MOIKKAMOI PERJANTAI
ja moikkamoi te iloiset perjantai-immeiset siellä ruudun toisella puolella 🙂 Ollaanhan siellä hymy huulilla perjantain kunniaksi? Toivottavasti! Näin iltapäivästä sitä on tullut pohdittua kulunutta viikkoa, joka jälleen tuntui olevan ihan älyttömän kiireinen. Vuodenvaihteen jälkeiset viikot ovat töissä kaikkine tilastoineen ja raportointeineen kyllä ihan mahottomia. Siihen vielä päälle muutama muuttuva tekijä, niin avot. Mutta ei voi kuin hymyillä. Tänä aamuna heräsin jo kukonlaulun aikaan kohti verikokeita. Sen jälkeen olen paahtanut keittiössä. Musiikin ja kahvin voimalla.
Pidin tuossa tietoista taukoa yhteistyöpostauksista ja nyt tuntui taas ihanalta tehdä ruokaa, suunnitella kattausta ja kuvata. Käsitellä kuvia ja kirjoittaa postausta. Onni on omistaa työ, josta nauttii ♥ Tai siis kaksi työtä, joista nauttii. Ollakin, että niiden yhteensovittaminen aikataulullisesti ei ole aina kovin helppoa. Tässä viikossa on kaikessa kiireisyydessään ollut paljon kivaa. Muutamia highlighteja tältä viikolta mainitakseni…
Muutama sisustusostos. En muista koska viimeksi olen käynyt sisustuskaupassa. Osaltaan tämä on johtunut materiaaliähkystäni. Alkuviikosta piipahdin ihanaa ystävää Johannaa katsomassa Moodfactorylla ja hei eihän sieltä tyhjin käsin pääse pois. Ostin tuollaisen sarvipään ja puisen seinäveistoksen. Ne etsivät vielä vähän paikkaansa, mutta tällä hetkellä sarvipää on ollut mustan vitriinin vieressä. Se seinä kaipaa vielä jotain. Lisäksi ostimme miehen valtakuntaan alakertuuksiin iiiison seinäkellon. Joka laitetaan viikonloppuna seinälle. Myös sarvipään kohtalo ja tuon puisen taulun kohtalo selviää viikonloppuna. Musta tuntuu, että kun saa yhden 10 tuntisen yön alle, niin jo alkaa sisustamisenkin lyyti kirjoittamaan. Viikonloppuna sanotaan myös hyvästit Katelle tuolla olohuoneessa ja annetaan tilaa perhoselle.
Paljon ulkoilua ja hiihtoon koukuttumista. Toistan itseäni, mutta sanon silti; rakastan tätä talvea. Lenkit koiran kanssa ovat ihan parhautta pakkasiltoina. Kuten myös hiihtolenkit. Se, ken väittää hiihdon olevan ihan junttilaji, niin tervetuloa kokeilemaan. Se on ihanaa eikä mitenkään menneen talven lumia. Hiihdon jälkeinen euforinen olotila on melkein yhtä ihana kuin runner’s high. Tosin tuo euforia ei itselläni ole tullut viime aikoina ihan heti hiihdon jälkeen. Se on tullut vasta sen jälkeen, kun olen selvinnyt rasituksen aiheuttamasta hapenpuutteesta. Ks. seuraava kohta.
Pystyn hengittämään. Tiedän, että on maailman typerintä mennä lääkäriin vasta pää kainalossa. Mutta parempi silloin kuin ei milloinkaan. Niin paljon kuin olen nauttinutkin säännöllisestä liikunnasta alkoi se viime lokakuussa hieman pelottamaan. Tai sen jälkitila. Erään juoksulenkin jälkeen kotiin tultuani, keuhkot alkoivat pihisemään niin, että ilmaa ei mennyt sisään eikä varsinkaan ulos. ”Kohtaus” meni ohi viidessä minuutissa. Sama toistui joka ikinen kerta liikuttuani. Paitsi silloin kuin olin syystä tai toisesta ottanut allergialääkkeen ko. päivänä. Erään hiihtolenkin jälkeen autoon istuttuani olo oli kamala. Tuntui, että en saa happea ollenkaan. Siinä lähti puffit kaulasta ja liki kiristävä kerrastopaitakin. Silmissä meinasi musteta. Ennen lääkäriin menemistä tiesin kyllä mistä on kyse; meillä oli äidillä astma ja siihen aikaan kun meillä oli kissoja lainasimme äidin astmapiippua veljen kanssa tämän tästä pihiseviin keuhkoihimme.
Viime keväänä aloin ihmetellä sitä, miksi aamulenkit koiran kanssa kuluvat yskiessä limaa ylös keuhkoista. Laitoin siitepölyn piikkiin. Pakkasten tultua tämä alkoi taas. Ja nyt silläkin on selitys. Lisäksi selityksen sai nasaaliääni. Allerginen nuha. Jonka hoitaminen ajoissa kuntoon olisi kuulemma voinut estää sen kehittymisen astmaksi. Koko aikuisikäni olen jonkin sortin nuhasta kärsinyt ja ihmetellyt kun flunssien yhteydessä keuhkot leikkaa kiinni. Hengitellyt tuolloin avaavia ja tulehdusta helpottavia. No mutta hei, nyt tehdään viikon sisään testejä jos jonkinmoisia ja mikä ihaninta, sain eilen Ventolinen, jota otin kaksi painallusta ennen hiihtolenkkiä. En muista että olisin kymmeneen vuoteen saanut hengitettyä yhtä syvään ilman pihinöitä. Hiihtolenkin jälkeen olo oli freesi eikä pihissyt lainkaan. ”Koirasta en luovu.” sanoin lääkärille. Ja mikä ihaninta, lääkäri sanoi, että ei tarvitse – meidän terapiakoira Toby ♥
Perheen kanssa hömpötys. Mulla on maailman paras perhe. Kukaan muu ei varmaan ymmärtäisi meitä ja meidän huumoria. Arjessa parasta on ne illat, kun ollaan kaikki kotona ja möllötetään alakerran sohvalla telkkarin ääressä. Kattellaan huutokauppakeisarin uusintoja kolmatta kertaa ja kukaan ei jaksa vaihtaa kanavaa. Käydään saunassa ja jutellaan niitä näitä. Otetaan kunnon korttipelimatsit ja hihitellään sille, että lasten pitäisi olla jo nukkumassa seuraavaa koulupäivää varten. Perhebondausta parhaimmillaan. Yhtälailla ihanaa on se, että ollaan miehen kanssa symbioosissa, vaikka molemmat makaa omalla puolen sänkyä. Minä kuulokkeilla Maria Veitolan yökyläilyjä puhelimesta katsellen (onks se Miklu Forssell ollut aina noin hottis? ;D) ja toinen omia Netflix-sarjojaan kuluttaen. Fyysisesti vähän kaukana toisistamme, henkisesti kuitenkin aivan lähekkäin.
Miehenkäyttöopas. Jep, joka ikinen kerta teatterissa käydessämme päätetään, että pitäisi käydä useammin. FB muistutti tänään seitsemän vuoden takaisesta. Oltiin silloin juurikin tänään teatterissa. Ja tänään mennään teatteriin taas. Tässä välissä ollaan käyty teatterissa tasan kerran. Onko se usein vai ei? Pitäisi oikeasti käydä useimmin jatkossa. Varsinkin, kun lapset ovat sen ikäisiä, että pärjäävät mainiosti kaksin kotona. Ainakin päiväsaikaan. Tänään illaksi saadaan maailman parhain anoppi ja appiukko lasten kanssa. Sitä ennen syödään porukalla ja jutellaan kuulumiset. Tämän illan jälkeen toivottavasti maha on kipeenä nauramisesta. Toivottavasti osaan käyttää tuota miestänikin paremmin. Tai mitä lie kappaleen nimi, Miehenkäyttöopas, nyt tarkoittaakaan.
Tässä viikossa oli jälleen paljon hyvää! Mutta nyt valmistelemaan iltaruoka ja katsomaan vaatteet teatteriin valmiiksi. Muuten viikonlopulle ei ole taaskaan mitään suunnitelmia.
Muuta kuin sitä sisustamista. Josko saisin tämän työhuoneenkin kuvauskuntoon 🙂
IHANAA PERJANTAITA & ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,
Aloitetaan säilytyskalusteista ison ikkunan alla. Ikkunaseinällä meillä on kolme 800 mm leveää laatikkokalustetta. Kussakin kalusteessa on kolme ulosvedettävää laatikkoa. Alhaalla korkein, keskellä vähän matalampi ja ylimpänä ihan matalin laatikko. Alalaatikoissa meillä säilytetään mm. tarjoiluastioita, arkikäytössä olevia ruokalautasia ja korkeutta vaativia kuivamuonapaketteja. Keskilokeroissa on lisää tarjoiluastioita, 
Ennen Festivoa on vielä minun mielestäni keittiömme paras ratkaisu; 400 mm leveä kaappi, jossa on neljä ulos vedettävää laatikkoa. Ylhäältä löytyy vielä kolme avohyllyä. Ulosvedettävissä laatikoissa on yksi laatikko Tobyn ruoille (ilmatiivissä laatikossa), yksi laatikko perunajauhoille, sokereille ja muille kuivamuonille. Kahdesta laatikosta löytyvät nuo rakastamani macajauheet, chiat, mantelijauheet sun muut hyvää tekevät jutut 🙂
Ensimmäistä kertaa ikinä me ollaan ehkä vähän törmäyskurssilla tuon rakkaan aviomieheni kanssa. Sisustamisesta. Ei mitenkään pahasti eikä kumpikaan ole aloittanut mykkäkoulua. Ei ole tapana. Naureskellen olemme vielä voineet sisustamisjutuista puhua. Tiedän, että tuo kellarikerros on miehen valtakuntaa ja hänelle olen ilomielin suonut vapaat kädet sisustaa sen, mutta. Mutta. Ensinnäkin kulmasohva kotiteatterihuoneeseen. Vaikka tunnen tuon mieheni enemmän kuin hyvin, niin en silti ole ihan varma höpöttääkö toinen tosissaan sellaisesta keinonahkaisesta recliner-sohvasta. Tiedättekö, missä tulee kaikille ne jalkatasot sieltä sohvan alta esiin samalla kun selkänoja kaartuu taaksepäin…hmmm. 
Tässä välissä haluan korostaa, että tarkoitukseni ole mitenkään mollata toisen sisustusmakua vaan kertoa teille, kuinka meillä ollaan vähän eri mieltä kellarikerroksen sisustamisen suhteen. Edelleen annan miehelleni vapaat kädet sen tehdä ja onnellinen olen, että hän haluaa tehdä siitä oman näköisensä. Miehen sanoja siteeraten: ”Se on mancave, naisen kädenjälki ei saa näkyä!” Ihana nähdä lopputulos!
Elämme kerrassaan mielenkiintoisia aikoja. Onneksi kuvia niistä sivupöydistä, joiden jalat koostuivat jääkiekkoilijan jaloista ja mailasta ei ole enää mulle vilauteltu. Muutenkin ajattelin pitää suuta vähän soukemmalla, sillä sellainen sormenjälkitunnistusovenavautumismekanismi (voiko tuo olla yhdyssana?!) kuulemma on saatavilla rappusten yläpäähän 😀
Senpä takia valitsimme 1200 mm leveän 
Koska meidän saunaosasto tulee kellarikerrokseen, niin tänne ylimpään kerrokseen kaipasimme suihkua. Itse en ole suihkukaappien ystävä, joten ainoa vaihtoehto oli suihkuseinä tai -seinät. 
Tännekin haluttiin ripaus luksusta ja sitä saatiinkin oikein kunnolla. Marmorikuvioiset laatat seinillä olivat nappivalinta (näistä ja muista laatoista lisää myöhemmin). Tuoksukynttilän lempeä tuoksu ja ylellinen fiilis saavat varmasti vieraatkin rentoutumaan täällä asioidessaan. 
