MOIKKA IHANAT!

Tiedättekö kun välillä on niin paljon sanottavaa. Mutta toisaalta taas sitten ei mitään. Mä huomaan, että mun jokasyksyinen sisäänpäin käpertyminen ja omissaoloissa viihtyminen on tuonut ajatuksiin taas sellaista syvyyttä. Jota ehkä aiemmin tuli enemmänkin julkisesti jaettua. Mutta jonka jakamisen suhteen on tullut nyt tietynlainen blokki. Hyvällä tavalla, ehkä. Tunnistan sen, että ne on mun ajatuksia ja sen sijaan, että etsisin niille vahvistusta muilta, luotan että elämä näyttää onko ne ajatukset tosia.

Mutta ainakin yhden ajatukseni olen todistanut todeksi tässä syksyn mittaan. Nimittäin sen, että laiskuus ei ole kuolemansynti. Vaan joskus jopa eteenpäin paneva voima. Taito, jota pitää opetella. Ainakin meidän, ketkä saavat bensaa suoniin työnteosta ja elävät rakkaudesta työntekoon.

Tänä syksynä olen löytänyt itseni useammin kuin aiemmin työpäivän jälkeen sohvalta. Tai tekemässä restoratiivisia joogaharjotteita. Myös marraskuiset juoksulenkit ovat tulleet taas kuvioihin. Alkuun se oli vaikeaa olla avaamatta konetta kotona työpäivän jälkeen. Tai kotitoimistopäivinä sulkea kone neljältä tai jopa jo kolmelta. ”Mut mun pitäisi kyllä avata vielä tietokone…” -ajatus hälveni ajan myötä. Mä olen saanut ihan älyttömän paljon energiaa siitä, että olen antanut itselleni luvan tehdä niitä asioita, joista nautin. Jotka eivät liity työntekemiseen mitenkään. Ihan vain olla, hengitellä ja kuunnella mitä mun kehossa on meneillään. Päästä varpaisiin.

Työtunnit ovat vähentyneet, mutta työn tuottavuus on kasvanut.

Pakko painaa pitkää päivää -ajatusmalli on peräisin lapsuudenkodistani. Mutta toisaalta niin on myös tieto siitä, miten kivulias on puhjennut vatsahaava tai miten stressi voi aiheuttaa kauaskantoisia sydänperäisiä oireita.

Millaisen kuvan mä haluan antaa työnteosta ja yrittämisestä mun lapsilleni? Millaisia asioita he peilaavat kolmenkymmenen vuoden päästä lapsuudenkodistaan omaan työelämäänsä?

Mä haluan näyttää lapsille, että työntekeminen on se mikä kannattaa. Mutta vielä kannattavampaa on pitää huoli siitä, että työn kuormittavuus ja oma palautuminen on balanssissa. Koska elämässä on kuitenkin loppupeleissä niin paljon muutakin kuin työnteko. Kuten esimerkiksi se, että sä uskallat pysähtyä ja kuunnella missä mennään. Että sä tunnet mitä sun kroppasi sulle kertoo. Päästä varpaisiin ♥

Mikä tuo sulle iloa ja energiaa arjessa?
Mikä estää sua vaalimasta näitä asioita?
Onko siellä kenties selkärankaan piintynyt uskomus siitä, että laiskuus on pahasta?
Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti tuosta ajatuksesta?

Mulla on tuossa muutamia arkiruokareseptejä valmiina jakoon, mutta tänään ei ollut niiden aika. Ehkä huomenna, ellei sitten myysseillä taas illalla 🙂

TORSTAITERKUIN,