keskiviikko 24. toukokuun 2017

Matkalle mukaan + alennuskampanja

MOIKKAMOI!

Vaikka täällä meilläkin nautitaan tällä hetkellä kesästä (Suomen ihanasta suvesta, joka vaihtelee päivittäin), niin silti monet lähtevät etsimään lämpöä ja aurinkoa etelämmästä. Lifen kaupallisen yhteistyön ja ambassadoriuden myötä tulin kertomaan teille luottotuotteista, joita kannattaa ottaa matkalle mukaan. Luonnollisemmista luottotuotteista. Aurinkosuojatuotteiden lisäksi matkalle mukaan pääsee myös sisäisesti nautittavia matkan helpottajia, muun muassa maitohappobakteereja ja beetakaroteenia. Ennen matkaa sitä usein stressaa, että onko kaikki mukana. Suhailee paikasta toiseen. Nyt ei tarvitse enää suhailla kuin yhteen paikkaan. Life -liikkeistä löytyy kaikki matkalle tarvittavat aurinkorasvoista rusketusta helpottaviin vitamiineihin saman katon alta.Itse taidan kuulua siihen sukupolveen, joka ei juuri lapsuudessaan aurinkorasvoja käyttänyt. Pahimmassa tapauksessa iltaisin mentiin lomamatkalla nukkumaan kärvistellen; ei pystynyt nukkumaan selällään eikä mahallaan. Kyljellä ehkä juuri ja juuri. Itseäni harmittaa ihan vietävästi ne kerrat, kun olen polttanut itseni auringossa. Tämän takia minusta on kuoriutunut oikein aurinkorasvanatsi lomareissuilla (ja myös Suomen suvessa!), joka on koko ajan läträämässä aurinkosuojavoiteiden kanssa. Toki lapset tuskastelevat tälle toiminnalleni eivätkä välttämättä vielä ymmärrä, että se on heidän edukseen. Kuten niin moni muukin asia, joita me vanhemmat teemme. Silkasta rakkaudesta.Lähipiiristäni löytynyt melanoomatapaus säikäytti. Viimeiset kymmenen vuotta meillä on koko perhe käyttänyt suojakerrointa 50 aurinkolomilla. Ehkä kahden viikon loppupuolella olemme siirtyneet suojakertoimeen 30. Ja silti saatu kaunis rusketus. Auringolta ei voi koskaan suojautua liikaa. Siinä missä aiemmin tavoittelin ruotsalaisten loppuunvietyä rusketusta on vaihtunut nätin päivetyksen tavoittelemiseen. Enemmän kuin ulkoisen rusketuksen metsästäminen on aurinkolomienkin tavoite saada se hehku silmiin. Sisäinen hehku, joka kertoo rentouttavasta lomasta.

Saimme maaliskuiselle Thaimaan matkallemme mukaan luonnollisia Algamaris -aurinkosuojatuotteita. Algamaris tuotteet ovat 100% luonnollisten mineraaliaurinkosuoja-aineiden, 100% luomutuotettujen kasviöljyjen ja patentoidun Alga-gorria yhdisteen ansiosta luonnollinen ja laadukas vaihtoehto kemiallisille aurinkosuojatuotteille. Ne sisältävät vain mineraalifilttereitä. Algamaris tarjoaa tehokkaan luonnollisen aurinkosuojan myös allergia- ja tuoksuyliherkille ja kerrankin meidän perhe ei kärsinyt aurinkoihottumasta. Minä ja esikoinen saamme usein auringossa ekoina päivinä inhottavan ja kutisevan aurinkoihottuman. Lisäksi tuotteet olivat vedenkestävyydessään ihan ensisijaista laatua; tuntui, ettei rasvaa olisi tarvinnut levitellä montaa kertaa päivässä. Mutta siitäkin huolimatta niin tein 🙂

Iso plussa kätevästä spray-pullosta. Meillä oli käytössä koko perheellä tuo Algamaris Aurinkovoide Spray suojakertoimella 50+. Siinä on lisäksi erittäin vahva UVA/UVB -suoja. Kasvoihin, kaulalle ja korviin (muistakaa myös korvien rasvaus) käytimme Algamaris Aurinkovoide Kasvoille SK 50 -voidetta. Se imeytyi nopeasti ja kosteutti ihanasti. Siinäkin erittäin toimiva pumppumekanismi, jolla rasvan sai kätsysti pois purkista. Minulla reagoi kasvojen iho melko herkästi näppylöiden muodossa aurinkorasvoihin, mutta tuntui, että tuo Algamaris ei aiheuttanut sitä perinteistä aurinkonäppyä kasvoihin. Sarjasta löytyy myös after sun -tuote, joka helpottaa auringossa maatun päivän jälkeen. Helposti muuten itselläni alkaa auringossa iho kiristelemään. Nyt ei ollut sellaista havaittavissa.

Lifen kattavasta matkalle mukaan -osiosta löydätte myös muita tuotteita aurinkolomaa varten. Maitohappobakteerikapselit ovat sellaisia, joita meillä on kuljetettu mukana reissusta toiseen. Life Probiootin maitohappobakteerikannat ovat tutkitusti mahahappoja ja sappisuoloja kestäviä kantoja, jotka pystyvät kulkeutumaan suolistoon ja elämään siellä. Valmisteessa on seitsemän ihmisperäistä maitohappobakteerikantaa ja 5 miljardia bakteeria/kapseli. Kapselin kuori on kasviperäinen eikä tuotteessa ole käytetty mitään maidosta peräisin olevia aineita. Näitä syömme päivittäin täällä kotimaassakin, mutta varsinkin matkustettaessa ulkomailla, jossa on aivan eri bakteerikanta ovat maitohappobakteerikapselit ihan ehdottomia. En tiedä oliko se, että emme tällä lomalla kärsineet aurinkoihottumasta aurinkovoiteiden ansiota vai Life Aurinko Plus –tablettien ansiota. Ne on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat herkkiä auringolle tai jotka joutuvat oleskelemaan pitkään voimakkaassa auringonpaisteessa. Vahva beetakaroteeni yhdessä lykopeenin ja tärkeiden vitamiinien sekä hivenaineiden kanssa antaa auringossa oleskeltaessa iholle kauniin kullanruskean sävyn. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. A-vitamiini, sinkki ja C-vitamiini edistävät ihon kunnon pysymistä normaalina.

Vaikka rakastankin matkustamista, niin silti siihen liittyy lieveilmiö, josta en niin välitä. Nimittäin aikaeron tuoma rasitus. Meillä on viime vuosien aurinkomatkat suuntautuneet poikkeuksetta Aasiaan ja aikaeroa on ollut aina vähintään viisi tuntia. Joskus jopa kahdeksan tuntia. Sinnepäin matkustettaessa ei väsytä iltaisin ja herääminen on aamuisin ensi alkuun tuskaa. Sisäinen kello kun on vielä Suomen ajassa. Kotiin palatessa taas ensimmäinen viikko alkaa kello neljän aamuherätyksillä. Life Melatoniini on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön unihäiriöihin. Se auttaa vähentämään nukahtamisaikaa ja  lievittämään aikaerosta johtuvia vaikutuksia.
Kaikkihan me olemme varmastikin kuulleet aloe veran vaikutuksesta ihoon. Sen hellivästä vaikutuksesta auringon paahtamaan ihoon. Lifen valikoimista löytyy Aloe Vera Spray ja Aloe Vera geeli. ”Life Aloe Vera -geeliin käytettävät kasvit viljellään Meksikossa luomuvalvonnan alaisuudessa (Aloecorp ja ÖKO). Aloe-kasviryhmä käsittää satoja lajeja ja monet niistä ovat villeinä uhanalaisia. Ympäristösyistä tuore aloemehu kuivataan Meksikossa hellävaraisesti ja jauhe kuljetetaan Eurooppaan tehtaalle, missä siihen lisätään kuivatessa poistunut vesimäärä. Geeli ei sisällä parabeenejä eikä mineraaliöljyjä.” Aloe Vera -tuotteet viilentävät ja rauhoittavat ihoa. Itselleni tuli uutena tietona, että niitä kannattaa käyttää myös täällä kotimaassa esimerkiksi säärien sheivauksen yhteydessä. 

Lifessa on käynnissä 28.5. asti alennuskampanja ”Osta 3 maksa 2”, joka koskaa kaikkia Lifen omia Life-brändin tuotteita!
Alennuskampanjatuotteet löydätte parhaiten täältä. Joten nyt kannattaa hankkia vitamiinit, ne ihanat öljyt sekä matkalle mukaan otettavat Lifen omat tuotteet alennetuin hinnoin.

AURINKOA PÄIVÄÄNNE TOIVOTELLEN,

YHTEISTYÖSSÄ LIFE


keskiviikko 17. toukokuun 2017

Hyvinvoinnin positiivinen kierre


HELLUREI!

Ja kiitos tsempeistä eiliseen postaukseen – herra pikkupotilas voi hyvin! Veikkaan, että tämän hetken suurin tuska on se, että vatsasta ajeltujen karvojen tilalle alkaa kasvamaan sänki ja sekös vasta kutittaa. Töttörö päässä kun ei pääse itse kutittamaan, niin tulee sitten aina luokse, antaa merkin (sellainen karski kurkkuääni) ja saa rapsutusta 🙂

Muistatteko kun kerroin teille rakkaimmasta liikuntaharrastuksestani, juoksusta? Siitä, että haluan ehdottomasti päästä jälleen siihen flow-tilaan, jossa juoksu on mukavinta. Siihen kuuluisaan runner’s high -moodiin. Se taisi olla Riina joka taannoin pyysi kertomaan juoksukoulusta lisää, joten tässä sitä nyt tulee. Lyhykäisyydessään. Juoksukoulua on nyt takana kolmisen viikkoa ja se on ehkä paras asia, minkä olen itselleni tehnyt. Siinä missä aiemmin ajattelin, että kyllähän mä nyt juosta osaan on vaihtunut pätevän ohjaajan oppeihin siitä, kuinka liikuttaa käsiä, kuinka nostaa jalkaa, kuinka askeltaa ja miten lantion saa pidettyä ylhäällä. Niin, että juoksu on kropallekin teknillisesti mahdollisimman hellää. Vielä on puolet jäljellä koulua, mutta jo tässä vaiheessa juoksumotivaatio on huikea. Meillä on kiva ryhmä ja tuntuu, että tuo ryhmänpaine on se, joka saa väsyneenäkin päivänä lenkille.

Juoksukouluun kuuluu yksi tekniikkatunti ja yksi vapaaehtoinen tunnin lenkki viikossa. Lisäksi kaksi kotona tehtävää juoksulenkkiä, jotka vaihtelevat tempoltaan, ajaltaan ja sisällöltään viikottain. Kunto ei ihan vielä ole sillä tasolla, että jaksaisin niitä rakastamiani pitkäkestoisia peruskuntolenkkejä, mutta pikkuhiljaa. Kuten aina, niin myös nyt liikunta tuo mukanaan positiivisen kierteen. Hyvinvoinnin positiivisen kierteen. Kroppa huutaa terveellistä ruokaa. Melkein aina. Eilen se huusi pizzaa ja sai sitä 😉 Smoothiet ja vihermehut kuuluvat taas päivittäiseen ruokavalioon ja kasvisten osuus jääkaappitilasta on lisääntynyt merkittävästi.

Käykö teilläkin näin? Itselleni käy tosi usein. Eli jos alkaa skarppaamaan ruokavalion kanssa käy niin, että innostuukin liikkumaan. Kun innostuu liikkumaan, tekee mieli syödä terveellisesti. Tässä iässä voisi sanoa, että on korkea aika laittaa itsensä kuntoon. Loppuelämän kuntoon ja vielä ylläpitää tuota kuntoa. Mies kertoi eräästä esimerkistä (olisikohan ollut Aki Hintsan kirjasta…?) siitä, että miten ihmiset aina kuvittelevat alkavansa aktiivisen ja liikunnallisen elämän eläkkeellä. Golfaavansa Espanjan auringon alla ja hiihtävänsä Lapissa kaamoshiihtoja. Kerrankin kun on aikaa. Ajatuksena tosi hieno, mutta ei se kunto välttämättä enää tuolla iällä ole sellainen, että pystyisi näitä asioita tekemään. Ellei sitä kuntoa ole jo pitänyt yllä ennen tuota eläkeikää.

Tämä tavallaan avasi omat silmäni. Haluan olla eläkkeellä ollessani siinä kunnossa, että jaksan kiertää miehen kanssa golfkenttiä. Jaksan leikkiä lastenlasteni kanssa ja kontata maassa. Vielä jopa päästä sieltä kontisiltani ylös ilman sen kummempia tuskia 😀  Senpä takia pienillä päivittäisillä valinnoilla ajattelin pitää itseni kuosissa. Se muuten on vuosi vuodelta vaikeampaa. Juoksussa olen huomannut, että ne siinäkin tärkeimmät lihakset eli syvät vatsalihakset ovat aika rappiolla. Tarttis tehdä jotain. Lankutushaaste alkaa tänään! Hep, kuka on mukana? Ollaan sitten juhannuksena timmissä kunnossa, ainakin keskivartalon kohdalta:)

Iltapalaksi on tänäänkin smoothiet. Tein ne jo valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Tänään smoothiesta löytyy sen perinteisen MSM-jauheen, lucuman, macan, kurkuman ja pellavansiementen lisäksi banaania, omenaa, rahkaa ja sokeritonta mansikkakiisseliä. Hyvää kuin mikä! Jotenkin olo on niin hyvä, kun on elämä balanssissa liikunnan ja ruokavalion suhteen. Turhia paineita niistä kuitenkaan ei kantsi itselleen asettaa. Pääasia, että on tyytyväinen siihen mitä peilistä näkyy ja jaksaa arjen askareissa, eiks niin?

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,

* Foodin Luomukurkumajauhe saatu Lielahden Life -myymälästä


torstai 11. toukokuun 2017

Syötävä kosmetiikka & arvonta

MOIKKAMOI!

Se olen jälleen minä täällä, Lifen Ambassador 2017 -pestin innoittama bloggaaja, joka tällä kertaa tuli Lifen kaupallisen yhteistyön myötä kertomaan teille syötävästä kosmetiikasta. Mitä on syötävä kosmetiikka? Ehei, se ei tarkoita puuterirasiaa, jota aletaan nauttimaan sisäisesti tai poskipunaa, joka nieltynä saa aikaan sisältä tulevaa hehkua. Kauneus kumpuaa sisältäpäin. Toki sitä voi meikeillä ja muilla ehostuksilla korostaa, mutta se, mitä me laitamme suustamme alas ja millaiset elintavat meillä muutenkin on merkitsee ihan hirmuisen paljon. Riittävä uni, veden juominen ja terveellinen ruokavalio vaikuttavat ulkoisiin tekijöihin, kuten ihon kuntoon merkittävästi.

Syömme superfood -smoothieita ja salaatteja saadaksemme sitä hehkua. Voidaksemme hyvin. Eikä siinä mitään vikaa ole, jatketaan samalla mallilla. Mutta on tiettyjä kaunetta edistäviä ainesosia, kuten kollageeni, joita ei salaateista tai äärimmilleen viedyistä terveyssmoothieista saa. Sitä tarkoitetaan syötävällä kosmetiikalla. Niitä terveellisten elintapojen lisäksi käytettäviä täydentäviä tuotteita. Me ruuhkavuosien keskellä elävät naiset huomaamme yhtäkkiä maan vetovoiman tekevän tehtävänsä. Aamulla peilistä saattaa  näkyä kasvot, joiden iho on silmin nähden veltostunut. Ihohuokoset suurentuneet ja ihon väri sammunut. Sisäinen hehku loistaa poissaolollaan. Päätämme aloittaa vastedes jokaisen aamun vihermehulla, kunnes huomaamme, että aika ei yksinkertaisesti riitä vihermehun tai -smoothien tekemiseen aamulla. Lapsilla on päiväkoti/kouluvaatteet hukassa ja tuntuu, että paletti on jokseenkin sekaisin juostessa kellon viisareita vastaan.

Kauneuden eteen ei välttämättä tarvitse nähdä vaivaa sen vihermehun kanssa joka aamu. Life tarjoaa syötävää kosmetiikkaa, joka helpottaa arkea. Syötävää kosmetiikkaa niin luonnollisessa muodossa kuin mahdollista. Saat saman hyödyn kuin terveellisestä vihermehusta ja vielä vähän enemmän. Millaisia asioita itse teen arjessa, jotka edesauttavat kauneutta:

♡ pyrin juomaan vettä noin kaksi litraa päivässä
♡ yritän kiinnittää huomiota ruokavalioon
♡ syön kalaa kaksi kertaa viikossa
♡ pyrin pitämään kiinni siitä, että saan kasviksia, marjoja ja hedelmiä riittävästi päivittäin
♡ panostan yöunien laatuun ja määrään
♡ yritän ulkoilla päivittäin ja välillä nauttia hikiliikuntaa

Kuten huomaatte, niin liki kaikki edellä mainutut asiat alkaa sanalla pyrin tai yritän. Aina ei vain ehdi, muista tai jaksa. Senpä takia olen iloinen, että on saatavilla myös syötävää kosmetiikkaa. Jonka turvin yhdessä terveellisten elintapojen kanssa lähteä taistelemaan ikääntymisen merkkejä vastaan.

Aloitetaan omasta suosikistani, kollageenista.  Kollageenit ovat elimistön yleisimpiä proteiineja, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageenia esiintyy esimerkiksi luukudoksessa, rustossa, jänteissä ja ihossa. Kollageenia voi käyttää sekä sisäisesti ravintolisinä että ulkoisesti voiteina ja naamioina. Elimistön oma kollageenin tuotanto hidastuu noin 25-vuotiaasta lähtien ja vähenee radikaalisti noin 40-vuotiaana. Eli minulla elimistön oma kollageenin tuotanto on radikaalisti vähentynyt. Ja tiedättekö mitä, se näkyy. Aluksi laitoin parin viime vuoden elämäntilannemuutosten piikkiin sen, että jotenkin ulkoasu on nuupahtanut 😉 Iho veltostunut ja hiukset kuivahtaneet. Mutta hei, ei se täysin johdukaan stressaavasta elämänvaiheesta vaan myös tuosta kollageenin tuotannon vähenemisestä. Näin sain kuulla taas Lielahden Life -myymälän Maaritilta. Joka muuten antoi paljon erinomaista tietoa syötävästä kosmetiikasta.

Kuten kerroin, niin kollageenia emme saa niistä vihermehuista emmekä salaateista. Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on Suomessa valmistettu kollageenivalmiste. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, eikä mitään muuta! Se on sokeriton jauhe, jota nautitaan yksi ruokalusikallinen päivässä. Toinen jauhemainen kollageenivalmiste, jonka sain testaukseen on raikas Puhdas+ Beauty Kollageeni & Tyrnimarja on Suomessa valmistettu kollageenivalmiste. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, tyrnimarjajauhetta ja hedelmäsokeria – eikä mitään muuta! Nauti helposti raikkaana juomana, ilman turhia säilöntä-, väri- ja pintakäsittelyaineita. Molemmissa tuotteissa kollageeni on tyypin I kollageenia. Kalakollageenia, joka on turvallisempaa ja paremmin imeytyvää kuin eläinkollageeni.

Puhdas + -sarjaan kuuluu myös tablettimuotoisia kollageenivalmisteita, joista pääsen tutustumaan Puhdas+ Beauty Kollageeni & Biotiini sekä Kollageeni & Hyaluron + C -valmisteisiin. Molemmat ovat ravintolisiä iholle, hiuksille ja kynsille, joten tulevat kyllä allekirjoittaneella tarpeeseen. Biotiini aktivoi keratiinin tuotantoa, jota tarvitaan, jotta hiukset, iho ja kynnet pysyvät terveinä. Molemmissa tuotteissa on myös C-vitamiinia, joka on elinehto kollageenin muodostumiselle. Ilman C-vitamiinia kollageenia ei muodostu.

C-vitamiinilla on lukuisia hyvin dokumentoituja terveysvaikutuksia. Sitä tarvitaan mm. normaalin vastustuskyvyn säilyttämiseen. Se myös edistää raudan imeytymistä ja auttaa elimistöä tuottamaan kollageenia luuston, hampaiden ja verisuoniston hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Life Vitamin C + Berries sisältää runsaasti C-vitamiinia (1000 mg/tabletti). Lisäksi iho, kynnet ja hiukset tarvitsevat sinkkiä. Itse muistan popsineeni aikoinaan sinkkiä finniongelmaan. Siihen se auttoikin hyvin. Kuuriluontoisesti muutaman päivän ajan otin sinkkitabletteja enemmän kuin sen yhden. Ihon tulehdukset tuntuivat vähenevän samantien. Pitkästä aikaa syön taas sinkkiä. Life Sinkki imeytyy hyvin, koska se on aminohappokelatoidussa muodossa. Olen nyt viikon verran syönyt sinkkiä ja tuntuu, että iho on jo nyt paremmassa kunnossa.

Se nimittäin villiintyi vallan juoksuharrastuksen aloittamisesta. Iho alkoi pukkaamaan kuona-aineita ulos pienien mannaryynifinnien muodossa. Jep, ei kiva juttu. Parissa päivässä iho kuitenkin rauhoittui ja näpyt tuntuvat kuivahtaneen. Osaltaan tuon sinkin ansiosta, mutta osaltaan varmasti myös Bactosan -kapseleiden myötä. Kapselit sisältävät ihon hyvinvointia edistäviä ravintoaineita: laktoferiiniä, sinkkiä sekä B2- ja B3 -vitamiineja. Iho tulee ravituksi sisältä päin. Kuitenkaan tuote ei kuivata ihoa liikaa, niin kuin monet taannoin syömäni lääkekuurit. Olen kyllä sen huomannut, että ihon rasvaisuus on Bactosanin (tai jopa kaikkien näiden luonnontuotteiden yhteisvaikutuksesta) myötä alkanut vähenemään. Enää ei tarvitse töpsötellä puuterilappurilla kasvoja pitkin päivää.Sisältä tulevaan hehkuun tarvitaan myös öljyjä. Omega 7 -kaksoistyrniöljykapselit vahvistavat ja uudistavat limakalvoja sekä ravitsee ja hoitaa ihoa. Kehomme valmistaa tyrniöljyn beetakaroteeneista A-vitamiinia, joka ylläpitää limakalvojen ja ihon hyvinvointia.  Lisäksi A-vitamiini tukee normaalia vastustuskykyä. Tämän ambassadoriuden myötä olen tutustunut myös täysin uusiin ainesosiin. Ja ensimmäinen niistä on alfalipoiini.

”Alfalipoiinin käyttö ravintolisänä on viime vuosina tullut yhä suositummaksi – eikä aiheetta, sillä se on hyvin monipuolinen, eräänlainen vitamiinin ja rasvahapon välimuoto. Se on yhtä aikaa rasva- ja vesiliukoinen ja kulkeutuu tehokkaasti sekä solujen sisä- että ulkopuolelle, jopa aivoihin. Elimistö muodostaa itse alfalipoiinihappoa, mutta vain välttämättömimpiin solutoimintoihin. Ravinnosta sitä saa häviävän vähän. Lisäksi sen muodostuminen alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä.  Alfalipoiinihappo sopii erityisesti ikääntyville ja urheilijoille, mutta myös kaikille nykyajan hektisen elämänrytmin rasittamille. Alfalipoiinihappo auttaa selviytymään arjen kiireistä, kun on paljon tehtävää ja muistettavaa.”

Super Alfalipoiini -tabletit siis tulevat tarpeeseen tälle nykyajan hektisen elämänrytmin välillä rasittamalle 🙂 Toinen uusi ainesosa on pycnogenol. Pycnogenol eli rannikkomännyn kuoriuute valmistetaan erikoismenetelmällä Pinus maritima -männystä. Se on ainutlaatuinen luonnon kasviantioksidantti, joka sisältää runsaasti flavonoideja. Pycnogenol vahvistaa ihon ja verisuonten seinämien kollageenia; kun verisuonten seinämät ovat vahvat, nestettä ei pääse tihkumaan hiussuonista ympäröiviin kudoksiin, eikä turvotusta synny. Se auttaa myös maksaläikkien ehkäisyyn.

Varsinkin nyt, kun vaalensin hiuksiani reilulla kädellä on hiusten hyvinvointiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Täsmätuote tähän on Evonia Hiusten Tehoravinne. Se edistää hiusten hyvinvointia ravitsemalla hiusjuuria ja hiuspohjaa sisältäpäin. Evonia pitää yllä hiusjuurten verenkiertoa ja ravinnonsaantia, hiusten kasvuvoimaa ja hyvää rakennetta sekä estää hiustenlähtöä ja harmaantumista. Uutta tietoa itselleni oli myös se, että harmaantumista voidaan estää. Bongasin ensimmäiset harmaat hiukset peilikuvastani pari vuotta sitten. Alkuun se ahdisti, mutta nyt osaan suhtautua asiaan jo siten, että se on välttämätön paha tässä ikääntymisessä 🙂 Joten sisäiseen hehkuun ja kauneuteen on apuja. Nämä luonnollisemmat tuotteet yhdessä terveiden elintapojen ja ulkoisten hoitotuotteiden kanssa takaavat varmasti lopputuloksen, joka saa hymyilemään peilikuvalleen.

Lukijakilpailun myötä sain arvottavakseni viisi ihon hehkua ja hyvinvointia parantavaa tuotesettiä. Tuotesettiin kuuluu Life Body & Soul – sarjan Argan Oil ja Glowing Body Oil. Kesäksi pehmeä ja hehkuva iho on taattu! Arvontaan osallistuminen on helppoa, kuten aina. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa olet mukana arvonnassa.

Miten sinä huolehdit sisäisesti kauneudestasi?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy viikon päästä eli 18.5. klo 10.00. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Onnea arvontaan! 

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ LIFE


sunnuntai 07. toukokuun 2017

Suomalaisen luomujäätelön lumoissa & arvonta

SULOISTA SUNNUNTAIAAMUA!

Miltä kuulostaisi mustikkajäätelö, joka maistuisi aidosti mustikalle? Sellaiselle metsästä suoraan mustikkavarvusta suuhun laitetulle mustikalle? Mansikkajäätelö, joka maistuisi lapsuuskesien mummolan mansikkapellosta poimitulle mansikalle? Vaniljajäätelö, joka tuoksuisi vaniljatangolle ja jonka maku saisi sinut sanattomaksi? Raparperijäätelö, jonka maistaessasi alkaisit välittömästi hyräilemään saku sammakkoa? Jonka maku veisi sinut suoraan takapihan raparperipuskien alle? Pääsin maistamaan juurikin näitä aitoja makuja JYMYn kaupallisen yhteistyön merkeissä. 

Ennen kuin kerron teille lisää suomalaisesta luomujäätelöstä, haluaisin tehdä pienimuotoisen tunnustuksen. Olen aivan koukussa jäätelöön. Ollut sitä jo reilut parikymmentä vuotta. Opiskeluaikoina tentteihin lukiessani ei ollut lainkaan tavatonta, että söin yhden kokonaisen litran jäätelöä siinä lukiessani. Kyllä, aivan yksin. Tuon jälkeen yleensä kyllä kaivoin villasukkaa jalkaan ja villatakkia päälle 🙂 Jäätelö kuuluu tätä nykyä laatuhetkiin. Niihin hetkiin, kun koko talo on tyhjä ja saan istahtaa hetkeksi keittiön pöydän ääreen. Yksi on pysynyt kaikki nämä vuodet; aika usein minulla on paha tapa edelleen syödä jäätelöä suoraan purkista. Minulla on myös hassu tapa sulattaa jäätelö ennen syömistä. Kymmenisen minuuttia keittiön tasolla pakkasesta ottamisen jälkeen on jäätelö parhaimmillaan. Myös JYMY -luomujäätelö.

Maistelin kattavasti JYMY-jäätelömakuja ja jos pitäisi yksi suosikki valita, niin se olisi tuo mustikka. Miten voi jäätelö maistua niin aidosti mustikalle? Sitä söin eräänä iltapäivänä kesken työkiireiden pitämälläni tauolla. Kyllä, suoraan purkista. Halusin kuitenkin myös kokeilla, miten mustikka sopii yhteen tuon  JYMY-sitruunajäätelön kanssa. Tein jäätelöannoksen kahdelle, jonka voi jakaa esimerkiksi sen parhaimman ystävän kanssa maailmaa parantaessaan. JYMY-jäätelöt ovat puhtaita single-makuja ja näin ollen niitä voi yhdistellä vapaasti.

JYMY-jäätelöt tehdään luomumaidosta, joka tuodaan jäätelötehtaalle aamulla tuoreena ja vastalypsettynä, Suomisen maitotilalta. Jäätelötehdas sijaitsee Aurassa, vain lehmänlaukan päässä luomutilalta. Kaiken perustana on luomumaito. Sekä luomumaitoon yhdistettävät aidot ja puhtaat marjat, kahvin, suklaan, vanilja- ja lakritsajuuren. Kaikki luomua nekin. JYMYn tapa valmistaa jäätelöä ei ole se kaikista helpoin, mutta se takaa, että JYMY-jäätelö tarjoaa aina luonnollisen puhtaan ja poikkeuksellisen herkullisen nautinnon. Voitteko kuvitella, että jopa vaniljansiemenetkin irroitetaan käsin, vaniljatangosta veitsenkärjellä hellävaroin raaputtaen. Käsityön määrä JYMY-jäätelöiden valmistuksessa on valtava, mikä yhdessä puhtaiden luomutuotteiden kanssa takaa maistuvimman jäätelön, jota olen eläissäni syönyt.

Vaikka yleensä omiin herkutteluhetkiini syön jäätelön sellaisenaan, suoraan siitä purkista, niin tässä kampanjassa halusin viedä perinteisen banana split -jäätelöannoksen astetta korkeammalle. Sellaiseen muotoon, jota kelpaisi tarjota esimerkiksi aikuisten illanistujaisissa kauniissa kesäillassa jälkiruoaksi. Tuomaan lempeyttä, aitoutta ja iloa ystäville. Ensiksi jauhoin morttelilla yhden pötkön suklaakeksejä murusiksi, lisäsin niihin hieman luomuvoisulaa ja painelin vanhan kakkuvuoan pohjalle. Otin palloja JYMY -vaniljajäätelöstä, – suklaajäätelöstä ja mansikkajäätelöstä ja ladoin niitä vuokaan keksipohjan päälle. Jäätelöiden väliin pienistelin yhden banaanin. Koristeluun käytin pakastekuivattua mansikkaa ja luomupistaasipähkinöitä. Pari tuntia pakkasessa ja noin 10 minuutin sulatus ennen tarjoilua. Simppeliä ja nopeasti valmistuvaa. 

Pidän JYMY-jäätelöiden ulkoisesta ilmeestä ihan hirmuisen paljon. Konstailematon ja samalla tyylikäs. Kuten makukin, niin tuo ulkonäkökin iski allekirjoittaneeseen. Molemmat kielii puhtaasta luonnosta, kesäilloista, herkutteluhetkistä, nautinnosta, aitoudesta ja suomalaisuudesta. Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi mäntyluomujäätelö on saanut kultaista otetta purkkiinsa. Tuo mäntyjäätelö on muuten mustikan ohella toinen suosikkini. Se maistuu millekäs muulle kuin männylle. Suomalaiselle metsälle. Jotenkin tuli kaikista jäätelömauista hirmuisen nostalginen olo. Ne kuljettivat minut sinne lapsuuskesiin maalle. Just sinne Oriveden mummulaan, josta olen teille kertonutkin. Jossa klompsuttelin puukengillä navettaan mummun perässä lypsylle.

Nyt teilläkin on mahdollisuus päästä maistamaan, miltä maistuu aito ja autenttinen JYMY-jäätelö. Kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa

Millaisia jäätelöannoksia sinä tekisit JYMY-jäätelöstä?

olet mukana lahjakorttiarvonnassa. Sain arvottavakseni kolme kappaletta 30 euron lahjakortteja, joilla voi ostaa JYMY-jäätelöä. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 14.5. Täältä löydätte arvonnan säännöt. Onnea arvontaan!

Tiedättekö, sen lisäksi että tämä kampanja sai mut suomalaisen luomujäätelön lumoihin sai se mut olemaan ihan älyttömän ylpeä meistä suomalaisista. Ylpeä Suomesta. Meillä on aivan käsittämättömän hienoa osaamista ja jos kaikki tuotteet valmistettaisiin näin suurella sydämellä ja pieteetillä kuin nämä sympaattiset luomujäätelöt, niin meillä ei olisi kuulkaa huolen häivää. JYMY -luomujäätelöissä maistuu Suomi ja suomalaisuus. Kaikki se, mistä meidän kannattaisi olla ihan hurjan ylpeitä. Varsinkin tänä Suomi100-vuonna 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ JYMY


sunnuntai 30. huhtikuun 2017

Rakkain liikuntaharrastukseni (sis. Life-alennuskoodi)

HEI HUOMENTA IHANAT!

Lähdetäänkö aamulenkille? 🙂 Ei siitä kuulkas ole montaakaan vuotta, kun tähän aikaan olin jo heittänyt perinteisen sunnuntaiaamuni juoksulenkin. Eikä edes sillä ollut väliä, oliko kyseessä vappu vai muu juhlapäivä. Joskus se sunnuntaiaamun lenkki saattoi olla liki puolimaratonin verran. Juoksukenkä rullasi kuin itsestään muun maailman vielä nukkuessa. Voi niitä aikoja! Lifen kaupallisen yhteistyön myötä tulin kertomaan teille tuosta rakkaasta harrastuksestani sekä siitä, miten luonnontuotteet toimivat liikunnan tukena. Kaikkihan me tiedämme, että erityisesti lihakset, luusto ja nivelet ovat koetuksella suuressa osassa liikuntamuodoista.

Olenko aina ollut juoksija? En. Nautinko tällä hetkellä juoksusta? En. Olenko ajatellut tehdä asialle jotain? Kyllä. Ylihuomenna alkaa elämäni ensimmäinen juoksukoulu. Millainen urheilutausta minulla on? Ihan lapsena en ollut kovin urheilullinen. Satunnaista tenniskurssia lukuunottamatta. Aikani kului hevostalleilla. Olin heppatyttö eikä elämääni mahtunut koulun lisäksi muuta. Lukiossa isän kanssa treenattiin cooperin testiin niin kovasti, että h-hetkellä kärsin kivuliaasta penikkataudista. Molemmissa säärissä. Silti juoksin sinä vuonna cooperin testissä ennätykseni 2600 metriä.Hetkeksi innostuin tuolloin juoksemisesta, mutta kulutin harrastuksen loppuun. Nuoren naisen kroppa ei kestänyt sitä rääkkiä, johon sen laitoin. Vähän yli kaksikymppisenä innostuin käymään jumpissa. Rasvanpolttoa ja muokkausta tuli harrastettua monta vuotta, kunnes hurahdin miehen myötä kuntosaliin sekä spinningiin. Spinningistä sain samanlaisen endorfiinitankkauksen kuin juoksemisesta aikoinaan. Raskaaksi tultuani spinning ja kaikki muut urheilut jäivät. Tuntui, että 24/7 jatkuva paha olo ei sallinut mitään ylimääräistä. Näin jälkikäteen ajateltuna se liikunta ehkä olisi ollut paras apu pahoinvointiin.

Elettiin alkuvuotta 2012 kun päätin, että nyt saa rotjailu riittää. Lapset olivat 4- ja 6-vuotiaita ja olin tyystin unohtanut oman hyvinvointini. Liikunnan osalta. Lähdin liikkeelle pitkien sauvakävelylenkkien myötä. Lopulta juoksukengän kutsu oli niin kova, että siihen oli vastattava. Alku oli tuskaa. Jalat olivat täysin eriparia ja tuntui, että en osannut juosta. Mutta sitten kun ensi kertaa koin pitkästä aikaa runner’s high -olotilan, se oli menoa. Kolme vuotta juoksin. Kesät ja talvet. Aamut ja illat. Odotin töissä iltaa kuin kuuta nousevaa, että pääsen juoksemaan. Lauantai-iltana odotin sunnuntaiaamua, että pääsen pitkälle lenkille. Se tunne, kun lumi narskui juoksukengän alla oli parasta musiikkia korvilleni. Vesisateen kastellessa kasvoni syksyisillä juoksulenkeillä oli elämänmakuinen kokemus.
Parhaimpina viikkoina juostuja kilometrejä tuli liki 50. Keskimäärin pitäydyin kuitenkin 20-30 kilometrissä. Silti huomasin että tuo juoksu ei ollut ainoastaan endorfiinitankkauksen takia koukuttavaa vaan myös sen takia, että sen myötä sain laatuaikaa itseni ja ajatusteni kanssa. Ainoa asia, joka hieman haittasi harrastusta oli oikea olkapää, joka mystisesti kipeytyi juoksuharrastuksesta. Ensin luulin sen johtuvan siitä, että jännitin niskoja, kunnes tajusin tuon puolen olevan se, jonka olkavarressa pidin puhelinta juoksulenkkien ajan. Jotenkin kättä tuli siis jännitettyä ja se otti olkapäähän. Tähän avun sain MSM-jauheesta, jota söinkin päivittäin kolmen vuoden ajan.

Tuli eräs syksy muutama vuosi sitten, kun sairastuin flunssaan. Nuhakuume, johon viittasin kintaalla. En malttanut levätä. Hieman hölmö, kun olin. Syksyinen Pyynikinharju huusi puoleensa siitä huolimatta, että olo oli enemmän kuin huono. Loppujen lopuksi tuona syksynä söin neljä antibioottikuuria ja sain liikuntakiellon alkavan keuhkokuumeen takia. Siihen tyssäsi rakas juoksuharrastukseni. Kuin seinään. Toki tässä välissä olen välillä ulkoittanut juoksulenkkareita. Mutta en siinä määrin, että olisin nauttinut touhusta. Tuntui, että vähänkin pidemmän juoksulenkin jälkeen kroppa sanoo itsensä irti. Polvia ja nilkkoja alkaa pakottaman lenkkien loppuvaiheessa. Seuraavana päivänä etureidet ja lonkat kipuilevat siihen malliin, että kävelen ankkakävelyä. Venyttelystä huolimatta.Tuon MSM -jauheen lisäksi en ole juuri muita luonnontuotteita liikunnan tueksi käyttänyt. Mutta mielessä on käynyt, että olisi syytä alkaa käyttämään. Sen takia marssin intoa täynnä jälleen Tampereen Lielahden Life-myymälään Maaritin juttusille. Keskustelimme minun liikuntatottumuksista ja siitä, että polte lenkkipoluille on kova. Juttelimme siitä, kuinka olen huolissani liikuntasuorituksen jälkeisistä kivuista. Siitä, ettei kroppa enää ole yhtä joustava kuin aiemmin. Ettei se palaudu enää niin nopeasti. Kyllä, rautainen ammattitaito vakuutti taas ja kotiin lähdin täynnä uutta tietoa.

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, miksi vanhemmiten kroppa alkaa urheilusuoritusten aikana ja niiden jälkeen krenaamaan. Joka paikkaa kolottaa, mutta varsinkin niveliä. Johtuu kuulemma osaltaan siitä, että aineenvaihdunta nivelrustoissa heikkenee iän myötä. Myös ruoasta saatavien vitamiinien ja hivenaineiden imeytyminen heikkenee mitä vanhemmaksi tulemme. Sen takia niitä suositellaan otettavan purkista, luonnollisemmassa muodossa. Myös nivelkivuissa liike on usein lääke. Liikkuminen tehostaa nivelten aineenvaihduntaa ja kuljettaa nivelrustoihin happea samalla poistaen niistä kuona-aineita. Luonnollisemmat vitamiinit kulkeutuvat perille tuonne nivelrustoon tehokkaasti. Vieden siis avun sinne, missä sitä tarvitaan.

Joku teistä kysyi minulta taannoin, että mitä eroa on synteettisillä ja luonnollisilla vitamiineilla. Suurin ero on siinä, että luonnolliset vitamiinit imeytyvät huikean paljon synteettisia paremmin. Synteettiset vitamiinit on valmistettu laboratorio-olosuhteissa epäorgaanisista aineista, kun taas luonnollisissa monivitamiinivalmisteissa raaka-aineet ovat mahdollisimman hyvin imeytyvässä ja niin luonnollisessa muodossa kuin mahdollista. Ne on valmistettu luonnon omista aineista. Juttelimme Lifen kattavasta monivitamiinisarjasta, joissa on käytetty pääasiallisena B-vitamiinien lähteenä luonnollista guavauutetta; guavahedelmä sisältää erittäin monipuolisesti B-ryhmän vitamiineja, jotka saadaan uutettua luonnollisen sitruunahapon avulla säilyvään muotoon. Lifen monivitamiinien sisältämä C-vitamiini puolestaan on valmistettu luonnollisella kaksoisfermentaatiomenetelmällä, ja mineraaleissa on käytetty hyvin imeytyviä orgaanisia yhdisteitä. Jokainen monivitamiini sisältää 12 eri vitamiinia ja 8 kivennäisainetta, sekä kasviuutteita joiden luonnolliset tehoaineet mm. tukevat vitamiinien imeytymistä.Minun tarkoituksiin valitsimme Life MultiSport -monivitamiinin, jo sitä silmällä pitäen, että tämä juoksuharrastukseni tästä taas virkoaa ja kirmaan keväisillä lenkkipoluilla sydämeni kyllyydestä. MultiSport sisältää vitamiineja, seleeniä ja sinkkiä, jotka paitsi suojaavat soluja hapetusstressiltä, myös edistävät immuunijärjestelmän pysymistä normaalina. Paljon liikkuva tarvitsee enemmän energiaa, jonka valmistamiseen elimistö tarvitsee mm. B-ryhmän vitamiineja; vesiliukoisten C- ja B-vitamiinien tarve myös lisääntyy kun nestekierto on runsasta. Life MultiSport on erityisesti paljon liikkuvalle tarkoitettu monivitamiini, jossa on erityisen suuret annokset kaikkia energia-aineenvaihduntaan osallistuvia B-ryhmän vitamiineja (B1, B2, B5, B6 ja B12) sekä C-vitamiinia, tuon seleenin ja sinkin lisäksi. 

Sain kattavan tietopaketin myös Lifen omasta Flexilett -sarjasta. Nivelten rakennusaineita edistävästä sarjasta. Sain Maaritilta huikean paljon tietoa myös siitä, miten nivelet ovat rakentuneet. Koska olen niin innoissani tästä asiasta, niin kerron teillekin sen lyhykäisyydessä. Nivelet rakentuvat nivelpintoja peittävästä nivelrustoista ja nivelnesteestä. Sidekudoksisista nivelsiteistä. Nivelnesteen tarkoitus on voidella niveliä. Kuuletteko saman kirskunan korvissanne kuin minä? Jep, se on se ääni, joka kuuluu silloin kun nivelten voiteluaineet ovat vähissä. Nivelten sidekudokset muodostuvat mm. elastiinista, kollageenista ja hyaluronihaposta. Flexilett -sarjan tuotteet sisältävät rakennusaineita, joilla edistetään nivelkudosten luonnollista uusiutumista. Lisäksi ne auttavat ylläpitämään nivelten tervettä ja joustavaa liikettä.

Kaikki Flexilett -sarjan tuotteet sisältävät C-vitamiinia, jota kehomme ei itse tuota. Sen takia sitä on syytä ottaa purkista. C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Vinkkinä meille hieman kevätväsyneille ruuhkavuosien keskellä eläville perheenäideille 😉 Sarjaan kuuluu kolme tuotetta. Life Flexilett sisältää C-vitamiinia, joka edistää kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten. C-vitamiinin lisäksi koostumusta on tehostettu mm. kurkumalla, inkiväärillä ja MSM:llä. Life Flexilett Collagen -kapseleissa on C-vitamiinin lisäksi laadukasta Alfapin boswellia serrata -uutetta, joka ehkäisee kipu- ja tulehdustiloja nivelissä. Kollageeni taas kulkeutuu tehokkaasti nivelrustoon ja stimuloi siellä nivelen omaa kollageenituotantoa. Kun kerroin Maaritille, että olen ilmottautunut juoksukouluun hän ehdotti että voisin alkaa käyttämään heti juoksukoulun alusta Life Flexilett Curcumin -kapseleita. Niissä on C- ja D-vitamiinien lisäksi erittäin vahvaa ja hyvin imeytyvää kurkumauutetta, joka imeytyy jopa 185 kertaa paremmin kuin tavallinen ruoanlaitossa käytettävä kurkuma. Kurkumalla on vahva antioksidanttinen vaikutus ja lisäksi se vähentää tulehdusta sekä suojaa ja ylläpitää nivelten joustavuutta.

Kurkuma kuulostaa oikealta tehoaineelta, sillä tiedän, että juoksuharrastuksen uudelleen aloittaminen saa lihakseni taas hetkeksi aikaa juntturaan. Kipeytyneisiin lihaksiin sain levitettäväksi Life Linimenttiä. Se sisältää huipputehokkaita luonnon omia aineita. Kamferia ja chiliuutetta. Se pehmentää ja lämmittää lihaksia. Vaikutus on todellakin välitön. D-vitamiini on meidän kaikkien paras kaveri. Kaveri, jonka tulisi kulkea matkassa koko iän. Ei vain paljon liikkuvan. Suomessa kun auringonvalon määrä on kovin rajoitettu, niin meidän täytyy ottaa D-vitamiini tabletteina. D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään ja pitää luuston kunnossa. Liikkujallekin ehdoton tuo hyvinvoiva luusto. Tuntuu, että runko ei pysy kasassa, jos se ei ole tarpeeksi vahva. Eli mitä enemmän liikut, sitä enemmän tarvitset luuston ja lihasten kasvua tukevaa D-vitamiinia. Joka muuten on tärkeä jo vastustuskyvynkin kannalta. Aurinko D -öljykapseleissa on erittäin hyvin imeytyvää D-vitamiinia.
Itse kärsin aika ajoin krampeista kesken liikuntasuorituksen. Myös yölliset suonenvedot ovat tuttuja. Magnesium on erittäin tärkeä kaikille, mutta eritoten paljon liikkuville. Se ylläpitää lihasten ja hermoston toimintaa ja energia-aineenvaihduntaa. Minulla on syntyjään kireät lihakset, joita pitäisi venytellä paljon. Venyttelyn lisäksi aloin syömään Super Magnesium -tabletteja, jotka sisältävät lisäksi myös kurkumauutetta ja kurkumiinia. Aikoinaan söin magnesiumia lääkärin määräyksestä raskausmyrkytykseen (ja sainpa sitä muuten tipallakin suoraan suoneen tilanteen ollessa kaikista kriittisin), mutta synnytyksen jälkeen ja taudin parannuttua myös magnesiumin syöntini jäi.

Palautusjuomia en ole koskaan ostanut kaupoista. Olen aina sekoitellut itse oman ”palkkarini”. Jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa on kyllä pakko perehtyä myös myytäviin palautusjuomiin, mutta siihen asti sekoittelen juomani itse. Luonnon omista aineista. Sain Maaritilta mukaani myös Foodinin Luomukurkumajauhetta. Viime aikoina olen nauttinut paljon kultaista maitoa ja käyttänyt kurkumaa siihen. Nyt tajusin lisätä kurkumaa myös tuohon palautusjuomaani. Palautusjuomaani, jonka nesteenä toimii kookosvesi. Tiesittekö muuten, että kookosvesi sisältää yhtä paljon kalsiumia kuin maito? Kookosvettä lorautan juomaan pari desiä, lisään banaanin, 1 tl kurkumaa, 0,5 rkl MSM-jauhetta ja jos kaapista löytyy niin raastan hieman tuoretta inkivääriä. Surautan sauvasekoittimella sekaisin ja kulautan kurkkuuni.No niin, tämän liki romaanin pituisen kirjoituksen jälkeen on pakko todeta, että yksi parhaimmista asioista, joita minulle on tänä vuonna tapahtunut on tuo Life Ambassador 2017 -pesti. Nyt oli vihoviimeinen hetki ottaa itseään niskasta kiinni hyvinvoinnin suhteen. Tuo pesti on tuonut niin paljon lisää elämään. Sen myötä liikuntakärpänenkin pääsi jälleen puremaan. Olen saanut näiden muutaman kuukauden aikana jo ihan mielettömästi tietoa luonnollisemmasta hyvinvoinnista. Tietoa siitä, miten luonto parantaa. Aina välillä hymähdän, kun törmään luonnon omiin lääkeaineisiin, joita jo edesmennyt Oriveden mummukin käytti. Söivät papan kanssa päivittäin valkosipulin kynnen enkä muista heidän olleen ikinä flunssassa. Kamferitippoja tiputettiin kielen päälle, kun olo tuntui alavireiseltä. Ravinto saatiin pääosin omasta maasta, kanalasta ja navetasta. Elämä tuntui kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan täydelliseltä.

Toivottavasti olen saanut teihinkin iskostettua luonnollisemman hyvinvoinnin tärkeyden. Tässä kuussa jatketaan vielä syötävän kosmetiikan merkeissä ja katsastetaanpa kesäkautta varten jo luonnollisempaa auringolta suojautumistakin. Hei, alennuskoodilla indiedays1 saatte muuten 10% alennuksen Lifen verkkokaupassa toukokuun loppuun asti!

HYMY HUULILLA & HYVÄÄ VAPPUA TOIVOTELLEN,

YHTEISTYÖSSÄ LIFE