavat, niin osaavat valmistaa ruokaa. Lasten kynnys valmistaa koko perheelle ruoka madaltuu huomattavasti, kun ruoan lämmittäminen onnistuu mikrossa kulhossa tai sitten kattilassa. Vego-tuotteiden avulla olen saanut jopa kotiin tullessani istua valmiiseen pöytään. Sen sijaan, että ne lapset olisivat soittaneet sen 17 kertaa olivat keskittyneet lämmittämään iltaruoan, ovat valmistaneet ruoan puolestani.

Joten, tulevaa arkiviikkoa ajatellen – kasvisten lisääminen ruokavalioon on varmasti aika monen muunkin, kuin allekirjoittaneen agendalla. Ajattelin, että vaikka meillä ei ole tarkoitus täysin siirtyä kasvisruokaan, niin tuleva viikko on pyhitetty kasvisruoalle. Pidetään sellainen kasvisruokakuuri ennen talvilomia. Oletteko mukana? Voisin yrittää päivitellä tuonne Insta Storyn puolelle reseptejä tulevan viikon arkiruokailuista, mikäli haluatte ideoita ja inspiraatiota!

SULOISIN SUNNUNTAI-ILTATERKUIN,


lauantai 16. helmikuun 2019

Milloin tavallisuudesta tuli tabu?

HYVÄÄ LAUANTAIHUOMENTA IHANAT!

Piti jo kirmaamani muina ellun kanoina aamulenkille (mikä keli, hei!), mutta sitä ennen teki mieli tulla jakamaan muutama ajatus kanssanne. Eilinen Vain Elämää -jakso, joka oli omistettu Olli Lindholmin muistolle jätti jälkensä. Huomasin tämän tästä hymyileväni ruudussa näkyville iloisille kasvoille. Tosin itkuisin silmin. Vaikka olen ollut pitkän linjan Yö-fani, niin tuon ohjelman myötä mulle valkeni se, mikä siinä Ollissa oli juuri se juttu, mikä kiehtoo. Ainakin minua. Se on se, että hän ei esittänyt mitään muuta edes olevansa kuin itseään. Ei lakaissut maton alle vaikeita asioitakaan, vaan rehellisesti kertoi, että suorittaakseen verovelat päätyi siivoamaan.

Moni meistä voisi hyssytellä ja häpeillä asiaa. Pitäisi siivoajan työtä vihoviimeisenä ammattina. Tajuamatta, kuinka arvokas tuokin työ on. Kuten jokainen tehty työ. Olli oli ihanan tavallinen, suomalainen mies. Ainakin minun silmiini. Tampereen katukuvassa tuttu mies, joka istui samoilla saunanlauteilla muiden saunojien kanssa. Hieman macho, mutta niin kovin herkkä. Tosimies ei itke, sanotaan. Itseeni tosin vetoaa suunnattomasti herkät miehet. Ne, jotka uskaltavat näyttää herkkyytensä silloin, kun sen paikka on.

Olli ei brassaillut, vaan tuntui olevan jalat maassa oleva tyyppi. Enkä ihan heti muista, että olisi hakemalla hakenut palstatilaa lehtien palstoilta, niin kuin useat muut julkkikset tekevät. Puhui ihanalla murteella, eikä edes peitellyt sitä.  Ei tuntunut häpeilevän sitä, että oli juuri sellainen kuin oli. Jotenkin se rujo rehellisyys yhdistettynä siihen sielunsopukoista kumpuavaan herkkyyteen oli kertakaikkisen ainutlaatuista nykymaailmassa.

Nykymaailmassa, jossa tuntuu, että tavallisuus on jotenkin tabu. Koko ajan toitotetaan, että pitäisi erottua joukosta. Eikä missään nimessä ainakaan olla tavis. Silläkin uhalla, että ihmisen pitäisi muuttaa persoonaansa erottuakseen joukosta. Pukeutua mitä kummallisimpiin trendirytkyihin, jossa päällä on enemmän ilmaa kuin kangasta ja syödä mitä kummallisimpia trendipiiperryksiä, joissa lautasella on jopa jonkin sortin näkymätön muodostelma sen ruoan sijaan.

Tavallisuus on näkyvää. Se saa näkyä ja siitä pitää olla ylpeä. Se saa kuulua puheessa Hämpin varrella rotvallirreunalla istuttaessa. Se saa valua poskilta keskikaljatuoppiin paikallisen kuppilan baaritiskillä. Se saa huokua tuulipuvun kahinasta ruokakaupassa käydessä. Se saa kuulua ärräpäistä Hakamettän lehtereillä.

”Eksää tiedä kuka mä olen?” -katseen muutaman kerran joiltain ei niin tavallisilta itseään pitäviltä ihmisiltä saaneena, on saanut minut arvostamaan sitä tavallisuutta. Sitä, missä ihminen on ylpeä tavallisuudestaan. Siitä, että pissi ei ole noussut pipaan asti. Sitä että rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ainutlaatuisen ja ihanan tavallisena. Ja että erottuu joukosta juuri sen avulla ♥

Nyt sinne lenkille! Spotifysta soimaan Yötä ja kieli keskelle suuta ettei vaan mukkaa. Taidan suunnata tuonne Tampereen syövereihin Tahmelaan ja Pispalan portaisiin. Hymyillä muille vastaan tuleville taviksille ja huikata moro, jos tuttuja näkyy.

SUPERIHANAN TAVALLISTA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,