…alkaa olla pimeä
…pitäis tehdä ruokaa
…pyykit pitää viikata
…sykemittarista on ihan just menossa akku
…onpa vähän liukkaan näköistä
…goretex juoksukengät on hukassa
…ne kivoimmat urheilurintsikat on just pesukoneessa pyörimässä ja mähän en voi mennä lenkille ilman niitä
…mies pelaa Xboxia ja tarvitsee mua kertoon, mistä päin viholliset hyökkää 😀
…on vielä vähän tukkoinen olo
…enhän mä ehtiskään kuin puolen tunnin lenkille ja mitä sitä nyt suotta sen takia vaihtaa vermeitä
…jos vain tekisin pientä kuntopiiriä sisällä myöhemmin, kun isovarvasta vähän kolottaa
…ja voipi olla, että penikkavaivaakin taas on tulossa, kun jotenkin tuntuu siltä
…vatsa on vähän täynnä ruokailun jäljiltä
HEIPPAHEI,
siinä ihan muutamia tekosyitä alaskirjattuna. Tekosyitä siihen, miksen mä ole käynyt tämän vuoden puolella juurikaan lenkillä. Ennen kuin otin itseäni sunnuntaina niskasta kiinni. Noin ”ääneen sanottuna” tekosyythän näyttää ihan naurettavilta. Mä en todellakaan tiedä, missä vaiheessa musta on tullut tekosyiden keksijä 🙂 Aiemmin odotin intoa piukeena, että pääsen lenkille. Jokaiseen em. tekosyistä voisin sanoa nyt vastalauseen ja täten ollen kumota tekosyyn. Mutta ei hitto vie, että on ollut vaikea aloittaa liikunta uudelleen. Uusille lukijoille tiedoksi; olin koko syksyn flunssassa ja lääkäri kielsi liikunnan osaksi aikaa. Ihan ymmärrettävää kyllä, flunssien ja varsinkin pitkittyneiden sellaisten kanssa ei sovi leikkiä.
Tuossa vuoden vaihteen jälkeen, kun alettiin miehen kanssa käymään pikkuisilla kävelylenkeillä huomasin, että syke pompsahtelee ihan ihme lukemiin (yhtäkkiä kesken kävelylenkin huiteli hetkellisesti 170-180). Aluksi mietin, että se johtuu siitä, että kunto meni niin pohjamutiin syksyn aikana. Enkä sitten uskaltanut sen takia aloittaa vielä tuota kovin rakastamaani juoksuharrastusta. Mielenrauhani (…& mieheni mielenrauhan) takia kävin eilen makoilemassa EKG:ssä. Ei siinä pitäisi mitään ihmeitä olla ja huomenna lääkäri soittaa sen sekä muutamien verikokeiden tuloksista. Lääkäri kyllä vahvasti epäili tuon syksyn pitkän sairasteluputken sekä tämän hiukkasen ahdistavan alkuvuoden olevan syynä noihin sykkeiden nousuihin. Leposyke kuitenkin on ihan ookoo. Sunnuntaina kävin ekalla pidemmällä sauvakävelylenkillä tämän vuoden puolella ja syke vielä huiteli välillä korkealla, mutta arvatkaas mitä…tämän päivän sauvakävelylenkillä vedin aika täysillä ja keskisyke pysyi siellä 140:ssä. Jihuu 🙂 Huh, josko se siitä. Edelleen vain ihmettelen, että voiko se kunto romuttua noin pohjamutiin neljän kuukauden aikana…
Eli nyt mulla ei ole enää yhtään tekosyytä, miksen liikkuisi. Se on vaan fakta, että kun elämä vähän koulii, niin maltillinen liikunta auttaa jaksamaan. Kukin taablaa tyylillään. Tosin eipäs ole kokemusta korkin aukaisemisesta murheisiin, mutta voisin väittää että enemmän hyötyy liikunnasta 😉 Mulle toimii liikunta. Volbeat ja volat kaakkoon lenkki. Nyt pitää vain malttaa tuon juoksun kanssa aloitella hissunkissun.
Semmotteisia tänään – huomenna sitten juttua siitä, miten me päädyttiin asumaan tähän lapsuudenkotini naapuriin!
ILOISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,
PS. terveellisesti syöminen ei ole onneksi kaivannut tekosyitä, joten ainakin on vähän helpompaa palata ruotuun, kun on edes yksi osa-alue kunnossa! 🙂